Uutisia Saudi-Arabiasta

Saudi-Arabia voi listata öljyjätin – "käänteentekevä muutos" koko alalle

Mahdollisen listauksen yksityiskohdat ovat vielä auki, ja päätös tehdään lähikuukausina. Saudi-Arabia haluaa säilyttää määräysvallan yhtiössä.

7.1.2016 20:03
Taloussanomat–Bloomberg

Öljymahti Saudi-Arabia harkitsee öljy-yhtiönsä Saudi Aramcon listaamista. Asiasta kertoo Saudi-Arabian varakruununprinssi Muhammed bin Salman talouslehti the Economistin haastattelussa.

Varakruununprinssin mukaan päätös mahdollisesta listaamisesta tehdään lähikuukausina. Listautuessaan maailman suurin öljyntuottaja Saudi Aramco olisi the Economistin mukaan lähes varmasti markkina-arvoltaan maailman suurin yritys.

Saudi-Arabia on viime kuukausina kärsinyt öljyn hinnan romahduksesta, ja maa on aloittanut suuren säästökuurin. Saudi Aramcon listaus on yksi mahdollinen keino tasapainottaa öljymahdin alijäämäistä budjettia ja avata maan taloutta.

Toistaiseksi pöydällä on useita eri vaihtoehtoja yhtiön listaamiseksi. Yksi mahdollisuus on listata vain esimerkiksi öljynjalostukseen liittyviä osia. Myös emoyhtiön osakkeiden listaaminen olisi mahdollista, jolloin sijoittajat voisivat ostaa osakkeita yhtiön öljyntuotannosta.

Saudiarabialaisten virkamiesten mukaan Saudi Aramcon arvo on "tuhansia miljardeja dollareita". Se on myös yksi salaperäisimmistä öljy-yhtiöistä, joka ei kerro tietoja esimerkiksi liikevaihdostaan.

Listautuminen tekisi yrityksestä läpinäkyvämmän, Muhammed bin Salman sanoo Economistille. Aluksi yrityksestä voitaisiin listata vain viisi prosenttia. Myöhemmin osuus voisi nousta, mutta Saudi-Arabia haluaa jatkossakin säilyttää määräysvallan yrityksessä.

– Tämä on käänteentekevä muutos öljyalalla, washingtonilaisen konsulttiyhtiön The Rapidan Groupin perustaja Bob McNally sanoo uutistoimisto Bloombergille.

– Saudi-Arabia valmistautuu kulkemaan öljyn hinnan vuoristoradan kyydissä, ei kontrolloimaan sitä, hän jatkaa.

Aramco pumppaa kaiken Saudi-Arabiassa tuotetun öljyn. Joulukuussa öljyjätti pumppasi päivittäin keskimäärin 10,25 miljoonaa barrelia päivässä.

Listatuista yrityksistä esimerkiksi venäläinen Rosneft pumppasi päivässä yli viisi miljoonaa barrelia ja amerikkalainen Exxon Mobil Corp. noin neljä miljoonaa barrelia.
 
Öljynjalostamot rakennetaan sinne missä loppukäyttäjätkin ovat koska on edullisempaa kuljettaa yhdellä supertankkerilla raakaöljyä jalostamolle kuin lukuisia lopputuotteita. Saudien kotimaassa sijaitseva jalostamokapasiteetti on tarkoitettu tyydyttämään paikallisia tarpeita eikä se ole kuin murto-osa saudien omistamasta kapasiteetista.

Aivan samaa mieltä, että jalostus on siellä missä kulutus.

Tässä listaa vuodelta 2013 World's Top 25 Refining Companies http://petroleuminsights.blogspot.fi/2013/01/worlds-top-25-largest-refiners-jan-1.html#.Vo68E1JPn40
Tässä siis mukana yhtiöiden koko jalostuskapasiteetti, riippumatta sen sijannista.


Ei näy kyin yksi saudiyritys ja se on tämä valtiollinen jätti ARAMCO
Saudi Aramco [Saudi Arabia]
2,451,500
Saudeissa tuskin on mitään pienempiä yksityisiä joilla olisi jalostusliiketoimintaa kotimaassa saatika sitten ulkomailla.

Venäjältä
Rosneft [Russia]
1,293,000
OAO Lukoil [Russia]
1,217,000
Muita venäläisiä yrityksiä ei ole tässä top25 listalla


Lainaus aiemmasta viestistäsi.
"Venäläistrollien yksi vakioväittämä on että vaikka Venäjä kärsii matalasta öljynhinnasta niin muut maat - kuten Saudit ja Norja - kärsivät vielä enemmän. Tuohon voi aina vastata että öljyn jalostaminen on huomattavasti raakaöljyn pumppaamista ja kauppaa kannattavampaa toimintaa, näkyy mm. Fortumin busineksessa. Sekä saudeilla että norskeilla on omistuksessaan melkoisesti öljynjalostuskapasiteettia ja niiden jalostamobusinekselle on herttaisen yhdentekevää kenen omistamasta lähteestä öljy virtaa"


Tässä yleisesti jalostamo bisneksestä euroopassa. Eli ei ainakaa euroopassa mikää taikabisnet ole.
European refiners seek sacrificial cuts in fight for survival http://www.reuters.com/article/europe-refineries-closures-idUSL6N0RQ2WL20140925





 
Euroopassa on tehty ideologinen päätös verottaa hiilivety- ja varsinkin ydinenergiateollisuus henkitoreisiin ja tunkea rahaa uusiutuviin. Siksi Euroopan öljynjalostusteollisuuden kannattavuudesta ei kannata vetää suoraan johtopäätöksiä globaaliin tilanteeseen. Suomessakin on saatu tuulisähkön tukemisella tuhottua sähkömarkkinat, markkinataloudesta on Suomessa turha puhua sähkön hinnanmuodostuksen suhteen. Helkkarin kiva huoltovarmuudenkin kannalta kun tänään ollaan tuontisähkön varassa; Kolmasosa kilowateista tulee tänään Ruotsista ja Venäjältä.
 
Saudit AMV-kaupoilla:
"Patria on myynyt panssaroituja AMV-ajoneuvoja Yhdistyneiden Arabiemiraattien armeijalle. Patria puhuu "merkittävästä määrästä". Valtioneuvoston myöntämän vientiluvan perusteella tuo määrä on 40 ajoneuvoa.
Kaupan hintaa Patria ei kerro. AMV on maavoimien taisteluajoneuvo, johon voidaan liittää erilaisia aseistusvaihtoehtoja. Patrian nyt tekemään kauppaan ei kuulunut aseistusta.
Arabiemiraatteihin vietävät vaunut valmistaa Patrian puolalainen yhteistyökumppani, joka on jo yli kymmenen vuotta valmistanut AMV-ajoneuvoja Rosomak-nimellä.
Liiketoimintajohtaja Mika Karin mukaan syynä on se, että tuotanto on saatu hyvin nopeasti käyntiin. Puolan Rosomakilla oli vapaata kapasiteettia.
– On myös myönnettävä, että Puolan alemmilla työvoimakustannuksilla saadaan kilpailuetua, hän sanoo. Karin mukaan sekä aikataulu että hinta ovat tekijöitä kilpailussa, joka on alalla erittäin kovaa.
Arabiemiraatit sotii Jemenissä
Arabiemiraatit osallistuu Saudi-Arabian johtamassa liittoumassa sotaan Jemenissä, sekä ilma- että maavoimillaan.
– Ulkoministeriön lausunnossa ei nähty ulko- tai turvallisuuspoliittista estettä vientiluvalle, sanoo neuvotteleva virkamies Sanna Poutiainen puolustusministeriöstä.
Patria on tehnyt kauppaa Arabiemiraatteihin aiemminkin. AMV-vaunuja myytiin vuonna 2008 "pieni määrä", ja maan merivoimille yhtiö on myynyt partioveneisiin kiinnitettäviä Nemo-kranaatinheitinjärjestelmiä.
Aiemmin Patria on saanut myyntiluvan 36:lle Nemo-heitinjärjestelmälle Saudi-Arabiaan, joka on siis Jemenin sotaan osallistuvan liittouman päävaltio. Heittimet on toimitettu Kanadaan, missä ne asennetaan Saudi-Arabiaan vietäviin amerikkalaisiin taisteluajoneuvoihin."
http://yle.fi/uutiset/patrialta_taa...atteihin_myytiin_40_panssariajoneuvoa/8634836
 
Entä jos saudit kaatuu? Alue on jo valmiiksi aika epävakaa:
"Yhdysvaltojen pitäisi alkaa varautua öljymahti Saudi-Arabian romahdukseen. Näin kirjoittavat tutkijat Sarah Chayes ja Alex de Waal aikakauslehti The Atlanticissa.
Chayes toimii johtavana tutkijana Carnegie Endowment for International Peace -säätiössä. De Waal on puolestaan professori Tuftin yliopistossa sekä johtaja World Peace Foundation -säätiössä.
Kirjoituksessaan Chayes ja De Waal käyvät läpi, kuinka Saudi-Arabia on ollut Yhdysvaltojen uskollinen liittolainen poliittisesti epävakaalla Arabian niemimaalla. Naapureihinsa verrattuna Saudi-Arabia on vaikuttanut vakaalta valtiolta.
Tutkijoiden mukaan Saudi-Arabiaa ei voi kuitenkaan pitää vakaana valtiona tai oikeastaan valtiona ollenkaan.
Poliittinen yritys vai rikollisryhmä?
– Maata voi kuvailla kahdella tavalla: Kyseessä on poliittinen yritys, jonka liiketoimintamalli ei lopulta enää toimi, tai kyseessä on niin korruptoitunut organisaatio, että se muistuttaa horisontaalisesti integroitua rikollisryhmää, Chayes ja de Waal kirjoittavat.
Heidän mukaansa kuningaskunnan voi ajatella toimivan näin: Kuningas on toimitusjohtaja perheyhtiössä, joka muuttaa öljyn rahoiksi, joilla puolestaan ostetaan poliittista uskollisuutta.
Millaisena valtiona ikinä Saudi-Arabiaa pitääkin, maa ei voi kestää, tutkijat arvioivat.
– Se piste, jolloin amerikkalaisten päättäjien olisi pitänyt alkaa valmistautua saudien kuningaskunnan luhistumiseen, on jo ohitettu, Chayes ja de Waal kirjoittavat.
Uskollisuus maksaa, epätyytyväisyys muhii
Näkemystään Chayes ja de Waal perustelevat sillä, että raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan sukellettua valtaryhmittymien uskollisuuden ostaminen käy koko ajan kalliimmaksi.
Tutkijat varoittavat myös väestön mielialojen muutoksesta. Tähän asti vain valtion shiiavähemmistö on esittänyt julkisuudessa poliittisia toiveitaan. Saudi-Arabiassa on kuitenkin paljon siirtotyöläisiä, jotka voivat pian haluta tulla kuulluiksi.
– Yhä enenevässä määrin ulkomaailman kanssa tekemisissä oleva, korkeasti koulutettu sunnienemmistö, tuskin pysyy tyytyväisenä ikuisesti siihen, että maan ikäloppu johto jakelee heille sokkona muutamia palveluksia, tutkijat kirjoittavat.
Chayes ja de Waal kehottavatkin Yhdysvaltain armeijaa ja tiedusteluelimiä aloittamaan välittömästi varasuunnitelmien laatimisen Saudi-Arabian romahduksen varalle.
– Heidän täytyisi työskennellä ankarasti sen kimpussa, että saudien romahduksen todennäköisimmät ja vaarallisimmat alueelliset vaikutukset tunnettaisiin ennalta. Heidän pitäisi myös varautua yhä epätoivoisempiin temppuihin, joihin valtaapitävät saattavat turvautua estääkseen romahduksen."
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaa...autua-saudi-arabian-luhistumiseen/20162018/12
 
Kirstun pohja häämöttää

Vaikuttaa siltä, että vain valtion kirstu tyhjenee. Hallitsijasuku on rikastunut maailmanmittakaavaan. Näin käy kun raha siirtyy valtion hallusta henkilön tilille. Olishan siellä ollut mahdollisuuksia demokraattisempaankin yhteiskunnan rakentamiseen, mutta nyt vain raha on ikäänkuin väärissä taskuissa.
 
Vaikuttaa siltä, että vain valtion kirstu tyhjenee. Hallitsijasuku on rikastunut maailmanmittakaavaan. Näin käy kun raha siirtyy valtion hallusta henkilön tilille. Olishan siellä ollut mahdollisuuksia demokraattisempaankin yhteiskunnan rakentamiseen, mutta nyt vain raha on ikäänkuin väärissä taskuissa.

Tuo näkökanta riippuu sitä mistä vinkkelistä asiaa katsoo...jos minulla olisi rahaa kuin saudi -prinssillä niin mielestäni ne rahat ovat juurikin oikeassa paikassa :D
 
Saudit ovat hermostuneet USA:n lakiehdotuksesta joka mahdollistaisi Saudi-Arabian hallinnon haastamisen oikeuteen yhteydestään 9/11 iskuihin. Saudi-Arabian ulkoministeri ilmoitti maaliskuussa USA:n matkallaan että maaa aikoo vetää pois 750 miljardin dollarin sijoitukset sillä ne voitaisiin jäädyttää korvauksia varten.

Officials in Saudi Arabia have reportedly told the Obama administration they will sell off hundreds of billions of dollars of American assets if Congress passes a bill that would allow the Saudi government to be held responsible for any role in the September 11 attacks.

On the eve of President Barack Obama’s visit to Saudi Arabia, theNew York Times said the White House had been lobbying Congress to block the bill’s passage and that the threat from Saudi Arabia had been the subject of intense talks.

It said that Adel al-Jubeir, the Saudi foreign minister, delivered the kingdom’s message last month during a trip to Washington, telling legislators that Saudi Arabia would be forced to sell up to $750bn in treasury securities and other assets in the United States before they could be in danger of being frozen by American courts.

http://www.independent.co.uk/news/w...ets-if-congress-passes-911-bill-a6987281.html
 
Tunnettu brittilainen taloustoimittaja, The Telegraphin A. Evans-Pritchard kirjoittaa kiinnostavasti Saudeista, OPECista ja oljysta tanaan:

Saudis are going for the kill but the oil market is turning anyway
saudi_russia-large_trans++bTl4D02iCM3NuMfK2RT0HVEXq6tqCNahPZurv82LtPU.PNG

Russia is a key undeclared target of Saudi Arabia's oil price war
By Ambrose Evans-Pritchard

The collapse of OPEC talks with Russia over the weekend makes absolutely no difference to the balance of supply and demand in the global oil markets. The putative freeze in crude output was political eyewash.

Hardly any country in the OPEC cartel is capable is producing more oil. Several are failed states, or sliding into political crises.

Russia is milking a final burst of production before the depleting pre-Soviet wells of Western Siberia go into slow run-off. Sanctions have stymied its efforts to develop new fields or kick-start shale fracking in the Bazhenov basin.

Saudi Arabia’s hard-nosed decision to break ranks with its Gulf allies at the meeting in Doha - and with every other OPEC country - punctures any remaining illusion that there is still a regulating structure in global oil industry. It told us that the cartel no longer exists in any meaningful sense. Beyond that it was irrelevant.

Hedge funds were clearly caught off guard by the outcome since net ‘long’ positions on the futures markets were trading at a record high going into the meeting. Brent crude plunged 7pc to $41 a barrel in early Asian trading, but what is more revealing is how quickly prices recovered.

db_2-large_trans++GTz_azpPJfsO_0nBGCjI9EikPYR0xYwuEBLwP9UFqPg.PNG

Speculative net long positions are extreme. Hedge funds are betting on an oil rallyCREDIT: DEUTSCHE BANK


Market dynamics are changing fast. Output is slipping all over the place: in China, Latin America, Kazakhstan, Algeria, the North Sea. The US shale industry has rolled over, though it has taken far longer than the Saudis expected when they first flooded the market in November 2014. The US Energy Department expects total US output to drop to 8.6m barrels per day (b/d) this year from 9.4m last year.

China is filling up the new sites of its strategic petroleum reserves at a record pace. Its oil imports have jumped to 8m b/d this year from 6.7m in 2015, soaking up a large part of the global glut. Some is rotating back out again as diesel: most is being consumed in China.

Goldman Sachs says the twin effect of rising demand and supply disruptions across the world is bringing the market back into balance, leading to a “sustainable deficit” as soon as the third quarter. The inflexion point could come sooner than almost anybody expects if a strike this week in Kuwait drags on as oil workers fight pay cuts. The outage is already costing 1.6m b/d.

Kuwait’s woes are the first taste of how difficult it will be for the petro-sheikhdoms to impose austerity measures or threaten the cradle-to-grave social contracts that keep a lid on dissent across the Gulf.

There is little doubt that Mohammad bin Salman, the deputy-crown prince and de facto ruler of Saudi Arabia, wanted an excuse to sabotage the Doha deal. He added a fresh demand that non-OPEC Norway should also limit output – a non-starter - as well as hardening the Saudi objection to Iran’s full return to pre-sanctions output.

“This report represents a seminal, perhaps final, break with the Tories’ Thatcherite, free-market legacy”
The calculus is that his country has the deepest pockets and will ultimately stand to gain by shaking out weaker players. This is a gamble. Saudi Arabia is running through $10bn of foreign exchange reserves a month to plug its fiscal deficit. The fixed riyal peg makes it much harder to roll with the budgetary punches as Russia is able to do with the floating rouble.

Saudi Arabia is not as rich as often supposed. Per capita income is the same as in Greece. Standard & Poor’s has cut its credit rating twice to A-, and for good reason. The Saudis never built up a proper sovereign wealth fund in good times. Their reserve coverage is two-thirds less than in Kuwait, or Abu Dhabi.

95448737_RIYADH_SAUDI_ARABIA-_NOVEMBER_17_A_Saudi_man_offers_tea_to_delegations_of_the_the_openi-large_trans++gsaO8O78rhmZrDxTlQBjdGtT0gK_6EfZT336f62EI5U.jpg

Saudi Arabia is not as wealthy as it used to be CREDIT: GETTY
The Saudi price war has several targets. A top official hinted at the hierarchy a month ago, listing Iran, Russia, the Arctic, Canada’s oil sands, Venezuela’s Orinoco tar, ultra-deep water wells, US shale, and renewables, in that order.

The primary foe is obviously Iran, the leader of Shia Islam and arch-rival for strategic dominance of the Middle East. The two countries are at daggers drawn in Syria, Yemen, and Iraq.

The secondary undeclared foe is Russia, currently the world’s top producer at 10.8m b/d but short of money and running down its infrastructure. The Kremlin will exhaust its budget reserve funds by the end of the year, forcing Vladimir Putin to contemplate draconian budget cuts. The Saudis may think it worth going for the kill by trying to hold down prices for a few more months.

The trouble for the Saudis is that their strategy has probably killed OPEC – the instrument that leverages their global power – and may set fire to their own strategic neighbourhood, if it has not done so already.

Helima Croft from RBC Capital Markets has raised the bank’s stress gauge for “geopolitical risk” on six OPEC countries, warning that several are on a precipice. “Many were struggling with political and security challenges when oil was above $100 and they are now being forced to seek emergency lending,” she said.

rbs_fiscal-large_trans++QD_lvq6mq_uCaUPZ98j-IDW6FouhPILq15h-xiEoaNE.PNG

Most OPEC states are deeply underwater at current oil prices CREDIT: RBC CAPITAL
Venezuela has already collapsed. It is on a four-day working week. Inflation is 700pc. Nicolas Maduro’s regime is running out of money to pay oil workers. It risks a repeat of the strikes in 2002/03 that cut oil production by 80pc. Without Chinese funding it faces a “humanitarian catastrophe” this year, she said.

Angola has slashed spending by 15pc of GDP and even so it has been forced to go cap-in-hand to the International Monetary Fund after vowing that it would never do so.

Nigeria has lost 390,000 b/d in output due to a wave of assaults by militants since the Buhari regime ran out of protection money to pay them off. These included a sophisticated underwater attack on a Shell pipeline at the Forcados terminal.

Iraq is supposed to be the great hope of global oil supply over next decade but is in no better shape. The collapse in revenues has set off a vicious circle, with delayed payments to contractors leading to an investment strike. It too is in the arms of the IMF.

95697258_A_worker_checks_the_valve_of_an_oil_pipe_at_Al-Sheiba_oil_refinery_in_the_southern_Iraq-large_trans++ZgEkZX3M936N5BQK4Va8RTgjU7QtstFrD21mzXAYo54.jpg

Iraq was supposed to be the great hope for new oil production CREDIT: REUTERS
ISIS terrorists set fire to oil wells in the Khabbaz field near Kirkuk last week. Suicide bombers struck in Basra early this month, and terrorist actions are moving ominously close to the Iraqi crown jewel, the Rumaila oil installations. Security officials say ISIS is targeting the oil heartland, yet the government is so desperate for funds that it is cannot pay vitally-need Shia militia groups.

In Libya, ISIS has gained a foothold in the heart of the oil region around Sirte. It has vowed to ignite rebellion in Algeria, another state spiraling into financial crisis. Most of the Maghreb is now a powder keg.

Any one of these countries could spin out of control. It is not far-fetched to imagine two or three occurring at the same time. This would change the dynamics of the oil markets in a heartbeat and would bring the ageing post-Lehman expansion of the global economy to an abrupt halt, exposing the nasty pathologies that have been building up.

It never was cheap oil that threatened our economies. The scare earlier this year was misguided. It is the next oil supply crunch we should fear most.

http://www.telegraph.co.uk/business...-the-kill-but-the-oil-market-is-turning-anyw/
 
Good luck... itse asiassa Fremen voisi ostaa noita vahan pieneen elakepenaaliinsa jos hinta on kohdallaan, olen hiukan bullish oljyn suhteen. Toi saudien oma 2,5 triljoonaa arvostus ei kylla ole kiinnostava nailla oljynhinnoilla.

http://www.telegraph.co.uk/business...ondon-listing-but-doubts-grow-on-25-trillion/

ps. ensimmaista kertaa elamassani paasin kayttamaan sanaa triljoona jarkevassa lauseessa... mielenkiintoista.
 
Saudien budjetti miinuksella rankasti. Saa nähdä miten uusiin veroihin suhtaudutaan.
Budjetti valahti 100 miljardia miinukselle – Saudi-Arabia paikkaa laskevia öljytuloja uusilla veroilla

Saudi-Arabia pyrkii eroon taloutensa öljyriippuvuudesta uusilla veroilla ja muilla toimilla.

Saudi-Arabia yrittää saada lisää öljystä riippumattomia tuloja ja aikoo siksi ottaa käyttöön uusia veroja muun muassa tupakalle ja sokeripitoisille juomille, kertoo CNN Money.

Maa aikoo ottaa käyttöön myös liikenneveron ja uusia lentokenttämaksuja, kertoi saudihallituksen neuvonantaja ja ajatuspaja Gulf Research Centerin talousjohtaja John Sfakianakis tiistaina.

Lisäksi uusi viiden prosentin arvonlisävero tulee käyttöön Saudi-Arabiassa ja myös muualla Persianlahden alueella vuonna 2018.

Saudi-Arabia pyrkii muuttamaan talouttaan vähemmän öljytuloista riippuvaiseksi öljyn hinnan romahduksen vuoksi. Maa pyrkii lisäämään muita tuloja ja leikkaamaan valtion työntekijöiden palkkoihin kuluvaa osuutta budjetista.

Tavoitteena on myös luoda 450 000 uutta yksityisen sektorin työpaikkaa. Saudi-Arabian kansalaisista noin 70 prosenttia työskentelee tällä hetkellä valtion työpaikoissa.

Saudi-Arabia on jo aiemmin leikannut energian tukia ja ottanut lainaa. Maa harkitsee laskevansa liikkeeseen jopa 15 miljardin dollarin arvosta joukkovelkakirjoja tänä vuonna.

Öljy vastaa noin 80 prosenttia valtion tuloista. Tämän seurauksena maan budjettivaje oli lähes sata miljardia dollaria viime vuonna.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on arvioinut Saudi-Arabian talouskasvun hidastuvan 1,2 prosenttiin tänä vuonna. Viime vuonna talous kasvoi 3,4 prosenttia. IMF on myös varoittanut, että ilman suuria muutoksia valtiolta loppuvat rahat alle viidessä vuodessa.
http://www.taloussanomat.fi/kansant...jytuloja-uusilla-veroilla/20166168/12?rss=t96
 
Saudeissa poksahtelee, lähteenä tuoreet twiitit.

Qatif ja Medina ainakin, pari minuuttia sitten.
 
USAn konsulaatin lähellä, shiia moskeijan luona sekä ilmeisesti muslimeille todella pyhän paikan nurkilla Medinassa. Tuosta saattaa joku suuttua pahemman kerran.

https://news.vice.com/article/breaking-blast-in-saudi-holy-city-of-medina
Suicide bombers strike three cities in Saudi Arabia
By VICE News

July 4, 2016 | 9:10 pm

At least three people were killed in a blast outside the Prophet's Mosque in Medina in Saudi Arabia on Monday, including a suicide bomber and two security officers, Saudi-owned al-Arabiya television reported.

The bomber detonated his device as the security officers were breaking their day-long fast for Ramadan, Arabiya reported.

Reports of a second explosion could not be confirmed.



— ahmed???? (@iAHMEDsalih) July 4, 2016



Photos and video showed cars on fire and smoke rising above the city. The BBC reported that the explosion occurred near the Prophet's Mosque, one of Islam's holiest sites and the burial place of the Prophet Muhammad.



— charry (@Talk2_thesoul) July 4, 2016



Medinah incident happened in the middle of the security services parking. Alarabiya reporting it as suicide bombing — ???? ?? ????? (@FaisalbinFarhan) July 4, 2016



Saudi Arabia has seen two other suicide attacks in the past 24 hours, with one bomber targeting the US consulate in Jeddah and another attacking a Shiite mosque in Qatif. The attacks did not result in any deaths expect for the bombers.

The attacks follow days of mass killings claimed by the Islamic State group, in Turkey, Bangladesh and Iraq. The attacks all seem to have been timed to coincide with the approach of Eid al-Fitr, the holiday that celebrates the end of the fast.

A Saudi security official said an attacker parked a car near the US consulate in Jeddah before detonating the device.

In the Qatif, an eastern city that is home to many members of the Shiite minority, at least one and possibly two explosions struck near a Shi'ite mosque.

Witnesses described body parts, apparently of a suicide bomber, in the aftermath.

A resident of the city reached by telephone said there were believed to be no casualties there apart from the attacker, as worshippers had already gone home to break their fasts. Civil defence forces were cleaning up the area and police were investigating, the resident said.

A video circulating on social media and purporting to show the aftermath of a Qatif blast showed an agitated crowd on a street, with a fire raging near a building, and a bloody body part lying on the ground. Reuters could not immediately verify the video.

Hours earlier a suicide bomber was killed and two people were wounded in the blast near the US consulate in the kingdom's second city Jeddah.

The Jeddah blast was the first bombing in years to attempt to target foreigners in the kingdom. There was no immediate claim of responsibility.

Islamic State has carried out a series of bombing and shooting attacks in Saudi Arabia since mid-2014 that have killed scores of people, mostly members of the Shiite Muslim minority and security services.

Police and groups of local volunteers increased security near mosques in Qatif after suicide bombings hit mosques in Shiite areas last year, killing dozens. Another suicide blast at a mosque used by security forces also killed 15 people a year ago.

Image via Twitter.

Reuters contributed to this report.
 
http://yle.fi/uutiset/saudi-arabiassa_useita_itsemurhaiskuja/9002734
4.7.2016 klo 21:52
Saudi-Arabiassa useita itsemurhaiskuja
Iskut eivät ole ilmeisesti aiheuttaneet kovin suurta vahinkoa, mutta ne vaikuttavat koordinoiduilta.

Saudi-Arabiassa on maanantain aikana tapahtunut kolme itsemurhaiskua eri puolilla maata.


Ensimmäinen isku tapahtui Jeddassa maan länsirannikolla. Itsemurhapommittaja pysäköi autonsa Yhdysvaltain lähetystön läheisyyteen ja räjäytti itsensä, kun vartijat lähestyivät häntä. Kaksi vartijaa loukkaantui lievästi.

Ei ole selvää, oliko Yhdysvaltain lähetystö pommittajan kohteena.

Toinen isku tapahtui enimmäkseen shiiamuslimien asuttamassa Qatifin kaupungissa itärannikolla. Itsemurhapommittaja räjäytti itsensä lähellä paikallista moskeijaa. Muita uhreja ei ilmeisesti ollut, sillä suurin osa ihmisistä oli kotonaan syömässä ramadanin paaston jälkeen.

Joidenkin silminnäkijähavaintojen mukaan ensimmäisen räjähdyksen jälkeen paikalla räjähti myös autopommi.

Suurin osa Saudi-Arabian väestöstä on sunnimuslimeja ja shiiavähemmistö on keskittynyt Qatifin ympäristöön.

Kolmas isku lähellä profeetta Muhammedin hautapaikkaa
Kolmas pommi-isku tapahtui maan länsiosassa Medinan kaupungissa, joka on yksi muslimien pyhimpiä paikkoja. Itsemurhapommittaja räjäytti itsensä lähellä moskeijaa, johon profeetta Muhammed on haudattu.

Räjähdys tapahtui lähellä moskeijan turvallisuusjoukkojen rakennusta. Iskussa on uutiskanava CNN:n mukaan kuollut neljä ihmistä. Joidenkin tietojen mukaan itsemurhapommittajan lisäksi kaksi vartijaa olisi kuollut iskussa.

Paikalta otetuissa kuvissa näkyi suuri tulipalo lähellä moskeijaa räjähdyksen jälkeen.

Iskuja on pidetty koordinoituina ja ajoitettuina juuri ramadanin päättymisen aikaan. Useat samana päivänä tapahtuneet iskut kuvastavat Saudi-Arabiaan äärijärjestöjen kautta kohdistuvaa uhkaa selvästi. Saudi-Arabia on mukana Yhdysvaltain johtamassa liittoumassa, joka taistelee äärijärjestö Isisiä vastaan Irakissa ja Syyriassa.

Kesäkuussa Saudi-Arabian sisäministeriö kertoi, että maassa on viimeisten kahden vuoden aikana tapahtunut 26 terrori-iskua. Iskuissa on kuollut kymmeniä ihmisiä.

Lähteet: Reuters, AP, AFP, Yle Uutiset
 
Back
Top