Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Voisi kuitenkin muistaa, että Georgian sodassa aloitteen eli ensimmäisen hyökkäyksen teki Georgian armeija. Kannattaa tutustua diplomaatti Heidi Tagliavinin raporttiin sodan kulusta.
Tästä hyvästä sulle jo kuuluu ehdottomasti röllikän natsat, eihän tuollaista tekstiä muuten voi suoltaa :)
Mutta jos olet suomalainen niin hyvin olet itä-propagandan nielaissut, tutkimatta tosiasioita.
 
Ihan mielenkiinnosta, pystyiskö Trump estämään vastaiskun, jos venäjä iskisi isomman arsenaalin USA:n tukikohtiin mannertenvälisiä käyttäen sukellusveneilään? Ja täytyykö yksi "jalitsupallo" olla aina yhdysvalloissa, sekä varapressan mukana, vai pystyykö molemmat liikkumaan pois maasta? :o
 
Voisi kuitenkin muistaa, että Georgian sodassa aloitteen eli ensimmäisen hyökkäyksen teki Georgian armeija.
Paskapuhetta, Venäjän hyökkäysjoukkoja (=eri joukkoja kuin mitä aiempi 1992 aseleposopimus salli rauhanturvaajina) oli Etelä-Ossetiassa (joka on Georgialle kuuluva alue) jo ennen Georgian avoimen maahyökkäyksen alkua 8.8.2008.

Venäjän mediassa on tästä varsin runsaasti todisteita:
esimerkiksi eräs venäläissotilas oli soittanut jo 7.8. kotiin ja kertonut koko Venäjän 58. armeijan olleen jo Etelä-Ossetiassa (aseleposopimuksen vastaisesti):
http://web.archive.org/web/20080818072949/http://www.permnews.ru/story.asp?kt=2912&n=453
Myös toinen venäläislähde kertoo 58. armeijan olleen määrätty siirtymään Tshinvaliin jo 7.8.:
http://newsru.com/russia/15sep2008/udaleno.html
http://www.polit.ru/news/2008/09/10/seven/
Tämä artikkeli poistettiin netistä varsin pian sen julkaisun jälkeen.
Eräs venäläistaho myös uutisoi "vapaaehtoisten" saapumisesta Moskovasta Tshinvaliin jo 6.8.:
http://osradio.ru/v_mire/8318-dobrovolcy-v-ckhinvali-edut-dazhe-iz-moskvy.html
Erään toisen venäläislähteen mukaan taas venäläisjoukkojen liike kohti Rokin tunnelia oli alkanut jo 6.8. iltana, mutta joukot eivät vielä tajunneet, että he ovat siirtymässä taisteluun:
http://www.apn.ru/column/article20635.htm
Tässä myös juttu eräästä venäläissotilaasta, joka kuoli 8.8., ja oli jo "päivää aiemmin" siirtynyt Tshinvaliin;
http://web.archive.org/web/20080813155344/http://www.life.ru/video/5030
Eräs Venäjän 19. moottoroidun jalkaväkidivisioonan sotilas oli kuollut Tshinvalissa Georgian 8.8. aamuyöstä tekemässä tulivalmistelussa (eli oli ollut siellä jo Georgian operaation alkaessa), 4.8. hän oli ilmoittanut äidilleen menevänsä "todellisiin harjoituksiin" Abhasian suunnalle:
http://www.kompravda.eu/daily/24146/363581/
Eräs venäläistoimittaja sanoi 58. armeijan olleen täydessä taisteluvalmiudessa Rokin tunnelin toisella puolen jo 6.8.:
http://www.ej.ru/?a=note&id=8389
Taas eräs venäläissotilas oli jo 3.8. lähettänyt tekstiviestin kotiin, jossa sanotaan, että he olivat saaneet käskyn siirtyä Tshinvaliin, ja toisessa 5.8. lähetetyssä viestissä sanotaan heidän (siis Venäjän asevoimien) ottaneen yhteen tykistöllä Georgian kanssa (Georgiahan sanoi tätä tulta vielä osseettikapinallisten ampumaksi):
http://www.duel.ru/200841/?41_4_1
Rossiskaja Gazeta (valtion lehti) kertoi taas eräästä venäläissotilaasta, joka oli jo 7.8. aamulla saanut käskyn siirtyä Tshinvaliin:
http://rg.ru/2009/05/14/reg-kuban/denis-anons.html
Yksi venäläistoimittaja taas sanoi joidenkin venäläissotilaiden kertoneen, että he olivat Etelä-Ossetiassa jo 4.8., vaikka virallisten papereiden mukaan he olivat Pohjois-Ossetiassa (Venäjällä):
http://www.golos-ameriki.ru/content/a-33-2009-07-06-voa15/649259.html
Yksi venäläissotilas taas sanoi heidän siirtyneen Etelä-Ossetiaan jo 7.8. aamuyöstä, ja olleen puoliltapäivin Tshinvalin lähettyvillä:
http://sokolsky-mg.livejournal.com/8344.html
Venäläinen laskuvarjojoukkojen sotilas kertoi heidän siirtyneen Etelä-Ossetiaan jo 4.8. ja 5.8. välisenä yönä, ja saaneen 7.8. tehtävän tuhota georgialaisten asemia:
http://blog.zaotechestvo.ru/2010/01/22/цхинвал-хроника-уничтожения/
Ja lopuksi, Venäjän 58. armeijan komentaja sanoi, että päätös ylittää raja ja siirtyä Etelä-Ossetiaan tehtiin jo 5.8. (joka oli tulitaukosopimuksen vastainen, kirj. huom.):
http://www.soldatru.ru/read.php?id=2319

Saakashvili astui Venäjän hänelle virittämään ansaan, ja sai itsensä näyttämään median silmissä syylliseltä. Lisäksi Georgian tiedustelu oli täysin kuutamolla, kun eivät tajunneet Venäjän hyökkäysaikeita - olin itse silloin vielä varsin nuori, ja minäkin jo rupesin epäilemään jo silloin Venäjän pyrkivän johonkin toimiin, kun Venäjä jätti sotilaansa kotiuttamatta harjoituksesta.
 
Viimeksi muokattu:
En ollenkaan kiistä näkemyksiäsi. Itsellä vaan muodostunut toisenlainen käsitys. Pyrin kuvaamaan edellä asiaa sellaisesta näkökulmasta mikä saattaisi olla venäläinen näkökulma. Eli kantavana ajatuksena on säilyttää kaikki jo saavutetut sotilastukikohdat siitä huolimatta mikä sellaisten realistinen käyttö milläkin nurkalla voisi olla.
Muistetaan tässäkin yhteydessä taas kerran, että kaikki maailman asiat ovat puoliksi sitä miltä ne näyttävät. Jos valtio haluaa näyttää sotilasmahdilta, niin se haluaa tukikohtien olevan laajalla alueella ja satamienkin avainpaikoilla.
Uskon, että jos Krimillä ei olisi ollut laivastotukikohtaa, sitä aluetta ei olisi niin kiihkeästi otettu haltuunkaan.

Tuosta aikaisemmasta postauksesta jäi pois se että Krimin valtaamisessa oli keskeisimpinä tavoitteena paljon muuta kuin Sevastopolin sotilastukikohdan säilyttäminen Venäjän hallinnassa. Se olisi pysynyt heidän hallinnassaan vuokrasopimuksella ilman koko alueen miehitystä. Tästä on kirjoitettu jo moneen kertaan meiliketjussa aikaisemmin joten en viitsi enää toistaa niitä kaikkia.

Krimin ja koko Ukrainan liittämistä kiinteämmin Venäjään oli suunniteltu jo useita vuosia. Krimillä ehdittiin valmistautua parhaiten/pisimmälle johtuen siitä että Krimillä oli paljon venäläisiä sotilaita ja FSB:n miehistöä. Muualla Ukrainassa venäläiset epäonnistuivat vallankaappauksen valmisteluissa sekä alueiden valtaamisessa. Maidanin tapahtumat sekä presidentti Janukovich'in pako laukaisivat Ukrainan tilanteen Venäjän kannalta katsoen liian aikaisin. Mutta todennäköisesti myös ukrainalaiset olivat saaneet tietoa venäläisten vallankaappaushankkeista.

Nykyisellään Sevastopol sijaitsee varsin ikävällä tavalla Venäjän maa-alueen ulkopuolella. Samalla tavalla kuin Kaliningrad. Laivaston kannalta sieltä operoivan alusten liikkumatila on rajoitettu. Varsinkin sodan aikana kapeat salmet sulkevat aluksilta pääsyn valtamerille. Tukikohtien huolto joudutaan toteuttamaan riskialttiisti lentäen vihollisen valvoman ilmatilan ylitse jne. Kyseisten tukikohtien puolustaminen tuhlaa ja hajottaa Venäjän armeijan resursseja vääriin kohteisiin jne.

Sotatilanteessa tällaisista vihollisen saartamina olevista tukikohdista kuin Sevastopol ja Kaliningrad lienee Venäjälle enemmän haittaa kuin hyötyä. Puhumattakaan Krimin valtauksen ulkopoliittisesta rasitteesta.

Sisäpoliittisesti Putin sai Krimin valtauksella myös hyötyä..
- Putinin kansansuosio nousi ja mahdollisti opposition täydellisen syrjäyttämisen
- sotatoimet antoivat mahdollisuuden poikkeustilaan joka puolestaan mahdollisti diktatuuria tukevien lakien säätämisen
- kansalaisvapauksia kiristettiin monin tavoin, mediavälineet otettiin kokonaan Putinin hallinnon alaiseksi jne.
- sotapropagandan myötä on koko kansakunta saatettu käytännössä sotatalouteen..
- Putin on myös perustanut uusia sisäisen turvallisuuden joukkoja tukemaan omaa hallintoaan jne.

Venäjän kansan ja koko yhteiskunnan kannalta nämä "Putinin hyödyt" ovat kaikkea muuta kuin hyviä uudistuksia.
Mutta, kuten tälläkin on nähty myös Putinille löytyy kannattajia. Se ei ole mitenkään outoa..ainahan diktaattoreilla on ollut omat tukijoukkonsa, Niin oli Hitlerillä ja Stalinillakin..aikoinaan monet suomalaisetkin muuttivat omaan ihannevaltionsa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Stalinin_vainot
 
Tuosta aikaisemmasta postauksesta jäi pois ........
Erilaisia arvioita venäläisten tavoitteista ja suunnitelmista on toki esitetty. Itse uskon siihen, että vaikka laajempaa Ukrainan nielaisua ei päässytkään tapahtumaan, vähimmäistavoitteena oli kuitenkin Krimin sotilastukikohta ja mielellään sinne maayhteys. No nyt tiedetäänkin jo, että mikä on onnistunut ja mikä ei. Mihin Venäjä pääsi ja mihin on juuttunut.
 
Niinpä mutta harjoitus voidaan nopeasti muuttaa toiminnaksi pätee kumpaankin suuntaan.
Pätee kyllä, mutta ongelma tässä on se ettei länsi ole hyökkäämässä mihinkään ja pidemmän päälle jokaiseen venäläisten yllätysharjoitukseen reagoiminen on haasteellista. Minusta venäläisillä on tässä selkeä etu, toivottavasti ei kuitenkaan suunnitelmaa, kun se kyllästää vastapuolen järjestelmiä yllätysharjoituksilla jotka ovat kerta toisensa jälkeen vain harjoituksia - kunnes ei olekaan. Se kerta kun se ei ole harjoitus, on se kun vastapuolen reaktio on riittävän kevyt.
 
Pätee kyllä, mutta ongelma tässä on se ettei länsi ole hyökkäämässä mihinkään ja pidemmän päälle jokaiseen venäläisten yllätysharjoitukseen reagoiminen on haasteellista. Minusta venäläisillä on tässä selkeä etu, toivottavasti ei kuitenkaan suunnitelmaa, kun se kyllästää vastapuolen järjestelmiä yllätysharjoituksilla jotka ovat kerta toisensa jälkeen vain harjoituksia - kunnes ei olekaan. Se kerta kun se ei ole harjoitus, on se kun vastapuolen reaktio on riittävän kevyt.

En ole mikään sotilasalan tietäjä mutta kuvittelisin että on hieman eri asia valmistautua/varustautua puolustukseen kuin harjoitella hyökkäyssotaa. Harjoituksestaan huolimatta Venäjällä ei ole edes teoreettista kykyä hyökätä menestyksellisesti NATO:n jäsenmaiden puolustusta vastaan.

Venäjän hyökkäyssotaharjoituksien osalta lienee kysymys enimmäkseen maan sisäpoliittisesta pelistä. Sillä halutaan näyttää asevoimien kykyä ylläpitää/näyttää Venäjän keskusvallan (=Putinin) sotilaallista uhkaa (puolustusliittoon kuulumattomia) rajanaapureita sekä erinäisiä aluetasavaltoja kohtaan. Euroopan suunnalla Venäjän sotaharjoituksien kohteena ovat kaikki NATO:on kuulumattomat maat joita Venäjä pitää omana etupiirinään. Näiden lisäksi Venäjällä on kymmeniä alueellisia tasavaltoja joilla on enemmän tai vähemmän itsenäinen hallinnollinen asema. Luonnollisesti keskusvaltaa (=Putinin hallintoa) huolestuttaa se että monissa tasavalloissa venäläisen väestön osuus on erittäin vähäinen. Samalla osavaltioiden hallinnossa pyritään vahvistamaan itsenäistä asemaa, korostamalla kansallisia aatteita, omaa kieltä sekä erityisesti islamilaista uskontoa. Tällaisia valtioita ovat esimerkiksi:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Baškortostan
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tatarstan
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tšetšenia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Dagestan
Venäjältä löytyy lisäksi kymmeniä muita vastaavia alueellisia tasavaltoja joissa väestön enemmistön muodostavat muut kuin venäläiset.

Sotaharjoituksilla halutaan myös kertoa tavallisille venäläisille asevoimien tarpeellisuudesta sekä jakaa propagandaa siitä kuinka Venäjä on koko ajan sotilaallisesti uhattuna. Sitä ei tietenkään kerrota kansalaisille ettei Venäjään tosiasiallisesti kohdistu minkäänlaista ulkoista sotilaallista uhkaa. Kysymys on pelkästään Venäjän imperiumin hallinnasta ja Putinin diktatuurin valta-aseman säilyttämisestä Venäjällä..

Totta kai sotataloudessa elävän maan johdon pitää osoittaa kansalaisilleen konkreettisia syitä/tarpeita sille, miksi maan taloudelliset voimavarat käytetään armeijan varustamiseen sekä kaikkien muidenkin turvallisuusorganisaatioiden kasvattamiseen. Osaltaan kysymys on myös Neuvostoliiton romahduksen sekä kymmenien aluetasavaltojen itsenäistymisen jälkeisen valtiokokonaisuuden säilyttämisestä. Jos Putinin diktatuuri romahtaa se johtaa todennäköisesti Venäjän uuteen hajoamiseen sekä monien alueellisten osavaltioiden itsenäistymisiin.

Suomi on Venäjän eurooppalaisista puolustusliittoon kuulumattomista rajanaapureista ainoa jossa ei ole venäläisten asevoimia tai miehitystä. Venäjä myös laskee Suomen kuuluvan omaan etupiiriinsä. Siksi meillä on tietenkin syytä huomioida Venäjän hyökkäyssotaan valmistautuvat sotaharjoitukset ja olla valmiina puolustuksen osalta.
 
Kannattaa muistaa että ryslandia oli valmistautunut Georgian operaatioon jo pitkään, esim räjäyttelemällä Georgian kaasuputkia, tämä vain yksi esimerkki siitä kuinka itänaapuri oli valmistellut operaatioitaan jo pidemmän aikaa ja nyt voimistaen joukkoja läntisellä suunnalla, uhaten tätä kautta myös Suomea.
 
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005087445.html
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005087445.html

Tass: Venäjällä laaja valmiusharjoitus – läntiset joukot määrätty hälytysvalmiuteen
Venäjällä on pidetty viime vuosina useita vastaavia valmiusharjoituksia.

Ville Eloranta HS

Julkaistu: 14.2. 13:09 , Päivitetty: 14.2. 13:19

Venäjän joukot on maan länsiosissa on määrätty korkeaan hälytysvalmiuteen, kertoo uutistoimisto Tass. Kyse on valmiusharjoituksesta.

Valmiuskäskyn on antanut Tassin mukaan joukkojen komentaja, kenraaliluutnantti Viktor Astapov tiistaina.

Määräys koskee lukuisia eri joukko-osastoja, kuten Leningradin laivastotukikohtaa sekä kutsuntatoimistoja Pietarin, Pihkovan ja Novgorodin alueilla ja Karjalan tasavallassa.

--------

Edellinen valmiusharjoitushan kohdistui lähinnä ilmavoimiin. Nyt testissä laivasto. Seuraavaksi oletettavasti maavoimat.
 
Tulin vaan mieleen, että onko edellisen ilmavoimien valmiusharjoituksen valmiustila ajettu alas vai ei. Jos ei, niin niillä on kohta ilma- ja merivoimat vireessä. Siihen päälle maavoimien valmiusharjoitus pian perään, niin niillä on koko pumppu valmiina.
 
Venäjän asevoimien sekä koko turvallisuussektorin toimintaa on hyvä katsella hieman laajemmalla näkökulmalla. Samalla miettien niiden asemaa suhteessa koko Venäjän imperiumin hallintoon. Niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Eikä kannata jättää asiaa siihen olettamukseen etteikö Venäjän politiikkaa voisi muka ymmärtää normaalilla logiikalla.

Siis miksi ja mihin erilaisia turvallisuusjärjestelmiä tarvitaan ja käytetään Venäjällä?

Venäjä eroaa muista valtioista monella tavalla:

Maan historiallinen kehitys (1800 jälkeen):

- Tsaarin aikainen hallinto (pieni yläluokka ja suuri osa kansasta eli maaorjuudessa)
- Bolsevikkien luoma työväestön diktatuuri (väkivaltainen hallinnito, sodat, alistetut valtiot, äärimmäinen yksinvalta)
- Neuvostoiiiton romahduksen jälkeinen aika (imperiumi puoliintui väkimäärän osalta, taloudesta jäi vain 1/3, uusi hallinto)

Valtiollinen, hallinnollinen ja alueellinen kehitys:

- alueeltaan maailman suurin valtio (valtavat etäisyydet, perinteisesti pyrkimys laajentumaan jne)
- maassa asuu satoja eri kansoja sekä kansallisuuksia (erilaisia uskontoja, kielialueita, alueita joissa venäläiset ovat mitättömänä vähemmistönä)
- suuria muutokset kommunistien kaudella (väestön siirtoja, vallattuja sekä menetettyjä kansallisvaltiota)
- Neuvostoliiton hajoamisen myötä yhteisen ideologian (=sosialismin) katoaminen, keskusvallan heikkeneminen
- lyhyt demokratian aika NL:n jälkeen.
- Putinin diktatuurihallinnon aika viimeisten 15 vuoden aikana.

Taloudellinen kehitys
- Kommunistinen suunnitelmatalous loppui NL:n romahdukseen
- yhteiskunnan/valtion omaisuuden ryöstö ja siirtyminen pääosin oligarkeille.
- yksipuolinen tuotantorakenne, ei juurikaan vientiteollisuutta, talous kaasun/öljyn viennin varassa..
- tuotantotalouden rakenteet vanhanaikaisia, toimimattomia, NL:n hajoamisen jäljiltä lähes täysin korjaamatta. Suuri osa parhaista tuotantolaitoksista, koneista ja osaamisesta katosi NL:sta irtaantuneiden valtioiden itsenäistyessä.
- lyhyt aikakausi jolloin Venäjää kehitettiin ulkomaisen pääoman turvin..joka käytännössä loppui Putinin hallinnon vuoksi.
- Entisiin NL:on tasavaltoihin kohdistetut sotatoimet (=johtuneet pakotteet ym.) estävät käytännössä teollisuuden kehittymistä
- Neuvostoliiton romahduksen jälkeinen tuotantotalouden tila estää Venäjän taloudellisen kehityksen (johtuen Putinin politiikasta)
- valtion ajautuminen käytännössä sotatalouteen ohjaa yhteiskunnan käyttövarat sotilaalliseen varustautumiseen.

Venäjän sotilaallinen turvallisuus ja puolustuskyky:

- ei ulkoisia sotilaallisia turvallisuusuhkia (mikään ulkopuolinen taho ei uhkaa Venäjää sotilaallisesti)
- Venäjän itse toteuttamat sotatoimet, hyökkäykset/miehitykset naapurivaltiota kohtaan eivät uhkaa Venäjää itseään. Sodan kohteeksi joutuneet valtiot eivät puolestaan kykene hyökkäämään Venäjälle.
- Venäjän asevoimat kykenevät sotilaallisiin hyökkäyksiin ja painostamaan liittoutumattomia naapureitaan.
- asevoimat eivät käytännössä uhkaa puolustusliitto NATO:n jäsenmaita. Molemminpuolinen ydinpelote estää keskinäisen sodan.

Venäjään ja Putinin hallintoon kohdistuvat uhkatekijät:

- Neuvostoliiton romahduksen jälkeinen tuotantotalouden tila estää Venäjän taloudellisen kehityksen. Johtuen Putinin politiikasta ulkoinen pääoma ei tule Venäjälle. (miksi tulisi kun Putin käyttää rahoituksen asevarusteluun ja varustautuu viime kädessä jopa sotaan pääoman lainaajaa kohtaan)
- Venäjän yhteiskunnan/hallinnon sisäinen hajoaminen, valtataistelut, kansannousut jne.
- aluetasavaltojen kehittyminen yhä itsenäisemmiksi, kansallismielisyyden kasvu, uskonnollisten erojen kasvu
- eräiden aluetasavaltojen irtaantuminen keskusvallan hallinnosta.
- maan sisäisen terrorismin kasvu. Diktatuurihallinnon väkivalta johtaa aina vastakkaiseen väkivaltaan.
- Putinin diktatuurihallinnon kaatuminen. Esimerkiksi Putinin ero (yllättävä sairaus, kuolema) aiheuttaisi todennäköisesti valtataistelun.
- Venäjän ajautuminen kokonaan kansainvälisen yhteisön ulkopuolella. Rajojen sulkeminen, tietoliikenneyhteyksien katkaisu, erottaminen YK:sta jne.

Tuossa nyt vain muutamia ulkomuistista nostettuja esimerkkejä Venäjän politiikkaan vaikuttavista asioista..Tuhansien muiden syiden ohella. Ne ovat lähtökohtana Venäjän noudattamalle turvallisuuspolitiikalle. Niiden pohjalta voi myös ymmärtää syyt nykyisille miehityksille ja sotatoimille. Aseellisia toimia tarvitaan Putinin aseman vahvistamiseen sekä kansan yhdistämisessä hänen politiikkansa tukijaksi. Sotiminen kertoo sekä ulkomaille että oman maan kansalaisille että Venäjä on valmis käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja etupiirinsä säilyttämiseen ja osittain jopa laajentamiseen. Tosiasia myös on ettei Venäjällä ole käytettävissään juuri muita keinoja kuin väkivalta. Samasta syystä Putin perusti uudet turvallisuusjoukkonsa, 400.000 vahvasti aseistettua sisäisen turvallisuuden kaartilaista.

Venäjän suurin uhka on imperiumin sisäinen hajoaminen sekä toisena Putinin diktatuurihallinnon kaatuminen. Juuri näitä uhkia vastaan Putin varustautuu sekä taistelee kaikin käytettävissä olevin keinoin. Putinin mielestä tietenkin hänen oma vallassa pysymisensä on kaikkein tärkeintä.

Kun katsoo Venäjän historiaa sekä kehitystä niin pidän selvänä ettei valtion koossa pitäminen tule onnistumaan diktatuurin ja väkivallan keinoin. En myöskään usko että muu maailma tulisi erityisemmin auttamaan Putinia tai muitakaan hänen tilalleen asettuvia vallantavoittelijoita.

Venäjällä on kiehumassa niin suuri soppa ettei sinne juurikaan löydy ulkopuolisia lusikan laittajia...
 
Tulin vaan mieleen, että onko edellisen ilmavoimien valmiusharjoituksen valmiustila ajettu alas vai ei. Jos ei, niin niillä on kohta ilma- ja merivoimat vireessä. Siihen päälle maavoimien valmiusharjoitus pian perään, niin niillä on koko pumppu valmiina.

Hyvä huomio! Ainakin strategisen 'ilmapuolustusharjoituksen' lentotoiminta näyttää jatkuvan. Päivittäin on monipaikkatutkan kuvissa näkynyt idän suunnan antennin nauhalla dopplerkiemuroita koneista, jotka eivät ilmoita itseään transpondereilla siviililennonvarmistukselle.

Tässä hävittäjien lentotyyliä muistuttavia koukeroita tänään klo 10.25 - 10.50 oikealla, eli idän suunnan nauhalla: http://maanpuolustus.net/muut/tutka/kuvat/14_02_2017/11_30.jpg

11_30.jpg


Esimerkkejä havainnoista lähipäivinä: http://maanpuolustus.net/threads/monipaikkatutkajärjestelmä.2065/page-7#post-446416 ja http://maanpuolustus.net/threads/monipaikkatutkajärjestelmä.2065/page-7#post-446735

Päivittyvät tutkanauhat: http://maanpuolustus.net/pages/tutka/
Arkisto: http://maanpuolustus.net/muut/tutka/kuvat/


T: - Juha​
 
Hyvä huomio! Ainakin strategisen 'ilmapuolustusharjoituksen' lentotoiminta näyttää jatkuvan. Päivittäin on monipaikkatutkan kuvissa näkynyt idän suunnan antennin nauhalla dopplerkiemuroita koneista, jotka eivät ilmoita itseään transpondereilla siviililennonvarmistukselle.

Tässä hävittäjien lentotyyliä muistuttavia koukeroita tänään klo 10.25 - 10.50 oikealla, eli idän suunnan nauhalla: http://maanpuolustus.net/muut/tutka/kuvat/14_02_2017/11_30.jpg

11_30.jpg


Esimerkkejä havainnoista lähipäivinä: http://maanpuolustus.net/threads/monipaikkatutkajärjestelmä.2065/page-7#post-446416 ja http://maanpuolustus.net/threads/monipaikkatutkajärjestelmä.2065/page-7#post-446735

Päivittyvät tutkanauhat: http://maanpuolustus.net/pages/tutka/
Arkisto: http://maanpuolustus.net/muut/tutka/kuvat/


T: - Juha​

Mp.net intel rules :salut:

Maavoimissa Iltsun artikkelin mukaan "Hälytysvalmiudessa ovat muun muassa moottoroitu jalkaväkiprikaati, tykistö, ohjus- ja ilmatorjuntaprikaati sekä esikunta ja liikekannallepanoyksikkö. Tassin mukaan harjoitus järjestetään Pietarin, Pihkovan, Novgorodin ja Karjalan tasavallan alueilla."
 
Rupeaa vanjalle käymään kalliiksi noi jatkuvat kovat harjoitukset ja sotiminen monella rintamalla mikä jo itsessään on pirun huolestetuttavaa. Niiden on piakkoin tehtävä jotain jos ovat tehdäkseen ennenkuin rahat loppuu.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top