Vanha armeijan asiakirja neuvoo, miten jäkälää syödään ja kranaatilla kalas

Merten sheriffi

Supreme Leader
BAN
Tutkijat tekivät 1970-luvulla armeijan pyynnöstä valtavan urakan selvittääksen, miten isot joukot pystytään ruokkimaan suoraan luonnosta. Vaikka ohje on monelta osin vanhentunut, se on periaatteessa edelleen käytössä.


13-3-9208449.png

Luonnonmuonaohjeeseen on taltioitu tarkasti monia entisajan pyyntitapoja. Tämä piirroskuva esittää tuulastusta.Luonnonmuonaohje
Ohje on edelleen ohjesääntöjen listassa, eli se katsotaan sisällöltään käyttökelpoiseksi.

Käytännössä ohje on kuitenkin monin osin vanhentunut, sillä se perustuu isojen joukkojen ruokkimiseen, kertoo selviytymiskoulutukseen erikoistunut Jääkäriprikaatin kapteeni Mikael Aikio. Jääkäriprikaatissa LUMOsta on otettu osia prikaatin omaan ohjeeseen.

Nykyään ajatellaan, että luonnosta ruokittaisiin lähinnä yksittäisiä erikoisjoukkojen taistelijoita, jotka ovat joutuneet eristyksiin omistaan. Tällöin ei todennäköisesti voi käyttää ampumisen ja räjäyttämisen kaltaisia pyyntikeinoja paljastumisen pelossa.

– Tänä päivänä ei välttämättä missään tilanteessa käytettäisi käsikranaatteja kalastamiseen, Aikio naurahtaa.

Viiden MJ:n energiamäärän saamiseksi olisi syötävä yhdestä seitsemään ja puoleen kiloa tuoreita lehtiä. Näin suurta määrää on jo vaikea syödä, eikä se ole suositeltavaakaan.

LUONNONMUONAOHJE
Kapteeni Aikio vetää niin sanottuja SERE-harjoituksia (survival, evasion, resistance and extraction), joissa taistelijat opettelevat selviytymään luonnon armoilla. Kursseilla on harjoiteltu muun muassa poron kenttäteurastusta ja Lapin oloista löytyvien kasvien käyttöä.

– Ei ole muuta ongelmaa kuin se, että ihmiset eivät tiedä, mitä kasveja voi käyttää ja miten niitä pitää käsitellä. Eväs näyttää ehkä epämiellyttävältä, mutta kun on nälkä, niin hyvin on maistunut.

Kuusi ohjetta, joita tuskin kannattaa kokeilla itse
perustuu 1977 tehtyihin kokeisiin(siirryt toiseen palveluun), joissa selvitettiin sellaisten ruokatarpeiden hyödyntämistä, jotka eivät normaalisti tulisi mieleen. Myöhemmin tutkimusryhmä harjoitteli vielä kalan ja pienriistan pyyntiä omatekoisilla välineillä.

Alkuperäisessä ohjeessa varoitettiin oppaan jakamisesta koulutettavien käyttöön, "ettei käsitys luvanvaraisuudesta katoa". Nykyään LUMO löytyy kuitenkin jo puolustusvoimien verkkosivuiltakin(siirryt toiseen palveluun), ja sitä käytetään oppimateriaalina esimerkiksi erätaitoja opiskellessa.

Kokosimme listan Luonnonmuonaohjeen hurjimmista vaihtoehdoista tavoista ruokkia sotilaat. Useimpia näistä ei kannata kokeilla itse, sillä ne ovat luonnonsuojelusäädösten vastaisia.

1. Lampi tyhjäksi, kalat konttiin: "Kalakannat voidaan ottaa lähes täydellisesti talteen silloin kun koko vesialue on laskettavissa kuivaksi ja kalojen vaeltaminen alavirtaan on estettävissä."

2. Haaskalinnut hyödyksi: "Variksia, korppeja ja harakoita on helpointa pyydystää haaskoilta, jotka voidaan tehdä teuras- ja perkausjätteistä."

3. Muurahaisten munat talteen: "Kätevä keino munien saamiseksi on levittää telttakangas tai kelmu aurinkoon pesän viereen ja lapioida munakammiot keskelle kangasta. Kun nurkkiin pannaan lehtiä, muurahaiset itse siirtävät munat niiden varjoon."

4. Hyönteissyönti ei ole 2000-luvun keksintö:"Hyönteisistä voi syödä paahdettuna ainakin heinäsirkkoja, kaskaita ja koskikorennon toukkia."

5. Sammakoita, ei rupikonnia: "Sammakoista kannattaa käyttää ruuaksi vain reidet, jotka irrotetaan ja nyljetään tuppeen. Ne kypsyvät nopeasti pienelläkin tulella ja ovat hyvän makuisia. Rupikonnaa ei suositella käytettäväksi."

6. Kypsennä pedot kunnolla: "Petoeläimillä, kuten karhulla, sudella, ilveksellä ja mäyrällä on ravintona merkitystä vain erikoistapauksissa. Koska niiden lihassa voi olla trikiinejä, sitä voidaan käyttää vain kunnolla kypsytettynä."

_Lähteet: Luonnonmuonaohje(siirryt toiseen palveluun) (1985), Harri Hirvonen: Tiede isänmaan palveluksessa(siirryt toiseen palveluun)(2001)_
 
Kuivattua pihvilihaa marketista, niin ei tarvitse turvautua eläinrääkkäykseen tai ällöttävyyksiin.
 
otsikko_konstit.gif


Henkiinjäämisopas / Luonnonvarat vararavintona
Niukkoina aikoina luonnon suomia antimia on käytetty tarkemmin kuin muulloin. Osa näistä ohjeista on käyttökelpoisia ja terveellisiä myös arkipäiväisessä ruokapöydässä, joten ei ole syytä odottaa nälkävöiden pakkokiristämistä vaan käyttää antimia monipuolistamaan arkiruokaa ja tuomaan uusia makuelämyksiä.

Maassamme on yli 500 hyödyllistä kasvilajia. Puolet niistä on kuitenkin liian harvinaisia tai uhanalaisia käytettäväksi.

Monia kasveja voidaan käyttää vihanneksina esim. pinaatin ja salaatin tapaan.

Vanhan kansan tiedoissa syötäväksi sopivista kasveista todettiin usein, että "ne sopivat kaaliksi". Kaalilla tarkoitettiin yleensä vihanneksia tai ruokalajia jossa oli mukana vihanneksia. Kaaliksi sopivina kasveina pidettiin mm. niittysuolaheinää ja nokkosta, myös karhunputki eli "ihmisputki" sopi pureksittavaksi tai sen lehdistä keitettiin kaalia. Lisäksi kasveja käytettiin jauhojen jatkeena ja teesekoituksiin. Pettuleipä on ollut kovina aikoina jokapäiväistä leipää.

Ravinnoksi ei koskaan pidä käyttää tuntemattomia kasveja tai sieniä!

Kuinka paljon ihminen kuluttaa energiaa ja miten energiantarve tyydytetään?

1. Lehdet ja versot, kukat ja nuput

Aho- ja niittysuolaheinä sopivat keväällä pinaatin tapaan käytettäväksi. Koska ne sisältävät myrkyllistä oksaalihappoa, niitä ei saa käyttää liikaa yhdellä kerralla. Siemenet kelpaavat syksyllä jauhojen jatkeeksi leivontaan.

Apilat kelpaavat myös ihmisravinnoksi. Salaatteihin voi laittaa kukkia ja kaikkein pienimpiä lehtiä. Samoja voi käyttää myös leipätaikinan lisukkeeksi tai kuivata teeksi. Höyrytettynä tai keitettynä niitä voi lisätä myös muihin vihannesruokiin.

Osmankäämin noin 20-30 cm mittaiset kevätversot aikaisin ovat kokonaan syötäviä. Ne voidaan syödä raakana tai keittää. Suurempaa kasvia on kuorittava, jotta päästäisiin käsiksi valkoiseen pehmeään sisäosaan, jota voidaan paahtaa avotulella.

Koivun nuoret hiirenkorvat kelpaavat salaatteihin ja mausteeksi tillin ja persiljan korvikkeena. Ennen juhannusta kerätyt lehdet kelpaavat kuivattuna teeksi.

Maitohorsma on ollut kaikkien pohjoisen pallonpuoliskon alkuperäiskansojen ravintona ja hätäravintona. Nuoret versot ja lehdet kelpaavat salaatteihin ja pinaatin tapaan vihannesruokiin. Niitä on myös kuivattu talvea varten. Kesällä ennen kukintaa kerätyt lehdet sopivat kuivattuna teeksi. Myöhemmin kesällä kasvi muuttuu voimakkaan makuiseksi eikä niitä voi enää syödä.

Nokkonen on tunnetuimpia ravinnoksi käytettäviä luonnonkasveja. Nuoret versot ovat parhaita 10-15 cm mittaisina. Niitä keitetään vain 5min ja käytetään keittoihin, muhennoksiin ja ohukaisiin. Vanhoissa nokkosruokaohjeissa käytetyn nokkosen määrät saattoivat olla sangen suuria, jopa 250g neljän hengen ruokaan. Nykyaikainen nokkoskeitto keitetään vajaasta litrasta, 55-70g, tuoreita nokkosia.

Nokkosta kerätään kesällä koko talven tarpeiksi ja kuivataan ilmavassa varjoisassa paikassa tai uunin jälkilämmössä. Nokkosta voidaan myös pakastaa. Sitä käytetään leivän lisäkkeeksi vaikkapa seuraavaan tapaan: nokkosen versot ja isommat lehdet keitetään pehmeiksi. Keitinvesi voidaan käytttää taikinaliemenä. Keitetyt nokkoset jauhetaaan hienoksi esim. myllyllä. Taikina tehdään tavalliseen tapaan ja leipä leivotaan esim. sämpylöiksi. Keittokirjasta löytyy nykyajan sovellutuksia nokkosleivistä.

Piharatamo kelpaa vihannesruokiin pinaatin tavoin aivan nuorena. Vanhemmiten sen maku muuttuu kitkeräksi.

Voikukka on kaikilta osiltaan syötävä. Nuoret lehdet ja nuput sopivat salaatteihin, lehdet myös pinaatin tapaan. Kasvin A-vitamiinipitoisuus on moninkertainen viljeltyyn salaattiin verrattuna. Nykyään on salaattivoikukan siemeniä saatavissa siemenkaupoista.

Voikukan lehtiä voi käyttää salaattina ja pinaatin tapaan. Kansanhuoltoministeriön ohjeissa 1941 neuvottiin käsittelemään voikukkaa seuraavasti, jotta karvas maku häviäisi: "Salaatiksi ovat tavalliset valossa kasvaneet lehdet liian karvaita. Mutta jos kasvit keväällä peitetään esim valoa läpäisemättömällä laatikolla, ovat nämä pimeässä kasvaneet vaaleat lehdet hienoa mureaa salaattia." Näin kasvatettu voikukka ei kuitenkaan ole yhtä ravintorikasta.

2. Juuret

Juurakoista on yleisemmin tehty jauhonjatketta. Raaka-aineena on käytetty mm. maitohorsman juuria, lumpeen, ulpukan, järvikaislan ja järviruo'on juurakoita sekä juolavehnän juurakkoa. Yleisin leivän lisäke on ollut kuitenkin suovehkan juurakko, jonka myrkyllisyys on kadonnut keitettäessä tai kuivattaessa. Suurijuurakkoisten vesikasvien kuten vehkan, raatteen, lumpeen ja ulpukan käyttöä poikkeustilanteiden ravintolähteenä on tutkittu.

Tässä listassa myös muita käyttömahdollisuuksia:

Juolavehnän juuret kelpaavat keittoihin, muhennoksiin, velleihin, puuroon, pannukakkuihin ja leivontaan jauhonjatkeeksi. Juurista on joskus keitetty siirappiakin, 10 kilosta juuria tulee noin 1,5 kiloa siirappia. Paahdetut juuret käyvät korvikekahvin valmistukseen.

Kallioimarre on pieni helposti tunnistettava saniainen, jonka juurakko sisältää polttavan makeita lakritsamaisilta maistuvia sokerilajeja. Kuivattua ja jauhettua juurta voi käyttää makeuttamisaineena.

Maitohorsman juuresta voidaan tehdä jauhoja. Kansanhuoltoministeriön vuoden 1941 ohjeiden mukaan maitohorsman juuresta tehtyjä jauhoja piti seisottaa ainakin kuukausi ennen käyttöä, jotta siitä katoaisi sille ominainen kitkerä maku. Venäjällä maitohorsman nuoria juuria käytetään raakana ja keitettyinä parsan ja kaalin tapaan. Kuivatuista juurista tehdään jauhoja, josta keitetään maitopohjaista puuroa, tehdään pannukakkua ja leivotaan leipää.

Meri-, metsä-, ja järvikaislan juurakot kuivattuna ja jauhettuna käyvät jauhojen jatkeeksi.

Nokkosen juurakossa on pienia punaisia silmuja heti lumen sulamisen jälkeen keväällä. Ne kelpaavat hätäravinnoksi sinältäänkin.

Osmankäämi on perunaakin satoisampi villi ruokakasvi. Kasvin juurta on käytetty kriisiaikoina tärkkelysjauhon raaka-aineena.

Voikukan vahva tärkkelyspitoinen paalujuuri sisältää myös runsaasti ravintoaineita. Juurista saa oivallista leipää. Juuret ovat parhaimmillaan keväällä tai syksyllä. Ne kerätään ja raaputetaan puhtaiksi. Paloitellut ja halkaistut juuret keitetään, jotta karvas maku häviäisi. Tämän jälkeen juuret jauhetaan esim. lihamyllyllä hienoksi. Seokseen sekoitetaan hiiva ja tarpeellinen määrä jauhoja. Taikina leivotaan normaaliin tapaan. Voikukan juurella voi höystää joko vaaleaa tai tummaa leipää. Leivät voidaan maustaa: ruisleipä esim. kuminalla tai vehnäleipä kardemummalla. Voikukan juuri käy liemijuuresten tapaan keittoihin ja kuivattuna ja paahdettuna siitä on tehty kahvin korviketta.

3. Marjat

Marjat ovat luonnonmuonista yksinkertaisimpia käyttää, sillä ne voidaan syödä sellaisenaan. Syötäväksi kelpaavat vadelmat, mustikat, mansikat, lakat ja puolukat. Lisääksi juolukat, karpalot, tyrnin- ja ruusunmarjat ovat käyttökelpoisia. Pihlajanmarjoja voi käyttää vaikka leipätaikinan jatkeena.

Marjojen energiapitoisuus on vain 165-300 kJ 100 g kohti. Poikkeuksena ovat tyrni, pihlaja ja ruusut, joiden energiapitoisuus on suurempi. C-vitamiinia marjat sisältävät runsaasti, rasvaliukoisia ja B-vitamiineja niukasti. Eräissä tapauksissa marjat ovat hyviä kivennäisaineiden lähteitä, mm. 200 g puolukoita tyydyttää päivittäisen mangaanin tarpeen.

Kansanhuoltoministeriön ohjeet 1941 suosittelivat teeksi vadelman, mansikan, puolukan ja mustikan lehtiä. Teeksi käytettävät lehdet voi hiostaa ennen kuivaamista. Näin niiden hyvä aromi saadaan esiin.

4. Puiden antimet

Puiden antimista hätäravintona on tunnetuinta pettu.

Haapa on myös pettupuu, vaikka sitä ei ole Suomessa juurikaan käytetty. Puun mahla on aikaisin keväällä käyttökelpoista, mutta muuttuu pian liian salisyylinmakuiseksi. Kevättalvella nilasta ja silmuista keitetty hyytelömäinen massa on hätäravinnoksi kelpaavaa.

Koivun tuohen alla olevaa punaista parkkia on käytetty teeksi ja hätäleipiin. Talvella nuoret ohuet oksat kelpaavat teen valmistukseen paremman puutteessa. Ennen lehtien puhkeamista keväällä koivusta voi laskea mahlaa. Sokeripitoista mahlaa voi nauttia virkistävänä juomana.

Kuusen havut kelpaavat havuteen valmistukseen. Nuorista vuosikasvaimista voi keittää ennen juhannusta hilloketta. Kovettunut pihka sopii purupihkan valmistukseen.

Mänty on pettupuuna tunnettu. Paras pettu irroitettiin syksyllä tai keväällä, mutta talvellakin hätätilanteessa sitä voi käyttää jopa suoraan puunrungosta veistellen. Havut kelpaavat kuusen tavoin teen valmistukseen.

Petun valmistamisen ohjeet

5. Jäkälät

Suurten nälkävuosien aikana jäkälää on käytetty runsaasti ihmisten ja eläinten ravintona. Islanninjäkälä sopii paremmin kuin poronjäkälä ihmisravinnoksi, ja sen käyttö on ollut niin yleistä, että sitä on kerätty myös myyntiin. Jo entisaikoina, kun jäkälään jouduttiin turvautumaan, tiedettiin että se pitää esikäsitellä kitkerien ja haitallisten jäkälähappojen poistamiseksi. Tehokkaaksi tavaksi on kehitetty emäskäsittely, johon ovat liittyneet keitto, huuhtelu ja kuivatus. Käsittely on tehty soodalla, potaskalla tai tuhkalla. Jäkälien on annettu olla emäsliuoksessa 1-5 vuorokautta. Emäskäsittelyn jälkeen jäkälät on valutettu ja huuhdottu, kuivattu ja jauhettu. Hätäravinnoksi käytettäessä on parempi keittää jäkäliä noin tunti ennen niiden käyttöä keittoihin tai pataruokiin. Esikäsiteltyä jäkäläjauhoa on käytetty lähinnäleipään. Jäkäläjauhoa on sekoitettu ruis- tai kaurajauhoihin, mutta leipää on tehty myös jäkälästä ja verestä. Lisäksi jäkäläjauhoja on käytetty puuroihin, velleihin, pannukakkuihin, mehukeittoihin, vihanneskeittoihin, jäkäläpyöryköihin, jopa erilaisiin jälkiruokiin. Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitossa toimi useita viinatehtaita, joiden raaka-aineena oli jäkälä.

Jäkälästä on mahdollista valmistaa myös hyytelöivää ainetta. Huolellisella käsittelyllä saadaan hajuton ja mauton jauhe, jota voidaan käyttää marmeladien, hyytelöiden ja kiisseleiden valmistukseen. Se tehtiin näin: puhdistetut jäkälät liotettiin soodaliuoksessa vuorokausi, jonka jälkeen ne puristettiin kuiviksi, huuhdeltiin vedessä ja keitettiin yksi tunti (5 litraa vettä jäkäläkiloa kohti). Seos suodatettiin kuumana. Liuosta haihduttamalla saatiin hyytyvä massa ja edelleen huolellisesti kuivaamalla hyydyttävä jauhe.
http://www.yrttitarha.fi/tietopankki/konstit/hataravi.htm

piste.gif
otsikko_konstit.gif


Mikä on ihmisen ravinnon tarve ja millä sen tyydyttää?
Tiukassa tilanteessa on hyvä muistaa että terve ihminen pärjää ravinnotta muutamia päiviä, jos veden saanti on turvattu. Nestettä tarvitaan pari litraa päivässä tai enemmän jos hikoilu on runsasta. Tärkeää on pysytellä lämpimänä, kylmissä oloissa energiankulutus kasvaa, ja jo pelkkä vapina vie energiaa vaikka lisääkin lämmöntuottoa.

Luonnonravinnon kerääminen hätätilanteessa on mietittävä tarkkaan: ruoka olisi saatava kerätyksi mahdollisimman vähällä vaivalla.

Tässä on esimerkkejä ruokamääristä, joilla ihminen tulee toimeen vuorokauden:

voikukanlehdet 2,6 kg
koivunlehdet 1,1 kg
nokkonen 2,4 kg
pettu 2 kg
esikäsitelty islanninjäkälä 2,6 kg
puolukka 2,4 kg
mustikka 2 kg
tyrnimarjoja 1,2 kg
sieniä 3,5 - 5 kg
kalaa lajista riippuen 300 -1700 g
esim. ahven 1,4 kg
lihaa n. 600 - 1000 g
esim. rusakko 0,6 kg
hirvi ja poro 1,0 kg
lokin munat 0,8 kg

Nisäkkäillä on eniten ravinnollista merkitystä, hyviä ovat hirvi ja poro, mutta käyttökelpoisia ovat myös metsäjänis, piisaami, orava jne. Hätäravinnoksi kelpaavat myös käärme, sammakot, simpukat, lintujen munat, muurahaisen munat ja eräät hyönteiset.

Ei ole kuitenkaan kannata tyytyä yhteen lajiin, vaan yhdistellä sopivasti mahdollisuuksien mukaan. Niin välttää yksipuolisen ravinnon mahdollisesti aiheuttamat vaivat.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top