Varusmiesliitto ryhtyy ajamaan sivareiden etuja

Tvälups

Ylipäällikkö
yle uutiset Kotimaa 25.10.2012 klo 7:07
Varusmiesliitto ryhtyy ajamaan sivareiden etuja

Liiton puheenjohtaja Mikko Kiviluoman mukaan siviilipalveluksen pituus on aikansa elänyt.

Asevelvollisuutensa siviilipalveluksella suorittavat voivat tästä lähtien kääntyä Varusmiesliiton puoleen edunvalvonta-asioissa. Varusmiesliitto ryhtyy entistä hanakammin ajamaan myös siviilipalvelusta suorittavien etuja.

- Siviilipalvelus on hyväksyttävä vaihtoehto siinä missä asevelvollisuuden suorittaminen. Kaikki tavat, joilla maanpuolustusvelvollisuutta suoritetaan, ovat hyviä vaihtoehtoja, toteaa Varusmiesliiton puheenjohtaja Mikko Kiviluoma.

Varusmiesliitto haluaa olla myös kehittämässä tulevaisuuden siviilipalvelusta, kuten hyödyntämällä siviilipalveluksen aikana saatavaa koulutusta nykyistä enemmän. Myös palvelusajan pituutta tulisi puheenjohtajan mielestä lyhentää nykyisestä 362 päivästä.

- Palvelusajan rinnastaminen pisimpään varusmiesaikaan on elänyt jo aikansa. Pitäisi keskustella siitä, mikä on siviilipalveluksen sisältö ja koulutustavoitteet, ja tulla sitten lopputulokseen, mikä on palveluksen pituus.
Aseistakieltäytyjäliitto vastustaa

Vuosittain noin 2 500 asevelvollista valitsee siviilipalveluksen. Tähän asti heidän edunvalvontajärjestönä on toiminut Aseistakieltäytyjäliitto. Järjestösihteeri Kaj Raninen ei Varusmiesliiton ilmoitusta purematta niele.

- Aatteelliset lähtökohtamme ovat hyvin erilaiset. Aseistakieltäytyjäliitto on antimilitaristinen, rauhaa ajava järjestö. Varusmiesliitto on siinä suhteessa jotain aivan muuta. Siinä mielessä heidän pyrkimyksensä toimia myös siviilipalvelusmiesten etujärjestönä on hyvin ongelmallinen.

Lapinjärven Siviilipalvelukeskuksen johtaja Mikko Reijonen kuitenkin uskoo, että kaksi etujärjestöä mahtuu saman pöydän ääreen. Siviilipalvelukeskus ja Varusmiesliitto ovat jo käyneet neuvotteluja yhteistyön aloittamisesta.

- Aseistakieltäytyjäliitto on hoitanut virkansa hyvin. Tilanne on kuitenkin saattanut olla sellainen, että kaikki siviilipalveluvelvolliset eivät ole mieltäneet itseään aseistakieltäytyjiksi. Sen vuoksi edunvalvontapalveluun hakeutuminen on saattanut tuntua haastavalta. Saattaa olla, että osalle edunvalvonta löytyy nyt helpommin Varusmiesliiton puolelta.

A-studio / Sean Ricks
 
Back
Top