Varusmiesten käyttäminen ylläreissä

Jos palveluksensa loppukaudella olevat varusmiehet eivät ole kantahenkilökunnan ohella sitä parasta a-ryhmää sotahommiin, niin ketkä sitten?
Tämä on minun silmissä sama kuin sanoisi "Jos neliraajahalvaantuneet eivät ole kokeneiden maanviljelijöiden ohella sitä parasta a-ryhmää viljan viljelyyn, niin ketkä sitten?" Kantahenkilökunta on minun silmissä sitä parasta tai vähiten huonointa A-sakkia mutta nuoret varusmiehet ovat mielestäni nuoren ikänsä ja psyykeensä takia epäluotettavia. Kaikki alle 25-vuotiaat ovat lapsisotilaita, huolimatta siitä mitä laki sanoo. Uho on kova mutta kun alkaa luotia satamaan ja ruumiita tulemaan niin todellisuus iskee tajuntaan karusti. Tämä on se pelkoni. Ei voi tietää oikeasti miten tulisi käymään. Voin vain tutkailla omaa 18v itseäni ja sitten omaa 30v itseäni. Ihminen joka ei ole ennen pelännyt henkensä puolesta, ei osaa vastustaa pelkoa kun se tulee kohdalle ensimmäisen kerran. Moniko varusmies on ollut hengenvaarallisessa tilanteessa? Moniko reserviläinen? ...Onko siinä sittenkään eroa? Ehkäpä logiikkani puitteissa olemme kaikki yhtä kusessa. Tiedän vain sen että Suomi ei ole ollut sodassa vuosikymmeniin, mutta Venäjällä sen sijaan on kokeneita ja karaistuneita äijiä.
 
Tiedän vain sen että Suomi ei ole ollut sodassa vuosikymmeniin, mutta Venäjällä sen sijaan on kokeneita ja karaistuneita äijiä.

Ongelmaa voisi lähteä ratkomaan lakkauttamalla asevelvollisuus, ja kouluttamalla varusmiesmassojen sijasta pienempi määrä motivoituneita vapaaehtoisia. Näitä vapaaehtoisia voidaan kouluttaa nykyisiä palvelusaikoja pidempään ja heidät voidaan vapaaehtoisesti tekemänsä työsopimuksen nojalla velvoittaa korkeaan valmiuteen.

Suomessa valitettavasti maanpuolustuksen uudistamista kannattavat usein leimataan maanpettureiksi, eikä avointa keskustelua tästä syystä käydä.
 
Pikkasen repesin taas.

Aika erikoinen syy lakkauttaa asevelvollisuus...eli jos vastapuolella on karaistunutta joukkoa, niin lakkautetaan suurinpiirtein samantien Puolustusvoimat...why the hell not. :D Mutta yhdenasian jutut tuntuvat olevan todella fanaatisesti lähellä sydäntä.
 
Pelaanko minä sittenkin liikaa pelkoni varaan ja väheksyn koulutuksen osuutta? Minunkin silmissä kaikki on OK niin kauan kun omia kohti ei ammuta, eli onnistuvat pysymään piilossa.
 
Rajajääkäripataljoonan kertausharjoituksessa 2000 -luvun alkupuolella koko viikko vastaerikoisjoukkokoulutusta. Miinojen kanssa vähän rastikoulutusta ja yksi harjoitus. Kaiketi PV:n visionäärit katsoivat homman turhaksi kun rajan reservi puolitettiin muutamia vuosia sitten.
 
Ongelmaa voisi lähteä ratkomaan lakkauttamalla asevelvollisuus, ja kouluttamalla varusmiesmassojen sijasta pienempi määrä motivoituneita vapaaehtoisia. Näitä vapaaehtoisia voidaan kouluttaa nykyisiä palvelusaikoja pidempään ja heidät voidaan vapaaehtoisesti tekemänsä työsopimuksen nojalla velvoittaa korkeaan valmiuteen.

Eikö myös veronmaksun voisi jättää vapaaehtoisille ja motivoituneille? Ne, jotka eivät sairasta, eivät käy kouluja,....., you name it, voisi vapauttaa verojen maksusta :rolleyes:
 
Eikö noin yleisesti ottaen ole niin että erikoisjoukkojen operaatio on ihan hyökkääjän karaistuneisuuden ja karskiuden tasosta riippumatta käytännössä mennyt vituralleen jo siinä vaiheessa kun se havaitaan. Vastatoimiin käytetyn joukon ei tarvitse ryhtyä elokuvatyyliin mies miestä vastaan puukkohippasille vaan jo paikalle saapuminen on iso voitto puolustajalle. Kun sen varusmiesjoukon johtajiksi voisi käytännössä irrottaa henkilökuntaan kuuluvia niin tilanne ei olisi puolustajan kannalta millään muotoa toivoton.
 
Eikö myös veronmaksun voisi jättää vapaaehtoisille ja motivoituneille?

Tarkoituksesi oli kenties vitsailla, mutta olen ehdottanut myös tuota. Kun verotuksen painopiste siirrettäisiin työn ja vaihdannan verottamisesta haittojen ja etuoikeuksien verottamiseen, verotus muuttuisi de facto vapaaehtoiseksi, sillä veroja maksaisivat vain ne, jotka valitsevat tuottaa haittaa tai omistaa etuoikeuksia.

Australiassa on laskettu, että haitta- ja etuoikeusverojen veropotentiaali on 23,6% bruttokansantuotteesta, joten niillä voitaisiin korvata suuri osa haitallisemmasta verotuksesta: https://www.prosper.org.au/2013/12/03/total-resource-rents-of-australia-2/

Oma kirjoitukseni aiheesta: http://roopeluhtala.puheenvuoro.uus...uopua-luonnos-edistyspuolueen-varjobudjetiksi
 
Eli Suomen sota-aikainen vahvuus olis luokkaa 20 000 miestä?

Vuonna 2005 tehdyn tutkimuksen mukaan suuri osa suorittaisi varusmiespalveluksen vapaaehtoisestikin: http://yle.fi/uutiset/hs_valtaosa_armeijaan_vapaaehtoisestikin/5216248

"Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämän kyselyn mukaan armeijan suorittaisi vapaaehtoisesti liki kolme neljästä asevelvollisuusikäisestä miehestä."

Noista vapaaehtoisista kannattaisi valikoida sopivimmat palvelukseen, ja kannatan myös päivärahojen korottamista nykyisestä 5,10 eurosta samalle tasolle kuin mitä reserviläiset saavat kertausharjoituksista, eli n. 60 euroa/päivä. On mukavampi mennä armeijaan kun on varaa tarjota tyttöystävälle illallinen lomilla.
 
Rajajääkäripataljoonan kertausharjoituksessa 2000 -luvun alkupuolella koko viikko vastaerikoisjoukkokoulutusta. Miinojen kanssa vähän rastikoulutusta ja yksi harjoitus. Kaiketi PV:n visionäärit katsoivat homman turhaksi kun rajan reservi puolitettiin muutamia vuosia sitten

Minkäs teet kun koko sa-maavoimienkin määrä lähes puolittui. Kun pitää varautua strategisen iskun torjunnan lisäksi muunlaisiinkin uhkiin on joukkoja tiputettava pois perustamistehtäväluetteloista
tasaisesti kaikkialta.
 
Niimpä. Jälkiviisaana kuitenkin on mukava olla. Pieniä vihreitä miehiä metsästettiin ja otettiin kiinni epäselvässä kansainvälisessä tilanteessa.
 
Tämä on minun silmissä sama kuin sanoisi "Jos neliraajahalvaantuneet eivät ole kokeneiden maanviljelijöiden ohella sitä parasta a-ryhmää viljan viljelyyn, niin ketkä sitten?" Kantahenkilökunta on minun silmissä sitä parasta tai vähiten huonointa A-sakkia mutta nuoret varusmiehet ovat mielestäni nuoren ikänsä ja psyykeensä takia epäluotettavia. Kaikki alle 25-vuotiaat ovat lapsisotilaita, huolimatta siitä mitä laki sanoo. Uho on kova mutta kun alkaa luotia satamaan ja ruumiita tulemaan niin todellisuus iskee tajuntaan karusti. Tämä on se pelkoni. Ei voi tietää oikeasti miten tulisi käymään. Voin vain tutkailla omaa 18v itseäni ja sitten omaa 30v itseäni. Ihminen joka ei ole ennen pelännyt henkensä puolesta, ei osaa vastustaa pelkoa kun se tulee kohdalle ensimmäisen kerran. Moniko varusmies on ollut hengenvaarallisessa tilanteessa? Moniko reserviläinen? ...Onko siinä sittenkään eroa? Ehkäpä logiikkani puitteissa olemme kaikki yhtä kusessa. Tiedän vain sen että Suomi ei ole ollut sodassa vuosikymmeniin, mutta Venäjällä sen sijaan on kokeneita ja karaistuneita äijiä.
Hieman heikohko luotto sinulla näyttäisi olevan nykyvarusmiehiä kohtaan :D.. Asia on kylläkin niin, että nuoret pärjäävät psyykensä puolesta paremmin kuin vanhemmat. Tämä on tullut esiin myös viime sotien kokemusten osalta tuossa Ville Kivimäen Murtuneet mielet- teoksessa. Tokkopa ihmisen psyyke hirvästi on tuosta ajassa muuttunut.
 
Kyllä se on vaan muuttunut, kuolema ja siihen liittyvät asiat olivat ainakin maalaisväestön (silloinen enemmistö) keskuudessa arkiasia. Treenitkin oli tämmöisiä: http://th-valmennus.blogspot.fi/2015/08/huimaa-kalorinkulutusta-raakaa-voimaa.html
huimaa-kalorinkulutusta-raakaa-voimaa.html
 
Hieman heikohko luotto sinulla näyttäisi olevan nykyvarusmiehiä kohtaan :D.. Asia on kylläkin niin, että nuoret pärjäävät psyykensä puolesta paremmin kuin vanhemmat. Tämä on tullut esiin myös viime sotien kokemusten osalta tuossa Ville Kivimäen Murtuneet mielet- teoksessa. Tokkopa ihmisen psyyke hirvästi on tuosta ajassa muuttunut.
Tulee mielee, miten suomalaisten psyyke on kestänyt Afganistanissa ja muissa rauhanturvaoperaatioissa? Onhan suomalaisia kohti sentään jonkun verran tulitettu 90-luvun jälkeen.
 
Kyllä se on vaan muuttunut, kuolema ja siihen liittyvät asiat olivat ainakin maalaisväestön (silloinen enemmistö) keskuudessa arkiasia.
Noh, jos katsotaan, ketkä harrastavat eniten erilaisia vaarallisia temppuja ja kuolevat onnettomuuksissa ja tapaturmissa, niin kyllähän ne nuoret miehet edelleenkin ovat tässä suhteessa aika huolettomia.
 
Tulee mielee, miten suomalaisten psyyke on kestänyt Afganistanissa ja muissa rauhanturvaoperaatioissa? Onhan suomalaisia kohti sentään jonkun verran tulitettu 90-luvun jälkeen.

Muistaakseni ainakin kriha- ja rauhanturvaoperaatioihin osallistuneet ovat kritisoineet sitä, että traumaattisten kokemusten jälkihoito on ollut suorastaan olematonta.
 
Noh, jos katsotaan, ketkä harrastavat eniten erilaisia vaarallisia temppuja ja kuolevat onnettomuuksissa ja tapaturmissa, niin kyllähän ne nuoret miehet edelleenkin ovat tässä suhteessa aika huolettomia.

Ja toisaalta viittäkymppiä lähestyvät jotka kuvittelevat olevansa edelleen/jälleen nuoria. Ehkä reservistä pitäisi saada väliaikainen vapautus kolmekymppisenä ja ura jatkuisi jälleen 45-vuotiaana? Siinä vaiheessa kaikki minkä varjolla voi olla kotoa pois on plussaa :cool:
 
Tarkoituksesi oli kenties vitsailla, mutta olen ehdottanut myös tuota. Kun verotuksen painopiste siirrettäisiin työn ja vaihdannan verottamisesta haittojen ja etuoikeuksien verottamiseen, verotus muuttuisi de facto vapaaehtoiseksi, sillä veroja maksaisivat vain ne, jotka valitsevat tuottaa haittaa tai omistaa etuoikeuksia.
Tuo kuulostaa kyllä Roope siltä, että sulla on noi vitsit herkemmässä. Ei siinä, se on hyvä, että ajatellaan laatikon sisältä ja ulkopuolelta, kaikkea pitää voida lähestyä kriittisesti - ei maailma ole valmis eikä vakiintuneet käytännöt ikuisia.

Ajatuksesi on siis lopetella alv- ja tulovero, ja siirtää se ... niin mihin? Autot ja polttoaineet varmaankin sekä alkoholi että tupakka. Mitenkäs lämmitysöljy, sähkö, ruokatarpeet, vaipat, vessapaperi, joukkoliikenne, harrastuskalastus jne? Entäs yritystoiminta, vaikkapa lentomatkailu yksityishenkilönä tai työmatkana, onko se haitta tai etuoikeus? Mihin vedetään raja, miksi/millä perusteella? Noiden alvien ja tuloverojen kattamiseen tarvitaan aikalailla pätäkkää. Eikös tuo johda merkittävään eriarvoistumiseen. Minä ainakin tarvitsen kovemman liksan, jotta pystyn tuolla menetelmällä pitämään elintasoni, ja koska en näe että virmalle tulee tästä yhtään lisää jaettavaa rahaa, niin joltain pitää varmaan sitten palkkaa alentaa. Reilu peli.

Umkhonto käsitykseni mukaan tarkoitti sitä, että jos sotaa varten annettava koulutus ja aseet annetaan asiasta innostuneille vapaaehtoisille - auta armias meitä kaikkia.. ja etenkin heikoimmassa asemassa olevia. (kuten käy, jos veronmaksu perustuu vapaaehtoisuuteen)
Omakohtainen kokemukseni on, että mieluummin jätän henkeni tavallisen perheenisän tai normaalin nuoren miehen ajattelumaailmaa edustavan aseveljen varaan, kuin ase&sotaintoisen, mutta muuten mukavan hepun käsiin.
 
Back
Top