Venäjä

Taitolaji kirjoitti:
Maanpuolustuskoulun uusimman raportin mukaan Venäjä on kovaa vauhtia varustautumassa nimenomaan Suomen suunnassa. Suomessa ei juuri välitetä, mutta Ruotsissa ollaan huolissaan (tämän päivän SvD).

Oikeasti? Kuulostaa kummalliselta. Miksi Ruotsi & sen armeijan kaikki kaksi pataljoonaa olisivat Venäjälle turvallisuusuhka?

Bellumille exalttia. Putinin Venäjä nyt ei todellakaan ole mikään demokratian mallimaa, mutta Georgia on sekä taloudellisesti että poliittisesti paljon selkeämmin banaanivaltio.
 
SJ kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Tacitus kirjoitti:
Itämeren kaasuputkella katsotaan olevan erittäin suuri strateginen merkitys koko Euroopan kannalta. Kuitenkin sekin voitaisiin tuhota yhdellä ainoalla Jassmilla. Fulcrumilla taitaa olla omat määritelmät sanalle "strateginen".

Mitäs ystävämme sakemannit sanovat, jos pistämme putket poikki helmikuussa 2018? Voisi olla muuta kuin teetä ja sympatiaa tarjolla sen jälkeen, mitä arvelet?

Saksalla on kaasua varastossa. Ei pitäisi olla ongelma. Jollekin bisnesmiehelle se saattaisi olla paha juttu, mutta tavan pulliaiselle tilanteessa ei pitäisi olla mitään epäselvää. Pikemminkin voisi aiheuttaa turhaa ihmetystä, jos ryssän hyökkäyksestä huolimatta ei laitettaisi näiden rahahanoja kiinni.

JASSM etc. antaa tietty tässä yhden jätkähain meikäläisten käteen. Jos Saksa vetkuttelee avunantamisessa, niin ilmoitettakoon, että ne kaasutoimitukset katkeavat joka tapauksessa, joko venttiileitä kääntämällä tai muuten.

Poistaa yhden syyn olla lähettämättä apua tänne pohjan perukoille. Tietty sitä en tiedä, miten nopeasti tommoiset vahingot saadaan korjattua.
 
Tacitus kirjoitti:
Itämeren kaasuputkella katsotaan olevan erittäin suuri strateginen merkitys koko Euroopan kannalta. Kuitenkin sekin voitaisiin tuhota yhdellä ainoalla Jassmilla. Fulcrumilla taitaa olla omat määritelmät sanalle "strateginen".

No, sehän voitaisiin sitten tuhota myös yhdellä ainoalla RBS-15:llä, tai vaikka syvyyspommilla.

(Oikeasti sitä ei voi tuhota millään em. kapistuksella, vähäksi aikaa katkaista ehkä kyllä).
 
fulcrum kirjoitti:

Uudenmaan ely-keskus tuskin antaisi ympäristölupaa moiselle hankkeelle?:angel:

Pojat, oikeesti siis. Suomi katkomassa kaasutinputkia Venäjän ja Saksan väliltä....gamoon.
 
Hyvä, että Putingatesta alkaa kuulua näitä fiksujakin kommentteja:

http://blogit.mtv3.fi/kolmevarttia/2013/04/11/suomettuminen-alkaa-taas-tuoksua/

Aikamoiseen sotkuun on kyllä Paatero itsensä ajanut. Nyt jos/kun käy ilmi, että kyse ei ole virheestä, vaan ihan ohjeiden mukaan tehdystä kirjauksesta, niin saa Mikko kommentoida näin: "Joo, kyse ei ollut virheestä, vaan tieto tallennettiin rekisteriin ihan aidosta syystä". Ja tuosta lausunnostahan ei sitten poliittista kalabaliikkia tietenkään synny...

Ja Niinistökin ennätti jo teilaamaan tämän "virheen". Tulee elävästi mieleen, kun Niinistö vuosi sitten teilasi suoralta kädeltä Makarovin lausunnon. Taisi todeta jotenkin näin, että "kenraali puhuu omiaan". Sitten viikkoa myöhemmin Putin vahvisti, että Makarovin lausunto edustaa Venäjän virallista kantaa.

Nyt jos käy Saulille vuoden sisään toisen kerran näin, niin täytyy kyllä todeta, että ompa meillä ulkopolitiikan johtaminen varmoissa käsissä. Halosen aikanakaan ei tehty tällaisia kämmejä.
 
Onneksi korkeat virkamiehet ja poliitikot eivät tee virheitä. Eikös joo?
 
Bellum kirjoitti:
scip10 kirjoitti:
Ei tietenkään Venäjän BKT ole pelkkää energian vientiä. Kuitenkin tuo mainitsemasi kulutuskysynnän kasvu on rahoitettu pääasiassa raaka-aineiden ja puolijalosteiden viennillä, sekä julkisella kuluksella joka sekin on, yllätys yllätys, rahoitettu raaka-aineiden viennillä.

Viime kädessä Venäjän talouden muutkin sektorit ovat hyvin pitkälti riippuvaisia energian viennistä ulkomaille, koska sieltä tulee raha kansantalouteen. Venäjä ei ole resurssikirouksineen mitenkään uniikki valtio, vaan samanlaisia ongelmia on luonnonvaroiltaan rikkaissa valtioissa ympäri maailmaa. Samaan asiaan liittyy ns. Hollannin tauti.

Viljan vientikin on jalostamattoman raaka-aineen vientiä. Mitään kansainvälisesti kilpailukykyistä teollisuutta Venäjä ei ole kyennyt luomaan. Aseteollisuus on jossain mielessä poikkeus, joskin täysin riippuvainen öljynviennistä rahansa saavasta valtiosta.

Montako venäläistä tuotemerkkiä tiedät? Moniko näistä ei liity luonnonvarojen myyntiin?

Kyllä kulutuskysynnän kasvun takana on paljon muutakin kuin energiatulot. Taloudellinen aktiivisuus kasvoi voimakkaasti jo vuosia ennen kuin energian hinnat alkoivat nousunsa. Vaikka venäläiset kulutushyödykkeet ei olekaan oikein riittävän kilpailukykyisiä pärjätäkseen globaaleilla markkinoilla, niin ne käy kuitenkin Venäjän sisämarkkinoilla kaupaksi, josta syntyy taloudellista aktiviteettia eli maan taloudellinen tuotanto kasvaa eli BKT kasvaa. En ole missään sanonut, etteikö energiasektori olisi hyvin tärkeä, mutta se ei vain pidä paikkaansa, että kasvu olisi perustunut "ainoastaan öljy- ja kaasutuloihin". Mm. Venäjän autotellisuus on kasvanut jatkuvasti ja on nyt vahvempi kuin ikinä, sitten Neuvostoliiton romahduksen. Kyllähän Norjakin on ihan yhtä pitkälti raaka-aineiden ja luonnonvarojen viennin varassa kuin Venäjä, onko Norja jotenkin esim. Suomeen verrattuna alikehittynyt valtio?

En tiedä mitä relevanssia tuntemillani venäläisillä tuotemerkeillä on. En ole missään väittänyt Venäjän tuottavan paljon globaaleille markkinoille kelpaavia kulutushyödykkeitä. Ottaen huomioon, että Venäjä on suurista talouksista vähiten velkaantunut ja kehittyneet länsimaiset taloudet, jotka elävät kulutushyödykkeiden tuotannosta ovat korviaan myöten veloissa, niin ei Venäjän tilanne niin kovin huonolta näytä. Venäjän talous myös kasvaa edelleen nopeammin kuin käytännössä yksikään suuri länsimaa.

Jos en luettele lukemattomia sotateknologiaa tuottavia yrityksiä, niin ainakin Kamaz, Lada, RKK Energija(yksi maailman merkittävimmistä avaruusteknologian yrityksistä), Yota Devices(Yotan älypuhelin voitti mm. merkittävän Consumer Electronics Shown kuumin mobiililaite palkinnon), Yo-Mobile, Transas, Kaspersky Lab, Sovcomflot, Russian Helicopters, Rovercomputers, Telesystems, T-Platforms, Beriev, JCS Mikron(mm. Venäjän ja IVYn suurin mikroelektroniikan valmistaja). Siinä muutama, en jaksa alkaa kaikkia muistamiani luettelemaan. Voisin kyllä kuvitella tietäväni enemmän venäläisiä yrityksiä kuin suomalaiset keskimäärin, kun olen alan kanssa jonkin verran tekemisissä, mutta kysymyksesi relevanssia en edelleenkään ymmärrä.

Venäjän talous on hyvin pitkälti riippuvainen vain ja ainoastaan raaka-aineiden ja puolivalmisteiden viennistä, piste. Tämä ei ole minun keksintöäni, vaan asiasta löytyy lukemattomia artikkeleita ihan vaikka googlettamalla. Kulutuskysyntä on toki herännyt jo ennen öljynhinnan nousua, koska nollasta ei pääse kuin ylöspäin.

Venäläisen teollisuuden tuotteet eivät menesty kuin Venäjällä tullimuurien takana. Maailmanmarkkinoilla, kehittyvät taloudet mukaanlukien, ne ovat täysin kilpailukyvyttömiä. Juuri kukaan (sinua lukuunottamatta) ei tunne venäläisiä tuotemerkkejä, koska niitä ei juuri ole markkinoilla.

Norja ja Venäjä ovat niin erilaisia valtioita, että niiden vertailu on melkoisen hedelmätöntä. Norjan talous on kylläkin hyvin yksipuolinen ja valuutta korkealle arvostettu ja norjalaiset ovat tästä itsekin erittäin tietoisia, jonka vuoksi rahastoivat valtion budjettiylijäämät tulevaisuuden varalle.

En kyllä jaksa jauhaa tästä tämän enempää. Luonnonvarakirouksesta, Hollannin taudista ja Venäjän kansantaloudesta on tosiaan kirjoitettu paljon
 
Tacitus kirjoitti:
Aikamoiseen sotkuun on kyllä Paatero itsensä ajanut. Nyt jos/kun käy ilmi, että kyse ei ole virheestä, vaan ihan ohjeiden mukaan tehdystä kirjauksesta, niin saa Mikko kommentoida näin: "Joo, kyse ei ollut virheestä, vaan tieto tallennettiin rekisteriin ihan aidosta syystä". Ja tuosta lausunnostahan ei sitten poliittista kalabaliikkia tietenkään synny...

Jään vähän ihmettelemään millä perusteilla tuohon tietokantaan sitten pääsee. Jokaiselle lienee selvää ettei Putin harrasta prätkäjengeilyä, tai diilaa pimuja tai kokkelia kadunkulmassa. Minäkin tunnen motoristeja, jotka sitten puolestaan tuntevat esim. Helvetin enkeleitä. Onkohan meikäläinenkin sitten jossain tietokannassa noiden "jengiyhteyksien" vuoksi.
 
Nyt viimeistään on selvää, että Niinistö on samanlainen säälittävä kurapöksy kuin muutkin poliittiset johtajamme.
 
Tacitus kirjoitti:
...
Aikamoiseen sotkuun on kyllä Paatero itsensä ajanut. Nyt jos/kun käy ilmi, että kyse ei ole virheestä, vaan ihan ohjeiden mukaan tehdystä kirjauksesta, niin saa Mikko kommentoida näin: "Joo, kyse ei ollut virheestä, vaan tieto tallennettiin rekisteriin ihan aidosta syystä". Ja tuosta lausunnostahan ei sitten poliittista kalabaliikkia tietenkään synny...
...
Puuttini oli jonkin uutistiedon mukaan suhtautunut "iroonisesti" tähän poliisirekisterijuttun. Niinpä jatketaan samaan, ystävälliseen malliin..

<sarkastista ironiaa>
Tunnollinen Poliisimies kirjasi järjestäytyneen rikollisliigan yhteyshenkilön.
Toinen tunnollinen Poliisimies julkisti, välittääkseen naapurin suurelle johtajalle tiedon että ko. jengi on soluttautumassa "piireihin". Pitäähän sitä naapuria auttaa, ainakin poliisiasioissa :a-cool:
</sarkastista ironiaa>

Soluttautuminen päätöksentekijöiden lähipiiriin on yksi vaikuttamiskeino. Tässä tapauksessa ei oikein tiedetä, kuka on soluttautunut ja minne :a-rolleyes:

googlettakaa "night wolves", niin tiedätte minkälaisia kavereita naapurissa palkitaan isänmaallisuudesta ja mihin on viitattu "rekisteriin kirjaamisen" yhteydessä.

Tässä muutama otos..

http://www.guardian.co.uk/world/shortcuts/2013/apr/11/vladimir-putin-night-wolves-mororcycle-club

http://www.military-quotes.com/forum/night-wolves-t91165.html

http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=6&t=13316

http://www.nightwolves.ru/en/history

Olisikko kyse "moottoripyörätiedustelijoiden" vapaa-ajan yhteenliittymästä?

Lienevätkö todettu osalliseksi johonkin Suomessa tutkittuun järjestäytyneen rikollisjengin touhuun ja sillä perusteella enempi tarkkailun alla?

Levinneisyys näyttää omien tietojensa mukaan olevan:

"1998 - 2009 - The Foundation of the Night Wolves' and Biker's Association's subdivisions in the 33th regions of Russia and in Belarus, Ukraine, Macedonia, Serbia, Latvia, Germany."

Kovasti näkyy naapurin sotavoimatkin tukevan tätä mopopoppoota..
Onkohan porukassa monta "erikoiskoulutuksen saanutta"?
Mistä onkaan OIKEASTI kysymys?

Tuossa valossa olisi ihan hyvä että tuotasiin esille enempikin tämän jutun taustoja, eikä kirjaajaa/julkasijaa teilattasi.
 
Hande kirjoitti:
Nyt viimeistään on selvää, että Niinistö on samanlainen säälittävä kurapöksy kuin muutkin poliittiset johtajamme.

Niinpä. Kunnon ylipäällikkö olisi määrännyt LKP:n ja käynyt väkisin pidättämässä roiston.
 
juhapar kirjoitti:

Vähintäänkin nuo

Itse asiassa olisi riittänyt hyvin, kun ei olisi lausunut asiasta yhtään mitään. Nyt saimme katsoa aivan järkyttävää nöyristelyä.
 
scip10 kirjoitti:
Venäläisen teollisuuden tuotteet eivät menesty kuin Venäjällä tullimuurien takana. Maailmanmarkkinoilla, kehittyvät taloudet mukaanlukien, ne ovat täysin kilpailukyvyttömiä. Juuri kukaan (sinua lukuunottamatta) ei tunne venäläisiä tuotemerkkejä, koska niitä ei juuri ole markkinoilla.

Norja ja Venäjä ovat niin erilaisia valtioita, että niiden vertailu on melkoisen hedelmätöntä. Norjan talous on kylläkin hyvin yksipuolinen ja valuutta korkealle arvostettu ja norjalaiset ovat tästä itsekin erittäin tietoisia, jonka vuoksi rahastoivat valtion budjettiylijäämät tulevaisuuden varalle.

Ei Venäjän teollisus sentään noin hampaaton ole. Softamaailmassahan Venäjä on eräs maailman suurimmista tuottajamaista. Autoteollisuuskin menestyy ihan hyvin ainakin Aasian kehittyvillä markkinoilla. Venäjälläkin muuten on valtion öljyrahasto, tosin se on tietenkin suhteessa pienempi (ja taisi olla absoluuttisestikin) kuin Norjan jota on paisutettu vuosikymmeniä.
 
http://tompackalen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/137699-putinin-nimen-rekisteriin-syottanyt-poliisi-toimi-oikein kirjoitti:
Putinin nimen rekisteriin syöttänyt poliisi toimi oikein

12.4.2013 10:13 Tom Packalen 127 kommenttia ilmoita asiaton viesti

Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimen kirjoittaminen poliisin salaiseen rekisteriin oli oikea teko tiedot syöttäneeltä poliisimieheltä.

Putin oli myöntänyt venäläiselle Night Wolves moottoripyöräjengin presidentille korkean kunniamerkin. Se huomioitiin Suomen poliisin tiedustelussa, kuten muuallakin maailmassa.

Presidentin jengipomolle myöntämä kunniamerkki pitääkin merkitä poliisin rekisteriin. Lisäksi venäläinen Night Wolves neuvotteli aikoinaan liittymisestä yhdysvaltalaiseen Helvetin enkelit -moottoripyöräjengiin.

En kerta kaikkiaan ymmärrä kirjauksesta kauhistuneiden reaktioita. Suomettumisen aika ei tosiaan ole ohi. Putin ei menetä yöuniaan moisten merkintöjen takia. Hän on rakentanut imagoaan täysin tietoisesti eikä todellakaan ole mikään vellipöksy.

Tiedot syöttänyt poliisi teki työtään, mutta tapaukseen sisältyy oikeasti vakava ongelma. Se on maanpetturi, joka vuoti tiedon salaisesta ja virallisesta rekisteristä medialle.

Vuotaja on syyllistynyt vähintään maanpetokseen, josta vähimmäisrangaistus on neljä kuukautta vankeutta. Törkeästä tekomuodosta voidaan tuomita kymmenen vuotta.

Suomessa poliisi on nauttinut perinteisesti poikkeuksellisen korkeaa luottamusta. Se on vaikea saavuttaa ja helppo menettää.
 
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/04/1736333/lahde-suomen-poliisi-sai-putin-tiedot-ulkomailta

"Paatero kertoi, että ei tunne asiaa."

Nyt ei sitten tunne asiaa, mutta alunperin oli alle nanosekunnissa tuomitsemassa kirjausta virheeksi. On siinä poliisijohtajalla kova luotto omiin alamaisiin.
 
Minusta Paatero on joutava mies; ei oikeasti mitään roolia Poliisihallinnossa...
 
veffeade kirjoitti:

Nyt, useamman tapahtuneen jälkeen, täytyy sanoa, että samaa mieltä.....
 
Jos otetaan sellainen asenne, että Paatero on ihan ajantasalla, niin sitten voisi kuvitella, että tuo vastaus oli lehdistölle tarkoitettu väistö, koska hän ei voi kertoa asiasta johtuen sen sisällöstä, esim. lähteen takia.

Edit: en myöskään pitäisi mahdottomana, että tämä "vuoto" ei olisi tullut ylempää, koska muutama poliitikko tarvitsi tauon muiden skandaalien takia.
 
Ei kait nyt Katainen Himasineen sellaista tarviis?
 
vehamala kirjoitti:
veffeade kirjoitti:
Tacitus kirjoitti:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/04/1736333/lahde-suomen-poliisi-sai-putin-tiedot-ulkomailta

"Paatero kertoi, että ei tunne asiaa."

Nyt ei sitten tunne asiaa, mutta alunperin oli alle nanosekunnissa tuomitsemassa kirjausta virheeksi. On siinä poliisijohtajalla kova luotto omiin alamaisiin.

Minusta Paatero on joutava mies; ei oikeasti mitään roolia Poliisihallinnossa...

Nyt, useamman tapahtuneen jälkeen, täytyy sanoa, että samaa mieltä.....

On sillä. Laitoksen "uudistuksia" ajamaan tarvitaan todennäköisesti ei pätevin vaan sopivin. Eli jees-mies-jantunen. Pikkasen siltä on hänen hommansa maiskahtanut.

Toki suomalaisella laatuzournalismillakin on ollut vaikutuksensa, kun tuo kuva henkilöstä on syntynyt. il is hs-linjalta tulee näköjään ulos melkein mitä vaan. Etelän metia on sellaista, tänä päivänä. Laatua pukkaa.
 
Back
Top