Venäjän kannattaisi ottaa ensin Ruotsi

henri

Alokas
BAN
ALTTERI
Miksi?

1) Ruotsi on 10 kertaa helpompi saada kuin Suomi, erityisesti jos edetään rantoja pitkin, ja sotalaivat voivat tukea tykistöllään, maatutkilla ja ilmatorjunnalla.

2) Sen jälkeen Suomen saaminen olisi hyvin paljon helpompaa. Omat tutkat Ruotsissa, omat laivat Perämerellä, kahden rintaman sota sitoo meidän joukkoja. Itämeri olisi Venäjän, ja avun saanti Norjasta tai Baltiasta Suomeen olisi vaikeaa.
Moniko uskoo että planeetan historia loppuu tuhanteen sotaan? Eikä se ole edes ihmisten ominaisuus.

Jane Goodall teki 1960-luvulla tutkimuksia simpanssien sodista.
" Lauman urokset tekivät iskuja naapurilauman alueelle tappaen yksitellen ensin urokset ja myöhemmin muut jäsenet, lukuunottamatta siihen liittyneitä naaraita. Kun toinen lauma oli tuhottu, voittajaosapuoli liitti sen alueen omaansa"

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_sodista
 
Sen jälkeen Suomen saaminen olisi hyvin paljon helpompaa. Omat tutkat Ruotsissa, omat laivat Perämerellä, kahden rintaman sota sitoo meidän joukkoja.

Myös Venäjän joukot olisivat sidottuina kahteen suuntaan ja se Ruotsin haara olisi hyvin pitkien huoltoyhteyksien päässä, jos oletetaan että esim. Kaliningradista pitäisi jotain niille tuoda. Ruotsin alueesta tuskin saisi ihan nopeasti toimivaa tukialuetta joukoille vaikka Försvarsmakten olisi lyöty ja vallassa paikallinen Bäckman Kremlin marionettina.
 
Minkä tahansa Ruotsin saaren ottaminen estäisi Ruotsin Nato-jäsenyyden. Jos tämä saari olisi hyvässä paikassa kuten Bornholm, niin lisäbonuksena tulisi Itämeren eteläpuoliskon ilmaherruus S-400:lla. Pieni lentotukikohta ja jonkinlainen laivatukikohta sinne luultavasti myös tulee. Saksan mielipiteestä ei tarvi välittää, vain kolmasosa kannattaa edes Nato-kumppaneiden tukemista ja Ruotsi ei ole semmoinen. Turkkilaiset, Syyrialaiset ja afrikkalaiset ei aio uhrautua skandinavian merillä. Kun etelästä on edetty Tukholmaan, niin sota muuttuu sissisodaksi, jonka on tarkoituskin kestää kymmeniä vuosia. Se estää Nato-jäsenyyden.

Suomelta katoaisi joku pieni saari, mikä estää Suomen Nato-jäsenyyden. Sopiva paikka olisi lähellä Viroa, eli lisäbonuksena olisi Viron turvaton olo ja Itämeren pohjoisosan hallinta. S-400, pieni lentotukikohta ja laivatukikohta sinnekin. Kaliningradin merkitys pienenisi mikä sekin on lisäbonus. Mikä olisi sanktio? Ei mitään mitä ei olisi jo, koska Venäjä on jo boikotissa.

View media item 318
 
Jos Venäjä ei pysty lyömään Suomi+Ruotsi liittoutumaa niin NATO:n haastamisesta konventionaalisesti ei kannata edes haaveilla. Sekin on hyvin kyseenalaista miten muut maat reagoivat. Tuskin jäävät täysin passiiviseksi mutta tällä hetkellä eivät ole yhtään sen enemmän velvoitettuja puuttumaan asiaan kuin Venäjän touhuihin Ukrainassakaan ja samaan aikaan saattaa olla ongelmana Venäjän käymä hybridisota NATO maita vastaan muualla.
Venäjän aluevaltaukset eivät muuten estäisi Suomen ja Ruotsin NATO jäsenyyttä sen enempää kuin Georgian NATO jäsenyyttä ja jos tuo toteutuu voidaan varmaan unohtaa "Suomea ja Ruotsia ei huolittaisi Natoon".
 
Minkä tahansa Ruotsin saaren ottaminen estäisi Ruotsin Nato-jäsenyyden. Jos tämä saari olisi hyvässä paikassa kuten Bornholm, niin lisäbonuksena tulisi Itämeren eteläpuoliskon ilmaherruus S-400:lla. Pieni lentotukikohta ja jonkinlainen laivatukikohta sinne luultavasti myös tulee. Saksan mielipiteestä ei tarvi välittää, vain kolmasosa kannattaa edes Nato-kumppaneiden tukemista ja Ruotsi ei ole semmoinen. Turkkilaiset, Syyrialaiset ja afrikkalaiset ei aio uhrautua skandinavian merillä. Kun etelästä on edetty Tukholmaan, niin sota muuttuu sissisodaksi, jonka on tarkoituskin kestää kymmeniä vuosia. Se estää Nato-jäsenyyden.

Suomelta katoaisi joku pieni saari, mikä estää Suomen Nato-jäsenyyden. Sopiva paikka olisi lähellä Viroa, eli lisäbonuksena olisi Viron turvaton olo ja Itämeren pohjoisosan hallinta. S-400, pieni lentotukikohta ja laivatukikohta sinnekin. Kaliningradin merkitys pienenisi mikä sekin on lisäbonus. Mikä olisi sanktio? Ei mitään mitä ei olisi jo, koska Venäjä on jo boikotissa.

View media item 318

Pieni tarkennus. Bornholm kuuluu Tanskalle, ei Ruotsille. Eli se on NATO aluetta...
 
Syyrialaisia ja afrikkalaisia skandinavian merille puolustuksen tueksi tässä onkin odotettu.
 
Back
Top