Venäjän propagandakoneiston päivittäiset ylilyönnit ja riman alitukset

Putte ja "tavallinen kansa" punaisella torilla, tällä kerta "morsiamet"
GeOX+

Tästä näytelmästä jo yli vuosi, mutta laitetaanpa myös tänne.
En muista nyt tarkkaan, mutta 1 tai peräti kaksi, paljastuneet ilotalon työntekijaksi, escorteiksi, ja heti ensimmäisinä laulaneet että heille soitettiin ja kustuttiin "morsiuskuviin". Loput oli myös kidatettu jostain, ei tietoa.

Alfred Koh

"Kalastajat tekaistuja, seurakuntalaiset - tekaistuja, Punasella torilla olevat morsiot - tekaistuja.
Ota korkeammalle: kansanedustajat - tekaistuja, vaalit - tekaistut, tilastotiedot tekaistut, Putinin dissertaatiot - tekaistut.
Kaikki tekaistu. Kaikki - feikki.
Kaikkiko? Ei. Ruumit - aidot. Ja miljardien omaisuus myös.
http://www.kasparov.ru/material.php?id=58714630254CF
 
Nyt ymmärrän miksi venäläiset ovat huolissaan Suomen mahdollisesta NATO jäsenyydestä.:D

Niin...kyllähän Jacob De La Gardie aka "Laiska-Jaakko" poltti Moskovan jo kerran...mukana oli suomalaisiakin.
 
Google kuvahaku ja googlekääntäjä antaa hieman eri tarinan.

Tuosta kirkkojutusta
http://www.kompravda.eu/daily/26626/3645898/

Presidentin perinne tulla joulua pieni temppeli maakunnassa useita vuosia. Vladimir Putin vieraili Kostroman alueella, ja Karjalassa, ja Great Ustyug ja Sotshissa. Vuonna 2006 hän osallistui joulukirkkoon seurakunnassa Yakutsk, vaikka se jäätyy 50 astetta.

Tänä vuonna Novgorod lämpömittari oli puolet pienempi - vain miinus 25, mutta myös ei kuuma. Tällä juhlallinen palvelun Vapahtajan katedraaliin Jurjev luostari Novgorod Putin saapui keskiyöllä. Jurjev luostari - yksi vanhimmista Venäjällä, perustettiin, tarinan mukaan lähelle lähdettä Volkhov joen Ilmajärvi henkilökohtaisesti Prince Jaroslav Viisas vuonna 1030. Ja se kuuluu kokonaisuus kiven Pyhän Yrjön katedraali - yksi merkittävimmistä teoksia arkkitehtuuri.

Osallistujien joukossa seremonian olivat seurakuntalaisten paitsi Novgorodissa ja kalastajat, joiden kanssa Putin tapasivat viime syksyn järven Ilmajärvi. Ja työnjohtaja Serguhina Larisa ja tytär seisoi palvelun vieressä presidentin


lounastettukin oli kirkon jälkeen
wx1080.jpg

Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasi kalastajien Novgorod.




Kalastajista löytyy myös hienompia kuvia.
PxNzQudM7HQ.jpg
d9SKG-Bo8Zg.jpg

thtcSxFi-Mo.jpg



Tuo tapaaminen syksyllä
1476598655.jpg


"Haluan kutsua sinut tahansa vapaa aika voit meidän korvaan," - vetosi Putin ja Medvedev kalastuksen dhows Larisa Serguhin

https://ria.ru/nov/20160910/1476599306.html

http://evrohimservis.ru/press-center/news/2927/
"ja varajohtaja ryhmä "Evrohimservis" yritykset - Larisa B. Serguhinu"

"Presidentti ja pääministeri Venäjän kuunnellut kiinnostuneena historiasta luomisen ja yrityksen kehittämiseen: Larissa Serguhina ylpeänä kuvataan, miten pienen yrityksen myydä lannoite "Evrohimservis" on tullut yksi suurimmista Venäjän toimittajien täyden valikoiman tuotteita ja palveluita maatalouden omalla verkko monimuotoisen maatalouden keskukset Novgorodissa"

Entäs sukellusvene "Novgorod"

http://evrohimservis.ru/press-center/news/2167/

Tietenkin, Larisa tila "kummitäti" - tämä on erittäin suuri kunnia, mutta myös suuri vastuu!

Larissa Serguhinoy toinen merkittävä tapahtuma, joka päivä.
"Petro Kalenich - amiraali, komentaja toisen ydinsukellusvene USSR - tämä on setäni kaukaisista lapsuudesta, hän ja hänen perheensä joka vuosi tulla lomalle meidän isoäiti Malaya Vishera Novgorodin alueella ja sen lasten veljemme Sergei ja sisko Arina meitä. he viettivät kesän yhdessä Muistan kuinka olimme ylpeitä setänsä ja niin tapahtui, että minä - .. kummitäti sukellusvene ", - sanoo Larisa



Googlettamalla ei kyllä löydy mitään salaliittoa.

Lyhykäisyydessään putini on käyny syssyllä novgorodis ja tavannu kalastajia. No nyt se kävi siellä kirkossa jouluna ja sitten syötiin. Mukana samat kalastajat jotka kyllä uutisissa mainittiin.

Sitte tämä joku larisa, joka on jonkun maatalousyrityksen pamppu, joka on sitte käyny novgorod nimisen suklarin kastamassa.
Ei tässä olekaan salaliittoa.

Jutun juju on siinä että tästä kirjoitettu isosti "Putin tapaa kalastajat" painottamalla että katsokaa, meidän rakastettu suuri johtaja tapaa tavallisia duunareita, rukoilee kirkossa. Arvelen että toimittajat, jotka tutkineet näitä kuvia eivät siellä paljon oikeita paikallisia "kalastajia" nähneet lähelläkään. Sinun postauksessa oleva toisessa kuvasarjassa, jossa seisoo joku mies hanhi ja vodka pullo kädessä, onko hän kalastaja? Mistä sen tietää..Hän voi olla kuka tahansa, esim muuten vain kalastusta tai metsästystä harrastava paikallinen luostarin työntekijä. Kenties kuvissa on jokunen oikea kalastaja, hyvinkin mahdollista..mutta onko tämä käynyt lähellä Putinia? Vai onko sitä kuvattu erillään jossain?

Jos minä menen veneeseen kamuflage asuisena ja annan kuvata itseäni, joku voi julkaista kuvan ja kutsua minua kalastajaksi, mutta kun minä en ole mikään kalastaja. Naisen identiteetti oli alkuun tiedossa, hän kuului Putinin lähipiiriin. Puolet, ellei enämmän, kuvassa "kalastajina" olevia ovat mitä todennäköisemmin turvallisuusmiehia, tai kgb-pesä luostariin työntekijöitä. Niitä hänen kanssa liikkuu paljon. Toinen samalainen satsi muita turvamiehia vartioi seudun kilometrien sateella, ellei kahden, tai peräti kolmen, jotta varjelee kukaan oikea kalastaja/metsästäjä ei pääsisi lähellekään, ties mitkä aikomukset päässä.

Se että täsmälleen sama porukkaa kuvattu myöhemmin luostarissa ja teetä juomassa (huippuvartioidussa luostarissa) vain omien hyvin tunnettujen ja hyvin tarkastettujen henkilöiden seurassa, Putinin omien kokkien ja ties vaikka kenen, joita emme näe siellä tietenkään, on jatke edelliselle. Eli klininen näytelmä.

Muutama vuotta sitten netissa liikkunut video, josta piti tulla joku ylevä ja kenties kyyneleitä tuova suurteos "rakas johtajamme mietti kadulla kävellessään". Eihän sinä mitään. Putin kävelee, vaihtaa katua, menee eteenpäin - "mietti". Minä huomasin heti teatterin ensimmäisestä sekunnista, minua puistatti. Ne oli ankeuden sekunnit. Ja kyllä, ei tämä kävely kestänytkää monta sekunttia. Sitten varmaan Puttea poimittu loutisuojatun autoon ja koko cinema studio oli poissa.

Video oli hyvin outo ja ahdistava, ei sen takia että siinä on jotenkin mielestään hätäisesti ja kiireisesti kävelevä Putin, vaan ettei kaduilla ollut ainuttakaan autoa, ainuttakaan ihmista, edes lintuja muistaakseni näkynyt. Sitten funtsattu kuinka monta katua on eristetty, kunka monessa talossa olivat tarkkaampujat jne.

Putinin luo ei todellakaan päästetä ikinä ketään tavallista kansalaista, kalastaja, metsuria, metsästäjä, kuljetaja jne. Ei ketään. Varjelee ja varsinkin nyt. Mutta eihän sitä tavallinen tv:ta katsova vatnikki tietää, hän elää uskossa että Putin liikkuu kuten kuka tahansa, katsokaa siellä hän istuu tavallisten kalastajien kanssa spontaanisti, voi miten liikkuttava..Eihän vatnikki vaivautu ajattelemaan sen kummempia..esim. kuinka monta päivä sitä sorattua "piknikkipaikka" valmistettu, kuinka tarkasti sitä haravoitu, kenties joka ikisen sora kiven sivilöity.

Kaikki luostarit siellä lisäksi, varsinkin merkittävät ja vanhat ovat tunnettuja kgb-paikkoja.

Itse henkilökohtaisesti en edes usko Putnin käyneen siellä. Nykyisin kaikki voi fotoshopata. Saa nämä kuvat ainakin ihmisiä puhumaan niistä, eikä sitä mitä oikeasti tapahtumassa Venäjän kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
@Passi

Erilaiset Venäjän hallinnosta erillään olevat mediat ja tahot nostivat näiden henkilöiden taustoja esille. Ne pitäneet tapaamisia uskottavia, ennemminkin hallinnon tavanomaiseen propagandaan kuuluvina. On rakennettu tarinaa "tavallisista kansalaisista" joita Putin tapaa kerta toisensa jälkeen ja osaa jopa eri paikoissa. Hiukan samalla tavalla kuin Ukrainassa keväällä ja kesällä 2014, mutta nyt on otettu opiksi ja rakennettu tarinaa ympärille. Tarinaa, johon kukaan ulkopuolinen ei usko. Tarinaa, jota hallintoa lähellä oleva media on ryhtynyt jakamaan eteenpäin.

Katsotaan mitä tästä vielä paljastuu. Eilen (su) en pahemmin ehtinyt seuraamaan uusia paljastuksia aiheen tiimoilta. Jos tämä tarina onkin poikkeuksellisesti totta, sekin tavallaan osoittaa sen, mikä seuraus vuosien propagandalla on - kukaan ulkopuolinen ei enää usko Venäjän hallinnon lähellä olevien medioiden uutisia. Samalla se kertoo sen, mikä uskottavuus hallinnolla on ulkopuolisten silmissä - se on olematon.

vlad
 
Onhan tämä vasemmiston ja "liberaalien" touhu ihan järjetöntä, totta kai venäläiset tarttuvat johonkin noin järjettömään ja ottavat kopin kun joku syöttää.

Popular internet meme Pepe the Frog was added to the Anti-Defamation League’s hate symbol database in September, where it currently sits alongside the swastika, Nazi SS lightning bolts, and various Ku Klux Klan imagery.

http://www.breitbart.com/tech/2017/01/09/russian-embassy-uk-tweets-pepe-frog-meme-upsets-sjw/
 
Toistaiseksi Suomessa uskalletaan tehdä itsenäisiä päätöksiä...
Venäläinen oppositiojohtaja: Suomi myönsi minulle turvapaikan
Turvapaikkahakemuksen käsittely kesti lähes vuoden. Venäjällä Vasili Popovia syytetään kiinteistökauppoihin liittyvästä petoksesta.
http://yle.fi/uutiset/3-9467318

Tavalliset Venäjää tuntemattomat ihmiset kuvittelevat että Putinin diktatuuri toimii samalla tavalla kuin Suomessa ja muuallakin länsimaissa on tapana..Näin asia ei kuitenkaan ole.

Valitettavasti Venäjä ei ole ns. oikeusvaltio. Siellä koko yhteiskunta on alistettu palvelemaan yhden johtajan ja yhden puolueen tavoitteita. Kaikkien tarkimman silmälläpidon alaisina ovat tietysti järjestäytyneet sekä muutkin esille pyrkivät oppositiopoliitikot.

Todennäköisesti tästä em. uutisoidusta päätöksestä aiheutuu Suomelle seurauksia Venäjän suunnalta. Ikävä kyllä, rikollisen naapurina olemisesta aiheutuu omat rasitteensa.
 
Pikku taistelupanssarivaunu opettaa fasisteista venäläisessä lastenkirjassa
"Pikku panssarivaunun seikkailut" -kirjassa ihmetellään lelupanssarivaunua, jota ei ole tarkoitettu sotimaan.

Venäläinen panssarivaunutehdas Uralvagonzavod on julkaissut oman lastenkirjansa, jonka nimi on "Pikku panssarivaunun seikkailut". BBC:n Moskovan kirjeenvaihtaja Steve Rosenberg esittelee kirjaa Twitterissä julkaisemallaan videolla.

Kirja kertoo pienestä lelupanssarivaunusta, jonka omistaa poika nimeltä Daniel. Poika, pojan isä ja pikku panssarivaunu menevät kirjan alussa panssarivaunumuseoon.
Daniel kuitenkin jättää lelutankkinsa vahingossa museoon, ja pikku panssarivaunu viettää yön jutellen isojen panssarivaunujen kanssa.

"Olen pieni lelu, minua ei ole tarkoitettu sotaan", lelupanssarivaunu kertoo T-34-76-tankille. "Tankki, jota ei ole tarkoitettu sotaan? Nyt on aika muuttua. Meillä oli menneisyydessä todellinen vihollinen: fasistit, ja heidän tankkinsa", T-34-76 opettaa lelupanssarivaunulle.

T-72 puolestaan kertoo, että "meidän maassamme ei ole sotaa, mutta muissa maissa on sota. Nuo maat taistelevat Uralvagonzavodin valmistamilla panssarivaunuilla." Venäjän uudesta T-14 Armata-tankista kerrotaan kirjassa, että tutka ei voi havaita sitä.

Suuret panssarivaunut saavat pikku panssarivaunun harmistumaan, koska tämä on vain pelkkä lelu, toisin kuin Uralvagonzavodin valmistamat tankit. Kirjalla on kuitenkin onnellinen loppu, sillä Daniel palaa hakemaan leluaan, ja he palaavat iloisina kotiin.

https://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/panssarivaunu_lastenkirja-64278







 
Venäläisiä ohjeistetaan ottamaan hepatiittirokote ennen Euroopan matkaa - "Koska Pride-kulkueet ovat yleistyneet"

Venäjän tarkastusviraston Rospotrebnadzorin mukaan viruksen kantajat ovat pääasiassa homoseksuaaleja. Esimerkiksi Portugalissa 90 prosenttia sairastuneista on venäläismedian mukaan homoja.

- Venäläisille suositellaan hepatiitti A-rokotetta, koska Pride-kulkueet ovat lisääntyneet, Rospotrebnadzor kommentoi.

http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/201706222200225997_ul.shtml?ref=juurinyt_mobile
 
Venäläisiä ohjeistetaan ottamaan hepatiittirokote ennen Euroopan matkaa - "Koska Pride-kulkueet ovat yleistyneet"

Venäjän tarkastusviraston Rospotrebnadzorin mukaan viruksen kantajat ovat pääasiassa homoseksuaaleja. Esimerkiksi Portugalissa 90 prosenttia sairastuneista on venäläismedian mukaan homoja.

- Venäläisille suositellaan hepatiitti A-rokotetta, koska Pride-kulkueet ovat lisääntyneet, Rospotrebnadzor kommentoi.

http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/201706222200225997_ul.shtml?ref=juurinyt_mobile

Voiko tästä vetää johtopäätöksen, että 90% venäläisistä harjoittaa matkoillaan suojaamatonta homo-seksiä? :D
 
Viimeksi muokattu:
Voiko tästä vetää johtopäätöksen, että 90% venäläisistä harjoittaa matkoillaan suojaamatonta homo-seksiä? :D

A hepatiittia voi saada ruokasta, ja sitä on koto-Venäjällä runsaasti, kuten kaikialla itse asiassa.
B hepatiitiin Lännessä on rokote, se on edellista paljon vakavampi tauti ja siihen kaikki ovat jo rokotetut, jolla on järkeä, toisin kun Venäjällä. Eikä B-hepatiittikaan mikään homojen tauti, vaikka sitä kuulemma voikin saada seksista. Heterot ovat yhtä vaarassa. Mitkä tilastot eivät tue sitä että homoilla sitä enemmään on heteroilla.
C-hepatiittiin ei ole olemassa rokotetta, ja se on vasta vaarallinen hoittamattomana. Mutta sitä Lännen verrattuna Venäjällä on monikertaiset määrät, varsinkin ottaen huomioon Venäjän maailman johtavat huumetilastot.
Toki sitä voi saada myös terveydenhuollossa huonosti puhdistettujen välineiden kautta, hammaslääkärissäkin. Mutta Lännessä on parempi valvonta kuitenkin. Tietenkin oma riskinsa olivat verensiirrot ennen vuotta 1991, kun C hepatiittiin virusta ei vielä tarkistettu luovuttajan verestä, Suomessakin, siksi verensiirosta saaneita C:ta varsinkin ikäluokissa valitettasti on. Mutta Venäjällä veren siirosta ja terveydenhuollon leviämä C:ta moninverroin enemmään joka tapauksessa kun Lännessä.

Lisäksi C hepatiittia hoidettaan pois menestyksellisesti Lännessä, vaikka hoito on raskas ja pitkäkestoinen (3kk-1 vuoteen), eikä hoitoa varten tarvitse ottaa lainaa pankista tai myydä asunto, jossa elää, kun Venäjällä joillakin pakko jos halua hoittaa sitä. Tavalinen (rahaton) ja heitä on enemmistö, C hepatiitin viruksen kantaja ei voi haaveillakaan mistä hoidosta, ja kuolee siihen ennen aikoja. Hoidot ovat kalliit. Ja Venäjän valtion ihan sama menehtyvätkö viruksen kantajat maksakirrosiin vai ei.

Lännessä tässä pitää tarkistaa Venäjältä tulevia B ja C hepatiitteihin, kuten myös HIV:n, sitä siellä on vasta runsaasti.
 
Viimeksi muokattu:
C-hepatiittiin ei ole olemassa rokotetta, ja se on vasta vaarallinen hoittamattomana. Mutta sitä Lännen verrattuna Venäjällä on monikertaiset määrät, varsinkin ottaen huomioon Venäjän maailman johtavat huumetilastot.
Toki sitä voi saada myös terveydenhuollossa huonosti puhdistettujen välineiden kautta, hammaslääkärissäkin. Mutta Lännessä on parempi valvonta kuitenkin. Tietenkin oma riskinsa olivat verensiirrot ennen vuotta 1991, kun C hepatiittiin virusta ei vielä tarkistettu luovuttajan verestä, Suomessakin, siksi verensiirosta saaneita C:ta varsinkin ikäluokissa valitettasti on. Mutta Venäjällä veren siirosta ja terveydenhuollon leviämä C:ta moninverroin enemmään joka tapauksessa kun Lännessä.

Lisäksi C hepatiittia hoidettaan pois menestyksellisesti Lännessä, vaikka hoito on raskas ja pitkäkestoinen (3kk-1 vuoteen), eikä hoitoa varten tarvitse ottaa lainaa pankista tai myydä asunto, jossa elää, kun Venäjällä joillakin pakko jos halua hoittaa sitä. Tavalinen (rahaton) ja heitä on enemmistö, C hepatiitin viruksen kantaja ei voi haaveillakaan mistä hoidosta, ja kuolee siihen ennen aikoja. Hoidot ovat kalliit. Ja Venäjän valtion ihan sama menehtyvätkö viruksen kantajat maksakirrosiin vai ei.

Lännessä tässä pitää tarkistaa Venäjältä tulevia B ja C hepatiitteihin, kuten myös HIV:n, sitä siellä on vasta runsaasti.
C-hepatiitti tosiaankin on Venäjän ongelma - ja se vasta onkin ns. "huumehepatiitti", sillä se tarttuu todistetusti ainoastaan veri-verikontaktissa.
 
(Poistin. Ei kuuluu aiheeseen)
 
Viimeksi muokattu:
Kun päätös Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen perustamisesta Suomeen oli tehty, Venäjällä avattiin samannimisien "kilpailijan" sivusto.

Moskovan keskuksen avaamat feikit nettisivut ovat kopioineet todellisen keskuksen sivuston ulkoasun ja väittävät olevansa ”HybridCoE Helsinki Official”. Sivujen lukuisissa artikkeleissa todetaan muun muassa, että Nato ja EU pyrkivät nostamaan hybridisodan Venäjää vastaan.

Venäläisellä feikkisivustolla levitetään valeuutisia, jo…issa todetaan, että ”internet on viime päivinä täyttynyt suomalaisten vihaisista ja järkyttyneistä puheenvuoroista, joissa ihmetellään NATO:n Helsinkiin perustetun vakoilukeskuksen” toimintaa ja esimerkiksi ”oikeutta tehdä rikoksia”.

https://www.verkkouutiset.fi/suomessa-avattu-keskus-kremlin-vakavan-infohyokkayksen-kohteena/

https://twitter.com/EUvsDisinfo
 
Back
Top