Venäjän talous

Brittiläis-sveisiläinen raha voi hyvin olla venäläistä. Joku ogligarkki on saattanut saada ylimääräisen "veromätkyn"...eli "sijoituskohteen josta ei kannata kieltäytyä".
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: PSS
Määräysvalta jäi Venäläisille. Yhtiö voi vaikka päättää maksaa 10mrd veroennakkoa tai jäämäveroja valtiolle eikä brittiläissveitsiläinen raha voi asialle mitään.

Epäilemättä Venäläiset voivat kusettaa, mutta tuskin kovinkaan useasti. Nyt jo maailmalla kait näkyy aika selkeä haluttomuus Venäjälle investointeihin heikon omaisuuden suojan takia, tommonen 10 miljardin kupru veisi Venäjältä loputkin läntiset investoinnit ja kiinalaisiakaan tuskin hirveästi napostuttaisi.
 
Viimeksi muokattu:
Niin no vaikka toki ahneus ja typeryys ovat ainoat täysin rajattomat luonnonvarat ei tommonen temppu onnistuisi kovinkaan montaa kertaa, ja olisi kyllä luultavimmin Phyrroksen voitto.

Kyllä venäjä on tehnyt viime vuosikymmenen aikana niin monia temppuja, aina kun on huvittanut ja mitä niistä on seurannut? ei mitään, mikä pakottaisi sen lopettamaan temppuilunsa. Siis kaikki mahdollinen voi tapahtua, kun kyseessä on venäjä.
 
Niin tosiaan ahneuden ja typeryyden liitto on lyömätön..
 
EU jatkoi talouspakotteita puolella vuodella. Niin arvelinkin, koska kaikesta vaikuttamisestaan huolimatta Venäjä unohti että suurin psykologinen vaikutus tulee Syyriasta, kun Aleppossa on meneillään rajuja juttuja samaan aikaan kun päättävä kokous pidetään. Näin vaikka pakotteissa on kyse Ukrainasta.

Talouspakotteet on sidottu Itä-Ukrainan sodan rauhoittumiseen ja Minskin rauhansopimuksen toteutumiseen. Ne rajoittavat esimerkiksi venäläisten pankkien mahdollisuuksia hankkia rahoitusta Euroopasta, ja kieltävät asekaupan Venäjän kanssa.

Pakotteiden jatkamisesta päätettiin huippukokouksessa Brysselissä. Jatko vaatii vielä muodollisen päätöksen jäsenmaiden suurlähettiläiltä myöhemmin.

Talouspakotteiden lisäksi EU on kohdistanut pakotteita venäläisiin ja ukrainalaisiin henkilöihin, joiden on katsottu tukeneen Krimin niemimaan miehitystä ja Itä-Ukrainan separatisteja. Nämä pakotteet uusittiin viimeksi syyskuussa.

Uutistoimisto Reutersin kokouslähteiden mukaan Puola olisi halunnut jatkaa pakotteita pidempäänkin, kun taas Italia halusi etsiä keinoja palauttaa taloussuhteet Venäjän kanssa.

http://yle.fi/uutiset/3-9355921
 
Ruplan kurssi noussut – venäläisiä odotetaan jälleen ostoksille Itä-Suomeen

Piippo Oy:n toimitusjohtaja Kari Hirvonen sanoo, että ruplan kurssin nousu otetaan aina ilolla vastaan, mutta "varuillaan pitää olla".

– Tuntuu siltä, että Venäjää koettelee jokin kriisi noin joka viides vuosi. Tähän pitää tottua, eikä Venäjää ehkä kannata nostaa itselleen liian tärkeäksi alueeksi, Hirvonen linjaa.

http://yle.fi/uutiset/3-9374415
 
Tämä on hyvä uutinen totta vieköön!
Kaakkoisen Suomen yritykset tarvitsevat piristystä!

Oikeassa on Hirvonen mielipiteessään, että venäjänmaa on viisivuotissuunnitelimissaan säännöllisen sekaisin! :)
 
Päivitetäänpä isoa kuvaa. Venäjän talouden syöksy on pysähtynyt. Mutta pohjalla madellaan. Se näkyy mm. siinä, että kahdesta reservirahastosta ensimmäinen, tasapainorahasto on varmaan kohta syöty vuoden 2017 aikana. Ja se toinen on varattu eläkkeisiin. Siihen koskeminen voi aiheuttaa kalabaliikkia.

CrqKpYiWIAADsjc.jpg
 
Öljyn hinta on nousussa taas, OPEC kartellin tuotannon pudotukset nostanevat barrelin hinnat $70 tai jopa $80 hintoihin tämän vuoden aikana.
Venäjä kartellin ulkopuolisena oli ratkaisevassa roolissa jotta OPEC pystyi edes tekemään ratkaisun varsinkin kun Venäjällä on omassa tiimissään sellaisia tuottajia kuin Iran, Irak ja Venezuela.
Hyvä opetus taas siitä että Puten aliarviointi on vaarallista.
 
Öhh, esitän eriävän mielipiteen. Öljyn hintakehityksen ennustaminen näyttää olevan huomattavan hankalaa, ja viime vuoden hintaveikkauksissa oli melkoista hajontaa.

Opec sai tosiaan sovun leikkauksista, ja tähän liittyi useampi merkittävä Opecin ulkopuolinen valtio, ml Venäjä. Nyt reilun viikon jälkeen näyttää, että valtiot ovat toistaiseksi pysyneet sovitussa. Mutta keskustelu siitä, kuinka öljyn tuotantoa ja vientiä valvotaan on jo käynnissä. Ja soraääniäkin kuuluu jo, kuinka sopimusta on noudatettu. Toistaiseksi maat vannovat kuitenkin yhteisymmärryksen nimeen. Se tuleeko sopimus pitämään loppuun asti jää nähtäväksi.

Merkittävämpi tekijä öljyn hintaan on kuiten USA:n oma tuotantoa. Siellä liuskeöljyn tuotanto hiipui, kun hinnat painuivat niin alas, ettei tuotanto kannattanut. Nyt hinta on Opec:n sovun jälkeen asettunut tuonne 50$/pönttö kalliimmalle puolelle ja sitä myöden poraajat teroittelevat jo vehkeitään. Tuo liuskeöljyn tuotanto on sekoittanut siinä määrin perinteisten tuottajien pakkaa, että vanhanaikaiseen tuotantokartelliin ne eivät enää pysty. Öljyn hinnan kestävää nousua >60$/pönttö ei ole näköpiirissä. Samalla odotellaan, kuka lipeää Opec:n + muiden tuottajien sopimuksesta ensin. Ehkä Venäjä?

Osaisko joku asiaa paremmin tunteva vastata tähän. Venäjän öljyntuotantovälineethän ovat ilmeisesti ainakin jossain määrin tuontitavaraa. Nyt pakotteiden vuoksi myö tuo tavara ja varaosat ovat vientikiellon alla. Venäjä on viime vuodet pumpannut öljy kovempaa tahtia kuin koskaan. Jossain vaiheessa olettaisi, että kalustoakin tarttis huoltaa ja uusia. Mitenkä riippuvainen Venäjä itse asiassa on tuontikalustosta öljyn tuotannon syhteen?
 
Yhdysvallat joutuu jalostaessaan sekoittamaan "kevyeen" liuskeöljyynsä "raskaampia" öljylaatuja jotka se joutuu pääosin ostamaan kansainvälisiltä markkinoilta eli OPEC hinnoilla.
Tarkoitus oli että se tulisi käytännössä kaikki Kanadasta mutta Obama torppasi öljyputki hankkeen, varmaan siihen palataan Trumpin toimesta heti.

Venäjälle varmasti sopii tuotannon leikkaus koska infra on ollut kovilla, nyt sitä voidaan huoltaa.
Venäjällä on myös ollut vireillä hankkeita jossa se vaihtaa aseitaan muiden tuottajien öljyyn ja tämä nyt oletettavasti on kiintiön ulkopuolella?
 
Osaisko joku asiaa paremmin tunteva vastata tähän. Venäjän öljyntuotantovälineethän ovat ilmeisesti ainakin jossain määrin tuontitavaraa. Nyt pakotteiden vuoksi myö tuo tavara ja varaosat ovat vientikiellon alla. Venäjä on viime vuodet pumpannut öljy kovempaa tahtia kuin koskaan. Jossain vaiheessa olettaisi, että kalustoakin tarttis huoltaa ja uusia. Mitenkä riippuvainen Venäjä itse asiassa on tuontikalustosta öljyn tuotannon syhteen?

Yksinkertaistaen: veli venäläinenkin osaa yksinkertaiset perusjutut. Mutta, mitä vaikeampiin asioihin mennään, sitä enemmän käytettiin länsimaista teknologiaa ja länsimaisia kumppaneita. Tarkoittaa siis sitä, että Venäjällä on haasteena saada uudistettua ja rakennettua uutta kapasiteettia, usein vaikeammissa ympäristöissä.

http://upnorth.eu/the-impact-of-western-sanctions-on-the-russian-oil-sector/
 
Yhdysvallat joutuu jalostaessaan sekoittamaan "kevyeen" liuskeöljyynsä "raskaampia" öljylaatuja jotka se joutuu pääosin ostamaan kansainvälisiltä markkinoilta eli OPEC hinnoilla.
Tarkoitus oli että se tulisi käytännössä kaikki Kanadasta mutta Obama torppasi öljyputki hankkeen, varmaan siihen palataan Trumpin toimesta heti.

Joo, eipä USA:kaan täysin omavaraiseksi öljystä ole tulossa. Joka tapauksessa oman tuotannon merkittävä lisäys pitää huolen siitä, että öljyä on joka tapauksessa markkinoilla entistä enemmän -> hinnan kestävämpää nousua >60$ tynnyri ei toistaiseksi odoteta.

Ja katsotaan tosiaan, kuinka hyvin Opec:n diili pitää.

Siihen en toisaalta usko, että Venäjän talous tuohon öljyyn romahtaa. Päänsärkyä se hallinnossa teettää ja Medvedev saa uusia "deneg net" lausahduksiaan. Tinkimistä asioista on edessä, terveydenhuolto, infra jne. Antaa niiden nyt poltaa vielä rahojaa jalkapallon mm-hankkeisiin. Venäläinen on kuitenkin sitkeä. Se kiristää vyötään. Valittaa ehkä ja keksii kaskuja. Mutta kestää. Oikeasti öljyn hintaa suurempi ongelma on kaikkialla rehottava korruptio. Omaisuuden suoja on heikko. Näiden rakenteellisten ogelmkien korjaamisesessa veli-venäläisellä riittää sarkaa.

Suuri kysymysmerkki on kuitenkin koulutettu keskiluokka. Kuinka se kestää vyön kiristystä ja muutenkin kiristyvää ilmapiiriä. Se on se väki, jonka lähtöä maasta hallinto joutunee oikeasti pelkäämään. Tämä porukka on tottunut matkustamaan, nähnyt muutakin. Koulutuksen ja kielitaidon avulla tämä porukka pärjää muuallakin. Ja kuitenkin Venäjäkin tarvitsee insinöörinsä, lääkärinsä, ekonominsa, luonnontieteilijät jne.
 
Siihen en toisaalta usko, että Venäjän talous tuohon öljyyn romahtaa.

Alla linikitetyn UPI:n uutisen mukaan Venäjän budjettitalous on nykyisin viritetty 40 USD:n hintatasoon, joten toistaiseksi ei näyttäisi olevan odotettavissa romahdusta. Toki vaikeuksia tulee, jos hinta taas painuu jonnekin 30 USD tai alle hintatasoon.

Russia: Few economic burdens with oil above $40

Samaa asiaa sivuten. NATO:n sivuilla oli ihan mielenkiintoinen artikkeli Does Russia have the financial means for its military ambitions?, jossa NATO:n "puolustusekonomisti" arvioi Venäjän talousvaikeuksien vaikutusta käynnissä olevaan asevoimien uudistusprojektiin. Jutun loppupäätelmä oli jokseenkin sellainen, että nykyiset talousvaikeudet eivät ole olleet riittävän syviä aiheuttaakseen suuria ongelmia Venäjän asevoimille.
Russia is roughly half-way through a major ten-year State Armaments Programme, which foresees the procurement of large amounts of new or upgraded weapons systems and other military hardware, across all services of its armed forces, over the period 2011-2020. The programme initially foresaw a total expenditure, for the armed forces, of 19 trillion roubles, or 647 billion US dollars at the average nominal exchange rate of 2011. This comes in addition to expenditures on personnel, exercises and operations. Can Russia muster the financial resources that these commitments require?
...
Overall, a large part of the programme is likely to be fulfilled by 2020, with some rescheduling of specific procurement objectives into the forthcoming new State Armaments Programme, which should span the period 2017-2025. In any case, the analysis developed in this article suggests that Russia’s economic challenges are insufficiently severe to force any significant slowdown or curtailment of the nation’s current military modernisation effort.
 
Omaisuuden suoja on heikko. Näiden rakenteellisten ogelmkien korjaamisesessa veli-venäläisellä riittää sarkaa.
Venäjän hallintojärjestelmä on lojaliteetin pyramidi. Nykyisen hallintojärjestelmän ylläpito edellyttää välineitä joilla potentiaalisesti epälojaalit pidetää aisoissa. Kyseessä on rakenteellinen ongelma vain niiden näkökulmasta joiden yläpuolella pyramidissa on joku.
 
Se pyramidin huippu ei ole tunnetusti kovin leveä. Ongelma on siis lavea.
 
Menee nyt ulkomuistista mutta eikös historiallisesti tilanne ole ollut se, että venäjä on ennekin sopinut OPEC maiden kanssa tuotannon vähennyksistä/jäädytyksistä mutta ei ole loppujen lopuksi sopimuksia noudattanut?
Eli luotettu siihen että pelkät puheet tuotannon leikkauksista riittää nostamaan barrelihintaa. Mitenköhän finanssialan analyytikot ottaa ennustuksissaan huomioon sen, että venäjä ei lupauksiaan pidä?
 
Oikein muistit. Tuossa on lyhyttä kertausta Opec:n ja Venäjän diileistä. En yhtään ihmettele, että skeptisyyttä on ilmassa Venäjän suhteen.

http://www.marketwatch.com/story/ru...pec-to-cut-oil-production-is-awful-2016-01-29
 
Back
Top