Seuraavan ajatustenvaihdon voinee sijoittaa kätevimmin tähän ketjuun. Tai oikeastaan kyseessä on L:n ajatuksia venäläisistä ja Venäjän tulevaisuudesta taannoisen keskustelumme pohjalta. Keskustelu itsessään oli hyvinkin laaja ja sisälti runsaasti mielenkiintoisia havaintoja ja anekdootteja neuvostoajoilta - siitä kuinka tietyt toimet olivat politisoituneita ja ohjaus tuli hyvin korkealta tasolta.
Neuvostoaikana L opiskeli Donetskin naapurikaupungissa hyvin suuressa teknikumissa tekniikan parissa (kyseisiä oppilaitoksia oli koko Neuvostoliiton alueella vain muutamia) ja valmistuttuaan hänet ohjattiin Venäjän federaation puolelle betonikombinaattiin töihin. Tuolloin ajatuksena oli se, että opiskelijoita keskitettiin muutamiin oppilaitoksiin ja valmistuttua heitä sijoitettiin ympäri maata - Donetskista ukrainalaisia sijoitettiin/määrättiin kyseisestä oppilaitoksesta pääasiassa Venäjälle Kazaniin ja muutamalle muulle paikkakunnalle, ajatuksena oli myös se, että näin nämä muualle siirretyt kadottaisivat etnisen identiteettinsä ja jäisivät asumaan uudelle "kotipaikkakunnalle" ja monissa tapauksissa sisäiseen passiin vaihdettiin tuolloin etnisyyttä kuvaavaksi nimikkeeksi "venäläinen". L on kertonut, että suurin osa hänen opiskelutovereistaan jäi tämän "pakkomuuton" seurauksena Venäjälle, osa palasi takaisin Ukrainaan L:n tavoin ja osa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen suuntasi muihin itsenäistyneisiin valtioihin. Toiminnan tarkoitus oli se, että neuvostotasavalloista siirrettiin opintojen jälkeen koulutettuja paikallisia muualle, pääasiassa Venäjälle, ja Venäjän SNT:n alueelta sitten tuli etnisesti venäläisiä neuvostotasavaltoihin muokkaamaan alueita etnisesti venäläisiksi. Ajatuksen ydin oli se, että Venäjän alueelle siirretyt venäläistyisivät ja venäläiset vastaavasti venäläistäisivät näitä neuvostotasavaltoja. Tämän politiikan seurauksista Ukrainakin tällä hetkellä kärsiin.
Keskustelumme siirtyi sitten Venäjään ja sen tulevaisuuteen. L on tässä suhteessa hyvin skeptinen, hän ei näe Venäjällä olevan kovinkaan positiivista tulevaisuudenkuvaa, merkittävänä ongelmana hän pitää kansaa ja sen asennetta ja kansallista mentaliteettia. Hänen näkemyksensä on se, että niin kauan kuin venäjän kansa pysyy muuttumattomana, se mahdollistaa sen, että jatkossa tulee Putinin jälkeen Putin II ja sitten Putin III etc. Ja tämä juontaa pitkälti maan historiasta.
Venäläiset ovat käytännössä koko pitkän historian olleet autoritaarisessa ohjauksessa, huomattava osa kansaa oli maaorjia aina 1860-luvulle saakka, mikä jo osaltaan löi leiman ihmisten ajatteluun ja tästä ajattelusta huomattava osa venäläisiä ei ole vieläkään päässyt eroon. He odottavat ja ajattelevat, että heidän ongelmansa ratkaistaan muualla, joku henkilö - viimekädessä maan johtaja - tulee ja ratkaisee ongelman. Aloitekykyä etenkään monimutkaisten ongelmien ratkaisuun ei välttämättä ole, koska sellaiseen ei ole kannustettu. On huomioitava, että maaorjuuden päättymisen jälkeen ei mennyt kuin pari sukupolvea ja alkoi tavallaan uusi orjuuden aikakausi - neuvostojen aika ja tuolloin jälleen kerran nujerrettiin väkivalloin orastava itsenäisyys, itsenäinen ajattelu ja siinä sivussa pyrittiin nujertamaan kansalliset identiteetit.
Osassa neuvostotasavaltoja kansallistunne kuitenkin tavalla tai toisella pysyi yllä, Ukrainassakin maan voimakkaasta venäläistämisestä huolimatta. Nämä lepattavana liekkinä leimunneet kansallistunteet omalta osaltaan mahdollistivat siirtymisen neuvostoajasta pois muutamissa ex. neuvostotasavalloissa. Ukrainassakin ukrainalainen identiteetti on muutamin kohdin merkityksellisellä tapaa toinen mitä venäläisillä, ukrainalaiset ovat aina nähneet lännen mahdollisuutena uhan sijaan ja tämä on tietenkin merkityksellinen ero maiden väestön välillä (etnisen väestön). Venäjällä taas länsi on merkittävällä tapaa toiminut uhkana - toisinaan täysin kuviteltuna ja toisinaan todellisena. Tätä kuvaa on ruokittu koko neuvostoajan ja 90-luvun hetkellisen huuman jälkeen uhkakuva on jälleen nostettu esille ja niinpä ikiaikaisiin "venäläisiin tunteisiin" vetoamalla emotionaaliset venäläiset on saatu orjien lailla seuraamaan johtajaa - joka tietää kaiken ja osaa ratkaista kaiken.
L:n mielestä kyse on siis todella paljon myös kansasta ja sen mentaliteetista - ei pelkästään johdosta vaan kansasta. Hänen mielestä Venäjän naapureille olisi parasta mikäli Venäjä hajoaisi useampaan valtioon, koska se loisi omalta osaltaan ainakin joksikin aikaa tilan, jossa Venäjän naapureilla on mahdollisuus tehdä laajempia omaehtoisia päätöksiä Moskovan kykenemättä vaikuttamaan niihin. Mutta jollei kansan ajattelutapaa kyetä uudistamaan, jollei kansaa kyetä muokkaamaan itseään L näkee mahdollisena sen, että joku päivä jälleen joku alkaa laajentaa valtakuntaa ja hamuamaan maita Moskovan ympärille. Siksi L:n mielestä on merkityksellistä pyrkiä vaikuttamaan kansaan Venäjän johdon ohella, saamaan kansa ymmärtämään sen, että sen on otettava vastuu itsestään ja että sen on oltava sinut historiansa kanssa. Katkaistava maaorjuuden synnyttämä perinne. Ja tässä kohdin nousee esille sitten L:n myöhempi lukeneisuus Donetskin yliopistossa lukiessaan itsensä historian maisteriksi maan itsenäistyttyä - asia johon hänellä oli hyvin marginaaliset mahdollisuudet neuvostoaikana (osin jo taustansa vuoksi - tai isovanhempiensa taustan vuoksi).
vlad.
