Vuonna -43 tai -44

Sarjatulella Suomi konepistooli on paljon helpompi ampua kuin esim. H&K MP 5.

Aina kun puhutaan aseesta ja sillä ampumisesta on tottakai paljon kiinni kunkin ampujan henkilökohtaisista mieltymyksistä - mutta molemmilla mainituilla aseilla jonkin verrankin ampuneena olen kyllä ainakin omalta kohdaltani tuosta eri mieltä. Kyllähän se kuitenkin niin on että Suomi-KP:n ergonomia on jokseenkin hanurista verrattuna MP5:seen saati muihin nykyaikaisiin konepistooleihin, sen lisäksi se on muutenkin kooltaan suht iso ja painava. Mukava "ompelukonehan" se on ampua..ampuminen tuntuu niin miellyttävältä ja pehmeältä, että välillä ei meinaa uskoa että se on edes vaarallinen tai oikea ase..ja kyllä, tarkkakin se on - mutta ei se silti MP5:sen tasolle kyllä käytettävyydeltään ampujan kannalta yllä.

Hieno ase ehdottomasti - mutta kuuluu sotahistoriaan, eikä se konepistoolina yllä uudempien aseiden tasolle, painava ja isokokoinen, huono ergonomia ampujan kannalta jne pitävät siitä huolen.
 
Ilmaisin itseäni ehkä hieman epäselvästi. Tarkoitin ampumista yksinomaan sarjatulella, en aseen käsiteltävyyttä tai edes luotettavuutta. Suomi KP on konepistooliksi todella painava sekä isokokoinen ja se on tukkia myöten hyvin kiväärimäinen, kuten jo sanoitkin. Silti se on sarjatulella ampuessa erittäin hyvin hallittavissa ja suuntautuu lonkalta sekä kainalosta todella luontevasti. Juuri tuossa sarjatulella ampuessa ero on mielestäni selkeä mm. MP5 ja UZI konepistooleihin. MP5 toki voittaa käsiteltävyydessä olipa mittareina mitä tahansa.

Suomi KP joutaa minunkin puolestani perinnehuoneisiin ja semmoiseen. 9X19 alkaa olemaan jo liian heikon läpäisykyvyn omaava patruuna taistelukentälle. Pistoolissa se vielä menee jotenkuten käytännönsyistä, mutta parempiakin vaihtoehtoja olisi. Kuten aiemmin jo kirjoitinkin: 7.62x25 Tokarev olisi ihan kelpo patruuna pistoolille, jos jostain saisi 2000-luvun vaatimuksiin vastaavan pistoolin eikä ainoa vaihtoehto olisi Tokarev TT-33. FN Five-seveN kuulostaisi hyvältä patruunansa takia, mutta aikamoiseen marginaaliin tuo on kuitenkin jäänyt.
 
Ilmaisin itseäni ehkä hieman epäselvästi. Tarkoitin ampumista yksinomaan sarjatulella, en aseen käsiteltävyyttä tai edes luotettavuutta. Suomi KP on konepistooliksi todella painava sekä isokokoinen ja se on tukkia myöten hyvin kiväärimäinen, kuten jo sanoitkin. Silti se on sarjatulella ampuessa erittäin hyvin hallittavissa ja suuntautuu lonkalta sekä kainalosta todella luontevasti. Juuri tuossa sarjatulella ampuessa ero on mielestäni selkeä mm. MP5 ja UZI konepistooleihin. MP5 toki voittaa käsiteltävyydessä olipa mittareina mitä tahansa.

Jep..se on totta että Suomi-KP on sarjatulella niin "pehmeän tuntuinen ompelukone" ettei se tunnu edes oikealta aseelta tai vaaralliselta - tai se oli meikäläisen ensifiilis joskus kauan sitten sen aseen kanssa. Siinä mielessä se kyllä on siis helppo ampua.
MP5:sen kanssa samassa tilanteessa fiilis oli: "häh..ei tuollaisella roiskaisulla voi osua kuin vahingossa.." - joten roiskaisin uudelleen samanlaisen - "ei saatana..ei ole totta..ei voinu osua.." - kolmas yritys - "no hitto..kyllä tällä osuu vaikkei edes yritä.." Maalina oli tuolloin savikiekkoja vallia vasten - amet 50m ja punapisteellä siis kylläkin, mutta ilman sitäkin kyllä osun MP5:lla jostain syystä todella hyvin.
Lonkalta ja kainalosta en ole juurikaan ampunut muuten kuin "sotahistoriallisessa mielessä"..ja koska niitä tekniikoita tosiasiassa siis osaa, niin en oikein osaa arvioida Suomi-KP:n ominaisuuksia siinä suhteessa. Todennäköisesti se on siinä hyvä..

Suomi-KP:n suurin ongelma on mielestäni se, että sen hitonmoinen paino - muistaakseni muutama sata grammaa alle 5kg ilman lipasta - suhteellisen pitkä kokonaispituus ja puutteellinen ergonomia, joka tekee siitä oikeastaan aika kömpelön käsitellä. Omassa ajassaan kylläkin varmasti hyvä peli - onhan se eräiden ominaisuuksiensa ja kokonsakin puolesta oikeastaan tavallaan eräänlainen pitkän kiväärin ja rynnäkkökiväärin välimuoto ja siten varsinkin peitteiseen taistelumaastoon varsin hyvä ja tulivoimainen yleisase siihen aikaan.
 
Suomi-KP:n suurin ongelma on mielestäni se, että sen hitonmoinen paino - muistaakseni muutama sata grammaa alle 5kg ilman lipasta - suhteellisen pitkä kokonaispituus ja puutteellinen ergonomia, joka tekee siitä oikeastaan aika kömpelön käsitellä. Omassa ajassaan kylläkin varmasti hyvä peli - onhan se eräiden ominaisuuksiensa ja kokonsakin puolesta oikeastaan tavallaan eräänlainen pitkän kiväärin ja rynnäkkökiväärin välimuoto ja siten varsinkin peitteiseen taistelumaastoon varsin hyvä ja tulivoimainen yleisase siihen aikaan.

Juu. Täydellä 70 patruunan kannulla varustettuna painoa olikin sitten lähemmäs 7 kg...
 
Juu. Täydellä 70 patruunan kannulla varustettuna painoa olikin sitten lähemmäs 7 kg...
Melko hurja paino konepistoolille - varsinkin nykynäkökulmasta asiaa katsoen..

Mutta siitä huolimatta kyllähän tuo Suomi-KP tuohon aikaan oli siis jopa eräänlainen pitkän kiväärin ja rynnäkkökiväärin välimuoto..varsin hyvä yleisase meikäläisiin olosuhteisiin siis. Tarkka sarjatulella, erittäin tarkka purskeilla, riittävän tarkka kertatulellakin, tehokas amet periaatteessa vähän lyhyt..mutta kun sen suhteuttaa peitteiseen maastoon niin asia näyttääkin jo toiselta jne jne
 
Melko hurja paino konepistoolille - varsinkin nykynäkökulmasta asiaa katsoen..

Mutta siitä huolimatta kyllähän tuo Suomi-KP tuohon aikaan oli siis jopa eräänlainen pitkän kiväärin ja rynnäkkökiväärin välimuoto..varsin hyvä yleisase meikäläisiin olosuhteisiin siis. Tarkka sarjatulella, erittäin tarkka purskeilla, riittävän tarkka kertatulellakin, tehokas amet periaatteessa vähän lyhyt..mutta kun sen suhteuttaa peitteiseen maastoon niin asia näyttääkin jo toiselta jne jne

Eipä ne aikalaiset aseet sen kevyempiä olleet (verrokkina 1920-30 -luvuilla suunnitellut konepistoolit); Thompson m1928 4,9kg ja MP-28/II 4kg,

1940-luvun aseissa tuotantotekniikka (pellistä prässääminen) alkoi jo tiputtaa tyhjäpainoa merkittävästi; esim. Sten 3,2kg, PPS-43 3kg ja M3 Grease Gun 3,7kg.

Lahti-Saloranta on meillä kirottu ase, mutta Suomessa vapaaehtoisena palvellut britti Justin Brooke pitää sitä merkittävästi parempana kuin loistavaksi kehuttua Breniä.

Suomi-konepistooli on työkalu, jota ilman mekin kirjoittelisimme tätä foorumia kyrillisin kirjaimin...
 
Suomi-kp ei ollut mun palvelusaseeni vm-palveluksessa, mutta sen käyttö kyllä opetettiin ja sillä myös ammuttiin. Ei se paino mua haitannut, muistelisin, ettei eroa rynkkyyn edes huomannut. Helppo ampua ja tarkkakin oli. Rumpulippaan täyttäminen taisi olla se v-mäisin homma. Ei jotenkin sopinut mun sormille. Kun miettii, milloin ase on konstruoitu, niin olihan se aikansa suomalainen huipputuote siihen, mihin se oli tarkoitettu. Heikkouksiahan siinäkin oli, mutta niin on kaikissaa aseissa. Täydellistä asetta ei liene olemassa.
 
Eipä ne aikalaiset aseet sen kevyempiä olleet (verrokkina 1920-30 -luvuilla suunnitellut konepistoolit); Thompson m1928 4,9kg ja MP-28/II 4kg,

Niin...mielestäni kyllä selkeästi vertasin Suomi-KP:n painoa nykypäivän konepistooleihin - EN aikalaisiin...ja nykypäivän konepistooleihin verrattuna Suomi-KP on hiton painava ja kömpelö, ei siitä mihinkään pääse vaikka Suomi-KP:a kuinka romantisoisi.. Aikanaan erinomainen ase, jolla on osansa myös Suomen historiankulussa - mutta ei se siitä huolimatta nykynäkökulmasta mikään hyvä konepistooli ole - ja nimenomaan nykynäkökulmasta katsoen tämä keskustelunjuonne lähti liikkeelle.
Sotahistoriallisessa mielessä kylläkin siis todella mielenkiintoinen ase ja aikanaan ollut todella hyvin soiva peli.
 
Onko Kapiaisella/Tvälupsilla mitä kokemusta ja kommenttia näistä pienireikäisistä itsepuolustusaseista (P-90/MP-7)?
 
Lehväslaihon kirjoissa Akaan Rantanen siis se kenen lakkiin mahtui kymmenen litraa puolukoita jaksoi kantaa oman kp:n lisäksi kahden haavoittuneen toverinsa henkilökohtaiset aseet. Näiden lisäksi täysiä varalippaita konepistooleihin sekä pikakivääriin. Kasapanokset, ja olkapäälle vielä haavoittunut soturi tai kolkattu venäläinen politrukki. Monesti vielä itsekin pahasti haavoittuneena ja vuorokausia putkeen marssineena kohti omaa kenttävartio Sutta.
 
Lehväslaihon kirjoissa Akaan Rantanen siis se kenen lakkiin mahtui kymmenen litraa puolukoita jaksoi kantaa oman kp:n lisäksi kahden haavoittuneen toverinsa henkilökohtaiset aseet. Näiden lisäksi täysiä varalippaita konepistooleihin sekä pikakivääriin. Kasapanokset, ja olkapäälle vielä haavoittunut soturi tai kolkattu venäläinen politrukki. Monesti vielä itsekin pahasti haavoittuneena ja vuorokausia putkeen marssineena kohti omaa kenttävartio Sutta.

40 sääntö: 40 vuotias suomisissi, 40 asteen pakkasessa, 40 asteen kuumeessa, 40 kilon peruskantamus, 40 kilsan marssi, 40 vihollista, vuonna 40 jne...
 
Taisi puhua hassuja. Pääosa noista myytiin InterArmsCo:lle jo 1950-luvulla. Loput deaktivoituina henkilökunnalle 1970-luvulla ja tällainen jo kertaalleen myyty deko saattaa putkahtaa esille vieläkin kun joukko-osastojen perinnehuoneet/kerhotilatkin lakkautetaan.


50-luvulla otettiin varikoilta kunnostettavaksi.
Helmikuussa 1960 myytin Interarmcolle 2968 kpl PPS-41.
Suomeen jäi1230 asetta jotka myytiin deaktivoituina puolustus voimien henkilökunnalla 1965-1971.
Viimeinen muutaman kymmenen kappaleen erä siirrettiin sotamuseolle 1974.
 
Suikka??? Miksi? Onko asia niinkuin epäilen? Eli haluttiin päähine, joka on "hankala" erottaa suomalaiseksi siellä toisella puolella?

Isäni kertoi aikoinaan, että heidän kohdaltaan oli mennyt läpi naapurin puolelle partio, joka oli täydellisissä ryssän varusteissa.
 
Isäni kertoi aikoinaan, että heidän kohdaltaan oli mennyt läpi naapurin puolelle partio, joka oli täydellisissä ryssän varusteissa.

Epäilemättä totta, olen törmäillyt samanlaisiin kertomuksiin.

"Heinjoen tien varressa oli eräässä tienhaarassa venäläisissä puvuissa meikäläinen partio, joka esiintyi liikennepartiona ja ilmoitti paikan ohittavat joukot ja niiden numerot. Sen havainnot todistivat samaa. (Toim. huom. Neukut vetivät joukkoja pois Kannakselta Tali-Ihantalan taistelun aikaan.) Partion oli pakko poistua, kun liikennettä johtava upseeri ryhtyi tiedustelemaann, kuka partion oli siihen asettanut."

- U.A. Käkönen: Miehityksen varalta - Päämajan tiedustelua 1943-45 s. 114
 
Myös täysin siviilipuvuissa partioitiin välirauhan aikana. Tiedustelupartiot olivat pieniä, tyypillisesti kahden miehen vahvuisia ja liikkuivat siviilipuvuissa. Partiomiehet olivat vapaaehtoisia, usein toiminta-alueensa jo tuntevia. Aseistuksena oli pistooli ja puukko: väkivaltaista kosketusta pyrittiin välttämään.

Hämäläisen 16 miehen siviilipukuinen partio Stalinin kanavalle joutui kyllä taistelemaan kotiin. Se oli yhteisoperaatio saksalaisten kanssa ja saksalainen vesitaso lennätti heidät liian pitkälle itään väärälle järvelle. Matka takaisin toiminta-alueelle Stalinin kanavalle kesti viikon.
 
Samaa tehtiin myös Jatkosodan jälkeen pääosin 1-2 miehen vahvuisilla vakoilijoilla. Osin suomalaisten ja osin nykyisten NATO-kumppanien toimeksiannoista, mutta yhtäkaikki: suorittava porras oli pääosin suomalaisveteraaneja. Liksat olivat ilmeisesti ihan asialliset.
 
Pintatiedustelu alkoi vähetä vasta satelliittiajan myötä.

Tai muutti muotojaan. Turistit, lähetyssaarnaajat, pastorit, urheilijat, kulttuuriväki, liikemiehet, erilaiset muut loisiot, jne. ottivat roolia. Tämä aivan riippumatta siitä, tuliko pintaihminen Lännestä, Idästä, Etelästä tahi vaikka kuusta.

Onhan julkisuudessa ollut kirjoituksia esim. uskontoväen toiminnasta Kylmän Sodan aikana. Ja toisaalta idästä tuli väkeä erilaisilla ihmeellisillä viisumeilla, avioliittoja solmittiin jne. Merimiehet, lentoväki, kaikenlainen kulttuurivaihto, urheilujoukkueet, kaupalliset lähetystöt jne. Tai Ahvenanmaalla lyhyttukkaiset riskinnäköiset kansainväliset kalastuksenharrastajat, luontovalokuvaajat ja hipit. Tutkijavaihto ja erilaiset symposiumit.

Pntatiedustelu tuskin siis hävisi. Ehkä nämä jalan hippaisevat illegaalit jäivät pois, kun tilalle työntyi uusi toimintatapa. Tällä en ota kantaa tietenkään Suomen asioihin, vaan pitäydyn tiukasti ulkomaisissa lähteissä.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top