Hakutulos

  1. Creidiki

    Asevelvollisuuden pitää muuttua

    Vapaaehtoiset voivat muodostaa sopimuspalokunnan, joka riittävän koulutuksen saaneena voidaan lähettää suorittamaan pelastustehtävää. Haja-asutusalueilla ko. osaston on ensimmäinen, joka tulee apuun. @Kapiainen mitä vaadittaisiin, että vapaaehtoiset voisivat tuottaa vastaavaa puolustusvoimille?
  2. Creidiki

    Asevelvollisuuden pitää muuttua

    Muistatteko kun Pääesikunnan työryhmä ehdotti maakuntajoukkojen perustamista 50 000 - 100 000 sitoutumishaluisesta reserviläisestä ja homman piti olla valmis vuonna 2008? Oi niitä aikoja. https://yle.fi/uutiset/3-5150474
  3. Creidiki

    Asevelvollisuuden pitää muuttua

    Oletetaan että henkilö haluaisi suorittaa asepalveluksen sijasta kansalaispalveluksen VPK:ssa. Kantakorttia vastaavaan läpyskään pitäisi kertyä min 165 leimaa esim 30 vuoteen mennessä. Sammutus osaston viikkoharjoituksista saisi yhden leiman Hälyyn lähdöstä toisen Oman kylän osastolla lähtöjä on...
  4. Creidiki

    Asevelvollisuuden pitää muuttua

    Komppanian hevosmiehet tiesi kertoa, että nykytilanne on suunnitelman mukainen Valitettavasti totuus on että tämän kokoisessa maassa ruotuun saadaan väkeä vain pakolla ja jotta pakottamisell riittää kannatusta, tulee tuskan jakautua tasan kaikkien kesken. Olen rummuttanut useampia vuosia...
  5. Creidiki

    Asevelvollisuuden pitää muuttua

    Tämähän oli kuin Lippujuhlan puhe paraatijoukoille. Puolustusvoimat ovat vahhvemmat kuin koskaan. Rahaa pitää saada äkkiä lisää Veteraaniemme perintö 3x eläköönhuuto.
  6. Creidiki

    Asevelvollisuuden pitää muuttua

    Palveluksesta vapautetaan rauhan aikana entistä helpommin. PV on hissuksiin siirtynyt valikoivaan asevelvollisuuteen viimeiset 25 vuotta ja nyt nuoriso on tajunnut ettei ole pakko jos ei haluu.
  7. Creidiki

    Nimeä Laivue 2020 alusten nimet

    Teuvo Hakkarainen Johanna Tukiainen Matti Nykänen Tony Halme
  8. Creidiki

    Kepun kuihtumisen syyt ja seuraukset

    Maalaisliitto ei muuttunut miksikään vaikka vaihtoi nimensä kahteen kertaan. Kepu vajoaa sitä mukaa kuin väestö urbanisoituu. Paavo ja Jarmo eivät asiaa miksikään muuta, olivatpa vaaliteltan sisällä kusemassa ulos tai ulkopuolella kusemassa sisään.
  9. Creidiki

    Sahelin alueen kriisi

    Burkina Faso aseistaa siviilit Al-Qaeda/ISIS hyökkäysten jatkuessa BBC
  10. Creidiki

    Asevelvollisuuden pitää muuttua

    Johtajakoulutus uusiksi. Aikoinaan oli niin että ylioppilaat koulutettiin upseereiksi, koska heillä oli rittävä sisälukutaito. Kansankunnan koulutustaso on tuosta hieman kohonnut. Ideoimme joskus että esim RUK voisi olla korkeakouluopintojen sivuaine. Lisäksi tietotaito on siviilipuolella...
  11. Creidiki

    Asevelvollisuuden pitää muuttua

    Oletetaan että seuraava aksiooma pitää paikkansa: -Sota on vastustajan pakottamista tahtosi täyttämiseen väkivallalla tai väkivallan uhalla. -Maanpuolustuksen on siis turvattava itsenäinen päätöksentekokyky väkivaltaa tai väkivallan uhkaa vastaan -Väkivallan välineinä ovat asevoimat...
  12. Creidiki

    Irak

    Sunnit, jotka taistelevat ISIS:is riveissä eivät ole suurimpia faneja hekään.
  13. Creidiki

    Irak

    New York Times uutisoi mielenosoituksista myös.
  14. Creidiki

    Irak

    Shia-väestö vaatii USA:n joukkojen poistumista valtavissa mielenosoituksissa
  15. Creidiki

    Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

    Voan sepa soattaa olla Kaenuun murretta Kajjaanista kahella jiillä. Siinä oli ennen kolome, yks annettiin Jojensuuhun.
  16. Creidiki

    Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

    Valinta on jo tehty, voi olla että ostetaan yksi kone jolla lennetään 30 min joka toinen torstai, mutta Plm: nimeämä selvitysmies tulee todistamaan että F-35 on paras vaihtoehto jo ennenkuin ensimmäinen kone on ilmavoimien kirjoissa. Johan tämä nähtiin NH90 hankinnassa.
  17. Creidiki

    Isku Iraniin

    Nyt näyttää siltä että Irak joudutaan rauhoittamaan isolla lekalla ja se vaatii kymmenien tuhansien sotiladen sijoittamista maahan ja pitkää miehitystä.
  18. Creidiki

    Isku Iraniin

    Yhdysvallat tulee saamaan ihan riittävästi tappioita taistelussa Shia militioita ja ISIS:iä vastaan Irakissa ja Syyriassa.
  19. Creidiki

    Isku Iraniin

    Ei ole eka kerta kun siviilikone putoaa herkän liipasinsormen seurauksena, eikä tule olemaan viimeinen. Oman osansa ovat tehneet niin USA Neuvostoliitto kun nyt Iran. Inhimillinen tragedia jolla ei tule olemaan mitään vaikutusta alueen realpolitik:iin. Öljyn on pakko virrata, parisataa siviiliä...
  20. Creidiki

    Isku Iraniin

    Maanpuolustus.net:in analyytikot ovat nyt odottaneet iskua Iraniin 10 vuoden ja 2100 viestin voimalla. Elekee pojjaat ainakaan henkeä pidätelkö, saattaa ruveta ahistamaan ootellessa.
Top