Asetus hätävarjelusta

Lehdistä saadaan tasaiseen tahtiin lukea tilanteista, joissa hyökkäyksen kohteeksi joutunut henkilö on puolustautunut hyökkääjää vastaan, ja tilanteen jälkipuinnissa (myös) puolustautuja on saanut oikeudessa tuomion esimerkikisi hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä. Hyökkäyksen uhri joutuu mahdollisesti vielä maksamaan korvauksiakin henkilölle, joka on hyökännyt hänen kimppuunsa. Tämä ei johdu siitä, että itsensä puolustaminen olisi Suomessa rangaistavaa vaan käsittääkseni siitä, että kansalaiset eivät tunne hätävarjelun oikeudellisia rajoja, ja toisaalta oikeuskäytäntö asettaa hyökkäyksen uhriksi joutuneelle henkilölle varsin kovia vaatimuksia tilanteessa toimimisen suhteen.


Hätävarjelu

Rikoslain 4. Luvun 4. Pykälässä hätävarjelu määritellään seuraavasti:

Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.

Lakitekstistä voi siis lukea varsin selväkielisesti, että ihmisellä on oikeus puolustaa itseään tai toista henkilöä jo alkanutta tai välittömästi uhkaavaa hyökkäystä vastaan. Hyökkäyksen on luonnollisesti oltava oikeudeton, eli esimeriksi poliisimiehen suorittamaa voimankäyttöä vastaan kamppaillessaan ei voi vedota hätävarjeluun.

Rivien välistä ja muista oikeuslähteistä voidaan tulkita, että jo päättynyttä tekoa vastaan ei enää voi puolustautua. Tämä on käsittääkseni usein yksi sellaisista seikoista, joka aiheuttaa tuomioita puolustajalle; ei malteta pidättäytyä antamasta "vielä yhtä muikkaria" sen jälkeen, kun hyökkääjä on lopettanut hyökkäyksensä, tai jopa lähtenyt pakoon. Esimerkiksi joidenkin vuosien takaisessa Lempäälän jutussa kaksi murtomiestä tunkeutui iäkkään asekeräilijän kotiin. Asukas heräsi, otti järeän käsiaseen ja ampui toista hyökkääjää käsikähmän tiimellyksessä vartaloon. Tämän johdosta hyökkääjät lähtivät karkuun, ja asunnonhaltija ampui vielä pakenevien miesten perään, haavoittaen toista jalkaan. Asunnon haltija ei saanut tuomiota paljon vaarallisemmasta osumasta hyökkääjän vartaloon, mutta hänet tuomittiin pakenevan perään ampumisesta.

Toisinaan myös puolustusteko on liian raju suhteessa hyökkäykseen tai suojeltavaan oikeushyvään. Esimerkiksi jos isokokoinen mies puolustautuu pienikokoista naista vastaan käyttämällä kaikkia voimiaan, tai jos avokämmenlyöntiä vastaan puolustaudutaan teräaseella, on olemassa suuri riski, että puolustautuja käyttää enemmän voimaa kuin mitä voidaan pitää puolustettavana. Tällöin tuomio saattaa napsahtaa hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä, tapon yrityksestä tai jostain vastaavasta.

Hätävarjelupykälän 2. Momentti kuuluu:
Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.

Lakiteksti antaa siis puolustajalle liikkumavaraa, ja lainlaatija on ymmärtänyt että äkillisessä tilanteessa voi olla vaikeaa punnita omaa toimintaansa kylmän viileästi. Käytännössä tämä on toinen seikka, missä puolustaja on helposti vaarassa saada sanktioita. Vaikka laki antaisi mahdollisuuden jättää rangaistukseen tuomitsematta, tuntuu että tuomioistuimet eivät usein näe asiaa samalla tavalla. Onneksi kuitenkin tuomiot tulevat yleensä alennettuina, verrattuna vastaavaan tilanteeseen jossa ei vedottaisi hätävarjeluun. Silti, hyökkäyksen kohteeksi joutunutta ja itseään puolustanutta henkilöä ei välttämättä kovin paljoa lämmitä, että sai tuomiossa alennusta.

Oikeuskäytännön muuttamiselle olisi siis tarvetta siten, että hätävarjeluoikeus paremmin vastaisi myös käytännössä sitä, mitä lakitekstiin on kirjoitettu. Ongelmana on, että tuomioiden ennalta-arvattavuuden periaatteen mukaan oikeuskäytäntöä ja esimerkiksi linjauksia rangaistusasteikossa ei voida muuttaa, jos lakiin ei tule muutoksia: jos jostain teosta on ennen saanut tietyn tuomion, ei jatkossakaan vastaavissa olosuhteissa tehdystä vastaavasta teosta saa seurata ankarampaa, tai toisaalta lievempää rangaistusta, mikäli lakiin ei tule muutoksia.


Asetus hätävarjelusta

Lain muuttaminen - varsinkin niin keskeisen lain kuin Rikoslaki - on iso prosessi, johon ei ryhdytä kevyesti. Toisaalta, hätävarjelusäädökset ovat lakitekstissä melko hyvät ja jopa sallivat; muutos täytyisi tehdä oikeuskäytännössä. Tämä taas vaatisi muutoksia lakitekstissä. Käsittääkseni Rikoslain muuttamisen sijasta riittäisi, että säädettäisiin Asetus hätävarjelusta, joka määrittelisi tarkemmin ja vähemmän tulkinnanvaraisesti, mitä hätävarjelupykälällä tarkoitetaan.

Lakiteksti on aina kirjoitettu siten, että lakia pitää tulkita. Tämä johtuu mm. siitä, että lain muuttaminen on raskas prosessi, ja muutokset yhteiskunnassa ja ympäröivässä maailmassa saattavat johtaa siihen, että lain muuttamiselle olisi tarvetta. Jos laki olisi kirjoitettu kovin yksityiskohtaisesti, näitä muutostarpeita tulisi enemmän, ja olisi enemmän tilanteita joissa laki laahaisi jäljessä. Lakia tulkittaessa käytetään hyväksi nk oikeuslähteitä, joita ovat mm lain esityöt (joissa jokainen lain pykälä käydään läpi tarkasti kertoen, mitä kullakin pykälällä tarkoitetaan), lakiin liittyvät asetukset, sekä oikeustieteellinen kirjallisuus.

Asetus on ikään kuin alempiarvoinen laki, joka saa voimansa siitä että itse lakitekstissä todetaan "asiasta X säädetään tarkemmin asetuksella". Asetus säädetään Eduskunnassa samaan tapaan kuin lait, mutta asetuksen voimaansaattamisessa (ja muuttamisessa) muotomääräykset ovat kevyemmät ja esimerkiksi asetuksen voimaantulosta äänestettäessä vaadittava enemmistö on pienempi kuin laeissa. Asetuksen säätäminen on siis helpompaa ja se vaatii vähemmän valmistelutyötä, mutta sillä voidaan määritellä hyvinkin yksityiskohtaisesti ja lakia yksiselitteisemmin lain kattamia seikkoja.

Hätävarjeluasetuksessa voitaisiin esimerkiksi määritellä lakia vähemmän tulkintaa vaativalla tavalla, minkälaisia voimatoimia puolustaja saa käyttää, ja samalla voitaisiin vaikuttaa oikeuskäytäntöön siten, että hätävarjelun liioittelusta ei napsahtaisi tuomioita kovin helposti vilpittömässä mielessä toimivalle puolustajalle. Samalla asetuksella voitaisiin ottaa kantaa esimerkiksi kaasusumuttimien myöntöperusteisiin ja tehdä kaasusumutin tosiasiallisesti jokamiehen ja -naisen itsepuolustusvälineeksi.


Kansalaisen vastuu

Yksittäinen ihminen voi yrittää vaikuttaa asioihin esimerkiksi ottamalla yhteyttä johonkin haluamaansa kansanedustajaan, tai vaikkapa lähettää massapostin kaikille kansanedustajille siinä toivossa että joku ottaisi ehdotuksesta kopin. Mitä enemmän tällaisia yhteydenottoja kansanedustajat saavat, sitä konkreettisemmalta tuntuu tarve saada lakiin muutoksia, ja sitä vankemmalta tuntuu kansan tuki ajatuksen takana.
 
Itse lähetin eilen illalla alla olevan kirjeen, ja sain siihen vastauksen noin 12 tunnin kuluttua. Vastaaja oli kiinnostunut ajatuksestani, piti hätävarjeluasetusta hyvänä ideana ja lupasi viedä asiaa eteenpäin:

Arvoisa kansanedustaja, Perussuomalaisten puheenjohtaja

Lähestyn Teitä, koska uskon että Perussuomalaiset on puolue joka voisi ajatella esittämästäni asiasta samalla tavalla kuin minä. Lisäksi Perussuomalaiset ei pelkää tuoda keskusteluun valtavirrasta poikkeavia, jopa epäsuosittuja aiheita.

Asiani koskee Rikoslain 4. luvun 4. pykälän käsittelemää hätävarjeluoikeutta ja sitä, millaiseksi ihmiset kokevat oikeutensa ja toisaalta mahdollisuutensa puolustaa itseään ja läheisiään oikeudettomalta hyökkäykseltä. Suomessa on edelleen yleisesti vallalla - onneksi virheellinen - käsitys, että itseään puolustava henkilö saa vähintään yhtä kovan rangaistuksen kuin alkuperäinen hyökkääjä. Kuitenkin lehdistä voi jatkuvasti lukea, miten hätävarjelutilanteissa myös puolustautuja on saanut rangaistuksen, ja tämä on jopa määrätty maksamaan korvauksia hyökkääjälle.

Tilastojen valossa väkivaltarikollisuus on yleisellä tasolla vähentynyt, tosin joissakin olosuhteissa uhka joutua väkivallan kohteeksi on lisääntynyt tai väkivallan luonne on koventunut. Lisäksi - tilastoista riippumatta - kansalaisten kokema turvallisuudentunne on heikentynyt. Tätä ei ainakaan helpota esimerkiksi äskettäin uutisoidut tiedot Helsingin keskustassa vakaviin väkivaltarikoksiin toistuvasti syyllistyvästä satapäisestä nuorisojoukosta.

Kuten tunnettua, Rikoslaki tuntee hätävarjelun oikeuttamisperusteena, ja lain sanamuodoista on luettavissa että itsensä tai kolmannen henkilön puolustaminen olisi myös käytännössä mahdollista. Valitettavasti oikeuskäytäntö asettaa kansalaisille mielestäni kohtuuttomat vaatimukset toiminnan kylmäpäisyyden suhteen. Laki itsessään on hyvä, mutta oikeuskäytäntöä pitäisi muuttaa. Käsittääkseni oikeuskäytäntöä ei kuitenkaan voi muuttaa, jos laki pysyy samana (tuomioiden ennalta-arvattavuuden periaate). Rikoslain muuttaminen olisi raskas prosessi, ja sen lisäksi käsittääkseni tässä mielessä tarpeetonta sillä laissa ei sinänsä ole vikaa. Oikeuskäytäntöön voisi kuitenkin vaikuttaa kevyemmällä prosessilla, joka samalla selkeyttäisi hätävarjelua yksittäisten kansalaisten kannalta: säätämällä Asetuksen hätävarjelusta.

Asetus hätävarjelusta voisi avata tarkemmin niitä olosuhteita joissa hätävarjelu on sallittua, kuin mitä lakitekstissä voidaan tehdä, ja se voisi muutenkin tarkemmin ohjeistaa yksittäisiä kansalaisia siihen, mikä olisi käytännössä sallittua hätävarjelua. Samalla oikeuskäytäntöä voitaisiin muuttaa sallivammaksi itsepuolustuksen suhteen siten, että hyökkäyksen kohteeksi joutuneelta kansalaiselta ei vaadittaisi niin huolellista asioiden punnitsemista kuin mitä tällä hetkellä tunnutaan vaadittavan.

Hätävarjeluasetuksessa voitaisiin myös ottaa kantaa siihen, minkälaisia itsepuolustukseen soveltuvia välineitä yksityinen kansalainen voisi kantaa mukanaan, ja missä olosuhteissa. Tällä hetkellä kaasusumutin on ainoa itsepuolustukseen hyvin soveltuva väline, jonka kantamiseen voi saada luvan, ja jonka kantaminen itsepuolustustarkoituksessa näin ollen on sallittua. Kaasusumutin onkin hyvin itsepuolustukseen soveltuva nk. jokamiehen väline, jonka mukana kantaminen on helppoa, jonka käyttäminen ei vaadi voimaa tai hyvää kuntoa tai edes paljoa taitoa, joka pysäyttää hyökkäyksen verrattain luotettavasti mutta joka ei kuitenkaan käytännössä aiheuta vammoja kaasutuksen kohteelle, eli on myös hyökkääjän kannalta turvallinen.

Käsittääkseni suurella osalla ihmisistä on käsitys, että ainoa tapa saada kaasusumutinlupa on toimia sellaisessa ammatissa, jonka ansiosta sumutinluvan saisi työperusteisesti, tai joutua esimerkiksi väkivaltaisen ex-puolison vainon kohteeksi. Ampuma-aselaki määrittelee kaasumumutinluvan myöntämisperusteet, ja laissa tai lain esitöissä ei vaadita kummankaan edellämainittujen ehdon täyttymistä. Olen tiedustellut asiaa Poliisihallituksen Aselupayksikön ylitarkastaja Ari Alaselta - joka käsittääkseni on korkein virkamies Suomessa, jonka toimialaan aselupa-asiat kuuluvat - ja Alasen vastaus on, että esimerkiksi konkreettinen uhkatilanne ei ole edellytys kaasusumutinluvan saamiseksi. Tästä huolimatta esimerkiksi poliisin nettisivuilla annetaan ymmärtää, että kaasusumutinluvan saaminen on hyvin hankalaa. Minulla ei ole käytössäni tilastoa josta kävisi ilmi, kuinka suuri osa kaasusumutinlupahakemuksista menee läpi, mutta yleisesti ihmisillä tuntuu olevan käsitys että lupaa ei edes kannata yrittää hakea. Näin ollen sellaisetkin ihmiset joilla olisi todellinen suojelun tarve, eivät edes yritä hankkia kaasusumutinta.

Mielestäni Hätävarjeluasetuksessa voitaisiin ottaa selvästi kantaa myös siihen, minkälaiset edellytykset vaadittaisiin kaasusumutinluvan saamiseksi sekä määriteltäisiin, että silloin kun edellytykset täyttyvät, lupa on hakemuksesta myönnettävä ilman viranomaisen tekemää tarveharkintaa.

Vielä pari sanaa ampuma-aselain muuttamisesta, sikäli kun se koskettaa itsepuolustusta:

Vielä 1990-luvun puolivälissä yhtenä ampuma-aseluvan myöntämisperusteena oli suojelu. Nyttemmin tällä perusteella ei aselupaa enää voi saada, vaikka aseellinen hätävarjelu sinänsä onkin edelleen mahdollista. Aselupien myöntämisen perusteita on jatkuvasti kiristetty, joten ei ole kovin realistista että suojeluperuste palautettaisiin lakiin lähitulevaisuudessa. Sen eteen tulisi kuitenkin mielestäni tehdä työtä; ei niin että aseiden saatavuus olisi täysin vapaata vaan siten, että suojeluperuste olisi yksi hyväksytty peruste aseluvan saamiseksi. Tällöin asetta saisi kantaa mukana, ja aseeseen voisi myös hankkia itsepuolustukseen hyvin soveltuvia patruunoita. Suojeluperuste voisi asettaa hakijalle kovemmat pätevyys- ja osaamisvaatimukset kuin
esimerkiksi ampumaurheiluperusteella aselupaa haettaessa.

Pahoittelen kirjeeni pituutta, toivottavasti jaksoitte lukea sen loppuun saakka.

Seppo Vesala
vanhempi konstaapeli
Helsingin poliisilaitos
 
Arvoisa kansanedustaja, Perussuomalaisten puheenjohtaja

lähetin eilen illalla alla olevan kirjeen, ja sain siihen vastauksen noin 12 tunnin kuluttua. Vastaaja oli kiinnostunut ajatuksestani, piti hätävarjeluasetusta hyvänä

Meniköhän ehdotus oikeaan paikkaan, kun asetuksen antaminen on Valtioneuvoston tai ao. ministeriön tehtävä. Opposition kansanedustajalla ei näissä elimissä liene paljoa sanavaltaa; toki hän aina voi kertoa päättäjille hyvistä ajatuksista. Siis Halla-ahon vaalivoittoa odottelemaan...

Asetus.PNG
 
Uskon että asialle myönteinen oppositiopoliitikko saa tehtyä enemmän asian eteen kuin sellainen hallitusvastuussa olevan puolueen edustaja, joka on asiasta eri mieltä.
 
Uskon että asialle myönteinen oppositiopoliitikko saa tehtyä enemmän asian eteen kuin sellainen hallitusvastuussa olevan puolueen edustaja, joka on asiasta eri mieltä.
Eihän tuo kirje kulu lähetettäessä, joten miksi et sitä laittaisi kaikkien puolueiden puheenjohtajille? Ei ole mahdotonta että tukea tulisi yllättävistäkin suunnista. :)
 
Miksi ei, tietysti? Olen aikanaan (sitä aikaa kun Tony Halme oli kansanedustaja) tehnyt postituslistan jossa oli kaikki istuvat kansanedustajat, ja lähetinkin muutaman ehdotelman kaikille. Jokaiseen tuli joitakin vastauksia, tosin suurin osa ehdottamistani asioista ei ole edennyt.

Mutta miksi ei tosiaan voisi jatkaa perinnettä...
 
Sellaista huomiota, että oikeuskäytäntö ei ole kiveen hakattu, vaan se kehittyy pikku hiljaa yhteiskunnallisten asenteiden myötä. Jokainen hätävarjelutapaus on lisäksi ainutlaatuinen olosuhteiltaan, jättäen tuomarille paljon harkintavaltaa, jolla voi avittaa oikeuskäytäntöä kohti jotain suuntaa. Sitten jos vielä useampi tuomari rohkaistuisi, niin oikeuskäytäntö alkaisi muuttua kohti järjellisempää tulkikntaa hätävarjelusta. Tämän takia oikeuskäytännön taustalla onkin laajempi yhteiskunnallinen aatetila, minkä turvin tuomarit voivat toimia hieman erilain kuin aiemmin. Prosessi on hidas ja erityisen hidas, jos asiasta ei ole riittävästi yhteiskunnallista keskustelua. Medialla on iso vaikutus oikeuskäytännön muovaamiseen.

Sitten on olemassa sellainenkin tie, että hätävarjelusta tuomittu käy läpi valitustiet ja näiden epäonnistuttua valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Käytännössä se vaatisi rahakasta itsepuolustajaa tai asianajajaa, joka haluaa muutosta, eikä ainoastaan rahaa. Oletuksena, että siellä joku fiksu katsoisi, että lähtökohtaisesti uhrin asemassa olevan yksilön oikeus elämään on tärkeämpi oikeushyvä kuin oikeudettoman päällehyökkääjän koskemattomuus tai oikeus näennäisesti tasapuoliseen puolustukseen uhrin osalta.

Vasurihallituksen kanssa on turha unelmoida laista ja asetuksista, jotka ihannoivat itsepuolustusta. Toki naisten ollessa kyseessä, syntyy vasureilla intohimoinen pakkomielle kriminalisoida hetijanyt kaikki vääränlaisesta katseesta lähtien. Kenties tarvitsee siis "liialliseen" hätävarjeluun turvautunut raiskauksen uhri, ennen kuin huomataan jotain väärää oikeuskäytännössä.
 
Miksi ei, tietysti? Olen aikanaan (sitä aikaa kun Tony Halme oli kansanedustaja) tehnyt postituslistan jossa oli kaikki istuvat kansanedustajat, ja lähetinkin muutaman ehdotelman kaikille. Jokaiseen tuli joitakin vastauksia, tosin suurin osa ehdottamistani asioista ei ole edennyt.

Mutta miksi ei tosiaan voisi jatkaa perinnettä...

Jäsen @YJT aloitteellisuus ansaitsee arvostusta! Hienoa että joku vaivautuu epäsuositun asian puolesta.

@Fisu on tietysti oikeassa siinä, että nykyhallituspohja ei ole asian kannalta optimaalinen. Mutta aktiivisuus ei ole koskaan turhaa. Kuka tietää miten pallo pyörii jatkossa ja idea voi jäädä jonkun takaraivoon.

Kaikkein parasta olisi, jos olisi jokin selkeä tapaus joka haiskahtaisi oikein kunnon oikeusmurhalta. Siihen voisi jokin mediakin tarttua ja saada asialle hiukan julkisuutta. Tämä aihe kun valitettavasti (tai ehkä onneksikin toisaalta) ei massoja niin koske. Joku tuomion saanut nainen olisi paras. Silloin saattaisi nykyhallituskin kiinnostua miesvihan nimissä.

Arkadialla on tällä hetkellä paljonkin sinivuokkoja ainakin parissa puolueessa jos oikein ymmärrän. Olisiko heillä kiinnostusta aiheeseen? Vai onko poliisi enemmänkin asiaa vastaan?

Toki jos joku ryhtyisi marttyyriksi kuten @Fisu tuossa pohti, niin asia voisi edetä, mutta harvoin näin käy. On aika hintava tie tavan kansalaiselle.
 
Mutta miksi ei tosiaan voisi jatkaa perinnettä..

Kuten jäsen @inscout totesi: aina siitä voi jäädä jonkun takaraivoon tai sieluun jotain. Ja KUN tilanteet elävät sieltä kuupasta voi singahtaa joku valonsäde asenteen pohjaksi.

Suomen osalta asia lienee niin, että tarvitaan jonkun ison EU-jäsenmaan paalutus aiheesta. Olen tätä EU-taivalta seurannut alusta lähtien ja kyllähän todella moni vähänkään merkittäväksi katsottava asia tulee framille VASTA yllä mainitun perusteen saatuaan.

Ei nimittäin heti tule mieleen mikä olisi ollut viimeksi sellainen vaikuttava puhtaasti kansallinen ratkaisu.
 
Kuinka tarkasti jäsen @YJT on perehtynyt nykyisen oikeuskäytännön muotoutumiseen? Onko hätävarjelua koskevissa oikeustapauksissa useinkin käytetty asiantuntijatodistajia vai onko puolustus yleensä koostunut vastaajasta ja tämän asianajajasta?

Tulin vain miettineeksi, voisiko nykyinen linja johtua pitkälti asioiden esitystavasta. Väkivallan maallikot syyttävät, puolustavat ja tuomitsevat - hyvä tulee. Kuullaanko esimerkiksi turvallisuusalan kouluttajia ja kokeneita työntekijöitä koskaan näissä oikeudenkäynneissä asiantuntijatodistajina?
 
Tiedän että jutuissa joissa poliisi on syytettynä, on käytetty asiantuntijatodistajia. Luultavasti se on kuitenkin yleisesti ottaen aika harvinaista.
 
Olen tästä aiheesta puuhaamassa kansalaisaloitetta. Siihen tarvitaan muutama muukin henkilö mukaan; ainakin nimellisesti. Jos haluat olla mukana, niin laita vaikka sähköpostia:
[email protected]
 
Back
Top