CCW, Open Carry ja oikeus vapaaseen aseen kantamiseen

pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#1
Tässä on se topic, jottei sotketa muita.

Aihe herättää jyrkkiä kantoja riippuen ihmisestä. Jotkut kannattavat, jotkut eivät.

Euroopan maista concealed carry on mahdollista ainakin Virossa, Tsekissä ja Sveitsissä.
Eri ketjuissa on ollut hyviä kantoja puolesta ja vastaan. En kopioi niitä tänne, mutta molemmin puolin argumentit ovat olleet ns. ”vakiovastauksia”.

Itsehän tosiaan kannatan hyvin liberaalia asepolitiikkaa ja mielelläni vänkäisin aiheesta. Edellinen ”liberaalius” ei tarkoita sitä, että kaikilla ihmisillä saisi olla aseita ja pöpilään kuuluvat ovat yksi niistä ryhmistä jotka eivät tuota oikeutta saisi.

Keskustelun herättäjäisiksi laitan lievästi provosoivan kuvan:

If there is no time to wait 911, try 1911 instead.
 
baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#2
"pöpilään kuuluvat eivät tarvi a-aseita", se on totta. Entäs runsaasti alkoholia käyttävät tunnevammaiset öykkärit...heitä löytynee Suomestakin se 50 tuhatta heittäen. FBI:n profiilin mukaan: "kultalusikka suussa syntyneet, huonon kasvatuksen saaneet, pettymyksiä huonosti sietävät, vanhempiaan harvoin kotona näkevät jne." Paljonko löytyy? Kun tämä olisikin niin helppoa, että kas, kaverihan syöpi prozaccia, ei lupaa. Toinen ryökä tulee tiskille, urakoitsija, joka juo viikonloput viinaa kuin sieni ja paiskaa pennut ja akan hankeen joka toinen lauantai...lupa käteen, kun ei syö prozaccia.

Mitä tarkoittaa tai tarkoittaisi suomalainen erityisolosuhdemalli vapaasta aseenkanto-oikeudesta? Minullekaan ei ole täysin vieras ajatus vapaasta oikeudesta kantaa aseita, ei lainkaan. Mutta onko se realitya? Njet. Ei o. Hyvä kun edes nykykäytännöt saisi säilymään, jota epäilen wahvasti.

Viranomaiset pitävät hyvin tärkeänä sitä, että kansalaiset kokevat elämänsä ja olonsa turvalliseksi, vaikka se perustuisikin valheelliseen luuloiluun. Pääasia on siis tunne. Ei ole monta päivää, kun kuulin suht korkean viranomaisen sanovan: "univormujen ja virkapukujen näkyminen luo vahvaa turvallisuudentunnetta kansaan " ja kohta: "on tärkeää, että turvallisuudentunne ei kovin paljon horju....." Miten tähän tavoitteeseen sopisi se, että nuoret miehet kävellä lyyhäisivät apteekkiin tai parturiin Colt Hallitus huonosti istuvien ja ylihintaisten farmarihousujen vyöteissä pullottaen?

Kuten olen näissä yhteyksissä aina väkyttänyt, jos aiottaisiin selvitä tulevista haasteista koskien aseiden omistamista ja käyttöä, on päästävä vaikuttamaan tunteisiin. Järkisyillä näissä ei ole pelattu enää vuosiin. "mulla on perustuslaillinen oikeus jne. blaa"...se on kevyttä kauraa tänä päivänä.
 
Teräsmies

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#3
Suomessa? Ei kiitos.
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#4
baikal kirjoitti:

Onko tuolla ”50 000 runsaasti alkoholia käyttävällä öykkärillä” nytkään aseita? Tuskinpa.
Aseenomistajan ei tarvitse kuin kerran kännissä paukauttaa emäntää turpaan ja heittää perhe hankeen niin luvat lähtevät. Tai ainakin pitäisi lähteä, mutta ehkä maakunnissa on eri meno. Toistuvat juopumuskiinniototkin aiheuttavat hallussapitolupien perumisen, eikä silloin tarvitse edes käyttäytyä väkivaltaisesti.

Mitä tapahtuu siinä vaiheessa kun illuusio turvallisuudesta oikeasti hajoaa? Jos tilanne halutaan pitää hallinnassa, niin maahan pitäisi saada concealed carryn tapainen lainsäädäntö säätelemään ja valvomaan tilannetta, koska vaihtoehto on se, että ihmiset alkavat kantamaan aseita lainvastaisesti ja tällöin tuosta puuttuu täysin valtion kontrolli. Jälkimmäinen tilanne ei varmaankaan ole kenenkään mielestä hyvä vaihtoehto. Ensimmäinen taas mahdollistaa ainakin jonkinlaisen, jopa tiukahkon, kontrollin asiassa. Se tietysti edellyttää myös ampuma-aserikoksista annettavien tuomioiden koventamista.

Concealed carryn etu open carryyn nähden on juuri tuossa, että aseisiin pelokkaasti suhtautuvat eivät edes tiedä kuka on aseistautunut eli eivät osaa pelätä siinäkään tilanteessa yksittäistä kansalaista.
Tuo itsepuolustusase näkyisi vain sellaisessa tilanteessa, jossa joku Hiltusen ”Eki”, Breivik tms. sekopää pistää joukkomurhan pystyyn tai narkomaani yrittää ryöstää koiraa ulkoiluttavan kansalaisen yms.
Ja siinäkin vain hetkellisesti. Ei sitä asetta esiteltäisi kadulla kulkeville ihmisille tai pidettäisi kapakassa mukana.

Takki päälle tai paita pois housuista ja suurin osa ihmisistä ei ole tietoinen tuon Glockin mukana olosta.

Teräsmies kirjoitti:
Suomessa? Ei kiitos.
Miksi ei? Onko sinulla jotain perusteita mielipiteellesi?
Vaikka olenkin erimieltä, niin pystyn paremmin ymmärtämään eroavan kannan jos se perustellaan.
 
setämies

Kenraali
Mod
Lahjoittaja
#5
Miten aseenkäyttöön sitten suhtaudutaan maailmalla?

Tilanne jossa esimerkiksi ryöstäjä kadulla pysäytetään aseella osoittamalla. Onko tilanteesta seurauksia aseen kantajalle vaikka asetta ei laukaista?
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#6
setämies kirjoitti:
Miten aseenkäyttöön sitten suhtaudutaan maailmalla?

Tilanne jossa esimerkiksi ryöstäjä kadulla pysäytetään aseella osoittamalla. Onko tilanteesta seurauksia aseen kantajalle vaikka asetta ei laukaista?
Seuraus on kiitos hyvästä toiminnasta.

Suurin osa itsepuolustusaseiden käyttötilanteista on sellaisia, että tilanne raukeaa aseen esilleottoon ja laukaustakaan ei tarvita. Ja iso osa jää kokonaan tapahtumatta, koska on mahdollisuus siihen, että uhri on aseistautunut.
Toki pitää muistaa, että jos ase otetaan esille niin sitä pitää tarpeen vaatiessa myös käyttää.
 
RPG83

Soome Majori
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#7
Itse olen suhtaudun pienellä varauksella yleistä ja laajamittaista aseenkanto-oikeutta kohtaan, vaikka sinällään pidänkin nykyisiä aselakeja turhan tiukkoina.

Miksi?

Jos katurikoksia tapahtuu jo ennestään vähän, ja niitä saataisiin laskettua tyyliin 10-20 prosenttia, niin en tiedä onko se sen arvoista. Varsinkaan, kun Suomessa hyvin harvoin tapetaan tai vammautetaan fyysisesti vakavasti esim. ryöstön uhria. Jos Helsingissä ryöstetään 500 ihmistä vuodessa, ja kun muutama prosentti asukkaista kantaisi asetta, seurauksena onnistuttaisiin pääsemään eroon 50-100 ryöstöstä ja ehkä muutamasta ryöstäjästä vuosittain, niin olisiko se sen arvoista? Kuinka monen uhrin henki säästettäisiin, kun iso osa uhreista on jo valmiiksi puolustuskyvyttömässä tilassa (humala tms.), eivätkä voisi kantaa? Tuossa tilanteessa niitä aseita olisi kuitenkin nakkikioskin jonossa enemmän kuin nyt, ja se puukolla sohiminen muuttuisi kantajien osalta ammuskeluksi. Kuitenkin niitä siellä kannettaisiin, vaikkei jurrissa laillisesti saisikaan. Muutamia tuollaisia lyhyen ajan sisällä, niin johan rauhanliikkeet alkavat vuodattaa krokotiilinkyyneleitä ja Sauri, Laiho ja Lapintie säätävät kieltolain.

Kenelle?

Mielestäni aseenkantoluvan voisi myöntää asetyypille turvakurssin (n. 20h) ja erikseen kantokurssin (ehkä vajaat 20h) käyneelle, mikäli hänellä on osoittaa erityinen syy, mikä asettaa tavallista suurempaan vaaraan. Esim. vakavan perheväkivallan ja yhä jatkuvien uhkauksien kohteeksi joutunut, vakavan oikeusjutun avaintodistaja, riskiin asettava ammatti kuten poliisi, syyttäjä tai tuomari, korkea upseeri tai sotilaslentäjä. Nämä olisivat valideja syitä luvansaantiin.

Less-lethal

Kuten joku jossain aikanaan ehdotti, niin olisi hyvä luoda samalla pakko kantaa jotain less-lethal välinettä mukana. En ole varma, tulisiko määrätä jokin tietty väline, jonka käyttöä opetettaisiin esim. kantoluvan saamiseksi tarvittavalla kurssilla, vai antaa vapaat kädet valita esim. Taserin, OC-sumuttimen ja TKP:n väliltä?

OC-sumutinhan on halpa, tehoaa kohtuullisesti jos on vähänkään maalaisjärkeä ja toimii noista vehkeistä ehkä parhaiten joukkiota vastaan. 2 unssin Fox Labs kartiosumulla vetänee viiden häirikkönuoren porukalta useammalta naamat oransseiksi, joka riittänee loppujenkin moraalin laskemiseen. Maksaa kolmisenkymppiä. Rapakon takana 15. Ei paha!

TKP vaatii tietoa ja taitoa lyöntialueiden ja lyöntitekniikan suhteen. Myös fyysistä voimaa pitää olla (jos allekirjoittanut narukäsi löisi ketään normaalia ihmistä, niin hän luultavasti vain suututtaisi kohdehenkilön pahemmin ja saisi omasta TKP:sta). Hyvä maksaa about satasen, kahdellakympillä saa Saksasta paskametallista tehdyn karkaisemattoman, joka on 45 asteen kulmassa ensimmäisenn kunnon iskun jälkeen.

Taser on kieltämättä hyvä tapa lamauttaa yksi henkilö, varmistin pois, laser rintaan ja sormi liipaisimelle. Vammat vähäisempiä kuin TKP:lla. Miinuspuolina korkea hinta, jenkkidollareissa X26C (siviiliversio Suomen poliisin käyttämästä, eroina muutaman metrin lyhempi kantama (vain 15ft patruuna siviileille, toki 21ft ja pidempikin sopii samaan laitteeseen) ja alempi "pulse rate") maksaa lähes tonnin. Halvempi vaihtoehto olisi täysikokoisen Glockin kokoinen M26C, hinta 400-500 dollaria. Kaikista halvin, ja siviilille luultavasti parhain, olisi C2, joka maksaa halvimmillaan vajaat 400 dollaria. C2 on myös noista pienin, ehkä suuren kännykän kokoinen.

Open Carry

Suhtaudun OC:n negatiivisemmin kuin CC:n. Epäilemättä se on hyvä karkotin, mutta se on myös tapa vetää puoleensa negatiivista huomiota. USAssa OC lienee melko turvallista lähinnä siksi, että aseen saa muita teitä helpommin ja riskittömämmin kuin riistämällä kotelosta. Niissä maissa, joissa aseita on vaikeampi saada haltuunsa, voi tuollainen riistoyritys olla hyvinkin mahdollinen, joskin sielläkin epätodennäköinen. Vai kuinka monta ollaan onnistuttu pöllimään eurooppalaisten poliisien vöiltä? Epäilemättä jokunen, mutta ei kohtuuttoman paljon suhteessa kannettujen aseiden määrään.

Alla painajaiseni open carrysta

Jos asetta kannetaan näkyvillä, tulee mielestäni kantajan kyetä puolustamaan sitä tehokkaasti ainakin yhtä, hieman normaalikokoista isompaa hyväkuntoista erityistaitoja osaamatonta hyökkääjää vastaan. Eli profiili "sienikauppias" ilman kepinheiluttelutaitoja. Tämä rajaa kantajat lähinnä hyväkuntoisiin nuoriin ja keski-ikäisiin miehiin.

Joissakin tilanteissa, kuten luonnossa liikkuessa, OC kieltämättä voisi olla parempi tapa kantaa kuin CC. Itsekin ottaisin mielelläni .40 S&W kaliberisen pistoolin vyölle, jos metsässä liikkuisin kaupungin ulkopuolella. FMJ luodilla melkein riittävä kaikkea vastaan, mitä Suomen luonnossa voi tulla vastaan.

Concealed Carry

Pidän selvästi parempana kuin OC, vaikkei luokaan samanlaista pelotevaikutusta. Yllätyksen etu on kantajan puolella, eikä ulospäin näkymätön ase aiheuta pelkoreaktioita kaupunkilaisväestössä. Lisäksi aseenriisto on huomattavasti vaikeampaa.

Miinuspuolina toki aseen rajoitettu koko ja tulivoima, mutta jos kokee todellista vaaraa hengelleen olevan, niin en usko esim. Glock 19:n kätkemisen olevan erityisen vaativaa. Sitten jos asetta kannettaisiin ihan muuten vaan, vaikkei mitään erityistä riskiä olisi, niin joku pieni pistooli tai revolveri kuten Ruger LCP tai LCR olisi yleensä ihan riittävä.
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#8
RPG83 kirjoitti:
Tuossa tilanteessa niitä aseita olisi kuitenkin nakkikioskin jonossa enemmän kuin nyt, ja se puukolla sohiminen muuttuisi kantajien osalta ammuskeluksi. Kuitenkin niitä siellä kannettaisiin, vaikkei jurrissa laillisesti saisikaan.
Lupavapaudestaan huolimatta puukot eivät ole kovin yleisiä nakkikioskitappeluissa, miten luvanvaraiset ampuma-aseet siis olisivat? Kuten sanoin: itsepuolustusasetta ei anneta kaikille. Tuo ”puukonheiluttaja”-ihmistyyppi on monesti asioinut viranomaisen kanssa sellaisissa merkeissä, että edes harrastusperusteista lupaa ei välttämättä kannata hakea. Saati itsepuolustusperusteista.

Itsepuolustusaseiden kantaminen päihtyneenä olisi luonnollisesti kiellettyä. Kiinnijäämisestä seuraisi lupien peruminen ja rangaistus. Pelkästään hallussapitolupien menetys ja aseiden takavarikointi olisivat rahallisesti mitattuna monelle aikamoinen rangaistus. Sen lisäksi tulisi vielä rikoslain tarkoittama rangaistus.
 
RPG83

Soome Majori
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#9
Myönnät varmaan kuitenkin, että aina välillä niitä on mukana. Se, ettei niitä ole läheskään joka tilanteessa, ei tarkoita, etteikö niitä silti kohdattaisi säännöllisin väliajoin. Myös aikaisemmin puhtailta kavereilta, vaikka hyvin monella onkin entisyyttä. Vaikkei tuollaisia tapauksia tulisi kannetuilla aseilla kuin muutama vuosikymmenessä, niin jos ne onnistuvat kasautumaan yhtä ikävästi kuin kouluammuskelut, seuraukset voivat olla lailliselle aseenkannolle tuhoisat.
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#10

Myönnän.
Tietysti puukkoja ja ampuma-aseita on aina välillä noissa mukana. Noissa jutuissa esiintyvät ampuma-aseet ovat kuitenkin pääosin luvattomia. Aseenomistajat ovat yleisesti ottaen sen verran lainkuuliaista sakkia, että luvallisia aseita tai puukkoja ei kanneta mukana, koska on liian paljon hävittävää jos siitä palaa. Tilanne ei varmaankaan muuttuisi huonommaksi, vaikka CC olisi mahdollista meilläkin. Ei se ole ainakaan Virossa muuttunut. Päinvastoin. Tallinna on ”kännisten välisten” ja muiden ”periaatteellisten kiistojen”osalta rauhallisempi kuin Helsinki. Ainakin kaupungilla olevan turistin silmin. Ennen kuin joku jatkaa ”Tallinnan turismista” niin tarkoitan nyt myös lähiöitä.

En osaa sanoa miten monta kännisten julkista nahistelua Suomessa vuositasolla tapahtuu, mutta ne missä vastustajaa puukotetaan tai ammutaan ovat noiden kännitappeluiden osalta ihan oikeasti harvassa jos niiden määrä suhteutetaan nahistelujen määrään. Terä- ja ampuma-aseita laittomasti kantavat ovat sellainen vähemmistö, jolla pääosin on entisyyttä.
Se 18- kesäinen tuore ylioppilas, 30- vuotias rakennusmies, 50- vuotias toimihenkilö tai 70- vuotias eläkeläinen on lähes varmasti aseeton.
17- vuotias ongelmanuori, 30- vuotias sekakäyttäjä, 50- vuotias rappioalkoholisti taas ovat monesti ruiskulla tai teräaseella (ei välttämättä puukko) varustautuneita. Heidän elämäntapansa on sellainen, että harvasta on ongelmaa enää silloin kuin täyttäisivät 70. Juuri tämä porukka on yliedustettuna väkivaltatilastoissa.
Luvallisilla ampuma-aseilla tehdyistä väkivaltarikoksista tyypillisintä kuvaa Eppujen biisi ”Murheellisten laulujen maa”.
Peruskaava on alkoholi ja/tai muut päihteet, metsästysase, työttömyys tai muu syrjäytyminen ja perheriita, joka toimii detonaattorina.

Jos aseenomistaja Matti päättää nyt alkaa kantaa itsepuolustusvälinettä mukana ja joutuu tekemään valintansa puukon, luvattoman OC sumuttimen, patukan tai luvallisen harrastekäyttöön hankitun pistoolin välillä niin Matin kannattaa ilman muuta ottaa se luvallinen pistooli.
Jos ”Matti” jää kiinni siitä, että kantaa jotain noista lainvastaisesti kadulla niin seuraukset eivät ole kovinkaan erilaiset välineestä riippuen. Sakon suuruuteen se lähinnä vaikuttaa.
Puukon/OC:n/patukan kantamisesta seuraa sakko järjestyslain rikkomisesta ja sen jälkeen hallussapitoluvan peruuttaminen.
Pistoolin kantamisesta taas sakko ampuma-aselain rikkomisesta ja hallussapitoluvan peruuttaminen.
Tämä on yksi ongelma ja sen takia ampuma-aserikoksista tulisi rangaista kovemmin.
 
RPG83

Soome Majori
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#11
Tilanne ei varmaankaan muuttuisi huonommaksi, vaikka CC olisi mahdollista meilläkin.
Itse uskon, että muuttuisi. En osaa tarkalleen sanoa, paljonko, mutta pelkään että "syyttöminä" riidan tms. lopuksi kuolleiden määrä nousisi. Suhtaudun epäillen siihen, olisiko tämä luku pienempi kuin säästettyjen ihmishenkien määrä. Siitä minulla asia kiikastaa. Epäilemättä (katu)väkivaltaisemmissa maissa säästetyt ihmishenget ovat paljon suurempi joukko kuin syyttöminä kuolleet. Mutta miten tilanne muuttuu, kun mennään jo ennestään rauhalliseen maahan?

Toisena asiana kuten joku joskus Erälle.netissä totesi (vapaamuotoinen lainaus): "kuinkahan paljon enemmän aseita kanniskeltaisiin baareissa, jos taskuaseita saisi helposti? Varsinkin, jos on tarkoitus ottaa kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen."

Joku pieni .380 acp pistooli on kevyt ja mukava tyrkätä vaikka housuntaskuun. Mutta Glock 17 vaatii paljon enemmän työtä, ja lähikontaktiin hakeutuminen esim. tanssilattialla tuskin onnistuu. Molemmat ovat kuitenkin täysin riittäviä hyvin ikävään välikohtaukseen.
 
RPG83

Soome Majori
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#12
Ja tuosta itsepuolustusvälineen kannosta luvatta:

Kannattaa harkita noiden etuja/haittoja siinä tapauksessa, että niitä joutuu käyttämään.

Puukosta tullee helposti syyte (hätävarjelun liioitteluna tehdystä) taposta(/tapon yrityksestä), ellet kykene luotettavasti osoittamaan, miksi se oli oikein. Vaikka vastapuoli löytyisi puukko kädessä kuolleena, eikä ole luotettavia todistajia, videonauhaa tms., juttu kaatuu luultavasti sinun niskaasi, vaikka ei ole selvää kumpi aloitti. Lisäksi et voi käyttää juuri muussa kuin tuollaisessa tilanteessa.

Patukan käyttö on lähes aina törkeä pahoinpitely, jos sitä on käytetty. Pahimmillaan tapon yritys, jos osuu päähän. Lähinnä teräaseella/astalolla aseistautunutta vastaan voinee/kannattanee käyttää, jos löytyy todistajia tai todisteita.

OC-sumute on hyvä, sen käyttö on yleensä pelkkä normaali pahoinpitely.Jos on todistajia, videota tms., niin käytöstä tuskin tulee tuomiota, jos vastapuoli on ollut selvästi agressiivinen ja tullut päälle.
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#13

:D
Mihin naisten jahtaamisessa tarvitaan asetta? Pakkien jälkeen ammutaan tanssilattialla eukolle niskalaukaus? Ammutaan kilpakosijat? Itse en ainakaan lähtisi tuohon harrastukseen aseistettuna ja siihen löytyy paljon käytännön syitä. Toisekseen olisin varmaan pikkukaljoissa, joten aseen kantaminen olisi kovien rangaistusten (ei pelkkä sakko) uhalla kielletty.

Ja tuosta itsepuolustusvälineen kannosta luvatta:

Kannattaa harkita noiden etuja/haittoja siinä tapauksessa, että niitä joutuu käyttämään.

Puukosta tullee helposti syyte (hätävarjelun liioitteluna tehdystä) taposta(/tapon yrityksestä), ellet kykene luotettavasti osoittamaan, miksi se oli oikein. Vaikka vastapuoli löytyisi puukko kädessä kuolleena, eikä ole luotettavia todistajia, videonauhaa tms., juttu kaatuu luultavasti sinun niskaasi, vaikka ei ole selvää kumpi aloitti. Lisäksi et voi käyttää juuri muussa kuin tuollaisessa tilanteessa.

Patukan käyttö on lähes aina törkeä pahoinpitely, jos sitä on käytetty. Pahimmillaan tapon yritys, jos osuu päähän. Lähinnä teräaseella/astalolla aseistautunutta vastaan voinee/kannattanee käyttää, jos löytyy todistajia tai todisteita.

OC-sumute on hyvä, sen käyttö on yleensä pelkkä normaali pahoinpitely.Jos on todistajia, videota tms., niin käytöstä tuskin tulee tuomiota, jos vastapuoli on ollut selvästi agressiivinen ja tullut päälle.
Toisaalta ampuma-aseella saadaan kohde varmasti toimintakyvyttömäksi. Ampuminen on myös helpompaa kuin puukottaminen tai pamputtaminen. Entäs jos kaasulla ei saada vaikutusta?
Kuvitteleppa gladiaattoritaistelu tu tö deth, jossa keskivertokansalaiset ja keskimääräiset sukupuoliensa edustajat: 20 vuotias Minna ja 20 vuotias Matti ottavat yhteen siten, että Minnalla on staga, kaasu tai puukko ja Matilla paljaat kädet. Minä osaan arvata lopputuloksen. Ainoastaan tuliase antaa Minnalla tasavertaisen mahdollisuuden.
Jos olen omalla laittomalla teollani pelastanut itseni vakavalta ruumiinvammalta tai kuolemalta niin siitä seuraava rangaistus ei ole maailmaa kaatava asia. Ekakertalainen ei tapostakaaan istu pahimmassa tapauksessa kuin 7½ vuotta ja silloin tuomionkin pitää olla täydet 15 vuotta.
Mieluummin 12 tuomitsema kuin 6 kantama.
Olisi varmaan hienoa, jos muistotilaisuudessa joku kertoisi, että pstsika oli niin humaani ihminen ja vastusti väkivaltaa koko sydämestään, mutta se koitui omaksi kohtaloksi, koska maailmassa on niitäkin ihmisiä, joille toisten satuttaminen on jokapäiväistä.
 
RPG83

Soome Majori
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#14
20 vuotias Minna ja 20 vuotias Matti ottavat yhteen siten, että Minnalla on staga, kaasu tai puukko ja Matilla paljaat kädet. Minä osaan arvata lopputuloksen. Ainoastaan tuliase antaa Minnalla tasavertaisen mahdollisuuden.
Tuliase antaa Minnalle selvän ylivoiman, patukka myös jos vain lyöntivoimaa löytyy ja kaasukin voi olla tehokas. Toki, se voi olla tasoa tabasco. Toisaalta se voi sokaista ja aiheuttaa suurta kipua, jonka läpi taistelemiseksi tarvitaan päättäväisyyttä. Ainakin se toimii hyvänä harhautuksena.

Kohdasta "Ja tuosta itsepuolustusvälineen kannosta luvatta: " haluan sanoa jotain: Siinä punnitsin eri välineiden käytöstä tulevia rangaistuksia ja millaisessa tilanteessa niitä voi käyttää ilman pelkoa rangaistuksesta. Mikäli et huomannut. Boldasin olennaiset kohdat.

Puukosta tullee helposti syyte (hätävarjelun liioitteluna tehdystä) taposta(/tapon yrityksestä), ellet kykene luotettavasti osoittamaan, miksi se oli oikein. Vaikka vastapuoli löytyisi puukko kädessä kuolleena, eikä ole luotettavia todistajia, videonauhaa tms., juttu kaatuu luultavasti sinun niskaasi, vaikka ei ole selvää kumpi aloitti. Lisäksi et voi käyttää juuri muussa kuin tuollaisessa tilanteessa.
Patukan käyttö on lähes aina törkeä pahoinpitely, jos sitä on käytetty. Pahimmillaan tapon yritys, jos osuu päähän. Lähinnä teräaseella/astalolla aseistautunutta vastaan voinee/kannattanee käyttää, jos löytyy todistajia tai todisteita.
OC-sumute on hyvä, sen käyttö on yleensä pelkkä normaali pahoinpitely.Jos on todistajia, videota tms., niin käytöstä tuskin tulee tuomiota, jos vastapuoli on ollut selvästi agressiivinen ja tullut päälle.

En väittänyt, ettei sinun tai kenenkään muunkaan tulisi käyttää tehokkaita keinoja, mikäli joku työntää piipun otsaasi. Kyse oli siitä, että olisi kiva olla jotain a-asetta lievempääkin välinettä mukana tilanteisiin, joissa ei ole välitöntä hengenvaaraa, mutta väkivallan uhka on olemassa. Tällaiseen tilanteeseen ei a-ase, puukko, tai edes patukka sovi kovin hyvin.
 
RPG83

Soome Majori
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#15
Mihin naisten jahtaamisessa tarvitaan asetta?
Mihin tarvitset sitä missään muuallakaan, ellei sinuun kohdistu erityistä uhkaa? Tunnetko tarvetta kantaa sitä matkalla maitokauppaan? No miksi et sitten matkalla baariin?
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#16
RPG83 kirjoitti:
Tuliase antaa Minnalle selvän ylivoiman, patukka myös jos vain lyöntivoimaa löytyy ja kaasukin voi olla tehokas. Toki, se voi olla tasoa tabasco. Toisaalta se voi sokaista ja aiheuttaa suurta kipua, jonka läpi taistelemiseksi tarvitaan päättäväisyyttä. Ainakin se toimii hyvänä harhautuksena.

Kohdasta "Ja tuosta itsepuolustusvälineen kannosta luvatta: " haluan sanoa jotain: Siinä punnitsin eri välineiden käytöstä tulevia rangaistuksia ja millaisessa tilanteessa niitä voi käyttää ilman pelkoa rangaistuksesta. Mikäli et huomannut. Boldasin olennaiset kohdat.
<snip>
Jos Minnalla ja Matilla on molemmilla pistoolit niin onko jompikumpi ennakkosuosikki fyysisen voimansa takia? Ei.
Tuliase mahdollistaa 80-vuotiaan mummon puolustautumisen 20- vuotiasta miestä vastaan. Mikään muu ei tasaa osapuolten mahdollisuutta väkivaltaan yhtä hyvin kuin ampuma-ase.

Noista boldatuista kohdista: itsepuolustuksestahan ei tulisi rapsuja jos se ei mene yli, mutta tuon välineen (olipa se mikä hyvänsä) hallussapidosta kyllä. Hätävarjelu ei ole oikeudeton teko eli pahoinpitely ja pelkkä välineeseen tuijottaminen vie asian sivuraiteelle. Se patukan käyttö voi olla ok hätävarjelutilanteessa, mutta hallussapito ei. Ymmärrätkö? Rangaistusta ei siis tulisi törkeästä pahoinpitelystä, taposta tms., mikäli oikeus olisi sitä mieltä, että kyseessä on hätävarjeluna tehty teko. Sen sijaan järjestyslain / ampuma-aselain perusteella annettaisiin rangaistus ja se ei riipu ollenkaan siitä tapoitko hyökkääjän vai loppuiko tilanne jo välineen esille ottoon.

Mihin tarvitset sitä missään muuallakaan, ellei sinuun kohdistu erityistä uhkaa? Tunnetko tarvetta kantaa sitä matkalla maitokauppaan? No miksi et sitten matkalla baariin?
Ampuma-aseiden kantaminen päihtyneenä olisi kielletty, kuten muissakin maissa. Käy parin vuoden päästä katsomassa missä kunnossa suomalaiset ovat kapakoissa. Selvinpäin on lähinnä viinurit ja portsarit.
Mitä tarkoittaa ”erityinen uhka”? Onko näillä koulu- tai kauppakeskusampumisten uhreilla ollut joku ”erityinen uhka”? Minun mielestäni perusteeksi riittää mahdollisuus joutua väkivallanteon uhriksi. Jos joku ei sitä vastaan halua varautua niin se on hänen oma asiansa, mutta miksi pitää kieltää se muiltakin.
 
RPG83

Soome Majori
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#17
Jos Minnalla ja Matilla on molemmilla pistoolit niin onko jompikumpi ennakkosuosikki fyysisen voimansa takia? Ei.
Esimerkissäsi Matilla oli tyhjät kädet. Tyhjät kädet vs. pistooli, kumpi voittaa? Pistooli ilman muuta. Punnukset ovat lähestulkoon yhtä raskaat jos molemmilla on samantyyppinen ase ja taidot sen käyttöön.

Se patukan käyttö voi olla ok hätävarjelutilanteessa, mutta hallussapito ei. Ymmärrätkö?
Ymmärrän. Edelleen, puntaroin siitä käytöstä tulevia ongelmia eri tilanteissa. OC-kaasua voi käyttää huomattavasti lievemmässä tilanteessa rangaistuksetta kuin puukkoa tai patukkaa. Tämä asia lienee loppuunkäsitelty?

Mitä tarkoittaa ”erityinen uhka”?
My bad. Viittasin viestiin numero seitsemän.

Esim. vakavan perheväkivallan ja yhä jatkuvien uhkauksien kohteeksi joutunut, vakavan oikeusjutun avaintodistaja, riskiin asettava ammatti kuten poliisi, syyttäjä tai tuomari, korkea upseeri tai sotilaslentäjä. Nämä olisivat valideja syitä luvansaantiin.
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#18
RPG83 kirjoitti:
Ymmärrän. Edelleen, puntaroin siitä käytöstä tulevia ongelmia eri tilanteissa. OC-kaasua voi käyttää huomattavasti lievemmässä tilanteessa rangaistuksetta kuin puukkoa tai patukkaa. Tämä asia lienee loppuunkäsitelty?
Joo, on loppuunkäsitelty. Me taidetaan puhua vähän eri asiasta tässä.
 
RPG83

Soome Majori
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#19
Minun mielestäni perusteeksi riittää mahdollisuus joutua väkivallanteon uhriksi.
Et kuitenkaan olisi valmis siihen, että mt-potilas saa luvan? Yhtä lailla hän voi joutua väkivallanteon uhriksi.

Taidan ymmärtää mihin pyrit: turhien sivulliskuolemien estämiseen. Itse pyrin siihen myös, mutta jakamalla lupia vielä hiukan tiukemmin.

Otetaan esimerkki:

X=pelastetut ihmishenget - kuolleet sivulliset. Jos X on suurempi kuin nolla, säästyy enemmän ihmishenkiä kuin kuolee turhaan.

Keskivertohenkilö, jolle sallisit aseenkannon, tappaisi 2 sivullista ja pelastaisi 1 ihmishengen joka vuosi.

X=1-2=-1
V:Yksi turha kuolema enemmän vuosittain kuin pelastetut ihmiselämät

Keskiverto "erityinen uhka"-henkilö, tappaisi 2 sivullista ja pelastaisi 3 ihmishenkeä joka vuosi.

X=3-2=1
V: Yksi pelastettu ihmiselämä enemmän vuosittain kuin turhia kuolemia

Mainitut luvut on tarkoitettu suuntaa-antaviksi, havainnollistamaan haittoja ja hyötyjä. En itse usko siihen, että tavallinen peruskantaja pelastaisi useamman ihmishengen kuin tappaisi sivullisen.
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#20
En olisi valmis antamaan hallussapitolupia mt-potilaille. He eivät ole sopivia aseenomistajiksi.

En pyri pelkästään ”turhien sivulliskuolemien estämiseen”, vaan haluisin antaa ihmisille mahdollisuuden puolustaa itseään riittävän tehokkaasti. Myös silloin kuin tilanteessa ei olisi sivullisia vaan pelkästään uhri ja hyökkääjä.
Tuo laittamasi esimerkki on sellainen mitä en ymmärrä. Mosurin kehoituksesta otan Viron esimerkiksi, ja sielläkään tilanne ei ole se, että cc-aseen kantaja keskimäärin tappaa 2 sivullista pelastaakseen yhden. CC-aseet ovat yleisesti ottaen vähentäneet noita "turhia" uhreja.
 
Top