Elämä järjestykseen ennen armeijaan astumista

Tvälups

Ylipäällikkö
yle Uutiset Kotimaa 21.8.2013 klo 7:25
Elämä järjestykseen ennen armeijaan astumista

Kutsunnat keräävät yhteen18 vuotta täyttävät nuoret miehet. Sosiaalityöntekijöille se on hyvä mahdollisuus tavoittaa apua tarvitsevat nuoret.

Mistä on kyse?

Kutsunnat alkavat keskiviikkona Päijät-Hämeessä
Kutsunnanalaisia on tänä vuonna kaikkiaan noin 1350 henkeä
Puolustusvoimat tekee yhteistyötä kuntien nuorisotyön kanssa
Tavoitteena on, että palvelukseen astuvilla on hyvä kunto ja asiat järjestyksessä

Kutsunnat alkavat keskiviikkona Päijät-Hämeessä. Kutsuntatilaisuuksissa on mukana kuntien ja kaupunkien nuorisotyöntekijöitä, sillä Puolustusvoimat haluaa ennaltaehkäistä palveluksen keskeyttämisiä ja samalla ohjata apua tarvitsevat nuoret palvelujen piiriin. Vuosittain keskeyttäjiä on ollut valtakunnallisesti 10–12 prosenttia palveluksen aloittaneista.

Lahdessa nuorisotyöllä ja Puolustusvoimilla on yhteinen Time Out -projekti, jossa nuorisotyöntekijät ovat paitsi mukana kutsunnoissa myös käyvät säännöllisesti Hennalan varuskunnassa.

- Aloitamme yhteistyön kuntien etsivän nuorisotyön ja Time Out -projektin kanssa kutsunnoissa. Näiden tahojen edustajat ovat kutsunnoissa mukana ja he saavat siellä hyvän kuvan siitä, missä nuoriso menee, kuvailee Päijät-Hämeen kutsunnoista vastaava everstiluutnantti Kimmo Hartikainen.

Tänä vuonna Puolustusvoimat koettaa pehmentää palvelukseen astumista myös varusmiehille suunnatulla marsmars.fi-internetpalvelulla, joka tarjoaa treenineuvoja armeijakuntoon pääsemiseksi.

Armeijassa tarvitaan fyysistä ja henkistä kuntoa

Kimmo Hartikaisen mukaan on kaikkien etu, että armeijaan tulevat nuoret ovat fyysisesti ja henkisesti hyvässä kunnossa. Yhteistyö nuorisotyöntekijöiden kanssa on koettu hyödylliseksi.

- Tapauskohtaisesti ja vapaaehtoisuuteen perustuen puolustusvoimat ohjaa kavereita nuorisotyöntekijöiden asiakkaiksi ja auttaa heitä saamaan asiansa kuntoon. Työ edesauttaa sitä, että ei tulisi palveluksen keskeyttäjiä.

Kutsunnat lähtevät Päijät-Hämeessä käyntiin keskiviikkona Kärkölästä. Seuraavaksi vuorossa on torstaina Asikkala. Yhteensä kutsuntatilaisuuksia on 22, joita viimeinen pidetään Lahdessa joulukuussa. Kutsuntoihin osallistuu tänä vuonna noin 1 350 nuorta miestä.
 
Back
Top