F-35 Lightning II

On toki hyvä olla epäilevä ja kriittinen, mutta kannattaa nähdä ensin itse vähän omaa vaivaa sen arvioimiseksi, miten asiat ovat.

Tässä tapauksessa google-haku 'F-35 common parts' löysi esim. tämän artikkelin yhdessä sekunnissa.

Mielestäni ei ole vaikeaa laittaa niitä lähteitä itse alunperin siihen viestiin sen sijaan että jokainen lukija joutuisi googlaamaan ne itse. Kuitenkin joku lähde on aina, tuskin kirjoittajat päästään keksivät juttuja foorumille.
Ja kyllä, olen usein jaksanut googlata, ja tämän jälkeen vielä erikseen selvitellä/arvioida lähteen luotettavuuden.

...
F-35 ei tiettävästi ole vielä sertifioitu kantamaan AARGM-ohjuksia ainakaan sisäisesti. Ulkoisena niitä voitaisiin kantaa, mutta jälleen F-35 menettäisi sen etulyöntiaseman havaittavuuden suhteen...

Eikö kuitenkin häivekone ulkoisella kuormalla ole tutkassa pienempi maali kuin ei-häivekone samalla varustuksella. Tämä siis omaa päättelyä
 
Epäilen miten Turkilla ylipäätään on varaa hankkia näin kallista konejärjestelmää.
Eihän Venäjälläkään ole varaa moneen haluamaansa asiaan, mutta autoritääri tekee mitä tahtoo tiettyyn pisteeseen asti.
Turkki tilaa helikopteritukialuksia yms. hupsua solkenaan. Tämä ei ole kummoinen hyppy F-16:sta.

Hyvä, ettei tarvitse valita juuri nyt. Vaikka tämä onkin pieni vauhtitöyssy niin muutama vuosi tekee eetvarttia.
 
Viimeksi muokattu:
Toivottavasti saadaan vastaus sitten HX-hankkeessa siihen, että kuinka paljon ja missä kaavasssa kapasiteettimme kasvaisivat F/A-18 E/F + EA-18G - yhdistelmällä, ja jos EA-18G toisi meille riittävästi etua, että Super Hornet olisi valintana kannattava F-35:n kanssa.
Minusta ehdottomasti kannattaisi hankkia F-18 E/F kanssa EA-18G koneita 12 kpl vähintään. Samalla saataisiin lisää tietotaitoa ELSOn ilmavoimille ja myös EA-kykyä jota ei nyt ole lainkaan. 1 Growler kykenee suojaamaan useita parvia hävittäjiä tehtävä-alueella.

Jos hankitaan F-35 niin sitten rahaa toimintaan ei jää muille konetyypeille, eikä Growleria välttämättä tarvita meidän ilmaoperaatioissa. Tosin vielä jonkin aikaa F-35C on kuulemma riippuvainen Growlerin suojauksesta ja voi tarvita sitä jatkossakin hyökkäysoperaatioissa, joissa pelkkä häive ei riitä.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg

Puhut jälkimmäisessä lauseesa C-mallista joka ei varmaan tule Suomeen.
 
EA-18G on niin kallis, että ei tule Suomella olemaan siihen varaa. Pelkkä konekin ilman häirintäsäiliöitä on mehukkaan hintainen...ja se varustus sitten vasta maksaakin.
 
EA-18G on niin kallis, että ei tule Suomella olemaan siihen varaa. Pelkkä konekin ilman häirintäsäiliöitä on mehukkaan hintainen...ja se varustus sitten vasta maksaakin.
No ei kai sentään? Eikös siinä pitänyt olla 90% yhteneväisyys osissa tavalliseen verrattuna. Muistaakseni joku Boeingin myyntiviskaali kehui sen olevan noin kymppimillin tyyriimpi.
 
No ei kai sentään? Eikös siinä pitänyt olla 90% yhteneväisyys osissa tavalliseen verrattuna. Muistaakseni joku Boeingin myyntiviskaali kehui sen olevan noin kymppimillin tyyriimpi.

Tarkoitin enemmänkin "kaikilla mausteilla". Pelkkä kone kun on vain lavetti Growlerin tapauksessa.
 
Tarkoitin enemmänkin "kaikilla mausteilla". Pelkkä kone kun on vain lavetti Growlerin tapauksessa.
Niin, siis noin kymppimillin kalliimpi häirintäjärjestelmineen päivineen. Ei se siitä meille liian kallista tee.

Dan Gillian totesi Lännen Median haastattelussa, että Boeing aikoo tarjouspyyntövastauksessaan yksilöidä tarkemmin, moniko Suomen 64 uudesta hävittäjästä voisi olla Growlereita.
– Yhdysvaltain laivastossa on tyypillisesti kahdeksan Growleria neljääkymmentä Super Hornetia kohden.
Tarkka suhdeluku riippuu koneiden käyttötarkoituksesta: Yhdysvalloissa Super Hornetit ja Growlerit ovat pääasiallisesti laivaston tukialuskoneita.
Myös Growlerin hankintahinta on korkeampi. Yhdysvaltain laivastolle yksittänen Super Hornet maksaa noin 75 miljoonaa dollaria, Growler on 10-15 miljoonaa kalliimpi.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/39...tin+elektronisen+sodankaynnin+erikoisversiota
 
Viimeksi muokattu:
Niin, siis noin kymppimillin kalliimpi häirintäjärjestelmineen päivineen. Ei se siitä meille liian kallista tee.

Mitähän Australia maksoi omistaan? 12 niillä on käytössä. Suomelle varmaan riittäisi 6.
 
Lisäilin edelliseen viestiin vielä tuon Gillianin haastattelun HX-koskien. Sen mukaan laivastolla on 8 Growleria 40 superhönöä kohti.

JOS (iso jos) F-35:n hinta putoaa "suunnitellusti", niin Growler on kalliimpi kuin F-35. Sitten joudutaan miettimään, ostetaanko vähemmän F-35-koneita vai jätetäänkö Growlerit väliin. Olisihan niille paikkansa, totta kai.
 
Itse en näe Growleria järkevänä kuin osana SH-hankintaa. Mihin tahansa muuhun konetyyppiin päädyttäessä voidaan Growlereistakin haaveilu unohtaa.
 
Oma veikkaukseni on että Growler on parempi kokonaisuutena häirintätehtävissä järjestelmiensä sekä erillisen ELSO-operaattorin vuoksi. Pelkkä automaatio ei auta monimutkaisessa tilanteessa, jossa on oltava tietoinen ilmatilanteesta, että valvottava maasta tulevia signaaleja laajalla spektrillä. Pilotin rajat tulevat yksinkertaisesti vastaan tiedon määrän suhteen eikä tehokkaasti kerättyä dataakaan pysty hyödyntämään jos yhtä aikaisesti on tarkkailtava ilmatilannetta ja elektronista tilannekuvaa.

Pilotin rajat tulivat vastaan legacy-koneessa, mutta tuleeko jos kone on F-35? Koneen idea on olla helposti lennettävä ja tilannetietoisuuden multiversumi.
 
U.S. F-22 stealth jets simulate dogfights with Norway's F-35 warplanes

ORLAND AIR BASE, Norway (Reuters) - Two U.S. F-22 stealth fighter jets squared off in simulated dogfights with two of Norway’s expanding fleet of F-35 aircraft on Wednesday as part of an exercise aimed at strengthening the NATO alliance and increasing its deterrent power.

The two U.S. F-22s are among 13 in Europe for a series of short-term deployments in places such as Greece and Poland, with further training missions planned in undisclosed locations in coming days.

The Norwegian deployment lasted just one day but will lay the groundwork for NATO allies as they work to integrate their stealth warfare capabilities, Colonel Leslie Hauck, chief of the fifth generation integration division at the U.S. Air Force’s headquarters in Europe, told reporters in Norway.

The deployment is part of U.S. efforts to reassure European allies after Russia’s 2014 annexation of Crimea.

Growing numbers of Lockheed Martin Corp F-35s are arriving in Europe as the world’s most advanced warplane and most expensive weapons program matures following a raft of cost increases and technical challenges in its early years.

“Every training opportunity that we have betters our readiness for any potential adversary of the future,” Hauck said at the Orland air base, already home to six of Norway’s expected 52 F-35s.

Hauck leads a new office at Ramstein Air Base in southwestern Germany, that is working to ensure a smooth transition for some 40 F-35s due to be on site in Europe by year end. The first U.S. F-35s are set to arrive in 2021.

Next month, a group of senior officials from the United States and seven other F-35 operator countries - Norway, Denmark, Italy, Turkey, Israel, Britain and the Netherlands - will meet to compare notes on the new warplane, which was first used in combat by Israel in May.

The United States already has more than 150 of the aircraft, whose sensors pilots say give them the most extensive overview about a battlefield of any combat jet available.

Norwegian Air Force Major Morten Hanche, who piloted one of the Norwegian F-35s, said the mock fight with the F-22s was great practice, especially since the F-35s generally surprise and overpower other non-stealthy aircraft.

He declined to name the winning aircraft, saying only: “The F-22 is a very formidable opponent.”
https://www.reuters.com/article/us-...hts-with-norways-f-35-warplanes-idUSKBN1L01YX
 
Norwegian Air Force Major Morten Hanche, who piloted one of the Norwegian F-35s, said the mock fight with the F-22s was great practice, especially since the F-35s generally surprise and overpower other non-stealthy aircraft.

He declined to name the winning aircraft, saying only: “The F-22 is a very formidable opponent.”

Taisi vanha kunnon Raptor viedä rivien välistä luettuna, yritti kolmevitonen opettaa isäänsä nussimaan ja huonostihan siinä sitten kävi :cool:
 
Taisi vanha kunnon Raptor viedä rivien välistä luettuna, yritti kolmevitonen opettaa isäänsä nussimaan ja huonostihan siinä sitten kävi :cool:

Tuo kertoo myös sitä karua kieltä että stealth-konetta vastaan tarvitaan toinen stealth-kone. Ainakin aikojen saatossa tälläkin foorumilla on väitelty mm:
- Gripenilläkin on pieni tutkapoikkipinta-ala, kyllä sillä voi haastaa F-35:n
- Venäjän koneilla on omat vahvuutensa, voivat voittaa F-35 kunhan käyvät koiratappeluun tai..
- Onko stealthista oikeasti hyötyä kuinka paljon?..

Noh, nämä keskustelut taisivat olla kyllä ennen sitä aikaa kun alkoi selvitä että F-22/F-35 vie "vanhemman sukupolen" koneita lähes 100-0.
 
Ei oo tulossa poistohintoja vaan extra-hintoja jos/kun valmistusketju häiriintyy ja koko tuotanto pysähtyy. En tosin tiedä miten tämä osien valmistus ja koneiden ostaminen on sopimusteknisesti naitettu yhteen tai käyttääkö sulttaani valmistuksen pysäyttämistä uhkaus/kosto keinona.

Epäilen miten Turkilla ylipäätään on varaa hankkia näin kallista konejärjestelmää.
Jos Venäjä rahoittaa osan siitä ;)
 
Puhut jälkimmäisessä lauseesa C-mallista joka ei varmaan tule Suomeen.
Sama koskee kaikkia versioita, mutta tarkoitin erityisesti USN tapausta. Todennäköisesti Growlerit lentävät ensimmäisten joukossa jos jossain soditaan kehittynyttä vastustajaa vastaan ja tukee USAF:a myös, ainoana itsepuolustuskykyisenä ja supersoonisena häirintäkoneena.

F-35A tukeutuu maatukikohtiin kunhan se saadaan toiminta-alueelle mutta US NAVY on siellä tod. näk. aina ensimmäisenä kahinoissa.
 
Back
Top