F-35 Lightning II

Herkästihän palstalla nykyään menee vittuiluksi ja henkilökohtaisuuksiin. Muiden viestejä ei osata tai tahdota lukea ja keskustelu jää trollaamiseksi tai asioista ohipuhumiseksi. Tämä taas ruokkii entistä kärkkäämpiä vastauksia, ja sitten jankataan sivukaupalla jostain täysin turhasta, joka ei edes liittynyt alkuperäiseen asiaan. Esimerkkejä löytyy etenkin tästä ketjusta.

Olen suurimmasta osasta samaa mieltä. Yhden asian suhteen väitän vastaan.

Kärkäs ohipuhuminen, älyllisesti ja moraalisesti alaspäin kärjistävät tulkinnat jne osuvat aika harvoille kirjoittajille.

Jos katsot tämmöisen kirjoittajan kirjoitushistoriaa edes pintapuolisesti läpi, niin esiin saattaa nousta se, että sama kirjoittaja "tulkitsee" käytännössä aina kanssaan eri mieltä olevia väheksymään, loukkaamaan ja mustamaalaamaan pyrkivällä tavalla.

Jos nousee, niin kirjoittajilla ei koskaan ole mitään hyvää, arvostavaa tai kannustavaa sanottavaa kellekään. Positiivinen anti puuttuu kokonaan.

Tällä perusteella väittäisin, että silloin kyse on systemaattisesta ja tavoitehakuisesta toiminnasta jolle on omat syynsä.

Näitä syitä voi arvioida hyvin monista eri tulkintakehyksistä käsin. Näillä syillä on nippu nimiä joita ei ole hyvä sanoa ääneen vaikka jokainen ne tietäisikin.

Jos kyse olisi satunnaisesta toiminnasta, niin voisi väittää, että "viestejä ei osata tai tahdota lukea".

Jos kyse on systemaattisesta ja vuodesta toiseen jatkuvasta toiminnasta, niin lienee totuudenmukaisempaa sanoa, että eri mieltä olevien ja ärsyttäväksi tai tiellä/haitaksi olevien kirjoittajien kommentit luetaan suurennuslasin kanssa, jotta niistä voitaiisin kaivaa materiaalia tahalliselle ja tarkoitushakuiselle väärinymmärtämiselle.

Ratkaisevia indikaattoreita on kolme:

1. Toistuuko sama paljon ja onko sen tasapainona päinvastaista toimintaa vai ei.

2. Sisältääkö toiminta selvästi epärehellisyyden puolelle asti meneviä ulottuvuuksia - joko julkilausuttuna tai implisiittisesti. ("Kärjistän selventääkseni pointtia" tms. paskapuheita.)

3. Onko toiminta jatkuvasti nälvimisen tai vihjailun muodossa toisia - eri tavoin asioita katsovia - osapuolia kompromettoivaa.

Aika usein hyvän vihjeen saa myös siitä, että käydäänkö tilanteessa dominanssikamppailua vai selvitetäänkö sitä, että miten jokin asia on.

Oma kokemus on opettanut, että tämmöiseen ilmiöön ja sen kautta eläviin ihmisiin törmätessä paras vaihtoehto on aina se, että maksimoi sosiaalisen välimatkan ja minimoi kaiken kanssakäymisen. Tämmöisillä ei koskaan ole millään elämän alueella enemmän annettavaa kuin mitä he muiden ihmisten elämistä kuluttavat. Ja he todellakin osaavat kuluttaa ja kuormittaa muita ihmisiä ja näiden elämää.
 
RAAF takes delivery of ninth F-35A
17 Sep 2018 Australian Defence Business Review

"The RAAF has taken delivery of its ninth F-35A Joint Strike Fighter and the first to be taken on strength by its first operational flying unit to fly the jet, No 3 Squadron. F-35A A35-009 was delivered to Luke Air Force Base, Arizona where it was accepted by 3QSN in early September....

...3SQN pilots and maintenance personnel are currently training on the F-35 with the US Air Force’s 56th Fighter Wing at Luke. The squadron is due to bring the first two jets to Australia in mid-December for a ‘Verification & Validation Testing’ program and to allow in-country F-35 maintenance training to begin. Earlier RAAF F-35As are flying with the 56th Fighter Wing as part of the International F-35A Pilot Training Center....

...Australia has committed to buying 72 F-35As under Project AIR 6000 Phases 2A/2B, which are scheduled to be delivered by 2023 to replace the RAAF’s F/A-18A/B Hornets. RAAF Initial Operational Capability with the F-35A is planned for December 2020."
F-35AraafA35-009lukeAFBsep2018.jpg

http://adbr.com.au/raaf-takes-delivery-of-ninth-f-35a/
 
The RAAF has taken delivery of its ninth F-35A Joint Strike Fighter and the first to be taken on strength by its first operational flying unit to fly the jet, No 3 Squadron
Eli RAFfin mallilla sitten yksi F-35-laivue on yhdeksän koneen vahvuinen.

Tällä kokoonpanolla meille saisi reilut seitsemän laivuetta, jos 64 F-35:tä menee hannintaan.

Jos molemmille lennostoille menisi se 32 F-35:ttä niin tällainen kokoonpano voisi olla hyvä.

Lentorykmentti, jossa on 32 konetta, jakautuu kahteen 16 koneen laivueeseen, jotka taas jakautuvat neljään neljän koneen parveen.
 
Kestää...
https://www.flightglobal.com/news/a...ts-raise-possibility-of-longer-servic-451964/
The F-35’s service lifetime is designed to be 8,000h, but each test airframe is required to successfully complete two lifetimes of testing, the equivalent of 16,000h. The F-35A exceeded the requirement by completing three full lifetimes of testing, 24,000h, prompting Lockheed to moot the potential service-life extension.
 
Hyvältä näyttää, taidetaan saada jytky eli tää valitaan HX-hankkeessa. Muita vaihtoehtoja ei tosin ole, jos halutaan uskottavaa puolustusta.

Paljonkos tää tuntimäärä on verrattuna hornetteihin?
 
Viimeksi muokattu:
Telegraafin mukaan Hollanti voi nostaa F-35 tilauksensa määrää 67 kappaleeseen.

https://www.telegraaf.nl/nieuws/257...&utm_medium=referral&utm_campaign=twitterfeed

Huonona Google-käännöksenä:
In the previous cabinet period, this maximum amount was a condition of the PvdA to agree with the purchase. For that amount, the air force receives 37 aircraft, too small to carry out all the necessary tasks.

The Air Force now counts on the number of 67, enough for four squadrons in the Netherlands and seven crates in the US for training and training. The first eight F-35s will be delivered next year.
 
Hyvältä näyttää, taidetaan saada jytky eli tää valitaan HX-hankkeessa. Muita vaihtoehtoja ei tosin ole, jos halutaan uskottavaa puolustusta.

Paljonkos tää tuntimäärä on verrattuna hornetteihin?

Jo HX-kisassa oli 8000 lentotunnin ehdokas eikä sitä valittu (F-16).
Käytännössä koneet kestää kunnes niiden heikoin osa pettää. Se mikä osa se on tuppaa tulemaan yllätyksenä koska penkkitestit ovat vain suuntaa-antavia.
 
Allastestit antavat aika hyviä odotusarvoja kestävyydestä rakenteille ja käyttöiälle.. Mutta sitten tietysti vaikuttaa kovat laskut, raja-arvojen ylitykset yms. repiminen ennalta arvaamattomasti elinikään.
 
Koneita ei tietenkään tarkoituksella rakenneta heikoiksi. Usein käy vain niin että todellinen käyttö on hiukan erilaista kuin suunniteltu käyttö. Hornetin käyttöikä oli suunniteltu alkujaan 7G maks kuormitukselle ja iso osa tehtävistä pommituslentoja. Maakäyttäjät kuitenkin lensivät sillä 9G ilmataistelutehtäviä. F-16:lla kävi päinvastoin, eli kevyeksi 9G sporttiraudaksi suunniteltu kone päätyikin roudaamaan raskaita pommikuormia. Rasitus oli taas erilaista mitä oli suunniteltu ja MLU on yleensä sielläkin sisältänyt runkoremontin. MiG-21:llä oli arveltu tehtävän mukavia pommarintorjuntalentoja isoilta kentiltä. Suomen malli missä lennettiin rajuja ilmataisteluharjoituksia pieniltä kentiltä rasitti konetta liikaa. Myös itäblokissa jouduttiin keventämäään kaartotaisteluharjoituksia ymmärtääkseni juuri samasta syystä.
 
Kestää...
https://www.flightglobal.com/news/a...ts-raise-possibility-of-longer-servic-451964/
The F-35’s service lifetime is designed to be 8,000h, but each test airframe is required to successfully complete two lifetimes of testing, the equivalent of 16,000h. The F-35A exceeded the requirement by completing three full lifetimes of testing, 24,000h, prompting Lockheed to moot the potential service-life extension.

Isoin jytky kaikilla HX-ehdokkailla on simulaattorien odotettavissa oleva kehittyminen. HX:n elinkaaren aikana näemme mahdollisesti jopa suoraan aivokuoreen laitettavia käyttöliittymiä. Käytännössä epäilen, että HX:n elinkaaren aikana lennot muuttuvat instrumentointien tarkastamiseksi ja kaikki merkittävät harjoitukset tehdään simulaattoreilla. Halvemmilla koneilla lennetään sitten fyysisen lentotuntuman ylläpidon lentoja. Kenttähenkilöstölle ym. pitää lentää lentoja, mutta niiden ei tarvitse olla niin rasittavia. Tämä on villi kortti joka voi johtaa HX:n käyttökustannusten radikaaliin pienentymiseen.
 
USA:sta tarjotaan F-22:n ja F-35:n hybridiä

https://www.verkkouutiset.fi/kaanne...a-tarjotaan-vientiin-f-22n-ja-f-35n-hybridia/

Tuosta Suomelle uusi hävittäjä, osavalmistusta myös kotimaahan.
Hybridi on päivän tehosana.

Voisin laittaa pullakahvista veikat, että tuota ei saada meille koneeksi. Valitettavasti, suorituskykypotentiaalia nimittäin olisi. Moinen hybridikone olisi kuitenkin jo suurin piirtein sellainen F-37, kun suurimpana haaveena on F-42 TALUE (The Answer to Life, Universe and Everything).

F-35 on HX -kilvassa mukana ja toivottavasti myös pysyy siinä mahdollisimman pitkään. Se saattaa jopa tulla valituksi meille. Olen kritisoinut monia, etenkin bisneksen tekoon ja speksaukseen liittyviä seikkoja, mutta kone edustaa monella tapaa uutta lähestymistapaa monitoimkoneena ja siinä on uutta tekniikkaa (jota päivitetään lähitulevaisuudessa kun koneen kehitystyö on pitkittynyt ja pitkittynyt).
 
..siinä on uutta tekniikkaa (jota päivitetään lähitulevaisuudessa kun koneen kehitystyö on pitkittynyt ja pitkittynyt).
Tekniikkaa yleensä päivitetään koneiden elinkaaren loppuun asti. En oikein ymmärrä miten kehitystyön pitkittyminen liittyy asiaan?
 
Tekniikkaa yleensä päivitetään koneiden elinkaaren loppuun asti. En oikein ymmärrä miten kehitystyön pitkittyminen liittyy asiaan?

Konetyypin (A-C) varsinainen elinkaari ensilinjan monitoimikoneena ei ole vielä täysipainoisesti alkanut. Kehitystyö on jatkunut niin kauan, että ennen todellista ja laajamittaista käyttöönottoa ehditään todennäköisesti päivittää vekottimia jälleen ajantasaisimman ja viimeisimmän huudon tasolle. Meidän mahdollista hankintaamme ajatellen voisi olla muuten hyvä juttu, jos ehtisi ennen sitä, eikös vain.
Ei minulla muuta, armas ystävä. Kunhan annan tuulen liikuttaa huulia. ;)
 
Ennen todellista käyttöönottoa? Iipot ovat taineet konetta käyttää jo ihan tosissaan eivätkä vain silleen leikisti.

Eikä FOC-statuksen saavuttamisen jälkeen työkaluja heitetä nurkkaan ja todeta että valmista tuli. Kyllähän se blokkipäivitysten tiekartta on pitkälle tulevaisuuteen mietitty, sekä ostaja että valmistaja ovat sitoutuneet kehittämään konetta myös tulevaisuudessa. Ei sillä ole mitään tekemistä kehitysvaiheen pitkittymisen kanssa. Tämä nyt ihan niin kuin vain faktantarkistuksen näkökulmasta, eikä millään pahalla.
 
Sotalaitetta suunniteltaessa otetaan yleensä huomioon että kehitys kehittyy ja X vuoden päästä kapasiteetti Y on jäänyt kehityksestä jälkeen ja pitää korvata. Kehitystyön pitkittyminen on aina tämän suhteen ongelma, koska se tarkoittaa sitä että käyttöönoton jälkeen ei olekaan enää X vuotta pelivaraa, vaan X-Z vuuotta, jossa Z on viivästyminen alkuperäisestä aikataulusta. Eli yksinkertaistaen, jos ajatellaan että kone tulee käyttöön 2010 ja MLU on 2025, niin jos kone viivästyy viisi vuotta niin MLU onkin ajankohtainen jo 10 vuoden käytön jälkeen, sotalaitoksen vaatimusten kannalta siis. Nykyään tosin trendi taitaa olla enemmän blokki/tranche/yms päivitysten suuntaan kun isot ja raskaat kertamodernisoinnit on aina käyttäjän kannalta vähän ongelmallisia.
F-35 ei tietenkään ole mitenkään ainutlaatuinen tällä saralla, kyllä vuosikausien viivästykset ovat sääntö eikä poikkeus. Aussien Collins-luokan suklarit lie eräs surullisenkuuluisimpia esimerkkejä. No inkkareiden LCA vetää kyllä vielä paremmaksi.
 
Ennen todellista käyttöönottoa? Iipot ovat taineet konetta käyttää jo ihan tosissaan eivätkä vain silleen leikisti.

Eikä FOC-statuksen saavuttamisen jälkeen työkaluja heitetä nurkkaan ja todeta että valmista tuli. Kyllähän se blokkipäivitysten tiekartta on pitkälle tulevaisuuteen mietitty, sekä ostaja että valmistaja ovat sitoutuneet kehittämään konetta myös tulevaisuudessa. Ei sillä ole mitään tekemistä kehitysvaiheen pitkittymisen kanssa. Tämä nyt ihan niin kuin vain faktantarkistuksen näkökulmasta, eikä millään pahalla.

Heh. Totta kai konetta kehitetään sen elinkaaren ajan.

Point being: Koneen kehitystyö on venynyt niin pitkäksi, että blokkipäivitys poikineen on jo tehty ja tehdään, ennen kuin kone on valmis oikeaan ja säännölliseen ensilinjan käyttöön (read my lips: mallit A-C). Käyttäjiä ja koneen alatyyppejä on useampia, joten ne kaikki keskeneräisetkin hankkeet olisi ehkä voinut mainita. Vai onko niin, että kehitystyö vei sittenkin jotenkin hyvin lyhyen aikaa hankkeen käynnistämisestä asti ja alkuperäisessä aikataulussa on pysytty?

Iipot ovat oma lukunsa, heillä on koneessa omia juttuja ja virityksiä joita muilla ei taida olla? Heillä projektinhallinta ja motivaatio saada aikaiseksi on kohdallaan, minkä olen tavan takaa todennut. Ja voi olla, että joulu on jo saapunut heille tai tulee aikaisemmin kuin muille. Good going! (y)

Ja ennen kuin hernepussin herneet sulavat poskionteloihin totean, että kone on mukana HX -hankkeen kilpailijana ja hyvä niin. Oma LuuLoon ja HuHuun perustuva olettamus on, että meidän hankintamme aktualisoituessa (toimitukset) kone on küllin hüva, mikäli se päätetään ostaa meille. Ja se valintahan on Ilmavoimien tehtävä, ei nojatuoli-ilmamarsalkkojen (yours truly) heiniä. Meillä nojatuoleissa kun vedetään herkästi tunteella ja korkealta.
 
Back
Top