F-35 Lightning II

Tuo poliittisen kuvion vuoksi koko hankinnasta ei tulla saamaan ennen eduskuntavaaleja yhtään mitään oikeasti konkreettista hypisteltävää. Sitten kun uusi eduskunta on aloittanut ja PV päässyt keskustelemaan ja kuulostemaan niin sitten voi aikaisintaan odottaa jotain ulostuloja. Sitä ennen ei myöskään raakata yhtään konetta kisasta pihalle. Kaikki on politiikkaa ja varsinkin silloin kun puhutaan itsenäisyyden suurimmasta puolustusmateriaali hankkinnasta. Ei sitä yksikään puolue tule poliittisen itsemurhan pelossa torppaamaan. En kuitenkaan epäile hetkeäkään, etteikö siinä näkisi hallituksen käden jälki. PV:n tahtotila on aina sama mitä maksajan.
 
Ja vaikka uhohdettaisiinkin politiikka niin kyllä hinnalla on merkitystä. Minkää vaihtoehdon todellista hintaa ei meillä täällä foorumilla ole tiedossa mutta hyvin todennäköiseltä näyttää että F-35 tulee olemaan selvästi paria muuta ehdokasta kalliimpi.
Jos loppupelissä pöydällä on vaihtoehtoina 40 F-35:sta tai 60 Gripeniä+kokoonpano Suomessa ja laaja teollinen yhteistö ja sen lisäksi Ruotsi tilaa meilta 3 kpl Turumaa luokan korventtia niin muuttuu Kokoomuksenkin mieli.
 
Foorumilla ollaan vahvasti eri mieltä, kuin mitä ilmavoimat on ulos kertonut. Mistä tämä varmuus kumpuaa? Mitä perusteita asialle on?

Viimeksikin valittiin Hornetissa ilmavoimien haluama kone.

Myös Draken oli ilmavoimien havittelema.

Mig 21 taas oli aikanaan maailman yksi parhaita hävittäjiä. Ei siitä valitettu, vaikka tulikin vähän pyytämättä.
 
Hornetilla oli poliittinen tuki takana. Maailma oli kovasti toisenlainen, myös poliitikot.
 
Foorumilla ollaan vahvasti eri mieltä, kuin mitä ilmavoimat on ulos kertonut. Mistä tämä varmuus kumpuaa? Mitä perusteita asialle on?

Viimeksikin valittiin Hornetissa ilmavoimien haluama kone.

Myös Draken oli ilmavoimien havittelema.

Mig 21 taas oli aikanaan maailman yksi parhaita hävittäjiä. Ei siitä valitettu, vaikka tulikin vähän pyytämättä.

Siksi koska tällä foorumilla ei yleisestikään uskota mitään hyviä uutisia, sen sijaan huonot niellään sellaisenaan.
 
Sen olen ainakin pannut merkille että jokseenkin kaikki mediat ovat pitkään maalittaneet F-35:ttä. Suoranaista pornoa kauhistuttavista elinkaarikustannuksista ja keskentekoisesta tekniikasta on ollut liikkeellä jo vuosia. Se on ennakkosuosikin asema usein semmoinen.

Gripenistä oli ihan samanlainen kohkauskampanja silloin aikoinaan. Draken oli Hesarin mielestä täysi susi ja ylikallis jne. Ei siinä mitään uutta ole.
 
Siksi koska tällä foorumilla ei yleisestikään uskota mitään hyviä uutisia, sen sijaan huonot niellään sellaisenaan.

Ai niin, lisäksi vielä mikään ei ole miltä näyttää, vaan kaiken takana on aina salaliitto tai ihmiset eivät osaa työtään. Kyvyttömiä ovat milloin poliitikot, milloin sotilaat, poliisit, insinöörit tai ketkä hyvänsä. Kyllä suomalainen mies tietää parhaiten miten hommat hoidetaan, kuukauden päästä meillä on toista miljoonaa maajoukkuetasoista jääkiekkovalmentajaakin maassa.
 
Gripenistä oli ihan samanlainen kohkauskampanja silloin aikoinaan. Draken oli Hesarin mielestä täysi susi ja ylikallis jne. Ei siinä mitään uutta ole.

Tarinat myös jäävät sellaisinaan elämään. Edelleen kuulee ihmeteltävän miksi 90-luvulla ei hankittu halpoja ja teknisesti ylivertaisia Migejä jne.
 
Puolustusvoimien puolto ja siihen jonkun tai joidenkin suurien puolueiden tuki (mikä on todennäköistäkin) niin ei sitä hevin vihervassari muuksi kampea. Kyllä PV:n kanta on merkittävä koska sen pitää pystyä sille lain nojalla esitetty tehtävä hoitaa.
 
Jos määrää tiputetaan on sekin vaihtoehto että virhe korjataan kevään 2023 eduskuntavaalien jälkeen. Se tuskin on vielä liian myöhäistä jos/kun toimitukset ovat 2025-2029.
Mikäli olen ymmärtänyt oikein eduskunta/halllitus antaa tilausvaltuudet, mutta tilauksen tekeekin vähemmän poliittinen taho. Näin ollen on mahdollista että lisätilaus on jo osana alkuperäistä sopimusta optiona alusta saakka, mikäli tilausvaltuudet ovat riittämättömät. Näin ollen 2 osainen hankintapäätös ei välttämättä edes nostaisi kovin paljoa kokonaishintaa, eikä vaikuttaisi toimitusaikatauluunkaan, ja olisi lisäksi täysin suomen lakien mukainen menettelytapa.
En tiedä mitä tarkoitat vähemmän poliittisella taholla? Tilauksen tekee Suomen valtio jossa ylintä valtaa käyttää eduskunta.
 
Puolustusvoimien puolto ja siihen jonkun tai joidenkin suurien puolueiden tuki (mikä on todennäköistäkin) niin ei sitä hevin vihervassari muuksi kampea. Kyllä PV:n kanta on merkittävä koska sen pitää pystyä sille lain nojalla esitetty tehtävä hoitaa.
Eikös kuitenkin ole ilmoitettu, että jokainen ehdokkaista täyttää suorituskyky vaatimukset? Jokainen ehdokkaista on aktiivi palveluksessa valinnan aikana ja pitkälle siitä vielä tulevaisuuteen. Vihervassareiden valtaa ei pidä väheksyä. Pieni mutta äänekäs porukka joka on vuosikymmenien aikana pesiytynyt hallinnon kaikille tasoille. PV:n kanta on se mikä on eduskunnassa tahto tila. Vai onko joku joskus nähnyt PV:n arvostelevan eduskunnan puolustusvoimia koskevia päätöksiä? Siis virallisesti.
 
Onko kukaan muu kiinnittänyt huomiota, että hankinnan ja päätösten lähestyessä vihervasemmistolainen media on alkanut "maalittaa" F35:sta? Aika paljon negatiivista uutista.

Kun nyt näistä vihervassareista taas kohkataan, niin olisiko sitten linkkejä näihin juttuihin. En itse nimittäin lue vihervassarimedioita tai esim. iltapaskoja.

Erilaisia F-35:tta käsitteleviä artikkeleja on ollut kyllä myös esim muistaakseni Talouselämässä ja Verkkouutisissa, jotka edustanevat oikeistokapitalismia. Mutta se nyt lienee ihan normaalia, kun F-35 on otsikoissa muutenkin.

Eikä asiassa ylipäänsä mielestäni mitään uutta ole. F-35 projektin kehityksestä ja kustannuksista on keskusteltu kohta parikymmentä vuotta. Se on ihan luonnollista että suomalainen media nostaa niitä enemmän esille, kun H-X muuttuu ajankohtaisemmaksi.

Eli esimerkkejä ja todisteita pöytään maalittamisesta, kiitos :)
 
https://yle.fi/uutiset/18-93926
 
Ok. Yle on siis vihervassarimedia :)

Mikä tuolla sitten kertoo maalituksesta?
Ei siis ihan yleisesti mainitsin. Mitä tuossa F-35:sta on uutisoitu. Ei siitä kovin positiiviseen sävyyn ole kerrottu. Sinänsä allekirjoittaneelle ihan sama.
 
Luulen, että jos PV tuo teknisen vertailun voittajan esille tietyllä tavalla niin siitä on poliittisesti erittäin riskialtista lähteä poikkeamaan. Irtiotto on aina riski ja sellaista ei poliitikassa tehdä herkin perustein. Sen sijaan jos tulee varovainen suositus, niin poliitikot voi kokea tehtäväkseen toimia valitsijana.

Silloin edessä on oikea namupala, jos poliitikoille tulee eteen suoranainen ongelma ratkaistavaksi valinnan suhteen. Poliitikko on omimillaan kun pitää/saa olla jostain huolissaan. Silloin voisi paistatella ratkaisijana. Sen sijaan poiketessaan normista poliitikko joutuisi ottamaan pitkällä tähtäimellä vastuun valinnasta, josta ei ymmärrä niin paljon kuin saattaa hetkessä luulla.

Poliitikoille oikea rooli on rahoituksen varmistajana ja sen takaajana, että kaikki prosessin suhteen on tapahtunut niin kuin suunniteltu.
 
Sekin on herkkää hommaa kun mietitään kenelle tuloksista yleensä voi kertoa. Eduskunnastahan kaikki menee suoraan julkisuuteen joten ainakaan kansanedustajia ei voi infota ennen kuin päätös on julkistettu.
 
Saa nähdä miten ja missä vaiheessa aiemmin kerrottu "viisaiden ryhmä" tullaan kokoamaan. Sen pitäisi vastata siitä poliittisesta ohjauksesta.
 
Back
Top