F-35 Lightning II

Kauppalehti 13.02.19 Richard Aboulafia, Teal Group: Jos Suomi omaksuu näkemyksen, jossa Venäjä enimmillään uhittelee ja tekee vain ilmatilan rikkomuksia, niin silloin pohjoismainen yhteistyö ja Gripenit riittävät vallan mainiosti uhan torjumiseen.
Jos taas puhutaan täydestä sodasta Venäjän kanssa, jossa olisi todennäköisesti mukana muita Euroopan maita ja Yhdysvallat, F-35:t olisivat parempi vakuus.
Tämä vakuus perustuu olettamalle, että Suomi puolustautuisi osana suurempaa liittoumaa.
Muussa tapauksessa on melko toissijaista, minkä hävittäjämallin Suomi valitsee.
”Nyt ei olla enää 1940-luvulla. Se ei olisi enää talvisota. En usko, että mikään maa voi taistella yksin Venäjää vastaan. Se ei vain toimi.”
Sodankäynnin luonne on muuttunut. Aboulafian mukaan mennyttä ovat ajat, jolloin yksittäinen maa pärjäisi sodissa taistelutahdollaan.
Jos Aboulafian tulkinta pitää paikkansa, Suomen hävittäjävalinnalla on selkeä turvallisuuspoliittinen ulottuvuus.
 
Kauppalehti 13.02.19 Richard Aboulafia, Teal Group: Jos Suomi omaksuu näkemyksen, jossa Venäjä enimmillään uhittelee ja tekee vain ilmatilan rikkomuksia, niin silloin pohjoismainen yhteistyö ja Gripenit riittävät vallan mainiosti uhan torjumiseen.
Jos taas puhutaan täydestä sodasta Venäjän kanssa, jossa olisi todennäköisesti mukana muita Euroopan maita ja Yhdysvallat, F-35:t olisivat parempi vakuus.
Tämä vakuus perustuu olettamalle, että Suomi puolustautuisi osana suurempaa liittoumaa.
Muussa tapauksessa on melko toissijaista, minkä hävittäjämallin Suomi valitsee.
”Nyt ei olla enää 1940-luvulla. Se ei olisi enää talvisota. En usko, että mikään maa voi taistella yksin Venäjää vastaan. Se ei vain toimi.”
Sodankäynnin luonne on muuttunut. Aboulafian mukaan mennyttä ovat ajat, jolloin yksittäinen maa pärjäisi sodissa taistelutahdollaan.
Jos Aboulafian tulkinta pitää paikkansa, Suomen hävittäjävalinnalla on selkeä turvallisuuspoliittinen ulottuvuus.

”Menneet ovat ajat jolloin yksittäinen maa pärjäsi sodissa taistelutahdollaan ”. Paskapuhetta.
 
Viimeksi muokattu:
Siivet-lehden 1/2019 F-35 huoltoa koskevasta artikkelista lyhyt referaatti. Artikkelin kirjoittaja on Pertti Perttula, "Paras hävittäjä Suomelle - Hornetin seuraajaehdokkaat"-kirjan kirjoittaja. Hän kerää joka lehteen myös uutisia HX-ehdokkaista. Haastateltavana on F-35:n ylläpitostrategian johtaja Steve Sheehy.

Helposti huollettava
- Ei enää mustia laatikoita, vaan kiintolevyn kokoisia moduleita , joita huolletaan.
-Helppo pääsy ase- ja pyöräkuilujen sekä ohjaamon istuimen takaa.

Kenttäolosuhteet
-PMA, Portable Maintenance Aid, ainoa huoltoapulaite jonka mekaanikko tarvitseee seisontapaikalla. Maantietukikohta mainittu.
-PMA:lla voidaan käynnistää sisäinen APU, jolla voi testata järjestelmiä, siirtää polttoainetta tankista toiseen jne.
-Kuusi erillistä hydrauliikkajärjestelmää ohjauspinnoilla, yksi niistä voi vikaantua ja tietokone kompensoi sen viidellä muulla.
-Aseiden laukaisujärjestelmä pneumaattinen, luotettavampi myös korkeissa G-lukemissa. Ei vaivalloista putsaamista

Alis
-PMA kytketään koneesta irroittamisen jälkeen autonomiseen logistiikkajärjestelmään tietojen siirtoa varten.
-Ehdottaa pätevää mekaanikkoa suorittamaan tehtävä.
-Kaikki data Fort Worthiin, josta jaetaan tietoa harkiten eteenpäin
-Auttaa paikallistamaan mahdollisesti viallisia tai niitä osia jotka eivät täytä laatukriteerejä.
-Lentäjillä kaksi simulaattoria PTA- (Pilot Training Aid) ja FMS (Full Mission Simulator), mekaanikoilla oma ASMT-simulaattori (Aircraft System Maintenance Trainer).

Häivepinnoite
-Nykyisin korjaukset nopeampia, jopa 10-kertaisesti.
-Runkopaneelien aukaisu ei vaadi erillistä häivepinnoitteiden korjaamista.
-Yli 10 huoltohenkilötyötuntia ennen kuin pinnoitteeseen tarvitsee koskea

Elinkaarikulut
-DAS-kamerajärjestelmän ongelmat
-15 tuotantosarjasta alkaen DAS-valmistaja vaihtuu. 2-kertaa suorituskykyisempi, 5-kertaa luotettavampi ja 45% edullisempi
-Varaosien saatavuutta parannettu muuttamalla alihankkijoiden sopimuskäytäntöjä.

Missä huollot?
-Kaikki huollot ja korjaukset voitaisiin tehdä Suomessa, ei ole mitään miksi pitäisi lähettää Italiaan.
-Joissakin hyvin suurissa muutostöissä LM:n kenttätiimit avustaisivat suomalaisia. Tarve teoreettinen, ei tiedossa olevia tarpeita tai muutoksia.
-Vähemmän ylläpitoa ja huoltoa kuin nykysukupolven koneissa ml. Hornettimme.
-Kypsän järjestelmän merkki: 9 huoltotyötuntia per lentotunti. F-35, tämänhetkinen huoltotarve alle sen, 6,3 httuntia per 1 lentotunti.
- 70% osista ei ole vielä hajonnut tai vikaantunut marraskuuhun 2018 mennessä. Lentotunteja 170 000, eurooppalaisten osuus 9000h. Kypsän järjestelmän rajana pidetään 200 000h
-Vikaantuneista tai rikkoontuneista osista 26% kesti kauemmin kuin arvioitiin.
-Luotettavuus parempi kuin odotettiin aikaisempien konetyyppien perusteella

Kiitoksia kun teit tämän referaatin tänne.
Oli kyllä mielenkiintoista luettavaa.
Varsinkin tuo tieto (mikäli oikeasti pitää paikkaansa eikä ole kauppamiehen puheita), että kaikki huollot voidaan tehdä Suomessa oli hyvä uutinen.
Paljon on puhuttu häiveestä ja häivepinnoitteen uusimisen tarpeesta.
Nyt kerrottiin siis näin:
Häivepinnoite
-Nykyisin korjaukset nopeampia, jopa 10-kertaisesti.
-Runkopaneelien aukaisu ei vaadi erillistä häivepinnoitteiden korjaamista.
-Yli 10 huoltohenkilötyötuntia ennen kuin pinnoitteeseen tarvitsee koskea

Osaako joku asiasta enemmän tietävä avata tätä enemmän? Onko nuo hyviä arvoja/lupauksia jos vertaa niitä muihin häivekoneisiin? Ilmeisesti?
 
Näitä pukkaa Pietarista säännöllisesti.
 
Israelilaiset ainakin ovat tyytyväisiä F-35I Adiriin, huolto kotimaassa ja valmistavat siihen alihankintana siipiä.
 
”Menneet ovat ajat jolloin yksittäinen maa pärjäisi sodissa taistelutahdollaa ”. Paskapuhetta.

Jep. Epäilemättä tuollaista ajattelutapaa ryssä haluaa viljellä, etenkin jos on luottavainen siihen, että Suomi saadaan pidettyä poissa NATO:sta. Mitä taas tulee pärjäämiseen, niin tuon voi käydä sanomassa Ukrainalaisille.
 
Itse tehtävien huoltojen kustannuksista ei tosin vielä puhuttu mitään.
Tämäkin olisi mielenkiintoista tietää.
Tosin Suomeen koneet olisi tulossa 2025-2030 joten voisi kuvitella, että huollon kustannuksetkin olisi silloin jonkin verran alhaisemmat kuin mitä ne nyt ovat.
 
Tuota. Jos nyt ette ihan vielä kuitenkaan herra Sheehyn puheiden perusteella ostaisi:).

Herran puheet kuulostavat nyt kyllä vähän liikaa mainokselta.

Puheet ovat puheita, mainokset mainoksia ja kauppamiehet myyvät vaikka anoppinsa neitsyenä jos saavat siitä tarpeeksi rahaa.
Tämä tiedetään PV:ssä ja ilmavoimissa. Sen takia meillä on iso, tarkka ja erittäin monivaiheinen HX-projekti johon osallistuu monta asiantuntijaa. Saadaan selville mikä on puhetta, mikä on totta ja mitä vaatimuksia sopimustekstiin laitetaan ennen kuin nimet kirjoitetaan papereihin.
 
Jos nykyinen hallituspohja olisi myös ensi kaudella, F35:n valinta olisi poliittisesti helppo, mutta demareille ja muille venäjämielisille puolueille jenkkikone on punainen vaate - valitettavasti. Tosiaan vähän aiemmin lähetin osan kirjoituksesta, mille Kauppalehti oli omistanut takasivun.
 
Mihin muihin häivekoneisiin? ;) Niitähän ei käytännössä ole F-22 lisäksi muita. B-2 tai F-117 ei varmasti viittaa.
Totta turiset. Lähinnä muistelin jonkun pelänneen, että aina kun jokin huoltoluukku avataan pinnoite menee piloille ja että noin yleisestikkin koneen häivepinnoitetta täytyisi uusia hyvinkin tiheään. Nyt käsittääkseni näin ei kuitenkaan ole asian laita F-35:ssa? Eli siltä osin pelko oli turhaa. Vai oliko noi pelkopuheet vaan diibadaabaa F-35:sta kohtaan kun kunnon tietoa ei ollut?
 
Ainoastaan yksi kommentti videossa ja senkin on jättänyt äärioikeistolainen. Hävittäjähommat eivät näytä ausseja pahemmin kiinnostavan.

Tuohon Ian Rivlinin kommenttiin liittyen - kovin on tuttu narratiivi: F-35 on paska, Australian pitäisi hankkia Gripen. Ettei vaan jäljet taas kerran johda sylttytehtaalle, koska aivan samaa narratiivia Venäjän trollit nyt jauhavat Suomessa
 
Olen linkittänyt tänne useita juttuja koskien paneelien liimauksia ja pakkelointeja, eräässä alle 2 vuotta vanhassa artikkelissa odotettiin muistaakseni 2 päivää aineen kuivumista. Kaikkea työtä ei voi tehdä niiden luukkujen kautta, joissa ei ole pakkelointia, häivepinnoitteen ylläpito kauttaaltaan onkin sitten jo ihan oma maailmansa.

Otetaan yleiskuvauksena DOT&E FY2014:
"Several factors likely contribute to extensive maintenance time, especially long cure times for Low Observable repair materials. The Program Office is addressing this issue with new materials that can cure in 12 hours vice 48 for example, but some of these materials may require freezer storage"
///
Luotettavuudesta&saatavuudesta http://www.dote.osd.mil/pub/reports/FY2018/pdf/dod/2018f35jsf.pdf

"Reliability and maintainability metrics defined in the JSF Operational Requirements Document are not meeting interim goals needed to reach requirements at maturity."
"All mean repair times are longer, some up to more than twice as long, as their ORD threshold values for maturity, reflecting a heavy maintenance burden on fielded units. "
"The JPO, after analyzing MTTR projections to maturity, acknowledged that the program would not meet the MTTR requirements defined in the ORD."
"The trend in fleet availability has been flat over the past 3 years; the program’s reliability improvement initiatives are still not translating into improved availability. "
"Fleet-wide average availability is below program target value of 60 percent and well below planned 80 percent needed for efficient conduct of IOT&E"
///
Suomen teoreettisesta itsenäisestä huollosta:
https://www.tu.no/artikler/etter-fl...lig-fatt-oppdrag-i-a-vedlikeholde-f-35/457881

Translate-käännös:

"According to the Ministry of Defense, there are a total of almost 400 repairable parts on the combat aircraft "

"For the F-35, the so-called "Best value" principle applies, as opposed to traditional repurchase. This means that Norwegian industry must compete for the assignments in the same way as industry in the other partner countries. This principle applies not only to production, but also to maintenance. "

"The F-35 must be maintained in a different way than the current F-16 does: The aircraft itself rarely needs to be removed from the base for maintenance. Instead, it is the components to be sent to a central workshop. A common maintenance structure is being built so that each user country will not have to acquire all the costly infrastructure and expertise required to maintain and upgrade a fifth generation fighter aircraft such as the F-35."

"As far as the maintenance concept is so far largely planned, the heavier maintenance tasks will be carried out at the Cameri plant in Italy."

"So far, it has proved difficult for Norwegian industry to gain access to the US defense market and the F-35 program. Among other things, because the industry in the partner nations is only allowed to compete for selected components and subsystems, and that this is largely determined by the merchant aircraft and engine suppliers."
 
No, nyt meillä on noiden @jokuvaan :n jatkuvien vuosia vanhojen paskalähteiden lisäksi uuttakin tietoa(?) asiasta. Varmaan asiat kehittyy ja F-35 on kehittyneempi sitten vuosien päästä kun se meille palvelukseen tulee.
 
Back
Top