GPS & GLONASS ja satelliittinavigoinnin käyttö sodassa

Einomies1

Respected Leader
Aloitin oman aiheen asiasta jota sivutaan uhä useammin eri keskusteluissa.

GPS ja satelliittinavigointi on tullut jäädäkseen ja on kiinteä osa siviili-ja sotilassektoria ympäri maailmaa. Suomen puolustusvoimatkin käyttävät useissa eri järjestelmissä suunnistukseen, maalinhakuun ja paikantamiseen GPS-laitteita.
Irakin sodassa GPS teki läpimurron lopullisesti ilmavoimien aseteknologiassa. Näyttö taistelukentällä oli vakuuttava. USA käytti menestyksellä ja säästä riippumatta JDAM ja JSOW pommeja vastustajan kiinteiden asemien tuhoamiseen.

Myös maavoimissa GPS-järjestelmät ovat kattavasti läsnä taistelukentällä. Järjestelmät ovat sää-riippumattomia sekä suhteellisen edullisia valmistaa ja käyttää jopa massoittain. Myös meillä on käytössä satelliittinavigointiin perustuvia järjestelmiä ja aseita ja niitä hankitaan koko ajan lisää.

Itänaapurimme valmistaa ja ostaa yhä enemmän omaan GLONASS-järjestelmäänsä hyödyntäviä aseita maa,-meri,- ja ilmavoimille. Naapuri osaa valmistaa ja myydä myös näitä järjestelmiä häiritseviä laitteita joita huhujen mukaan olisi käytetty Irakissa kapinallisten toimesta. Myös yhteiskäyttöä hyödyntäviä laitteita on olemassa jo siviilipuolellakin. Itsellänikin on uusi Garminin GPS-maastonavigaattori joka käyttää niin halutessa GPS+GLONASS paikannusta. Satelliittien määrä tuplaantuu ja tarkkuus paranee entisestään.

Kun omat kotoisat puolustusvoimammekin käyttävät muiden ohella satelliittinavigointia (GPS) jopa kaikkein moderneimmissa ja kauaskantoisimmissa asejärjestelmissä (JASSM, ATACMS) niin on hyvä kysyä kuinka alttiita nykyiset ja tulevat järjestelmät ovat häirinnälle? Varsinaista faktaa noiden häirintälähettimien tehosta ja vaikutuksesta on vaikeata saada ja olen ymmärtänyt että esim. JDAM-pommin vastaanotin on aseen perässä ja joidenkin lähteiden mukaan näin vaikeasti häirittävissä.
JDAM_D9a1_d4c-122657-1_300x375.jpg

The JDAM kit consists of a new tail section that contains an Inertial Navigation System/Global Positioning System that:

Utilizes global positioning system (GPS) technology
Can be launched miles from a target
Relies on the navigation system to update its trajectory all the way to impact
Is used with MK-83/BLU-110, MK-84, BLU-109 and MK-82 warheads

Silti USA on kehittänyt Anti-jam GPS lähettimellä varustettuja aseita (mm.Tomahawk block 4)
ord_bgm-109_tomahawk_block_iv_cutaway_lg.gif
joka on nostanut näiden halpoina pidettyjen täsmä-aseiden hintaa.

Asejärjestelmät käyttävät apuna lännessä ainakin inertia-suunnistusta joka toimii jos GPS-signaali menetetään. Samalla tosin menetetään osa aseen tarkkuudesta.
Kuinka helposti siis uudet aseemme ja järjestelmämme ovat häirittävissä? Mikä on häirintälähettimien kantama ja teho?
Onko meillä puolestamme kykyä tai halua vaikuttaa GLONASS-järjestelmään? Naapuri kehittelee jatkuvasti aseitaan siihen perustuen joten olisi typerää ja kummallista jos puolustusvoimat eivät olisi miettineet asiaa laisinkaan.
Pystyykö joku valaisemaan asiaa?
http://www.gps.gov/
http://en.wikipedia.org/wiki/GLONASS
 
Range Map for radio navigation Skorpio in the current situation. You see where Russia fears GLONASS interference from EW.

BRF9b4-CYAExJ2o.jpg:large


https://twitter.com/oplatsen/status/365210962892054528/photo/1
 
Back
Top