Henkilö, nimeltä Vladimir Vladimirovitš Putin

Putinin lähipiirin omaisuuksista on tehty selvittelyä. Tulos ei liene mikään suuri yllätys, mutta tämän jutun mukaan Putinin läheisistä ystävistä ja sukulaisista koostuvan joukon omaisuudeksi arvioidaan tässä n. 24mrd $. Osa tästä porukasta on sellaisia, joiden omaisuudelle löytyy selitykseksi keskeinen asema esim. energiasektorin yrityksessä. Mutta sitten siellä on myös porukkaa, joiden omaisuudelle ei ole löytynyt selvää selitystä. Jutun lopussa on mielenkiintoinen kaavio Putinin/kavereiden/sukulaisten suhteista ja kytköksistä joihinkin yrityksiin.

"Some of these people lead or have stakes in large companies, many connected to Russia’s lucrative natural resources sector. The one commonality in their financial success is their connection to the to the president.

A smaller, more mysterious group -- the proxies -- have no obvious explanation for the hidden wealth reporters have uncovered. They claim not to be businessmen, are not known to the public, and in some cases have little idea of the riches that are registered under their names. Again, they have one common attribute: they are all family or boyhood friends of Putin.

These proxies’ wealth may be accounted for by the simplest explanation: It may really be Putin’s money. But in Russia, nothing is simple."


Joka tapauksessa Venäjällä presidentin kaverina tai sukulaisena oleminen voi näköjään olla ihan mukavan tuottoisaa toimintaa ja taata taloudellisesti turvatun elämän.

https://www.occrp.org/en/putinandtheproxies/#stories
 
Tässä dokumentissa taustoitetaan, miksi Putin päätti sekaantua jenkkien 2016 presidentinvaaleihin.


Dokumentin kakkososa käsittelee itse vaaleja.
 
Sopii ehkä parhaiten tänne?

Rapsa Putinin hybridisodankäynnistä länttä vastaan.

PUTIN’S ASYMMETRIC ASSAULT ON DEMOCRACY IN RUSSIA AND EUROPE: IMPLICATIONS FOR U.S. NATIONAL SECURITY

A MINORITY STAFF REPORT PREPARED FOR THE USE OF THE COMMITTEE ON FOREIGN RELATIONS

UNITED STATES SENATE

https://www.foreign.senate.gov/imo/media/doc/FinalRR.pdf
 
Putin kutsunut P-Korean Kimia "lukeneeksi ja kypsäksi poliitikoksi":rolleyes:o_O.
"Herra Kim Un ilmiselvästi voitti tämän erän, hän ratkaisi oman strateegisen tehtävän: hänellä on joukkotuhoase, on Global Racket1, joka voi saavuttaa mitä tahansa pistetta maapallolla, mitä tahansa pistetta hänen vihollisen alueella", - julisti putin.
Nyt hänen mielestä Kim on kiinnostunut tilaanteen "puhdistamisesta" ja "korjaamisesta".
http://www.kasparov.ru/material.php?id=5A579F0E3857F
Ei turhaan sanota "kieli on viholliseni". Heti kun tämä roisto putin avaa turpaansa, käy ilmi että botoksia hänessä enemmään kun älliä. Kenties paljasti mihin ajo paeta..
Kimin raketit eivät nouse edes ilmaan ilman putinin apua.

"Pohjois-Korean joukkotuhoaseohjelma on itseasiassa Venäjän ohjelma. Kimilla itsellään ei ole mitään siellä. Sotaexpertti Oleg Zhdanov on kertonut "Obozrevatel":lle - Venäjä siellä testaa sitä paitsi keskimatkan ydinkärkejä, joita on kielletty vuodesta 1987.
Venäjällä ja P-Korealla on 25 km yteistä raja, ja Kimin ydinkoealue on käytännössä Venäjän puolella. "
https://www.obozrevatel.com/.../kim-chen-yin-strelyaet...
 
Ylellä oli eilisiltana kaksiosaisen "dokumentin" ensimmäinen osa, Putinin kosto:
https://areena.yle.fi/1-4290078

Siis käännös tuosta:
https://www.pbs.org/wgbh/frontline/film/putins-revenge/

Ei käsitystä tuosta tekijästä, mutta ei siinä myötäkarvaan silitelty. Itse peilasin koko ajan siihen, mitä esimerkiksi Tarja Halonen ja Suomen media tuona aikana kertoivat: "Meillä on yhteinen ihanne Venäjän kanssa, demokratia"

Semmosta
 
Ylellä oli eilisiltana kaksiosaisen "dokumentin" ensimmäinen osa, Putinin kosto:
https://areena.yle.fi/1-4290078

Siis käännös tuosta:
https://www.pbs.org/wgbh/frontline/film/putins-revenge/

Ei käsitystä tuosta tekijästä, mutta ei siinä myötäkarvaan silitelty. Itse peilasin koko ajan siihen, mitä esimerkiksi Tarja Halonen ja Suomen media tuona aikana kertoivat: "Meillä on yhteinen ihanne Venäjän kanssa, demokratia"

Semmosta

Joo, hyvä ja mielenkiintoinen dokkari. Trump-ketjussakin käsiteltiin viime syksynä. Kyllähän Putlerin häikäilemättömyyttä aliarvioitiin rankasti. Kiero ja katala ukko, KGB:n miehenä valehtelun ja manipuloinnin mestari.
 
Joo, hyvä ja mielenkiintoinen dokkari. Trump-ketjussakin käsiteltiin viime syksynä. Kyllähän Putlerin häikäilemättömyyttä aliarvioitiin rankasti. Kiero ja katala ukko, KGB:n miehenä valehtelun ja manipuloinnin mestari.
Tuli narun hetki kun kerrottiin miten "traumattinen" oli putinista Berlinin muurin kaatuminen. KGB:sti Lännessä, ja GDR oli melkein länsi heille, oli unelmien täyttymyys, iso palkka, ura kenties vielä lännempää ja tietenkin hyvät edut ja eläkkeet. Monelle viitta vaille psykopaatille se oli unelma ammatti jolloin pääsi vihaamaan itseään parempia ia rakentaa jotain heidän päiden menoksi. Niinkun suurin osa NKVD:steja oma etua unohtamatta. Tämä oli vallan tunnen lisäksi ehkä olennasin.
Uskon että häntä v:tti mutta että "traumattinen", no joo..Pitääkö heidän dokkarissa dramatisoida, mieleeni tulee kuin Bush junior kurkisti putinin silmiin ja "näki siellä sielun" :rolleyes:
Jotkut kyllä ovat taipuvaisia esittää toivomansa jo todellisuuteena.
 
Tuli narun hetki kun kerrottiin miten "traumattinen" oli putinista Berlinin muurin kaatuminen. KGB:sti Lännessä, ja GDR oli melkein länsi heille, oli unelmien täyttymyys, iso palkka, ura kenties vielä lännempää ja tietenkin hyvät edut ja eläkkeet. Monelle viitta vaille psykopaatille se oli unelma ammatti jolloin pääsi vihaamaan itseään parempia ia rakentaa jotain heidän päiden menoksi. Niinkun suurin osa NKVD:steja oma etua unohtamatta. Tämä oli vallan tunnen lisäksi ehkä olennasin.
Uskon että häntä v:tti mutta että "traumattinen", no joo..Pitääkö heidän dokkarissa dramatisoida, mieleeni tulee kuin Bush junior kurkisti putinin silmiin ja "näki siellä sielun" :rolleyes:
Jotkut kyllä ovat taipuvaisia esittää toivomansa jo todellisuuteena.

Putte oli Itä-Saksan aikoina KGB:n hommissa Dresdenissä ja tämä näki kun vihainen väkijoukko syksyllä 1989 valtasi Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin toimistot. Tästä varmasti jäi ukolle jonkinlainen trauma. Puttehan selvästi pelkää vihaisia väkijoukkoja, jotka tulisivat syöksemään hänet vallasta. Ukrainan ns. värivallankumous säikäytti Puten. Ja nyt Ukrainassa soditaan. Ja Venäjä on tässä mukana.
 
René Nybergin mukaan Mihail Zygarin kirja on autenttisin kuva Putinista ja siitä maasta, jota hän johtaa.

Zygarin mukaan Putinista tuli kuningas sattumalta. Ensin hän halusi vain säilyttää paikansa. Sitten hän halusi olla uudistaja ja jäädä historiaan. Sitten hän alkoi haluta hyvää elämää ja väsähti. Mutta hän ei voi sallia lepoa itselleen, koska hän on jo historiaa. Hän on tsaari Julma.

Ansio tästä kuuluu hänen ympäristölleen. Eikä kuluneilla vuosilla ole selkeää logiikkaa. Kaikki on ollut taktisia askelia, operatiivista reagointia erilaisiin ärsykkeisiin.

Päätökset tekee Putin mutta ei ole vain yksi ihminen vaan kollektiivinen järki. Kymmenet (sadat) ihmiset aprikoivat päivittäin, mitä päätöksiä Putinin pitää tehdä. Putin taas miettii päivittäin, mitä päätöksiä tuo kollektiivinen Putin haluaa hänen tekevän.

Referoin teosta vaikka useammassa osassa lähipäivinä.

Miten Vladimir Putinista tehtiin presidentti?

Zygar, osa I, vuodet 1998-1999 ja kevät 2000.


1998-kriisin jälkeen kommunistit valvoivat hallitusta. Jevgeni Primakov sai suosiota ja heidän tukensa osoittaessaan näyttävästi amerikkalaisille mieltään. Hallinto päätti lyödä kommunisteja erottamalla Primakovin.

Jeltsinin kansansuosio oli miinusmerkkinen. Hänen Perheellään (tytär, vävy ja oligarkit Berezovski ja Abramovitš) moitittiin olevan liikaa valtaa valtion asioissa.
Jeltsiniä kehotettiin panostamaan vahvaan talousmieheen Lužkoviin, mutta Jeltsin ei pitänyt lähes täydellisestä vastakohdastaan. Lužkov näki Jeltsinin olevan heikossa asemassa eikä malttanut sitoutua Perheen ehtoihin vaan päätti hyökätä. Hän aloitti kampanjan Jeltsiniä vastaan. Se johti vastakampanjaan, joka vei myös hyökkääjän omaa kannatusta.

Lužkov yritti olla ovela ja alkoi tukea suosittua Primakovia laskien, että tulisi tämän selän takaa presidentiksi.
Primakoville ei ollut vastapainoa. Sellaista etsittiin miltei vuoden päivät, ja lopulta päädyttiin nuoreen tšekistiin Vladimir Putiniin. Hän oli ollut pitkään ensimmäisen aallon demokraatin Anatoli Sobtšakin oikea käsi. Putin nostettiin pääministeriksi ja pistettiin ensi töikseen hoitamaan Tšetšeniasta Dagestaniin murtautuneita asemiehiä pois päiväjärjestyksestä.

Liikemies Aleksandr Vološin oli Kremlin hallinnon päällikkö, joka junaili kaiken tarpeellisen. Hän oli Venäjän kapitalismin ja Perheen aivot.
Tilanne oli haastava. Primakovin voitto näytti varmalta. Häntä tukivat Moskovan kaupunginjohtaja, Jukos, Gazprom, NTV (Kiseljov) ja lähes kaikki kuvernöörit.
Ensin olivat parlamenttivaalit. Vološin muodosti synteettisen puolueen nimeltään Yhtenäisyys. Berezovski oli sen kummisetä, joka kävi suostuttelemassa peräjälkeen kuvernöörit Kremlin leiriin. Sen jälkeen puolueesta otti vastuun tuleva ideologi Vladislav Surkov.

Uuteen projektiin saatiin 39 kuvernööriä. Johtajaksi laitettiin hätätilaministeri Sergei Šoigu. Otsikoita ”Šoigu lähtee pelastamaan Venäjää” oli lehdissä ennen kuin mies oli itse antanut suostumuksensa.

Uuden puolueen alle houkuteltiin liberaaleja piirejä kertomalla, että Primakov on KGB:n neuvostorevanssi. Käytiin hyvin likainen vaalikampanja. Sen huipentumia oli Berezovskin TV-kanavan ORT:n Dorenkon kuvaus ”vanhan ja sairaan” Primakovin lonkkanivelleikkauksesta parhaaseen katseluaikaan. NRT ja Kiseljov hävisivät informaatiosodan.

Ideologeista vastakkain olivat Surkov ja Volodin. Putinin työpöydällä tehty puolue sai 23% kannatuksen siinä missä Primakovin puolue sai 13%. Kommunistit jäivät vielä johtoon 24% kannatuksella.

Parlamenttivaalien tunnelmissa Jeltsin erosi ja nimitti vt. presidentiksi pääministerinsä Putinin. Vološin erosi myös, jotta Putinilla olisi mahdollisuus nimittää mieleisensä hallinnon päällikkö. Putin hymyili ja nimitti Vološinin.

Presidentinvaaleihin olisi ollut puoli vuotta. Primakov oli laskenut aikaa olevan. Jeltsinin ero muutti kaiken: vaalit pidettiin jo maaliskuussa eikä kesäkuussa, kuten perustuslaki edellytti. Peli oli poikki.

Sillä välin, kun Primakovin leiri jakoi innoissaan paikkoja vaaliesikunnassa, Vološin oli jo kommunistien luona ja teki sopimuksen heidän kanssaan. Hän hajotti kommunistien ja Primakovin liiton. Hän hajotti kuvernöörien ja Primakovin liiton. Hän teki Venäjästä silppua ja antoi uuden synteesin Putinin käsiin.
Duuman ensimmäisessä istunnossa OVR-puolueelle (ja kaikille muillekin puolueille) selvisi, että kommunisti oli puhemiehenä ja kaikki valiokuntapaikat jaettu kommunistien ja Yhtenäisyyden kesken pakettisopimuksessa.

Primakovin leirissä oli luultu, että Kremliä ja Perhettä vastaan voisi käydä kampanjan avulla demokraattiseen voittoon mutta Vološin osoitti strategisen mestaruutensa ja löi heidät parissa kuukaudessa atomeiksi Surkovin ja Berezovskin tuella. Suurin osa OVR:n edustajistakin loikkasi muihin ryhmiin jo ensimmäisessä istunnossa.
Putin valittiin presidentiksi, mutta tämä lienee turha lause.

Primakov häipyi duumasta ja jätti ryhmän johtajuuden Volodinille. Pian Volodin vannoi uskollisuutta Putinille, ja vuonna 2001 OVR ja Yhtenäisyys fuusioituivat uudeksi puolueeksi.

Sen nimeksi tuli Yhtenäinen Venäjä. Volodinista tuli kymmenessä vuodessa sen pääideologi.

Tässä vaiheessa Putin, tuntematon tough guy, oli yksinäinen (nykyiset kaverit olivat vielä Pietarissa tai muualla). Pankkiiri Sergei Pugatšov muistaa olleensa valitsemassa Putinille virka-asuntoa. Putin oli ällistynyt nähdessään, miten entiset neuvostojohtajat olivat asuneet. Hän valitsi Gorbatšovin entisen talon. Valtion residenssissä oli 50 metrinen uima-allas.

Pugatšovin mukaan uusi elämä alkoi miellyttää Putinia.
 
Zygarin-referointia, osa II, Vuosi 2000

Koska tässä on muunneltu kymmenien painosivujen idea, tämän pitäisi mennä sitaattioikeuden parissa.

Aleksandr Vološin oli siis toteuttanut vallansiirron Putinille. Hän jatkoi Kremlin hallinnon päällikkönä.

Presidenttikauteensa Putin lähti varmana siitä, että kykenee vakuuttamaan lännen Venäjän tavoitteista ja erityispiirteistä: pitää selittää, missä ollaan, mitä tavoitteita on. Hän otti vastaan kaikki länsijohtajat ulkoministereitä myöten ja vietti heidän kanssaan aikaa.

Hän kertoi Tony Blairille uuden Tšetšenian sodan alkaneen wahhabiittien hyökkäyksestä Dagestaniin.

Yhdysvaltain vaalit olivat merkittävät. Bushin republikaanit löivät demokraatteja Venäjän-asiantuntijaryhmän muistiolla. Muistio oli tietenkin suunnattu Al Gorea vastaan. Clintonin hallinto oli koko 1990-luvun kaatanut Venäjän jälleenrakentamiseen rahaa, ja kaikki oli varastettu. Desovjetisaatiota ei ollut tehty. Nyt Venäjän kansa syytti Yhdysvaltoja siitä korruptiosta, joka Venäjälle oli rakentunut. Clintonin hallinto oli menettänyt mahdollisuutensa tehdä Venäjästä demokratia.

Clinton nöyryytti Putinia New Yorkissa Millennium-kokouksessa vuonna 2000. Hän puhui itse mutta ei jäänyt edes kuuntelemaan puhetta vaan haukotteli, venytteli ja lähti ovelle kesken Putinin puheen (Putin puhui viidentenä) ja sai puolet salista peräänsä.

Vološin päätti luoda suhteet Bushiin. Hänen lähettiläänsä tapasivat Bushin ja Condoleezza Ricen. Bush ja Putin tapasivat Sloveniassa. Putin sulki Kuuban ja Vietnamin tukikohdat. (Vuonna 2014 Venäjä teki Vietnamin kanssa uudelleen sopimuksen)

Öljyn hinta nousi. Putin sai uudistuksia läpi, koska duuma oli hänen käsissään. Duumahan oli torpannut kaiken, mitä Jeltsinin hallinto oli yrittänyt tehdä. Ulkomaan velat maksettiin valtaosin pois.

Valtakunnanduuman paikat jaettiin uudelleen ja kommunistit pistettiin sivuraiteelle.

Berezovski oli päätetty dumpata jo syksyllä 1999. Hän oli rasittava. Hänet jätettiin ilman palkintoa. Toisaalta hävinneille ei kostettu. Lužkov pysyi Moskovan johdossa, Primakov sai laiskanviran. Heidän kannattajansa sulautuivat putinilaisiin.

Yksi poikkeus oli. Mediamies Gusinski oli käynyt Putinia vastaan informaatiosotaa. Hän myös kuvitteli pystyvänsä pitämään luotonantajan (valtion) polvillaan mediansa avulla. Kun Putin tuli valtaan, pääsyyttäjänvirasto pidätti Gusinskin ja laittoi hänet Butyrkaan kaltereiden taakse. Uudet silovikit eivät olleet enää hienotunteisia. Suurbisnes alkoi haistaa vaikeuksia.

Oligarkkien luona alkoivatkin tarkastukset ja kotietsinnät. Tutkinnan jälkeen ketään ei kuitenkaan vangittu, mutta takavarikkoja tehtiin. Erityisesti puututtiin suojelurahan kiristämiseen.

Berezovski päätti pistää Putinin tottelemaan. Hän päätti alkaa luoda oppositiovoimaa.

Kursk upposi ja merimiehet kuolivat. Berezovskin ja Dorenkon media vaati Putinin päätä vadille. Putin tapasi kaikkien hukkuneiden omaiset, antoi heidän kirkua ja syyttää häntä ja palattuaan Kremliin syytti pahaenteisesti mediamagnaatteja, jotka olivat varastaneet rahat ja jättäneet armeijan ja laivaston rappeutumaan.

Berezovskin media napattiin ensin. Dorenko ehti panetella Putinia kerran, ja siitä tuli hänen viimeinen lähetyksensä. Vološin soitti itse ORT:n päätoimittajalle ja sanoi, että tästä lähtien määräykset tulevat heiltä (valtio omistikin 51%). Dorenko sai kenkää. Putin suostui tapaamaan Berezovskin ja sanoi: ”Voitte halutessanne myydä osuutenne tai pitää sen, mutta yhtä kaikki teidän ei anneta tehdä sen kanssa mitään.”

Syksylä Berezovski kirjoitti avoimen kirjeen Putinille pyytäen, ettei tämä ”päästäisi pullosta rajattoman vallan henkeä, joka oli jo autioittanut maata 70 vuoden ajan”. Kirjeessä Berezovski maalaili antavansa osuutensa ”luovalle älymystölle” mutta päätti sitten myydä sen hyvään hintaan Abramovitšille.

Kursk-sukellusveneestä alkoi taistelu yleistä mielipidettä manipuloivia oligarkkien omia tiedotusvälineitä vastaan. Zygarin kertoo, ettei se ollut etukäteen mietitty strategia mutta sen jälkeen Putin oppi, että on mukavampaa olla kuulematta kritiikkiä kuin kuulla sitä.
 
Länsi pettää Putinin, joka oppii nopeasti.

2001-2002

Putin kaappasi myös NTV-kanavan. Huom! Tällöin vielä Gusinskin palkkalistoilla ollut nuori Pavel Astahov oli tulisieluinen sananvapauden puolustaja Gusinskin asianajajana. Kun silovikit taas muistivat ryttyilleet oligarkit ja tuli kutsu kuultavaksi, Gusinski ja Berezovski pakenivat länteen. Astahov laski yksi plus yksi, ja hänestä tuli kuuluisa lapsiasiamies.

Putin keräsi ympärilleen etevimmät liberaalit talousmiehet (Kudrin, Graf ja Kasjanov).

He eivät piitanneet siitä, että oligarkeilta katkaistiin siivet. Nyt oli suurempia ongelmia. Venäjä oli velkaa Pariisin klubille, liikepankeille ja Lontoon klubille. Ekonomistit pelkäsivät luhistumista velkataakkaan.

Kasjanov onnistui sopimaan aikataulut yksityispankkien ja Lontoon klubin kanssa. Pariisin klubi vaati koko summan kerralla, vaikka klubiin kuuluivat Putinin ”ystävät” Blair ja Bush.

Uusi neuvonantaja Illarionov keksi idean, että maksetaan sitten kaikki ylpeästi kerralla. Näin tehtiin. Öljyn hinta pysyi korkealla ja se onnistui. Vuosi 2001 oli jopa ylijäämäinen.

Liberaali leiri oli loukkaantunut lännelle.

Tšetšenian sota herätti lännessä huomiota. Putin yritti selittää, että siellä soti Al-Qaeda, jordanialainen Hattab, jota vastaan paikalliset sotivat. Kadyrov oli suostunut Putinin kenttäkomentajaksi, mikä helpotti venäläisiä. Sodasta tuli ikään kuin paikallisten sota.

Länteen paenneet Berezovski ja Gusinski kertoivat sotien olevan ”Putinin vaalikampanjaa”.

Kun Putin selitti lännessä, mitä Kaukasuksella tapahtuu, hänelle nyökkäiltiin ja sanottiin, että yritetään auttaa. Kremlillä oli kuitenkin nauha, jossa Amerikan lähetystön työntekijät luovuttivat Azerbaidžanissa vääriä henkilöpapereita wahhabiiteille. Nämä taas tekivät terrori-iskuja Venäjällä. Nauha esitettiin vähin äänin amerikkalaisille, jotka kertoivat, että kyse oli erehdyksestä ja kutsuivat diplomaatin kotiin.

Yhdysvallat ei myöskään sulkenut islamilaisia säätiöitä, joiden Putin väitti rahoittavan Kaukasuksen maanalaista armeijaa. Washington sanoi tarkastaneensa ne ja että ne olivat ”humanitaarisia järjestöjä”.

Syyskuun 11. päivän jälkeen ne suljettiin heti. Kremlissä oltiin loukkaantuneita, mutta päätettiin tukea Amerikkaa. Putin soitti ensimmäisenä Bushille. Afganistanin operaatio sai täyden tuen. Samoin Venäjä hyväksyi Kirgistaniin väliaikaisen tukikohdan (Kirgistan otti huomioon Moskovan mielipiteen).
Amerikkalaisten täytyi olla perillä valtasuhteista, koska he kyselivät tukikohtaa ensin Vološinilta. Sotaretken ajaksi, enintään vuodeksi, pyysivät amerikkalaiset. Lupa tuli. Mutta he eivät sodan jälkeen poistuneet Kirgistanista.

Putin oli tässä vaiheessa varma, että häntä kusetetaan joka askeleella ja samalla moititaan ja kerrotaan, miten pitää käyttäytyä. Sitten tuli Irak. Se oli viimeinen pisara.
Saddam Husseinin kaatamispäätös tehtiin huhtikuussa 2002. Condoleezza Rice kertoi kaunopuheisesti joukkotuhoaseista ja Al-Qaedasta. Putin taas oli täysin selvillä siitä, mitä Saddam ja Irak olivat, koska venäläiset pumppasivat sieltä öljyä, ja he tunsivat maan läpikotaisin. Maanantain lentovuoro Moskovasta vei huoria Saddamin pojille Bagdadiin. Epämuodollisia suhteita oli paljon ja Saddamille maksettiin lahjuksia. Joka tapauksessa Moskova tiesi sen, mikä maailmalle selvisi myöhemmin. He eivät halunneet kaataa ennustettavaa Saddamia, joka oli sortunut korruptioon (venäläiset itse olivat se korruptoija), ei terrorismiin.

Putin kuunteli koko vuoden 2002 Blairin ja Bushin valehtelua kemiallisista ja biologisista aseista. Se muutti hänen asenteensa Yhdysvaltoja kohtaan kokonaan ja lopullisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Novo-Ogarjovon kokous

Putin kokosi kymmenen suurliikemiestä illalliselle. Hän puhui kaikille. Jukosilla oli monopoli öljytuotteista 42 alueella. Jos toimitukset lopetettaisiin, alueet pysähtyisivät. Ambulanssit, paloautot, kaikki elintärkeä pysähtyisi kolmessa päivässä. Putin pyysi oligarkeilta, etteivät he käyttäisi tällaisia vipusimia. Silloin heille ei tulisi ongelmia silovikien kanssa.

Tätä kutsutaan Venäjällä "šaslikkitapaamiseksi". Hodorkovski muisteli Berliinissä vuonna 2013, että eniten asia koski tiedotusvälineitä. Omistajat kykenivät niiden kautta painostamaan poliittisesti.

Hodorkovski oli tuohon aikaan huimaantunut vallastaan. Hän puhui BP:n lordi Brownille, miten saadaan ihmisiä duumaan, miten vähennyksiä yhtiöille, keitä vaikutusvaltaisia hän valvoo.

Totta se oli. Silloin hän oli Venäjän rikkain mies, jolla oli keinonsa.

Lisäksi hän oli liberaalin älymystön lemmikki, joka veti jopa internet-yhteydet kyläkouluihin, antoi rahaa kulttuurille ja valistustyöhön.

Putin ei sanonut illalliskokouksessa, että oligarkille oli kiellettyä olla kansansuosikki, mutta hän tarkoitti myös sitä.

Vuonna 2002 kun Kudrin ja Gref ajoivat kaivannaisten hankintaveroa, heille sanottiin, ettei sitä tule, koska "se on vastoin Jukosin intressejä" ja jos hallitus painaa päälle, öljyntuottajat vaativat ministerien eroa. Ministerit lähtivät kaksin käsin ajamaan veroa tuohtuneina. Duuma kuitenkin äänesti sen nurin. Jopa kommunistit estivät verottamasta öljyoligarkkeja. Samoin jopa Kremliä lähellä olevat piirit. Hodorkovski (Jukos) oli siis duumassa ja vahvasti. Nyt menikin kokonainen vuosi ennen kuin vero saatiin aikaan.

Vuosi 2004 oli vaalivuosi. Hodorkovski alkoi pohtia parlamentarismia vuotta ennen. Vuoden 1993 laki oli jättänyt presidentille aivan liikaa valtaoikeuksia. Hodorkovski halusi eurooppalaisemman mallin ja arveli muutoksen olevan mahdollinen vuoden 2004 jälkeen.

Vuotta ennen vaaleja Hodorkovski rahoitti kaikkia tärkeitä oppositiopuolueita Jablokosta kommmunisteihin.

Mutta se ei Hodorkovskia vielä kaatanut, kuten on luultu.

Vanhan ja uuden liiton yhteenotto

Hodorkovski huoletti Vološinia ja liberaalieja ministereitä, mutta enemmän heitä alkoi askarruttaa mies nimeltään Igor Setšin. Ensimmäiset pari vuotta kaikki olivat luulleet, että hän oli vain pikkuvirkailija, joka kantoi Putinin salkkua. Pikkuhiljaa he huomasivat, että Putinin henkilökohtainen hallintoavustaja Setšin kykeni tekemään odottamattomia henkilöratkaisuja, omasi tiukat suhteet FSB:hen ja oli ehtinyt hiljaa muodostaa ympärilleen entisten KGB-virkailijoiden ja Putinin vanhojen Pietarin ystävien piirin. Keskeinen hahmo piirissä oli myös Patrušev.

Tulevassa konfliktissa oli yhtäältä vastakkain vanha eliitti (vallan vivuissa kiinni oleva) ja uusi eliitti, joka halusi osansa, sekä vanhan eliitin virkamiehistö vastaan uudet turvallisuustaustaiset silovikit.

Vološin päätti käyttää Hodorkovskia silovikeja vastaan, Setšiniä vastaan.

Helmikuun 19. vuonna 2003 oli kaikkien suurten yrittäjien ja teollisuudenharjoittajien tapaaminen Putinin kanssa. Puheenjohtajana oli Vološinin varamies Medvedev. Osanottajat olivat sopineet myös korruptionvastaisesta esitelmästä. Sen piti Hodorkovski, joka hyökkäsi Rosneftia vastaan. Hodorkovski oli etukäteen varmistanut, että puheen voi pitää. Vološin sanoi näyttäneensä sen presidentille ja että lupa on.

Puhe taisi silti olla Putinille yllätys. Puheen jälkeen Putin kysyi, mistä sitten Jukos oli saanut ylivarantonsa. Putin oli täysin tietoinen siitä, miten Venäjän yksityistäminen oli 1990-luvulla tapahtunut. Enää oli tämä pieni Severnaja Neft -yhtiö, joka koski hänen oman hallinnon aikaansa. Putin oli valvonut kaupan. Nyt tuli valtavan Jukosin lahjaksi saanut mies ja syytti häntä korruptiosta kameroiden edessä.

Hodorkovski sai kuitenkin jatkaa hommiaan normaalisti.

Silovikit alkoivat nuuskia öljy-yhtiöitä. Tehtiin pidätyksiä, etenkin Jukosissa. Kansallisen strategian neuvoston raportti ilmestyi. Todettiin, että oligarkia yksityisti myös Venäjän poliittista valtatilaa. Oligarkkien perheintressit suuntautuivat länteen ja pääomat vietiin maasta. "Hedonismi, rahan kultti välineenä ja oligarkian ulkopuolella olevien ihmisten tahallinen väheksyminen", luki raportissa.

Ja silovikien tuottamassa raportissa mainittiin salaliittolaiset FPG, Jukos, Alfa Group eli Venäjän neljä rikkainta ihmistä (Abramovitš, Hodorkovski, Deripaska, Fridman).

Lisäksi Putinia peloteltiin sillä, että näillä mätäsäkeillä oli vaikutusvaltaa Kasjanoviin ja Vološiniin.

Mikäli Vološin oli yrittänyt lyödä Setšiniä salaa ja piilosta, jostain syystä hänen aikanaan pikkuvirkamieheksi luulemansa näki suoraan ketunkoloon. Setšin vei raportin henkilökohtaisesti Putinin pöydälle ja sitä ennen se meni jo tiedotusvälineille.

Putiniin ei tehnyt vaikutusta raportti, vaan se, kun Setšin samalla antoi koosteen kaikista Hodorkovskin puheluista. Hodorkovski puhui Putinista mitättömyytenä, oikeana kääpiönä. Hodorkovski luuli tarttuneensa Jumalaa parrasta eikä ottanut edes huomioon sitä, että hänen puhelujaan kuunneltiin.

Putin antoi mahdollisuuden. Hän pidätytti Jukosin Lebedevin. Berezovski ja Gusinski olivat ymmärtäneet häipyä vastaavassa tilanteessa. Hodorkovski odotteli vielä jotain neuvotteluja. Sitten hänet pidätettiin.

Aleksandr Vološin jätti eroanomuksensa. Hänen tilalleen pääideologiksi tuli Vitali Surkov - joka oli aloittanut Hodorkovskin turvamiehenä, sitten PR-miehenä ja nouseskellut Kremliin aina hallinnon varapäälliköksi... Edit. varsinainen viranhoitaja (hallinnon päällikkö) vaihtui uuteen kasvoon Medvedeviin.
 
Viimeksi muokattu:
Novo-Ogarjovon kokous

.....
Putiniin ei tehnyt vaikutusta raportti, vaan se, kun Setšin samalla antoi koosteen kaikista Hodorkovskin puheluista. Hodorkovski puhui Putinista mitättömyytenä, oikeana kääpiönä. Hodorkovski luuli tarttuneensa Jumalaa parrasta eikä ottanut edes huomioon sitä, että hänen puhelujaan kuunneltiin.......

...Hänen tilalleen tuli Vitali Surkov - joka oli aloittanut Hodorkovskin turvamiehenä, sitten PR-miehenä ja nosuseskellut Kremliin aina hallinnon varapäälliköksi...

Hahaa!
 
(Ennen kuin jatkan, mainitsen että oligarkkien vastaisen raportin tekijä tekee nykyisin yhteistyötä Hodorkovskin kanssa. Hodorkovski vapautettiin ennen tuomionsa päättymistä, asuu lännessä ja on palkannut jotain toimittajia, mutta kukaan ei tiedä, mitä hän (tai joku muu) heiltä oikein haluaa.)
2003, silovikit nousevat varjoista

Vološinin eron jälkeen vanha valta katosi kokonaan. Hodorkovski meni linnaan, ja Abramovitš häipyi ja osti Chelsean. Berezovski ja Gusinski olivat jo paossa. Abramovitš ei valittanut mistään ja sai myydä Sibneftin Gazpromille ylihintaan. Hän myi Aeroflotin osuudet, Venäjän alumiinin, kaikki omistuksensa.

Jeltsinin perhe häipyi taka-alalle. Vuosikymmenen maata johtanut poliittinen klaani katosi kaikilla tasoilla.

Merkittävä oppositiokirjoitus tuli, mutta se oli ainoa. Toimittaja Gleb Pavlovski kirjoitti Novaja Gazetaan nykyisin suorastaan profeetallisia osuuksia sisältäneen jutun. Pavlovski puhui ”vähemmistön kesähyökkäyksen kielteisistä seuraamuksista”. Vähemmistö olivat silloin vielä silovikit, joilla heilläkin oli pari oligarkkia tukenaan (Pugatšov ja Bogdantšikov).

Pavlovski oli varma, että silovikilinja oli sisäinen oppositio, joka on luonut rinnakkaisen valtakeskuksen ja yrittää tarkistaa presidentin linjan sisältäpäin seuraavin keinoin:
  • uusille isännille täysin lojaali bisnes
  • valtio kaikille taloussektoreille
  • uusjako ja tarkempi valvonta
  • silovikien muuttuminen presidentin ainoaksi tueksi + voimakomponentin vahvistaminen
  • vasemmistopopulistisen ideologisen ohjelman muodostaminen, joka nojaa yksinkertaistettuun ortodoksiaan + oligarkkien vastainen pienbisnes (tämä alkoi hiljaa määrätietoisella silovikien työllä ja nousi voimakkaasti esiin kymmenen vuotta myöhemmin)
Uuden ajan junailijaksi tässä vaiheessa siis Vitali Surkov.

Raportti ei heilauttanut silovikeja mutta Novaja Gazetan toimittaja Pavlovski hävisi oikeudessa Pugatšovin nostaman miljoonan dollarin korvauskanteen.
Venäjän televisio oli nyt suosituimmilta kanaviltaan silovikien käsissä. Yhtenäinen Venäjä –puolue lähti vaaleihin teemalla, että Putin pisti ryöstelevät ja rosvoavat oligarkit kuriin.

Jabloko ja Oikeistovoimien liitto tiesivät, että kukaan ei puolusta bisnestä vaan silovikit ottavat bisneksen mutta eivät saaneet edes duumaan paikkoja.
 
René Nybergin mukaan Mihail Zygarin kirja on autenttisin kuva Putinista ja siitä maasta, jota hän johtaa.
Ihan OK kirja. Joskin aivan liian pehmeästi kuvattu kaikkia sitä mitä Putin on tehnyt: hänen rötöstelystä jo alkuun, varastetut yli 100 miljoonaa $ rahoja Pietarissa "ruokaan pietarilaisille", jota ne eivät saaneet, Saljerin todistus jne, tästä ei ole pienentäkään maininta. Ainakin silloin kun luin puoleen väliin, en huomanut. Ja oli siinä muutakin. Edes hiukan syventynen anlyysi puuttuu lähes kokonaan.
No se on ymmärrettävä, Mihail Zygar asuu tietääkseni Venäjällä.
Jos rehellisesti, niin koko hänen kirja on "i vashm ja nashim" eli "teikäläisille ja meikäläiselle". Siksi lopetin sen lukemista silloin.

Otetaan vaikka Irakin sota ja hänen maininta ettei kemiallisen ja bio aseet löytyneetkään, ja miten Colin Powell useita vuosia sodan jälkeen pyysi muka anteeksi että virheellisesti desinformoittiin maailman yhteisö.
En muista sellaista, mutta järki ja loogiikka sanoo: ei löydetty ei tarkoittaa ettei sitä ollut olemassa. Se voi olla jossain hyvin piilossa.
Pohjoisessa kurdeja myrkytetty kuitenkin nimenomaan kemiallisella aseella.
Moskovassa esim. harva tietää toisen metron olemassaolosta. Maan ummenissa on paikkoja,joita rakennettu kommareiden aikana vaikka mitä tiloja, ensisijaisesti puoluejäseneitä varten ja muille harvoille. Mitä kaikkia siellä on piilossa kukaan ei tietä.
Irakissa on aavikko, ja sinne voi piilottaa vaikka mitä. Hussein itse puhui että hänen elämänsä tarkoitus pommittaa Israelia maan tasalle.


Nyt luen sitä kuitenkin uudestaan venäjäksi: https://www.litres.ru/mihail-zygar/...riya-sovremennoy-rossii/chitat-onlayn/page-4/
Uskon että hänen tekstia voi täydentää paljonkin, mutta on myös paljon asiaa.
 
Viimeksi muokattu:
Meddu ja rahan vuodet

Medvedev on priimusoppilas, joka pystyy olemaan jatkuvasti epämukavuusalueellaan vaatimatta ja toivomatta mitään omaehtoista itselleen. Hän oli varajohtaja, vaalien 2000 kampanjapäällikkö ilman tehtävää (koska Vološin veti vaalit), Gazpromin johtoryhmän vetäjä ym. Lojaaliuden huipentumalle oli kertynyt tärkeitä virkoja ja nyt hän nousi tuntemattomuudesta hallinnon päälliköksi.

Vuonna 2000 Putin mainitsi, että kolmen ihmisen kanssa tulee tunne luottamuksesta. Ne kolme olivat Sergei Ivanov, Nikolai Patrusev ja Medvedev.

Kun Putin tarvitsi Pietarin kaupunginhallintoon väkeä, hän kysyi oikeustieteellisestä hyvää. Sitä kautta tuli jatko-opiskelija Medvedev hommiin kaupungile ja palasi vielä yliopistoonkin työskenneltyään Putinin kanssa vuoden, puolitoista.

Yleensä Putin valitsi itse miehensä. Mutta kun hän lähti Moskovaan, Igor Setšin pyysi päästä mukaan.

Medvedev lisäsi valtion virkamiesten määrää. Vuonna 2003 virkamiesten korruptio oli lähinnä liikemiesten tarjoamia ulkomaanmatkoja eikä tätä edes pidetty intressiristiriitana vaikka virkamies olisi asunut Monacossa oligarkin huvilassa. Mutta viiden vuoden kuluttua he ymmärsivät, ettei ollut syytä ottaa armopaloja miljardööreiltä kun saattoi ryhtyä itse miljardööriksi. He ymmärsivät todellisen arvonsa.

Surkov pidettiin ideologina ja varajohtajana. Medvedevin tehtävä oli olla Putinin imagokonsultti ja varmistaa uudelleenvalinta 2004.

Kasjanov kertoo, että Setšin saattoi hänet henkilökohtaisesti pois Kremlistä. Hän sanoi: "Kiitos että näytitte meille, miten hallitaan. Nyt pystymme siihen itse."

Lojaalista ja täysin harmittomasta Fradkovista tuli pääministeri. Hän vähensi ministereitä mutta kasvatti valtion koneistoa valtavasti lisäämällä agentuureja. Tehot loppuivat siihen. Alettiin jäljitellä "draivia" mutta se oli vähän samanlaista ilveilyä kuin suomalaisissa turvonneissa matriisifirmoissa. Mitään ei tapahtunut enää.

Fradkov edusti puhdasverisimmin tyyppiä joka ymmärsi, että kehnosta työstä ei eroteta vaan epälojaalisuudesta.

Putin valittiin 2004 ja parhaan suosion järjesti omalta alueeltaan mufti Kadyrov: 92,4%. Muuten Putin sai 71%. Hän oli suosittu. Hän oli rauhoittanut Kaukasuksen ja lyönyt jihadistit.

Mutta vaalien jälkeisenä päivänä voitonpäivän juhlassa räjähti pommi Ahmat Kadyrovin puhujalavan alla. Hän kuoli. Nuorempi poika Ramzan tuotiin Kremliin. Hänet todettiin lojaaliksi ja valittiin jo siinä, mutta koska hän ei ollut vielä 30 vuotta, laillisesti hänestä tuli presidentti vasta muutaman vuoden kuluttua.

Terrori-iskut liittyivät kaikki Tšetšeniaan. Berezovski julisti lännessä, miten Putin järjesteli iskuja pysyäkseen vallassa. Mutta iskut eivät loppuneet vaaleihin. Heti Putinin toisen kauden alussa kaksi lentokonetta tuhoutui ilmassa. Beslanin koulukaappaus alkoi. Virkakoneisto teki taas kaikki mahdolliset virheet.

Kun Medvedev, Luzkov ja Fradkov olivat koululaisten hautauspäivänä Beslanissa TV-kameroiden edessä, kukaan heistä ei mennyt hautausmaalle. Eikä kukaan kuolleiden omaisista tullut keskusaukiolle "surukokoukseen". Lapsethan kuolivat turvallisuusjoukkojen luoteihin. Ihan samalla tavalla kuin Moskovan teatterin panttivangit aiemmin tukehtuivat tajuttomiksi kaasutettuina oksennukseen, kun heidät nostettiin vielä elossa olevina kuorma-autojen lavoille kuin halot evakuoitaessa.

Putin osasi tuolloin käyttää terroristien toimintaa perustellakseen järjestelmän muutoksia "sota-ajan tilanteella". Tästä saatiin aikaan paljon salaliittoteorioita. Putin ärtyi ja peruutti kuvernöörinvaalit, mutta ei hän mitään Beslania olisi tarvinnut siihen. Hänen huolettomin ja rauhallisin kesänsä päättyi kamalaan syksyyn.

Terroritekoihin reagointi muutti Venäjää taas vähän keskitetyksi valtioksi. Yhteiskunta oli välinpitämätön, sillä öljydollarien virta jatkui vuoteen 2008 asti. Tavallinen kansa oli ensi kerran jopa muuta maailmaa edellä käyttökulttuurin haalimisessa.
 
Hyvä kirja. Joskin liian pehmeästi kuvannut kaikkia sitä mitä Putin on tehnyt: hänen rötöstelystä jo alkuun, varastetut yli 100 miljoonaa $ rahoja Pietarissa "ruokaan pietarilaisille", jota ne eivät saaneet, Saljerin todistus jne, tästä ei ole pienentäkään maininta. Ainakin silloin kun luin puoleen väliin, en huomanut.
No se on ymmärrettävä, Mihail Zygar asuu tietääkseni Venäjällä.

Sekin on syy. Toisekseen kirja alkaa osapuilleen 1999 vaaleista ja viittaa vain henkilösuhteiden osalta vuosiin 1992-1993.
 
Sekin on syy. Toisekseen kirja alkaa osapuilleen 1999 vaaleista ja viittaa vain henkilösuhteiden osalta vuosiin 1992-1993.
Me täydensin mielipidettäni kirjasta ^.
 
Oranssi vallankumous Zygarin mukaan

Ukrainaan venäläiset imagokonsultit suorastaan vyöryivät. Janukovits oli suoraan tuettu, mutta hallinnon miehet soluttautuivat muihinkin leireihin. Justsenkon myrkyttäminen kertoi siitä, että oltiin valmiit tappamaan mieleisen ehdokkaan vuoksi.

Putin kuitenkin hävisi Ukrainassa silloin. Hän oli varma, että jos kerran hänen panostuksensa ei riittänyt Janukovitsin voittoon, länsi oli laittanut vain enemmän. Hän koki, että koko ajan puukotettiin selkään. Tässä vaiheessa hän ei enää ajatellut, että Ukrainassa olisi käynnissä mitään ihan oikeita demokraattisia prosesseja.

Varmuudeksi Surkov ideoi nuorista Našin, vastapropagandajärjestön. Gleb Pavlovski oli jo silovikien remmissä, ollut Janukovitsin kuraattorina, ja luennoi hänkin nuorille.

Surkov oli taitava. Hän keräsi Venäjän vallankumouksellisimmat nuoret eli ne, jotka Ukrainassa olivat myöhemmin "Maidania" ja istutti heihin kansallisen valtiota suojaavan tulen "amerikkalaista aggressoria" vastaan.

Ukrainan oranssin vallankumouksen pohjalla olivat nuorisojärjestöt, kansalaisliikkeet ja Poroshenkon omistama TV-kanava. Niinpä Surkov päätti koota venäläiset rockmuusikot. Hän päätti värvätä heidät. Televisioon tulivat mustat listat ja toisaalta listat niistä, joista ei saanut puhua kielteisesti.

Yliopistoissa vaihdettiin väkeä. Duuma teki uusia lakeja kansalaisjärjestöjä vastaan. Ulkomaisten toimintaa päätettiin rajoittaa. Länsi suoritti tiedustelua myös kansalaisjärjestöjä tukien ja niiden tietämättä, ja tietenkin silovikit olivat tästä hyvin perillä. Oranssiin vallankumoukseen yhdistettynä se tosiseikka sai toimimaan.

Surkovilainen ajattelu näki, että ulkoinen vaikutus on vihollisvaikutusta. Venäjän piti kehittyä omillaan.

Samaan aikaan Abhasia alkoi valittaa, kun kukaan ei tunnusta sitä. Putinin suosikkiresidenssi oli kymmenen kilometriä sen rajasta. Asukkaat valittivat, että kukaan ei tunnusta heidän passejaan, ei voi viedä sairasta isää edes hoitoon vaikka rahaa olisi. Putin varmisti takapihansa ja antoi Venäjän passit. Abhasian presidentiksi valittiin Moskovassa KGB-päällikkö. Mutta hän hävisikin vaalit!

Abhasia olisi saanut anteeksi, kun äänesti väärin, mutta yhdessä oranssin vallankumouksen kanssa yhtälö oli liikaa. Surkov karjui uusille voittajille, ja he loukkaantuivat ja alkoivat ryppyillä. Sitten Venäjä katkaisi hapen eli mandariinin tuonnin Venäjälle. Siitähän abhasialaiset elivät. Niinpä tämä tunnustamaton maa, joka kuului de jure Georgiaan, alkoi totella.

Putinia Georgia (Sevardnadze) otti jossain määrin päähän jo paljon aikaisemmin. Venäläiset olivat pommittaneet Kaukasuksen sodan aikaan islamisteja Pankisin solassa, ja olivat varmoja siitä, että georgialaiset tukivat heitä ehkä jopa amerikkalaisten hääriessä taustalla.

Sevardnadze kaatui. Uusi presidentti Saakasvili meni heti Moskovaan ja oli haltioitunut. Putin varoitti häntä amerikkalaisista. Heihin ei kannata pienen liikaa luottaa, jos isonkaan. Alkuun Saakasvili tekikin vallan vertikaalia Georgiaan, mutta alkoi sitten tukea Ukrainan oranssia vallankumousta.

Vuonna 2005 Kirgistanissa kaatui valta ja presidentti pakeni Moskovaan kertoen, että kyse oli amerikkalaisten salajuonesta eikä suinkaan lahjusten kiristämiseen kyllästyneestä omasta väestä. G. W. Bush tervehti telkkarissa Kirgistanin demokratiaa ilolla + amerikkalaiset olivat kusettamalla saaneet tukikohdan = Putinia alkoi vielä enemmän vituttaa.

Vallankumous oli hypätä Uzbekistaniin, mutta sielä tapahtuikin kummia. Mielenosoittajia ammuttiin kohti ja kun he pakenivat rajalle, rajavartijat ampuivat lisää ja henkiin jääneet piiloutuivat Kirgistaniin. Värivallankumous estettiin. Uzbekistan vaati heitä takaisin terroristeina, mutta heidät levitettiin pakolaisiksi Eurooppaan.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top