Hyviä uutisia Suomesta - kansallista "hyvä me" -selkääntaputtelua

Kerro toki lisää, jos kerran kieltä osaat.

Muun muuassa ihmeteltiin sitä, miten finskot saavat tämän aikaan, kun puolustusbudjetti on puolet Norjan vastaavasta. Eräs kommentoija sanoo asuvansa 2 km päässä Su0omen rajasta ja tuntevansa suomalaisia nuoria ja toivoo, ettei koskaan joudu kohtaamaan heitä taistelussa.
Itse jutussa hiukan tosin liioteltiin, puhuttiin esimerkiksi kertausharjoituksista kolmen vuoden välein.
 
Suomessa asuvilta ulkomaalaisilta kysyttiin esimerkiksi lastenhoidosta, koulutuksesta, terveydenhuollosta ja turvallisuudesta. Kaikki kyselyyn vastanneet ovat alaikäisten lasten huoltajia.

http://www.iltalehti.fi/perhe/201702102200069087_pr.shtml

Kyselyn perusteella yhdelläkään kasvattajalla ei ollut valittamista lastensa terveydestä, turvallisuudesta tai hyvinvoinnista Suomessa. 70 prosenttia vastaajista piti koulutuksen tasoa Suomessa erinomaisena. Kansainvälisesti keskimäärin vain 21 prosenttia vastaajista piti asuinmaansa koulutusta erinomaisena.
 
  • Tykkää
Reactions: TT
16465732_763131063838637_4275409445158125568_n.jpg
 
:solthum:

Suomalaisten kummallinen tapa herättää hilpeyttä Britanniassa
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005085262.html
Britit innostuivat suomalaisesta sanasta sekä emojista.
Suomi on jälleen noussut otsikoihin Englannissa, mutta tällä kertaa mielenkiintoisesta syystä. Brittilehti Independentin jutussa hehkutetaan suomenkielistä sanaa, jolla tarkoitetaan kotona yksin ryyppäämistä. Eli tuttavallisemmin kalsarikännejä.

– Tiedätkö sen tunteen, kun et keksi sanaa jolla kuvailisit jotain, jutussa kirjoitetaan.

Kalsarikännit kuvaa lehden mukaan hetkeä, jolloin haluat juoda itsesi humalaan yksin kotona kalsarit jalassa ilman mitään aikomusta lähteä ulos.

Lehti kannustaa lukijoitaan käyttämään termiä silloin, kun takana on huono viikko, ystäväsi ovat kiireisiä ja lähelläsi on avattu pullo Giniä.

Pelkän sanan lisäksi riemastusta aiheuttaa se, että kalsarikännejä kuvaamaan on kehitetty myös kaksi emojia.

– Jotta sinun ei tarvitsis kirjoittaa sitä ex-poikaystävällesi kolmelta aamuyöstä, jutussa irvaillaan.

Puolialastomana yksin juova emoji on osa 56 emojin sarjaa, joilla pyritään kuvailemaan Suomalaisia tunteita sekä sanoja. Britit ovat innostuneet varsinkin kalsarikänneistä nyt todenteolla.

Aiemmin Saksalaissivusto esitteli kalsarikännejä ”maailman kauneimpana sanana”.
 
Tämäkin on sitä ja sellaista ,"hyvinvointi suomen" toimintaa, joka ansaitsee selkääntaputuksia...:rolleyes:

http://jussikeskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231392-kela-heikensi-toimeentulon-perusturvaa

KELA heikensi toimeentulon perusturvaa
13.2.2017 10:05 Jussi Keskinen 4 kommenttia

KELA heikensi toimeentulon perusturvaa




Toimeentulotuen perusturva heikkeni merkittävästi sen siirtyessä KELAaan. Jo muutaman euron ylitys vie toimeentulohakijalta pois ehdollisen apteekkimaksusitoumuksen ja tämä ei ole ainoa. Nyt lakia tulkitaankin sitten eri lailla KELA:ssa kuin mitä sitä on aiemmin tulkittu sosiaali - ja terveysvirastossa.

Tämä heikennys merkitsee sitä, että lääkkeisiin ei ole monella enää varaa ja jo lyhyessä juoksussa tämä tulee merkitsemään ihmisten sairauksien pahenemista ja kroonistumista. Preventiosta ( ennaltaehkäisystä ) meillä on aina Suomessa puhuttu mutta puhumisen tasolle se aina on jäänyt.

Sairauksien kroonistuminen ja huono hoito tulee maksamaan jo lyhyellä aikavälillä huomattavasti enemmän kuin nämä ajattelemattomat säästöt ja poukkoileva politiikka joka on vienyt demokratialta uskottavuuden.

Euroopan neuvosto moittii Suomen sosiaaliturvaa.

”Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea moittii Suomen sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistasoa riittämättömäksi.

Komitea tarkasteli muun muassa toimeentulotuen, sairauspäivärahan ja työmarkkinatuen tasoa suhteessa suomalaisten keskituloon. Komitea katsoo päätöksessään, että kansalaisten minimitoimeentulon taso on Suomessa liian matala.

Päätös merkitsee, ettei Suomen perusturvan taso täytä Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan vaatimuksia.”

Toimeentulotuen perusosa ei millään matematiikalla voi kattaa ruoka- ja vaatemenoja, ei terveydenhoitomenoja, ei henkilökohtaista ja kodin puhtaudesta aiheutuvia menoja, ei paikallisliikenteen käyttöä, ei harrastus- ja virkistystoimintaa, ei sanomalehden tilausta, ei puhelimen ja tietoliikenteen käyttöä, eikä muita talouteen liittyviä menoja.



Nyt KELA on alkanut vaatimaan kuitteja esimerkiksi, terveydenhoitomenoista jotka ennen kuuluivat toimeentulotukeen. Lisää siis byrokratiaa ja paperinpyöritystä. Tietokonettahan ei kaikilla ole käytettävissä eikä kaikilla ole edes tietotaitoa hoitaa kaikkia asioita tietokoneella ja enne kaikkea ei varaa pitää puhelinta ja tietokonetta.



Ulkoministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat eri linjoilla sosiaalikomitean kanssa. Ministeriöiden mukaan Suomen vähimmäisturvan riittävyyttä pitää arvioida laajemmin kuin yksittäisten etuuksien kautta. Nimenomaan näin ja, jos näin tehdään, ei Suomen sosiaaliturva riitä alkuunkaan niihin menoihin jotka on ilmoitettu perusosan kattavan.


Suomi lienee ainoa Pohjoismaa joka on Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan rikkomisesta järjestön tarkkailulistalla.








Lähteet,

KELA, sosiaali- ja terveysministeriö, YLE

 
Tuolla ensimmäisellä oikeana olevalla näyttäisi olevan sellainen "pääkallomaski" joista on joskus ollut ulkomailla kohua... :eek:
Totta, ei Rukissa näimmä katsota pahalla. Kyseessä kadettien treeniä.
Ei silti - hyvältä se näyttää ja perinteitäkin on.
Finnish-soldiers-with-skulls-on-their-helmets.jpg


Jalkaväkirykmentti 46:n 1. pataljoona on pääkallopataljoona. Saksalaiset vaan pilaa kaiken hakarististä alkaen.
 
Viimeksi muokattu:
Tuolla ensimmäisellä oikeana olevalla näyttäisi olevan sellainen "pääkallomaski" joista on joskus ollut ulkomailla kohua... :eek:
Viittaatko siihen tapaukseen, missä joku muukalaislegioonalainen veti Afrikassa naamalleen pääkallohuivin, koska ei helikopterin laskeutuessa halunnut pölyä ja hiekkaa suuhunsa, josta sitten vedettiin herneet nenään jossain pariisissa?

http://www.escapistmagazine.com/news/view/121670-Modern-Warfare-Mask-Lands-French-Soldier-in-Trouble

:rolleyes:
 
Puhelin on kulkenut Mitchellin mukana sekä Irakissa että Afganistanissa. Sen lisäksi puhelin on miehen mukaan käynyt astianpesukoneessa sekä hautautunut karrikastikkeeseen.

http://www.iltalehti.fi/digi/201702102200068762_du.shtml

- Joka kerta olen vain puhdistanut tai kuivannut sen ja laittanut uudelleen päälle, ja joka kerta se on toiminut. Se on kuin kryptoniitista tehty, kuin tuhoutumaton.

690442bbde0dd1a0c14ecfed1e55b30a.png
 
Vähän videota Uudenkaupungin mersutehtaalta, jossa on ruvettu valmistamaan uutta GLC-katumaasturia. Tehdas työllistää tällä hetkellä 2000 työntekijää, vuoden loppuun mennessä 3000. Käytännössä kaikki hakijat ovat Suomesta. http://www.iltalehti.fi/iltvautot/201702160155243_v1.shtml

Mercedes-Benz GLC:n sarjatuotanto käynnistyi Uudenkaupungin tehtaalla – ensimmäinen malli luovutettiin
https://tekniikanmaailma.fi/autot/m...tuotanto-kaynnistyi-uudenkaupungin-tehtaalla/
Valmet Automotive on käynnistänyt tänään torstaina Mercedes-Benz GLC-katumaasturin sarjatuotannon Uudenkaupungin autotehtaalla.

Sarjatuotannon alkua juhlistettiin Uudessakaupungissa median ja yhteistyöyritysten edustajille järjestetyssä kutsuvierastilaisuudessa.

Tilaisuuden kutsuvieraat tutustuivat Mercedes-Benz GLC-katumaasturin tuotantoprosessiin ja siihen kuuluvaan Suomen suurimpaan robottihitsaamoon, joka esiteltiin nyt ensimmäistä kertaa.

Ohjelma sisälsi Suomessa valmistetun GLC-katumaasturin symbolisen luovutuksen tuotannolta asiakkaalle.

Luovuttajana oli Valmet Automotiven autonrakentaja Elina Anttila ja vastaanottajana Mercedes-Benz Cars -yksikön S-, E- ja C-sarjojen tuotannosta vastaava johtaja Andreas Kellermann.

”Yhteistyö Valmet Automotiven kanssa on tärkeä tekijä Mercedes-Benzin globaalissa tuotantostrategiassa. Pystymme vastaamaan markkinoiden kysyntään joustavammin ja asiakkaiden tarpeisiin nopeammin. Olemme asettaneet kunniahimoisia tavoitteita GLC-tuotannolle Suomessa ja Valmet Automotive on aina kyennyt saavuttamaan ne. Olemme iloisia voidessamme juhlistaa tätä hienoa tilaisuutta yhdessä”, sanoi tiedotteen mukaan Mercedes-Benz Cars -yksikön S-, E- ja C-sarjojen tuotannosta vastaava johtaja Andreas Kellermann.

Tuotantoon tehtyjen investointien lisäksi Valmet Automotive rekrytoi tämän vuoden aikana kaikkiaan yli 1000 autonrakentajaa Mercedes-Benzin GLC-katumaasturin tuotannon tarpeisiin. Parhaillaan on käynnissä rekrytointikampanja, jolla haetaan Uudenkaupungin autotehtaalle 500 autonrakentajaa.
 
+ vai -

PB: Suomi taas Nanny State Indexin ylivoimainen ykkönen
By Päivän Byrokraatti | helmikuu 23, 2017 http://paivanbyrokraatti.com/2017/02/23/nannystate2017/

2 kommenttia | Aiheet: holhous, holhousvaltio, holhousvaltioindeksi, Nanny State Index

Hyvä me! Oy Suomi Ab kulkee voitosta voittoon. Tuskin on muste ehtinyt kuivua jutusta, jossa juhlistettiin omaan jalkaan ampumisen maailmanmestaruuskisojen perumista ja voiton luovuttamista ylivoimaiselle Suomelle, kun jo kantautuu uutinen mestaruuden uusimisesta Euroopan Unionin johtavana holhousvaltiona!



Nanny State Indexin voitto tulee täsmälleen samoilla pisteillä kuin viime vuonna. Se ei yllätä, sillä norminpurkutalkoissa ei ole tapahtunut mitään olennaista. Tilanne voi silti vaikuttaa aavistuksen epäreilulta, sillä parkkikiekkojen muodon vapauttamista ei ole huomioitu vertailussa millään tavalla.



100-vuotisjuhlallisuuksiaan valmistelevalle Suomelle uutinen on kuitenkin mairea ja pitää huomioida laajalti. Esimerkiksi Suomen julkaisemaan kansalliseen emoji-kokoelmaan tulisi saada myös holhous-emoji. Se voisi kuvata vaikka pehmustettua leikkikenttää, K18-merkinnällä varustettua lakritsipiippua tai Valviran logoa. Myös Pekka Puskan kuvaa kannattaa harkita.



Suomi-neito on kuin ylisuojeleva äiti, joka pukee pilttinsä liian lämpimään toppahaalariin, villapaitaan, kerrastoihin, kauluriin, villamyssyyn ja paksuihin kintaisiin niin, että raukkaparka pystyy niissä hädin tuskin liikkumaan. Hiekkalaatikolla suomalainen ei kehtaa kertoa kavereilleen, että hän ainoana käyttää vielä vaippoja.



Silti suomalainen ei kapinoi, koska hän tietää, että hyväähän äiteliini vain tarkoittaa. Sitä paitsi kuka tietää vaikka ilman kauluria saisi nuhan.

 
Back
Top