Ilmailu- ja puolustusjätti EADS vahvisti lähes 6 000 työntekijän potkut

Tvälups

Ylipäällikkö
9.12.2013 klo 18:55
Ilmailu- ja puolustusjätti EADS vahvisti lähes 6 000 työntekijän potkut
Yhtiö vahvisti lehtitiedot työntekijöiden leikkauksista illansuussa. Väkeä vähennetään kaikista toimipaikoista Saksasta, Ranskasta, Espanjasta ja Britanniasta.

Ilmailu-, puolustus- ja avaruusvälineteollisuuden konserni EADS vahvistaa vähentävänsä noin 5 800 työntekijäänsä. Leikkaukset tehdään kahden vuoden aikana ja ne koskevat Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Britanniassa työskenteleviä henkilöitä, yhtiö sanoi lausunnossaan maanantaina illansuussa.

Yhtiö aikoo lisäksi muuttaa nimensä EADSista Airbusiksi valmistamiensa lentokoneiden mukaan. Airbus-koneet ovat yhtiön tunnetuin tuote.

Väenvähennykset liittyvät EADSin organisaatiomuutokseen. Väkeä aiotaan vähentää ennen kaikkea puolustus- ja avaruusvälineteollisuuden yksiköistä.

Aiemmin päivällä Financial Times kirjoitti EADSin vähennysaikeista. Financial Times kirjoittaa, että EADSia on ajanut ahtaalle muun muassa puolustusmenojen pieneneminen Euroopassa. Konserni aikookin järjestellä toimintojaan uudelleen. Työntekijöiden vähennys vastaa noin neljää–viittä prosenttia EADSin työvoimasta. Tällä hetkellä palkkalistoilla on noin 143 000 henkilöä.

Ranskalaisen Le Figaro -lehden mukaan väenvähennykset toteutetaan vapaaehtoisin järjestelyin ja esimerkiksi jättämällä täyttämättä eläkkeelle jäävien työntekijöiden paikkoja.

Lähteet:
AFP, AP, Yle Uutiset
 
Back
Top