Ilmastopsykoosi -ketju

Kuinkas moni langan maailmanparannusautoilua saarnaavista pyöräilee, hiihtää taikka kävelee työmatkat, kuten esim. perussuomalaisten puheenjohtaja tekee? Ei olisi ryssän tai muhiksen öljyistä riippuvainen muuten kuin ketjujen rasvauksessa.

Vai oletteko sitä mieltä, että Suomessa 'ei vaan pärjää ilman sähköautoa saatana', vaikka vuosisadan pärjäsivät ei-talonpojalliset palkansaajat ilman hevostakin, tai polkupyörää, joka ei-niin-kauan-sitten oli harvojen herkkua sekin? (moni nuori mies pääsi vapaassa Suomessa pyörän selkään ensimmäisen - ja mahdollisesti viimeisen kerran - intissä ja liikekannallepanossa).

'Ilmastotekoja', kunhan ei tunnu missään, mutta lähtee hyvesignaalit eetteriin. Maakuoppaan mars, jos haluaa ilmastonmuutoksen torjumisen tosissaan ottaa.
Siis jos kiinalaisten kommunistien ja intialaisten saasteiden torppaaminen ei kelpaa toimenpiteeksi numero yksi.
 
Viimeksi muokattu:
Miten sinä, kaupunki, Suomi, EU ja maailma toimivat. Siinäpä erikoisjänniä kysymyksiä.

Suomen osalta riittää, että jatketaan kehitystä lineaarisella tahdilla kohti kestävämpää energiantuotantoa ja käyttöä.

Jos ääntä ei pidetä, edistystä ei tapahdu ja maailmahan ei ole koskaan valmis. Meinaatko tosissasi, että Suomi olisi ympäristönsuojelun alalla siinä missä se on, jos möykkä ei olisi ollut tarpeeksi suurta?

Ei Suomen taloutta tulla ajamaan karille, koska globaali ympäristön paskominen, siitä saat olla varma. Kumminkin - kaikesta huolimatta - on mielestäni nuorisolta täysin oikeutettua, että viiskymppisiä pikkasen herätellään sen suhteen, että onko nyt oikeasti tehty tarvittava ilmaston suhteen.

Muistuttaisin Kimmoa vielä siitä, että lapset eivät päätä juuri mistään tässä maailmassa. Päättäjät ovat meidän ikäluokkaa. Siksi on heidän intresseissä kohdistaa meihin mielipidevaikuttamista, koska likapyykin pesevät loppupeleissä tulevaisuudessa he.
Eihän tässä mitään jännää ole, me tiedämme, että tässä on eroja. Ihan yksilöillä, kaupungeilla, valtioila ja sitä isommillakin toimioilla. Niille eroille on monia syitä, joista osa on hyviä ja osa ei ole.

Ajatus kestävästä energian tuotannosta on ihan hyvä, sitten kun aletaan puhua mitä sellainen on, syntyy erimielisyyksiä.

Äänen pitämisestä en ns. kritisoi, vaan "ympäristöuskovaisten" kaksinaismoraalia. Vaaditaan muutosta, mutta keinot valitaan siten, että ne sopivat omaan pirtaan. Tästä karille ajamisesta en olisi niin varma, virkamiehillä on hyvin vähän ymmärrystä tekojensa seurauksista talouteen, joten luottamus ei ole suuri.

Lapset eivät päätä isoista asioista syystä, vai päättävätkö teidän perheessä?
Siksi konkretisoin omalla lapselle mitä asia käytännössä tarkoittaa. Mutta miksi ihmeessa ei pidetä mielenosoituksia valtion holtitonta lainanottoa vastaan? Lapsemme nimittäin joutuvat maksamaan ne velat. Veikkaan syyksi vihervasemmiston asennetta velanottoon ja sillä ylläpidetyyn ylisuureen ja tehottomaan julkishallinntoon.
 
Kesäkausi avattu ja aamun ilmastoteko suoritettu, kävin pasasella ulkohuusissa, kompostoiduttuaan tuotos menee peltoon, bensarosvo seissyt pihalla vkl, en ole liikkunut kotoa mihkään, pihaan pudonneet oksat pistin juuri pannunpesään palamaan, pienhiukkasia perkele tietysti leviää nyt pitkin maailmaa, elkee vuan kertoko kelleen..kaivoin Jaguaarin ladosta, jos ketjut rasvais..ydinjätteeseen verrattavaa saastetta pihalla, eli koiranpaskaa, nyt varmaan joku tekee ilmoituksen ja saan sakkova, heikunkeikun ja hyvvee kevät uamua, toevottellee iliman pilluu ongelman runtelemalta muaseeuvulta setä Justin.
 
Opettaja-lehdessä esiteltiin ihan vakavissaan opetusaiheisina sivuina anarkistivasemmistolaisen Voima-lehden juttuja
https://****/tiedostot/materiaali_opettajille_linkit.pdf

Jossa oli muutama vuosi sitten tälläistä Vastavalkean paskaa, toki nyt siistiytynyt mutta mitenhän paljon on edelleen tuollaisen "ymmärtämistä taustalla":
Yhdysvallat esittää syytöksiä ilman todisteita

Teksti Mikael Kallavuo

USA:n hallinto syyttää Venäjää sen osallisuudesta malesialaiskoneen pudottamiseen, mutta todisteet puuttuvat.

Ukrainan kriisistä on ollut niin vaikea saada objektiivista tietoa, että jopa ulkoministeri Erkki Tuomioja moitti ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkimuslaitoksia liiallisesta mielipiteisiin keskittymisestä.

Ja saman "rauhanliikkeen" tapauksen kirjoituksia googlella:
Mikael Kallavuo halusi osallistua torikokous-liikkeeseen ideoimalla median demokratisointia. Lukekaa teksti alta, ja kommentoikaa! Median demokratisoiminen ja M15-liike. Maailman tunnetuin vallankumous oli Ranskassa vuonna 1789. Nyt on yllättäen puhjennut väkivallattomuutta hyväksikäyttävä vallankumousten aalto, tasan 222 vuotta myöhemmin. Helsingissä asuva Mikael Kallavuo on toiminut muun muassa kriitikkona ja kirjoittanut median, demokratian ja väkivallattomuuden vuorovaikutuksesta artikkeleita ja kirjan Väkivallattomuus ja demokratia (Suomen Rauhanpuolustajat, 2006).

https://***voima.fi/artikkeli/2011/sina-siella-suutu-ja-ryhdy-vastarintaan/
Siis ihan "sinä siellä, suutu ja ryhdy vastarintaan"? Tuotakinko koululaisille? Ei muuten ole pitkä matka paleface-porukkaan ja alpakoihin :D

Samantyyppisiä tarinoita on levitelty myös äärioikealla mutta
niitä julkaisuja Opettajien lehti ei kuitenkaan, syystäkään, suosittele materiaalina.
 
Viimeksi muokattu:
Opettaja-lehdessä esiteltiin ihan vakavissaan opetusaiheisina sivuina anarkistivasemmistolaisen Voima-lehden juttuja
https://****/tiedostot/materiaali_opettajille_linkit.pdf

Jossa oli muutama vuosi sitten tälläistä Vastavalkean paskaa, toki nyt siistiytynyt mutta mitenhän paljon on edelleen tuollaisen "ymmärtämistä taustalla":

Ja saman "rauhanliikkeen" tapauksen kirjoituksia googlella:

Siis ihan "sinä siellä, suutu ja ryhdy vastarintaan"? Tuotakinko koululaisille? Ei muuten ole pitkä matka paleface-porukkaan ja alpakoihin :D

Samantyyppisiä tarinoita on levitelty myös äärioikealla mutta
niitä julkaisuja Opettajien lehti ei kuitenkaan, syystäkään, suosittele materiaalina.

Itse kaipaan niitä yksityisiä kouluja, peruskoulun taustalla oli alusta lähtien marxilaisten halu päästä käsiksi porvarien lapsiin.
 
Miten sinä, kaupunki, Suomi, EU ja maailma toimivat. Siinäpä erikoisjänniä kysymyksiä.

Suomen osalta riittää, että jatketaan kehitystä lineaarisella tahdilla kohti kestävämpää energiantuotantoa ja käyttöä.

Jos ääntä ei pidetä, edistystä ei tapahdu ja maailmahan ei ole koskaan valmis. Meinaatko tosissasi, että Suomi olisi ympäristönsuojelun alalla siinä missä se on, jos möykkä ei olisi ollut tarpeeksi suurta?

Ei Suomen taloutta tulla ajamaan karille, koska globaali ympäristön paskominen, siitä saat olla varma. Kumminkin - kaikesta huolimatta - on mielestäni nuorisolta täysin oikeutettua, että viiskymppisiä pikkasen herätellään sen suhteen, että onko nyt oikeasti tehty tarvittava ilmaston suhteen.

Muistuttaisin Kimmoa vielä siitä, että lapset eivät päätä juuri mistään tässä maailmassa. Päättäjät ovat meidän ikäluokkaa. Siksi on heidän intresseissä kohdistaa meihin mielipidevaikuttamista, koska he pesevät loppupeleissä tulevaisuudessa kaiken meiltä jäljelle jääneen likapyykin.
Ja siltikin Helsinki lämpiää kivihiilellä! Joka on tuotu ulkomailta, Eikä kotimaisella energialla minkä ilmasto vaikutus olisi pienempi kuin venäläisen kivihiilen.
mutta jotenkin se Putinin on saanut sotkettua nämä niin ihanat vihreät omaksi hyödyllisiksi hölmöiksi.
 
Helsinki on luopumassa kivihiilestä pikkuhiljaa. 2024 sammuu Hanasaaren voimalaitos. Kovin nopeita peliliikkeitä ei tällä rintamalla ole mahdollista tehdä.
 
Siksi konkretisoin omalla lapselle mitä asia käytännössä tarkoittaa. Mutta miksi ihmeessa ei pidetä mielenosoituksia valtion holtitonta lainanottoa vastaan? Lapsemme nimittäin joutuvat maksamaan ne velat. Veikkaan syyksi vihervasemmiston asennetta velanottoon ja sillä ylläpidetyyn ylisuureen ja tehottomaan julkishallinntoon.

No kysy niiltä lapsiltas. Hitostako me se tiedetään, mutta aina toki voi arvata. Niitä ei kiinnosta velkaantuminen. Ei tarvikaan. Niitä saattaa silti kiinnostaa se, että tämä pallo on "helposti elettävässä" kunnossa vielä 30-60 vuoden kuluttuakin.

Äänen pitämisestä en ns. kritisoi, vaan "ympäristöuskovaisten" kaksinaismoraalia. Vaaditaan muutosta, mutta keinot valitaan siten, että ne sopivat omaan pirtaan.

Ovatko lapset "ympäristöuskovaisia"? Voisitko esittää millä tavalla lapset vaativat tässä nimenomaisessa mielenosoituksessa muutos siten, että ne sopivat omaan pirtaan?

Mistä oli kyse:
The School strike for climate (also known variously as Fridays for Future, Youth for Climate and Youth Strike 4 Climate) is an international movement of school students who are deciding not to attend classes and instead take part in demonstrations to demand action to prevent further global warming and climate change.
 
Kuinkas moni langan maailmanparannusautoilua saarnaavista pyöräilee, hiihtää taikka kävelee työmatkat, kuten esim. perussuomalaisten puheenjohtaja tekee? Ei olisi ryssän tai muhiksen öljyistä riippuvainen muuten kuin ketjujen rasvauksessa.

Minä kävelen tai pyöräilen nykyään työpaikalle. Tosin ei se varmaan ole oikea ilmastoteko kun en ole tehnyt siitä somessa mitään numeroa muita syyllistäen ja tuoden esille omaa paremmuuttani. Tosin sitten työmatkoilla joudun usein lentämään ja mökkeillessä käyttämään polttomoottoreita enemmän kun olisi suotavaa.
 
Ovatko lapset "ympäristöuskovaisia"? Voisitko esittää millä tavalla lapset vaativat tässä nimenomaisessa mielenosoituksessa muutos siten, että ne sopivat omaan pirtaan?

Ei ne lapset kommunistejakaan olleet,
silloin kun laulettiin "Lenin-setä asuu Venäjällä"

Vertaisin vähän samaan. Ja jotkut (trollit) ovat ehdotelleet että
"Lenin-setä" kouluihin oppiaineeksikin. Vai oliko se ilmasto-oppi.
 
No kysy niiltä lapsiltas. Hitostako me se tiedetään, mutta aina toki voi arvata. Niitä ei kiinnosta velkaantuminen. Ei tarvikaan. Niitä saattaa silti kiinnostaa se, että tämä pallo on "helposti elettävässä" kunnossa vielä 30-60 vuoden kuluttuakin.

Ovatko lapset "ympäristöuskovaisia"? Voisitko esittää millä tavalla lapset vaativat tässä nimenomaisessa mielenosoituksessa muutos siten, että ne sopivat omaan pirtaan?

Mistä oli kyse:
The School strike for climate (also known variously as Fridays for Future, Youth for Climate and Youth Strike 4 Climate) is an international movement of school students who are deciding not to attend classes and instead take part in demonstrations to demand action to prevent further global warming and climate change.

Lapset on helppo saada innostumaan erilaisista asioista. Omat lapset kyllä kammoksuvat holtitonta velanottoa, mutta se tulee kotoa. Eikä tuo ympäristön suojelu ole edes paha asia kannattaa, mutta pidän ns. ympäristöaktivisteja kaksinaamaisina ja koko hommassa haiseen valkkaamisen maku. On ihan ok syödä jostain maailman perseestä raahattua eksoottista hedelmää pastan kera ja kumota se biodynaamisesti Etelä-Afrikassa tuotetulla viinillä, mutta samalla kritisoidaan toisten kotimaisen lihan syöntiä. Valitaan se mikä itseä mielyttää ja loppu julistetan pahaksi. Hyvän asian puolesta ollaan valmiit valehtelemaan ja vääristellään totuutta. Tässä on vähän samaa kuin taannoin kommareilla.

Pointtini on, ettei ympäristön suojelussa ole mitään pahaa, itse yritän tehdä sitä mahdollisimman paljon ihan käytännössä. Olen kuitenkin skeptinen ympäristöuskovaisten tarkoitusperien osalta. Siinä ei olla puhtain asein liikkeellä.
Edit: Juttu loppuun
 
Erinomaisesti kiteytetty myös meikän ajatus asiasta.
 
Ministeriötä huolettaa kotitalouksien vähäinen taksinkäyttö – ”taksimatkoihin vain 60 euroa”

Ministeriötä myöten liikkumiseen kuluvien eurojen halutaan menevän entistä enemmän palveluihin, ei enää omistamiseen. Taustalta löytyy niin tehokkuus- kuin ilmastoajatuksiakin. (KUVA: Timo Hämäläinen)
Julkaistu: 26.3. 6:57

TAKSIUUDISTUS

Liikkumisen murros edellyttää niin tarjonnan kuin kysynnänkin muutosta. Siihen pyritään muun muassa paljon kritiikkiä saaneella taksiuudistuksella. Mutta miksi ministeriö on huolissaan takseihin käytetyn rahan vähyydestä?
Taksiuudistuksen tavoitteena on ollut lisätä taksipalvelujen käyttöä ja mahdollistaa entistä paremmat taksipalvelut. Kotitaloudet käyttivät vuonna 2016 keskimäärin taksimatkoihin vain 60 euroa.

Edellä mainittu paljon puhuva virke löytyy Liikenne- ja viestintäministeriön medialle hiljattain lähettämästä varsin pitkästä tiedotteesta, jossa ministeriö vastaa erilaisiin julkisuudessa esiintyneisiin niin sanottuun taksiuudistukseen liittyviin kysymyksiin.

Vain -sana paljastaa hyvin, että taksiuudistus on myös osa ministeriön vahvasti ajamaa niin sanottua liikenteen murrosta eli muutosta nykyisestä omistusautomallista kohti liikkumisen palveluita. Yksi palveluistumisen mittareista on tietenkin palveluihin eli tässä taksikyyteihin vuositasolla käytetty keskimääräinen raha, jonka LVM haluaa nyt nousuun.
Tiedote paljastaa rahahuolien ohella senkin, että ministeriötä huolettavat eurojen ohella myös digitaalisten palveluiden toistaiseksi kovin alhaiset käyttäjämäärät:

Liikennekaaren ytimessä on liikenne palveluna eli niin sanottu MaaS – mobility as a service. Ideana on luoda eri liikennemuotoja yhdistäviä palveluita, jotka perustuvat käyttäjien tarpeisiin. Ja vähentävät perinteistä yksityisautoilua.(KUVA: Mesut Turan)

”Osa käyttäjistä on siirtynyt myös käyttämään digitaalisia palveluja. Liikenne- ja viestintäviraston selvityksen mukana taksitilauksen tilaajista vain 10 prosenttia oli tehnyt viimeisimmän tilauksensa netistä tai mobiilisovelluksella. Digitalisaatiota ja uusia palveluja hyödyntämällä kuluttajat voivat entistä paremmin kilpailuttaa palveluja”, tiedote toteaa.

Siis jälleen kerran vain. Eli konsulttilaskelmiin on vielä matkaa.

Sanoissa huomion kiinnittää myös se, että tiedote muistaa korostaa moneen otteeseen siitä, kuinka uuden lain tavoitteena on ”tukea pitkän aikavälin muutosprosesseja” sekä ”toimivien liikennemarkkinoiden ja uudenlaisten palvelujen syntymistä”.

Siksi myöskään kansan suussa taksilaiksi vääntyneen liikennepalvelulain vaikutuksista ei muutaman kuukauden kokemuksen perusteella kannata ministeriön mukaan ”tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä”.

Lapset on helppo saada innostumaan erilaisista asioista. Omat lapset kyllä kammoksuvat holtitonta velanottoa, mutta se tulee kotoa. Eikä tuo ympäristön suojelu ole edes paha asia kannattaa, mutta pidän ns. ympäristöaktivisteja kaksinaamaisina ja koko hommassa haiseen valkkaamisen maku. On ihan ok syödä jostain maailman perseestä raahattua eksoottista hedelmää pastan kera ja kumota se biodynaamisesti Etelä-Afrikassa tuotetulla viinillä, mutta samalla kritisoidaan toisten kotimaisen lihan syöntiä. Valitaan se mikä itseä mielyttää ja loppu julistetan pahaksi. Hyvän asian puolesta ollaan valmiit valehtelemaan ja vääristellään totuutta. Tässä on vähän samaa kuin taannoin kommareilla.

Pointtini on, ettei ympäristön suojelussa ole mitään pahaa, itse yritän tehdä sitä mahdollisimman paljon ihan käytännössä. Olen kuitenkin skeptinen ympäristöuskovaisten tarkoitusperien osalta. Siinä ei olla puhtain asein liikkeellä.
Edit: Juttu loppuun

Johtunee siitä että samat kommarit ovat tämän alulle panneet.
 
Yli 85-vuotias tuttu soitti ja sanoi ettei maitoa suositella enempää kuin lasi päivässä.
Ihmettelin tätä. Hänellä ei ole luukatoa niin kuin monella. Varmaan sen ansiota, että on juonut maitoa paljon.

Etsin uutisen ja huomasin ettei se olekaan uusi ravintosuositus vaan ilmastosuositus:

Voi voi kun ei välillä tierä itkeäkkö vai nauraa näille ilmastouskovaisille ääliöille
 
Helsinki on luopumassa kivihiilestä pikkuhiljaa. 2024 sammuu Hanasaaren voimalaitos. Kovin nopeita peliliikkeitä ei tällä rintamalla ole mahdollista tehdä.
Se että Helsinki päätyi kivihiilen, eikä kotimaiseen energiaan jonka ilmasto vaikutukset ovat pienemmät on muuten vihreiden ajaman politiikan tulosta.
PS sovitaanko että kun puhutaan autoista niin käytetään samaa argumenttia( Kovin nopeita peliliikkeitä ei tällä rintamalla ole mahdollista tehdä) varsinkin kun puhutaan taajaman ulkopuolisesta elämästä.
 
Voi voi kun ei välillä tierä itkeäkkö vai nauraa näille ilmastouskovaisille ääliöille

Onkos nämä nyt sitten niitä "ekofasisteja":

Kansainvälisen ympäristöjärjestön ruokasuosituksilla tähdätään ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.
WWF:n suosittelemaan ilmastoystävälliseen ruokavalioon kuuluu korkeintaan lasi maitoa tai muutama siivu juustoa päivässä. Kananmunia saisi syödä korkeintaan kuusi kuukaudessa.

Ovatko tosissaan vai onko tarkoitus vaan provosoida?

Naurattaisi mutta kun aloin ajatella mikä on pahimmillaan tulos kun
tuo ilmastohassuttelu sattuukin jatkumaan vielä 10 vuotta. Siinä on 2015
mamusotku ja Trump-ulina pientä.
 
Back
Top