Ilmastopsykoosi -ketju

ENERGIAPOLITIIKKA

Jari Kainulainen

”Ei tule onnistumaan, öljyn kulutus ei vähene” – suomalaisjohtaja lyttää biointoilun kovin sanoin

St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen lyttää biointoilun ja sähköautot kovin sanoin Kauppalehdessä.

"Öljynkulutus kasvaa tällä hetkellä ennätysvauhtia, vähän alle kaksi miljoonaa barrelia päivässä. Tämä ei ole ennuste, vaan todellisuutta", näin sanoo energiayhtiö Anttonen muistuttaa.

Hänen mukaan öljynkulutuksen kasvu ei hidastu tulevaisuudessakaan. Maailman väestömäärän kasvaessa kulutus vain lisääntyy.

Hän kritisoikin Pariisin ilmastosopimusta epärealistiseksi ja moittii Suomen hallituksen energia- ja ilmastostrategian jopa vaarantavan maan kilpailukyvyn.

Suomen strategiassa merkittävä osa päästövähennystavoitteesta on asetettu liikenteen harteille. Vuonna 2030 Suomen teillä pitäisi olla 250 000 sähköautoa.

Anttosen mukaan sähköautot eivät kuitenkaan lopeta maailmanlaajuista öljynkulutuksen kasvua. Niillä vain lakaistaan ongelmat paikallisesti maton alle.

"Aina kun lähdetään korvaamaan jotakin, pitäisi miettiä, mitä tapahtuu sille, mikä korvataan. Mihin bensiini laitetaan? Jos bensa-autot kuljetetaan Afrikkaan, päästöt vain kasvavat. Ei se ole ratkaisu, että korvataan jotakin EU:n sisällä tai Suomessa ja viedään roskat maailmalle."

Anttonen ei kuitenkaan täysin tyrmää sähköautoja, vaan uskoo niiden olevan osa ratkaisua, mutta vasta joskus tulevaisuudessa.

Anttosen mukaan biopolttoaineet eivät nekään lopeta raakaöljyn käytön kasvua, sillä biomassa ei yksinkertaisesti riitä raakaöljyn korvaajiksi.

Toisaalta energiayhtiön nokkamies uskoo insinööreihin sen verran, että nämä voisivat ratkaista ongelmat. Mutta tämä tapahtuu vasta sitten, kun päästöjen pienentämiseen tulee pakko, kun kuvainnollisesti "laitetaan ase insinöörien ohimolle".

"Mutta nyt ollaan vielä kaukana siitä tilanteesta. Keskustelua hallitsee ilmastopaneelin näkemys. Halutaan uskoa, että Pariisin sopimus on mahdollinen ja sitä varten rakennetaan sopivia näkymiä, että ihmisillä ja poliitikoilla säilyisi usko asiaan. Tässä ammutaan omaan nilkkaan: kun tiekartta on epärealistinen, se antaa vapauden olla tekemättä mitään."

Vaarantaa Suomen kilpailukyvyn
Anttonen kritisoi hallituksen sähköautotavoitteen lisäksi myös hallituksen biopolttoainetavoitetta. Biopolttoaineiden energiasisällön fyysinen osuus halutaan nostaa 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

"Biopolttoainetavoite on kansantalouden kannalta dorka. Nostamme omia kustannuksiamme hirveästi ja voi olla, että emme saavuta sitä kotimaisilla raaka-aineilla. Voi olla, että raaka-aineita vielä kuskataan Suomeen ulkomailta."

Anttonen sanoo suoraan, että Suomi on vaarantamassa kilpailukykyään.

"Ei ole mitään järkeä siinä, että me teemme asioita sinisilmäisesti ja muut pelaavat kaksilla korteilla. On käynnissä iso pokerinpeluu: on sivistynyttä puhua yhdellä tavalla, mutta samalla toimitaan toisella tavalla. Maailma ei ole rehellinen."
 
  • Tykkää
Reactions: krd
Poliitikoille on tuojasama suomen kilpailukyvyn nousulle, tai laskulle. Tämä on nähty jo aikapäiviä sitten ja tällainen poliittinen "snobismi" on vain kasvusuunnalla.
Tälläkin hallituskaudella on tehty päätöksiä poliittisin perustein, eikä teknistaloudellinen perustein
...
Ikävä kyllä.
 
Laitetaan tämmöinen USA:n National Snow and Ice Data Centerin käppyrä merijään määrästä n. 40 vuoden ajalta. Linkin takana lisää katseltavaa ja hieman keskustelua aiheesta. Kai tässä jotenkin huomionarvoista miten 2016 loppupuoli poikkeaa valtavirrasta, samoin 2017 alku, mutta enempää en tämän merkityksestä oikeastaan ymmärräkään. Hyviä tulkintoja otetaan vastaan. :D


nsidc_global_extent_byyear_b.png


http://blogs.agu.org/mountainbeltway/2016/11/22/unprecedented-territory-global-sea-ice/
 
Ilmasto on muuttumassa maapallon ja kosmisten syklien mukaan joista ihmisellä on liian vähän tietoa tai ei lainkaan. Mahdollisuutta näihin muuttujiin ihmisen vaikuttaa on täysin nolla, joten on pikkasen " autettu" merenlämpötila dataa sopivaan suuntaa, joka taas sopii tätä varten kehitettyyn "ihmisen vaikutus ilmastoon ideologiaan", jonka apostolina Al Gore puhui itsensä miljonääriksi ja jonka avulla tehdään globaalia politiikkaa niin talouden kuin maapallon resurssien suhteen kuin kansalaisten elämän vaikuttaen...
 
Viimeksi muokattu:
Seuraavat jäivät epäselviksi kun kirjoittaja ei muistanut laittaa lähdeviitteitä:

Maapallon syklit = geotermiset tekijät? Pellucidar-teoria?
Kosmiset syklit = aurinkotuulet? alienit?
Autettu merenlämpötiladata = Daily Failin suurpaljastus jossa yhden virkamiestieteilijän korruptio osoittaa valheeksi muunkin (n. 99,999%) tieteenharrastamisen maailmalla?
Ideologia ihmisen vaikutuksesta ilmastoon = ?
hypoteesi ihmisen vaikutuksesta ilmastoon = Al Goren keksintö?
Globaali politiikka talouden suhteen = hmmm... George Soros?
Globaali politiikka maapallon resurssien suhteen = hmmm... George Soros?
Globaali politiikka vaikuttamassa kansalaisten elämään = Intian muovipussikielto? Kiinan aktivismi Pariisin ilmastosopparissa?

Ei nyt liian vakavasti... ehkä ihan hyvä että olen tukevasti hra pusikkomaisterin i-listalla, muuten voisi tulla taas "henkilökohtaisuuksiin" menosta kiukkua ja tulikiveä niskaan... mutta kai täällä muutkin sitten saa laittaa mitä huvittaa :D
 
Ilmasto on muuttumassa maapallon ja kosmisten syklien mukaan joista ihmisellä on liian vähän tietoa tai ei lainkaan. Mahdollisuutta näihin muuttujiin ihmisen vaikuttaa on täysin nolla, joten on pikkasen " autettu" merenlämpötila dataa sopivaan suuntaa, joka taas sopii tätä varten kehitettyyn "ihmisen vaikutus ilmastoon ideologiaan", jonka apostolina Al Gore puhui itsensä miljonääriksi ja jonka avulla tehdään globaalia politiikkaa niin talouden kuin maapallon resurssien suhteen kuin kansalaisten elämän vaikuttaen...

Ilmasto on toki jatkuvassa muutoksessa ja esimerkiksi ihan tässä holoseenikaudellakin keskilämpötila on ollut joissain vaiheissa nykyistä korkeampi. Viimeisen vuosisadan lämpenemisessä pelottavaa on kuitenkin sen historiallinen nopeus ja erinomainen korrelointi ihmisen aikaansaamaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvun kanssa. Vaikka ihminen ei vastaakkaan koko maapallon kasvihuonekaasuista kuin murto-osaa, se riittää kuitenkin horjuttamaan maapallon normaalia ilmastotasapainoa lämpimään suuntaan. Nämä ovat todella mielenkiintoisia asioita, varsinkin kun niihin on päässyt jonkin verran perehtymään oman alan kautta.

Kansantajuinen video ilmastonmuutokseen ja kasvihuoneilmiöön liittyvistä virhekäsityksistä, suosittelen katsomaan:


Kannattaa myös miettiä, kummalla on enemmän resursseja lobata ilmastoon liittyviä päätöksiä: ylikansallisilla energiajäteillä vai viherhippiäisillä.
 
Selitä sinä sitten "ilmastomuutos on ihmisen aikansaama uskovaisena" tämä...



And now, this:
http://www.dailymail.co.uk/sciencet...rs-duped-manipulated-global-warming-data.html

Exposed: How world leaders were duped into investing billions over manipulated global warming data
  • The Mail on Sunday can reveal a landmark paper exaggerated global warming
  • It was rushed through and timed to influence the Paris agreement on climate change
  • America’s National Oceanic and Atmospheric Administration broke its own rules
  • The report claimed the pause in global warming never existed, but it was based on misleading, ‘unverified’ data
 
Selitä sinä sitten "ilmastomuutos on ihmisen aikansaama uskovaisena" tämä...

Eli koska yksi tieteellinen raportti julkaistiin etuajassa, jotta se ehtisi tuohon Pariisin ilmastokonferenssiin, kaikki tuhannet aiemmin aiheesta tehdyt julkaisut ovat virheellisiä? Kummallinen päätelmä.

Daily Mail on muuten journalismiltaan Seiskan tasoa, minkä huomaa jo siitä että he tässäkin artikkelissa laittoivat sanoja alkuperäisen lähteensä suuhun. Tuo John Bates ei nimittäin omien sanojensa mukaan missään vaiheessa väittänyt tutkimuksessa olevan datan olevan vääristeltyä, vaan ainut ongelma siinä oli hänen mukaansa se, että se julkaistiin liian hätiköidysti vastoin NOAA:n sääntöjä:

http://reason.com/blog/2017/02/08/noaa-climate-change-data-manipulation-ch
 
Eli koska yksi tieteellinen raportti julkaistiin etuajassa, jotta se ehtisi tuohon Pariisin ilmastokonferenssiin, kaikki tuhannet aiemmin aiheesta tehdyt julkaisut ovat virheellisiä? Kummallinen päätelmä.

Daily Mail on muuten journalismiltaan Seiskan tasoa, minkä huomaa jo siitä että he tässäkin artikkelissa laittoivat sanoja alkuperäisen lähteensä suuhun. Tuo John Bates ei nimittäin omien sanojensa mukaan missään vaiheessa väittänyt tutkimuksessa olevan datan olevan vääristeltyä, vaan ainut ongelma siinä oli hänen mukaansa se, että se julkaistiin liian hätiköidysti vastoin NOAA:n sääntöjä:

http://reason.com/blog/2017/02/08/noaa-climate-change-data-manipulation-ch

Vihreävoiman "klorofyliaanit" elävät voimakkaasti nykyajan ihmisissä, joka ilmenee vahvana uskona "näkyvään dataan" ja väkevään saarnaan tulevasta :D *Green Jedi Al Gore*

Mitä tulee dailymailiin niin tässä tapauksessa se on niin epäluotettava ja MV tasoa mutta kun on kyse Trump vastaisesta kirjoittelusta niin kukaan ei niitä ole kyseenalaistamassa...kuten ei muidenkaan medioiden lannanlevityksestä joka kohdistuu Trumppiin... :rolleyes:

Joten jatkakaa vaan :p
 
Viimeksi muokattu:
Vihreävoiman "klorofylaanit" elävät voimakkaasti nykyajan ihmisissä, joka ilmenee vahvana uskona "näkyvään dataan" ja väkevään saarnaan tulevasta :D

Noh, nämä eivät ole mitään uskonasioita vaan raakaa tieteellistä dataa. Minäkin kuvittelin joskus, että ihmisen vaikutus maapallon ilmastoon olisi minimaalista, mutta tarkemmin näihin tutkimuksiin perehdyttyäni tulin toisiin aatoksiin. Vihreisiin en puolueena kyllä koskisi pitkällä kepilläkään, ovat ydinvoimavastaisina vaarallisia jopa ilmastolle.:)

Vaikka näistä asioista onkin hauskaa väitellä ja yrittää haastaa toisten näkemyksiä, taidan lopettaa tältä illalta.
 
Noh, nämä eivät ole mitään uskonasioita vaan raakaa tieteellistä dataa. Minäkin kuvittelin joskus, että ihmisen vaikutus maapallon ilmastoon olisi minimaalista, mutta tarkemmin näihin tutkimuksiin perehdyttyäni tulin toisiin aatoksiin. Vihreisiin en puolueena kyllä koskisi pitkällä kepilläkään, ovat ydinvoimavastaisina vaarallisia jopa ilmastolle.:)

Vaikka näistä asioista onkin hauskaa väitellä ja yrittää haastaa toisten näkemyksiä, taidan lopettaa tältä illalta.

Kummallista että samasta datasta on olemassa tiedemiehiä ja tutkioita jotka ovat siitä eri mieltä....? o_O
 
Vihreävoiman "klorofyliaanit" elävät voimakkaasti nykyajan ihmisissä, joka ilmenee vahvana uskona "näkyvään dataan" ja väkevään saarnaan tulevasta :D *Green Jedi Al Gore*

Mitä tulee dailymailiin niin tässä tapauksessa se on niin epäluotettava ja MV tasoa mutta kun on kyse Trump vastaisesta kirjoittelusta niin kukaan ei niitä ole kyseenalaistamassa...kuten ei muidenkaan medioiden lannanlevityksestä joka kohdistuu Trumppiin... :rolleyes:

Joten jatkakaa vaan :p
Neuvot siis kyseenalaistamaan?

Trump on pressa ja varsinkin USA:n presidentti ottaa lantalapioita suunnasta jos toisesta. Ei se suinkaan ole kriitikoilta turvassa, päinvastoin. Haukuttiinhan Obamaakin joka viikko jossakin. Mikä poikkeus Trumppi olisi?
 
Onhan näitä muitakin ihmisiä jotka ajattelevat omilla aivoillaan...o_O

Hesari tiedottaa: Arktisen merijään alue pienentynyt 70 % - todellisuudessa 12 %
13.2.2017 11:46 Antero Ollila

http://aveollila1.puheenvuoro.uusis...rijaan-alue-pienentynyt-70-todellisuudessa-12

  • Kuva 1. Arktisen alueen merijään kehitys vuodesta 1979

  • Kuva 2. Jäämeren jäätilanne tammikuussa 2017.
Otsikossa on pieni tarkennusta vaativa seikka. Hesarin mielipidepalstalla oli tänään 13.2.17 Ilmastonmuutos-osiossa mielipidekirjoitus, jossa esitettiin otsikossa oleva väite, että napa-alueiden jääpeite on supistunut kuluneiden vuosikymmenten aikana jo 70 %. Mielipidekirjoituksen ovat kirjoittaneet Teknologiateollisuus ry:n johtaja Sanna Rauhansalo ja Kestävän kaivostoiminnan verkoston pääsihteeri Eero Yrjö-Koskinen. Tiedon oikeellisuus on tietenkin ensisijaisesti kirjoittajien vastuulla, mutta Hesarin tiedetoimittajat ovat hyvin todennäköisesti näyttäneet vihreää valoa kirjoitukselle.

Kirjoituksen väitteessä on kaksi epämääräistä käsitettä. Viimeiset vuosikymmenet ei ole tarkka ilmaisu, mutta lähtökohtana voidaan käyttää vuotta 1979, koska siitä ajasta on satelliittimittaustietoa. Käytännössä ilmaston nykyinen lämpeneminen alkoi n. vuosien 1970-1975 paikkeilla, kun se oli ensin kylmennyt 30-luvun loppuvuosien huippulämpötiloista. Napa-alueen jääpeitteellä tarkoitettaneen Jäämeren jään pinta-alaa.

Suosituin ennuste ilmastonmuutoksen vaikutuksista on ollut sula Jäämeri kesäaikaan. Nobelin rauhanpalkinnon voittaja Al Gore, jonka ansioksi Nobel-palkinnon valitsijat kirjasivat mm. erinomaisen tiedottamisen ilmastonmuutoksesta, ennakoi useaan otteeseen, että Jäämeri on sula kesäisin vuoteen 2013-2015 mennessä. Nyt Rauhansalo ja Yrjö-Koskinen ovat siirtäneet maalitolppia vuoteen 2050. Tällaisilla ennustuksilla ei ole mitään tieteellistä arvoa, kun katsoo toteutunutta historiaa.

Kuvassa 1 on graafinen esitys merijään pinta-alatrendistä vuodesta 1979 alkaen. Sen mukaan pinta-ala on vähentynyt tähän vuoteen mennessä n. 12 % - ei 70 %. Olisi kannattanut kirjoittajien tarkistaa tällainen oleellinen fakta, koska se on helposti löydettävissä. Kuvassa 2 on satelliittikuva Jäämeren jäätilanteesta tammikuussa 2017. Punertavalla viivalla on esitetty keskiarvo vuosille 1981-2010. Tällä hetkellä kaksi venäläistä jäänmurtajaa on jään vankeina Jäämerellä ja pysynevät siellä kesään saakka.

++++++++++++++++++++++++++++++

Selvyyden vuoksi ilmoitan, että en ole ilmaston enkä ilmastonmuutoksen kieltäjä, joksi minua tavallisesti nimitetään. Olen eri mieltä IPCC:n kanssa siitä, kuinka paljon kasvihuonekaasut pystyvät nostamaan maapallon lämpötilaa ja se on ollut tutkimuksieni painopiste. Olen julkaissut ilmastonmuutoksesta 12 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia viimeisen viiden vuoden aikana.

Olen julkaissut useita ilmastonmuutosta käsitteleviä blogeja Uudessa Suomessa. Oma ilmastosivustoni, jossa on tarkempaa tietoa ilmastonmuutoksesta: www.climatexam.com

TkT Antero Ollila
Porvoo
 
Selvennys. Helsingin Sanomien mielipidepalstalla oleva kirjoitus ei ole Helsingin Sanomien tiedottamista.


Hyysäri julkaisee väärän tiedon mielipidepalstalla ja joku sen huomaa ja kommentoi asiaa ..? Mitä sitten?

Taitaa olla taas "sijoitukset" laskussa? :D
 
Viimeksi muokattu:
Onhan näitä muitakin ihmisiä jotka ajattelevat omilla aivoillaan...o_O

Hesarin mielipidepalstalla on kyllä kaikenlaista, eikä kukaan tieteilijä ole koskaan väittänyt 70% merijäästä hävinneen. Jo tuo 12% on kuitenkin hurja määrä näin lyhyelle ajalle.

Tämäkään mies ei omien sanojensa mukaan kiellä ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta, vaikka ei edes ole taustaltaan varsinainen ilmastotieteilijä vaan prosessitekniikan asiantuntija. Hän on keskittynyt ilmeisesti tutkimuksissaan eri kasvihuonekaasujen ilmastovaikutuksiin ja saanut tulokseksi valtavirtaa pienempiä arvoja. Luotan enemmän varsinaisten ilmastoeksperttien tutkimuksiin, mutta on hienoa että tällaisia kyseenalaistavia näkemyksiä esitetään. Siitä tieteenteossa onkin pohjimmillaan kysymys, kyseenalaistamisesta ja vanhojen hypoteesien laittamisesta testiin.
 
Tämäkään mies ei omien sanojensa mukaan kiellä ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta,

Ei hän noilla sanoilla tätä kertonut vaan hän kirjoitti näin:

"Selvyyden vuoksi ilmoitan, että en ole ilmaston enkä ilmastonmuutoksen kieltäjä, joksi minua tavallisesti nimitetään. Olen eri mieltä IPCC:n kanssa siitä, kuinka paljon kasvihuonekaasut pystyvät nostamaan maapallon lämpötilaa ja se on ollut tutkimuksieni painopiste."
 
Ei hän noilla sanoilla tätä kertonut vaan hän kirjoitti näin:

"Selvyyden vuoksi ilmoitan, että en ole ilmaston enkä ilmastonmuutoksen kieltäjä, joksi minua tavallisesti nimitetään. Olen eri mieltä IPCC:n kanssa siitä, kuinka paljon kasvihuonekaasut pystyvät nostamaan maapallon lämpötilaa ja se on ollut tutkimuksieni painopiste."

Yritin etsiä miehen blogista kohtaa, jossa hän varsinaisesti kieltäisi ihmisen vaikuttavan millään tavalla ilmastoon, mutta en löytänyt sellaista. Minimaalisena hän vaikutusta ilmeisesti kuitenkin pitää.

Mutta toistan vielä: hän ei ole taustaltaan ilmastotutkija- vaan prosessiteknikko. Nämä kaksi alaa ovat aika kaukana toisistaan, mikä syö hänen tutkimustensa uskottavuutta.
 
Tämä oli oikein hyvä kirjoitus ..:solthum:

Trump ei aikaile ilmastoasioissa

Eilen se tapahtui. Obama lähti ja Trump tuli.Samalla lähti Valkoisentalon nettisivuilta melkoinen määrä ilmastonmuutospropagandaa. Ja iso osa Obaman hallinnon perintöä. Mukana saattoi mennä

Presidentti Trump vannomassa presidentin valaa
hitunen asiaakin, mutta sellaista se on siivotessa kunnolla. Minua harmittaa, kun en tajunnut kopioida noita Obaman aikaisia ilmastosivuja. No, se on pieni vahinko.

Suomen poliittinen johto ehkä perussuomalaisia lukuunottamatta pohtii isompaa vahinkoa. Miten ihmeessä Trumpista tuli maailman mahtavimman maan presidentti? Ja miten hänen kanssaan pärjätään? Minulla on molempiin asioihin tarjota vastauksia kirjoituksen lopussa. Mutta sitä ennen mennäänn tämän blogin aiheeseen, eli ilmastopolitiikkaan, mikä meidän poliittisessa ilmapiirissämme kattaakin lähes kaiken elämiseen liittyvän niin sanotusta ilmastotutkimuksesta energian käyttöömme. Siis ihan kaiken asumisestamme liikkumiseen ja ruokailuun. Ministeri Anne Bernerkin perusteli liikenneyhtiöselvitystään ilmastonmuutoksen torjunnalla.

No, ei tässä meidän poliitikoilla suurta hätää ole, sillä vallan kahvassa eivät ole enää Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja. Eivätköhän Niinistöt (Sauli ja Jussi), Soini ja ehkä Orpokin sopeudu realiteetteihin. Suurempi hätä voi olla niillä poliitikoilla, jotka ovat tehneet politiikkaa Obaman premisseillä, joista ilmastonmuutos on ollut yksi merkittävimmistä. Ja vielä suurempi huoli voi tietysti olla niillä kaikilla lukemattomilla asiantuntijoilla, erityisasiantuntijoilla, tutkijoilla ja muilla lobbareilla, joiden tulorahoitus on täysin riippuvaista ilmastonmuutosasioiden muodikkuudesta valtioiden hallinnoissa. Heille tulee aivan uusia haasteita, kun Trumpin hallinto vaikuttaa täysin kylmältä asialle.


energia-aloitteensa asialistan ykköseksi. Tällä asialla on järisyttävät vaikutukset pienellä viiveellä Euroopassa ja Suomessakin. Täällä tullaan myös kohtapuoliin kysymään, voisimmeko maailman pohjoisimpana ja energiariippuvaisimpana kansana kehittää energiahuoltoamme, liikennettämme, asumistamme ja muutakin olemistamme muistakin lähtökohdista kuin ilmastonmuutoksen torjunnan perustalta. Yhdysvaltojen vaihtaessa puolta ei enää voidakaan vedota mediapelin luomiin mielikuvakonsensuksiin, joissa suurimmat osat maailmasta - mm. Kiina, Intia, Venäjä ja Afrikka - eivät ole koskaan olleet sydämeltään mukana.


Uuden hallinnon heilutus vanhan perinnölle.
Presidentti Trump tulee pyörtämään lähiaikoina monia presidentti Obaman määräyksiä. Trumpin julkaiseman toimintasuunnitelman mukaan ensimmäisenä "siivousvuorossa" ovat juuri energiaan liittyvät asiat. Veikkaan siivouksen jatkuvan määräysten kumoamisesta myös organisaatioihin ja niiden johtoon. Trump on todistettavasti osannut sanoa "You're fired", enkä epäile hänen alipäälliköidensä kykyä ja motivaatiota tuon fraasin toistoon, jos haluavat uudet paikkansa pitää. Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässähän useimpien virastojen johto vaihtuu vaalituloksen mukaisesti, ja luonnollisesti uudet johtajat voivat rationalisoida virastojaan alemmillakin tasoilla.

Veikkaisin, että esimerkiksi monien manipuloiduksi epäilemän Nasan GISS-sääaikasarjan ylläpitäjille voi tulla kuumat paikat. Obaman ykkösnyrkin, Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston (EPA), nykyisestä johdosta tuskin jää jäljelle pölyhiukkastakaan, kun siivous päättyy. Samalla katkeavat viimeisen kahdeksan vuoden aikana luodut suhteet ja rahoituskanavat lukemattomiin lobbauksen yhteisöihin, jotka ovat usein naamioineet poliittisen vaikuttamisensa tieteen kaapuun. Siivouksen pesuvesivirtaus voi olla niin voimakasta, että muutama "lapsikin" saattaa vahingossa valahtaa viemäriin. Se on tietysti vahinko, josta ns. tieteen itseohjautuvuus voi joskus kokea huonoa omatuntoa, jos sellaista monin osin korruptoituneesta ja politisoituneesta tieteestä vielä löytyy.

Mutta miten me nyt sitten Trumpin kansallismielisen politiikan kanssa pärjäisimme? Trumpin kanssa harmonia löytyy juuri tuosta Euroopassa lähes kirosanaksi muodostuneesta kansallisesta intressistä. Mennään Washingtoniin ja kerrotaan, että meilläkin on kansallisia intressejä. Sitä puhetta Trump ymmärtää. No tukeeko hän niitä, on eri asia, mutta voi tukeakin, jos ne sopivaat hänen vastaaviin intresseihinsä. Samaa ovat muuten presidentti Putin ja monet muutkin isojen maiden johtajat viestittäneet. Brysselin herrat ovat olleet enemmän maailmaa pelastamassa ja siten eri äänilajissa. Sanoisin kuitenkin, että jos Valkoiseen taloon haluaa päästä kuultavaksi, ilmastonmuutoksen torjuntaa ei kannattane enää nostaa aivan ykkösasiaksi, vaikka se ehkä vielä viime vuonna olisi toiminut.

Lopuksi paras lukemani analyysi siitä, miksi Donald Trump voitti Hillary Clintonin. Sen on kirjoittanut vähän epäsovinnainen ja vasemmistolainen (entinen?) journalisti, Brendan O'Neill, joka käsitykseni mukaan ei ole Trumpin kannattaja:
Trump valittiin presidentiksi?! Miten näin pääsi tapahtumaan??Näin pääsi tapahtumaan, koska te kielsitte jättimäiset soodapullot. Ja tupakoinnin puistoissa. Ja "loukkaavat" ideat kampuksilla.Koska te brändäsitte homoavioliittoja kannattamattomat homofoobikoiksi ja ihmiset jotka ovat massamaahanmuuton kannattavuudesta epävarmoja "rasisteiksi".Koska te pidätte aseen omistamista ja kvinoan syömättömyyttä merkkeinä fasismista.Koska te puhuitte enemmän sukupuolineutraaleista vessoista kuin siitä, että pankit vievät talot ihmisten alta.Koska te itkitte silloin kun joku kertoi vitsin Koraanista, mutta nauroitte, kun joku pilkkasi Raamattua. Tehän sanoitte että Islamin kritisoiminen on islamofobiaa. Koska te kerroitte ihmisille, että et voi ajatella noin, et voi sanoa noin, et voi tehdä noin.Koska te kerrotte, millä tavalla saa puhua, haukutte ihmisten vanhemmuustaitoja ja kusitte heidän uskomustensa päälle. Koska te piditte tärkeämpänä ihmisten asenteiden muokkaamista kuin sitä, että heille löytyisi töitä. Koska te muutitte sanat "valkoinen mies" kuvauksesta loukkaukseksi. Koska te haukuitte "kieltäjiksi" ja "vaarallisiksi" kaikkia jotka eivät ole täysin samaa mieltä kanssanne. Koska te kuvaatte toisinajattelua "vihapuheeksi" ja Obaman kritisointia "äärimmäisyydeksi".Koska te olette muuttaneet politiikan joksikin, joka ajaa vain poliitikkojen omia etuja kansalaisten etujen sijasta. Koska te kohtelitte ihmisiä kuin paskaa. Ja ihmiset eivät pidä siitä että heitä kohdellaan kuin paskaa. Trump tapahtui teidän vuoksenne."

Koettakaa kestää!

http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2017/01/trump-ei-aikaile-ilmastoasioissa.html?m=1

 
Back
Top