Ilmastopsykoosi -ketju

Osaako kukaan selittää, miksi juuri perussuomalaiset vastustavat erityisen intohimoisesti tieteen havaintoja tässä asiassa?.Heillä lienee vähiten omaisuutta kiinni minkäänlaisessa teollisuudessa. Sivupolku mutta tämä on näitä järjenvastaisuuksia.
 
Tuo on tosiaan mielenkiintoinen havainto ja samalla myös paikkansa pitävä yleismaailmallisemminkin. Aivotutkimus on tuonut ymmärrystä asiaan.

Todennäköisesti evoluution kautta on muodostunut mekanismi, että ihmiset reagoivat uusiin asioihin / mahdollisiin uhkiin eri tavoin. Osa peläten ja inhoten, osa enemmän uteliaisuuden ja pyrkimyksen ymmärtää kautta. Ihmislajin kannalta tämä on ollut hyvä tasapaino. Ei ole siis parempia tai huonompia ihmisiä.

Mutta on hyvä ymmärtää, miksi ihmiset suhtautuvat joihinkin asioihin niin eri tavoin. Ja miksi usein konservatiivien näkökulmat asioihin esim. internetissä edustavat selkeästi inhoa, pelkoa ja vihaa. Koska sitä he tuntevat.

Ja se kannattaa myös huomata, että konservatiivisten ihmisten suhtautuminen asiaan muuttuu ajan myötä, kun huomataan, ettei jokin asia olekaan uhka. Esimerkkinä vaikka evoluutioteoria. Sehän kohtasi silloin sata vuotta sitten vastustusta. Mutta tuskin foorumilla on enää ketään, joka kokisi sen uhkaksi itselleen tai ihmislajille.

Ensin vanhempi ja kevyempi

Tutkimus: Perussuomalaisilla on erilaiset aivot – ”Jännää”
https://www.uusisuomi.fi/ymparisto/107866-tutkimus-perussuomalaisilla-on-erilaiset-aivot-–-”jannaa”

Sitten tuoreempi ja raskaampi

Aivokuva voi kertoa, oletko konservatiivi vai liberaali
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/04/10/aivokuva-voi-kertoa-oletko-konservatiivi-vai-liberaali
 
Osaako kukaan selittää, miksi juuri perussuomalaiset vastustavat erityisen intohimoisesti tieteen havaintoja tässä asiassa?.Heillä lienee vähiten omaisuutta kiinni minkäänlaisessa teollisuudessa. Sivupolku mutta tämä on näitä järjenvastaisuuksia.
Tähän voisi heittää kaikenlaista puoli-ilkeää keskimääräisestä koulutustasosta yms, mutta luulen että syy on poliittis-psykologinen, aivan kuten Yhdysvaltain oikeiston tapauksessa.

Konservatiiveina perussuomalaiset eivät ole erityisen kiinnostuneita ympäristönsuojelusta (syynä konservatiivisen maailmankatsomuksen omaavien arvopohja, oman keskustelunsa aihe), toisin kuin poliittisen kartan toisessa päässä olevat vihreät tai vasemmisto. Ihmisillä on taipumus sijoittaa itsensä johonkin viiteryhmään ja vastustaa niiden toisten näkemyksiä. Eli jos vihreät tai vasemmisto on huolissaan ilmastonmuutoksesta, persu ei ole.

Jännä vertailu nähdään ympäristöliikkeen suhtautumisessa ydinvoimaan. Ilmastonmuutos on maailman suurin ongelma, paitsi jos sitä aiotaan torjua ydinvoimalla, jolloin se ei enää olekaan. Tässä viiteryhmässä ydinvoiman vastustus tulee selkäytimestä, aivan kuten persuilla ympäristöliikkeen vastustus.

Vaatii vahvaa persoonallisuutta olla ydinvoimaa kannattava vihreä tai ilmastonmuutoksesta huolehtiva perussuomalainen, sillä monenlaiset sosiaalipsykologiset mekanismit toimivat näitä henkilöitä vastaan.

Nykyajan polarisoituneessa some-ajassa nämä ilmiöt kasvavat ennenäkemättömiin mittoihin. Tiedetään että ihmisillä on taipumus etsiä tietoa joka tukee heidän ennakkokäsityksiään eikä toisinpäin. Samanmielisten kuplassa tämä on helppoa.

Lopputulos on, että täysjärkiset ihmiset jankkaavat vuosikausia itsestään selviä todisteita vastaan.
 
Lopputulos on, että täysjärkiset ihmiset jankkaavat vuosikausia itsestään selviä todisteita vastaan.

Joku sosiaalipsykologinen juttuhan tuo ilmastonmuutosta koskevien havaintojen kiistäminen on. Ja näemmä vihervasemmistossa ei saa ajatella itse ilmastonmuutoksen merkityksestä ja ratkaisuista vaan pitäisi omaksua valmis narratiivi.

Aiheeseen liittyen olen ollut viime vuosina vähän ymmälläni erityisesti tästä antroposeenikeskustelusta. Tuo antroposeeni kun on metaforana nykyään kansainvälisissä tiedejournaaleissa tredikäs vaikka laajemmat piirit ovat tuskin asiasta edes kuulleet ja luonnontieteellinen pohja on itselleni vähän hämärä. Hyvä että edes viitsin nostaa asian täällä esiin kun se koko homma kuitenkin teilataan jonain elitistisenä akateemisena paskana. Liikaa sivistyssanoja ja silleen.
 
Suurin ilmastonmuutosteoriaan liittyvä ongelma on se, että se ei ole tyytynyt olemaan tieteellinen teoria, vaan siitä on tehty poliittinen doktriini, jolla arvotetaan ihmisiä hyväksyttyyn ja ei-hyväksyttyyn luokkaan. Jälkimmäisten katsotaan olevan jonkinlaisia äärioikeistolaisia änkyröitä tai pölhöpopulisteja, vaikka he esittäisivät täysin valideja huomioita ja kysymyksiä. Kyse on totalitäärisestä ajattelusta samaan tapaan kuin kommunismissa. "Oletko neuvostovastainen?" oli tapa hiljentää ihmiset 1970-1980 luvuilla.

Usein mainitaan, että tiedemaailman sisällä on "laaja yhteisymmärrys" ilmastonmuutosteorian puolesta. Ihan näin se ei mene. Tiedeyhteisö on hyvin monoarvoinen ja suvaitsematon poliittisiin kantoihin nähden. Voit olla joko liberaali tai epäpoliittinen, mutta konservatiiviset mielipiteet tarkoittavat usein sitä, ettei sinun kanssa kaveerata. Jäät ilman apurahoja ja nimesi ei näy tutkimuspaperin kansisivulla, vaikka se siihen kuuluisi. Tässä suvaitsemattomuuden tasossa on luonnollisesti suuria eroja eri tieteenalojen, oppilaitosten ja maiden välillä.

Mikäli tiedemies ei varauksetta hyväksy ilmastonmuutostosteoriaa, hänet luokitellaan helposti äärioikeistolaiseksi jonka kanssa ei leikitä. Senpä takia suuri osa tyytyy hymistelemään ja olemaan jees-miehiä.

Kansalaisen kannalta ilmastonmuutosteoria vertautuu lähinnä aikamme muihin doktriineihin kuten monikulttuurisuuden autuuteen, jonka jokainen tervejärkinen tietää härskiksi valheeksi. Nostaa niin sanotusti vastakarvat pystyy.

Tässäkin keskustelussa näkee näitä piirteitä.
 
Osaako kukaan selittää, miksi juuri perussuomalaiset vastustavat erityisen intohimoisesti tieteen havaintoja tässä asiassa?.Heillä lienee vähiten omaisuutta kiinni minkäänlaisessa teollisuudessa. Sivupolku mutta tämä on näitä järjenvastaisuuksia.

Aika tarkkaan ottaen tähän tapaan.

Suurin ilmastonmuutosteoriaan liittyvä ongelma on se, että se ei ole tyytynyt olemaan tieteellinen teoria, vaan siitä on tehty poliittinen doktriini, jolla arvotetaan ihmisiä hyväksyttyyn ja ei-hyväksyttyyn luokkaan. Jälkimmäisten katsotaan olevan jonkinlaisia äärioikeistolaisia änkyröitä tai pölhöpopulisteja, vaikka he esittäisivät täysin valideja huomioita ja kysymyksiä. Kyse on totalitäärisestä ajattelusta samaan tapaan kuin kommunismissa. "Oletko neuvostovastainen?" oli tapa hiljentää ihmiset 1970-1980 luvuilla.

Usein mainitaan, että tiedemaailman sisällä on "laaja yhteisymmärrys" ilmastonmuutosteorian puolesta. Ihan näin se ei mene. Tiedeyhteisö on hyvin monoarvoinen ja suvaitsematon poliittisiin kantoihin nähden. Voit olla joko liberaali tai epäpoliittinen, mutta konservatiiviset mielipiteet tarkoittavat usein sitä, ettei sinun kanssa kaveerata. Jäät ilman apurahoja ja nimesi ei näy tutkimuspaperin kansisivulla, vaikka se siihen kuuluisi. Tässä suvaitsemattomuuden tasossa on luonnollisesti suuria eroja eri tieteenalojen, oppilaitosten ja maiden välillä.

Mikäli tiedemies ei varauksetta hyväksy ilmastonmuutostosteoriaa, hänet luokitellaan helposti äärioikeistolaiseksi jonka kanssa ei leikitä. Senpä takia suuri osa tyytyy hymistelemään ja olemaan jees-miehiä.

Kansalaisen kannalta ilmastonmuutosteoria vertautuu lähinnä aikamme muihin doktriineihin kuten monikulttuurisuuden autuuteen, jonka jokainen tervejärkinen tietää härskiksi valheeksi. Nostaa niin sanotusti vastakarvat pystyy.

Tässäkin keskustelussa näkee näitä piirteitä.
 
Loppujen lopuksi ilmastonmuutos ei ole poliittinen vaan fysikaalinen ilmiö. Mannerjäätikkö ei sulaessaan tiedä kumpi osapuoli on nokkeluuttaan voittanut jonkin nettidebatin.

Jos vastustaa politiikkaa kannattaa vastustaa politiikkaa, eikä keksiä "todisteita" joilla osoittaa mustan valkoiseksi.
 
Valitettavasti ilmastonmuutos on tällä kertaa pääosin ihmisen aiheuttama, mikä tekee siitä samalla poliittisen. Sehän tässä ongelmana onkin.

Mikä tekee asiasta poliittisen on, että osa ihmisistä ei usko ilmastonmuutoksen olevan ihmisen aikaansaannosta. Itse olen sitä mieltä, että ei se ihmisen vaikutus ainakaan asiaa ole helpottanut....
 
Niin meillä on ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen hallintaan kykenemätön poliittinen järjestelmä. Enkä nyt puhu pelkästään Suomesta koska ei se ilmastonmuutoskaan valtioiden rajoja tunne. Eikä väestöpaine Afrikasta Eurooppaan myöskään ainakaan helpota ilmastonmuutoksen vuoksi.

Selvyyden vuoksi en tällä tarkoita että fanittaisin cityvihreiden akkojen poliittisia tavoitteita; tuskin se ilmastonmuutos maailmasta katoaa uusia avioliittolakeja säätämällä ja popsimalla perustulolla ostettuja raakasuklaakuorutettuja goji-marjoja.
 
Saatat olla peruskysymysten äärellä. Omasta mielestäni koko keskustelu ilmastonmuutoksesta on täysin harhaista. Oli ilmastonmuutoksen syy ihmisen toiminnassa tahi ei, niin eri intressiryhmien agendoihin vaikuttaa aina taloudelliset arvot. Oli se sitten tiedeyhteisön taistelu veronmaksajien rahoista tai öljy-yhtiöiden kassavirta.

Kaameinta koko asiassa on se, että kukaan ei halua katsoa totuutta silmiin. Kai nyt höperöinkin ymmärtää, että kaikkien maapalloa vaivaavien ympäristöongelmien perussyy on aivan tolkuton väestönkasvu. Tätä asiaa ei mediassa kukaan uskalla sanoa ääneen. Esimerkkinä vaikkapa 1990-luvun Live Aid Etiopia. Nälänhädän aikaansaama jenkkien lähinnä maissijauhosäkkejä sisältänyt ja organisoima ruoka-apu on kolminkertaistanut maan väestön lyhyessä ajassa. Höperöt selittävät, ettei väestönkasvulle mitään voi. Ai miksi ei voi?

Perusongelmaan on ratkaisu olemassa ja toki myönnän, että se saattaa vaikuttaa epäinhimilliseltä. Tavallaan koomista on, että tämän väestönkasvuongelman kieltäminen ja mielestä pois sulkeminen aiheuttaa aika huvittavia seurauksia. Höperöt Suomessa ehdottavat tottakai jotain henkilökohtaisia hiiliveroja, muovipussiasumista, liikkumisen estämistä, hyönteisravintoa, liharuoan kieltämistä tms. Mutta siinä saa maapallon väestöstä 0,7 promillen kansa rouskuttaa useamman heinäsirkan ja maksella hiiliveroja, ennen kuin edes mitattavissa oleva ympäristön kuormitus vähenisi. Samaan aikaan kun kehitysavun aikaansaama väestönkasvu vain jatkaa omaa rataansa ympäristöä koko ajan enemmän tuhoten.

Ehkä tässäkin asiassa kannattaisi hyväksyä ensimmäisenä faktat.
 
Tähän voisi heittää kaikenlaista puoli-ilkeää keskimääräisestä koulutustasosta yms, mutta luulen että syy on poliittis-psykologinen, aivan kuten Yhdysvaltain oikeiston tapauksessa.

Konservatiiveina perussuomalaiset...

Jeps.

Oman tuttava- ja tuttavantuttavapiirini persut ja persumyönteiset erottuvat muiden puolueiden kannattajakunnasta selvästi.

Valtavasti dippainssejä, muutama tekniikan tai muun alan tohtori, joku proffa, taloustieteiden ja journalismin parista muutama mediasta tuttu nimi, yks tyyppi haki tohtorintittelinsä kansainvälisesti huippuarvostetusta huippuyliopistosta, joku on muuten vaan oman alansa ykkösiä...

Ehdottomasti olen samaa mieltä, että koulutuksen rooli näkyy selvästi.
 
Kai nyt höperöinkin ymmärtää, että kaikkien maapalloa vaivaavien ympäristöongelmien perussyy on aivan tolkuton väestönkasvu.

Väestönkasvu on todellakin myös ilmastonmuutoksen suurin moottori.

Ylikansoitusongelmasta pitää muistaa muutama asia:

1. Väestön liikakasvua ei tapahdu kaikilla alueilla eikä kaikissa ihmisryhmissä.
2. Liikakasvun voisi tässä muuttuvan tuotantopotentiaalin maailmassa määritellä niin, että väestön liikakasvu on sitä, että väestön alueellinen tai paikallinen muutos ylittää alueellisen kantokyvyn muutoksen.
3. Globaalin liikakasvun syynä on se, että lokaalit ongelmat syineen päästetään leviämään hallitsemattomasti.
4. Jos liikakasvuongelma saadaan rajattua alueellisesti, niin kyseinen alue - tai luonto - ratkaisee ongelman jollain tavalla.
5. Jos liikakavu ongelmineen ja niiden aiheuttajineen päästetään leviämään niille vauraille alueille, joilla ei tuota ongelmaa omasta takaa ole, niin edessä on sellainen härdelli jossa raatojen määrä lasketaan miljardeissa. Maapallon globaali kantokyky kasvaa väestön määrää hitaammin. Jos luonnolta lainaa, niin korko on kova eikä eräpäivää voi välttää.

Eli suoraan sanoen: maapallon ja ihmiskunnan pelastaminen onnistuu vain jos hallitsematon kansainvaellus korkean syntyvyyden kulttuureista saadaan rajattua lähelle nollaa ja osa jo muuttaneista palaamaan/palautettua takaisin.
 
No hitto, taitavat pitää kynttiläänsä vakan alla oikein huolellisesti. Meistä on aika moni kaivannut mediaan edes sitä toista porvaria.

Mikähän mahtoi olla tämän suuren ajattelun pointti? No kaikki varmaan ymmärtävät, ettei mitään pointtia ollut eikä koskaan tule olemaankaan. Höperöillä kun ei mitään faktoja tule koskaan olemaan. Kiistämättä tämä tuuleen huutelu on tavattoman koomista ja höperöille voi nauraa palleat nurin, mutta ehdottaisin seuraavaa. Eihän idiooteille nauraminen ole loputtomiinkaan kovin kivaa. Höperöiden horina ja koomiset päätelmät jossain aikataulussa happanee jopa sairaana huumorina. Jos höperöt, kiitos kovasti etukäteen, voisivat löytää vaikka yhdenkin faktan ja alkaa inttämään siitä.

Ehkäpä keskustelu voisi sitten ajautua kenties uusille urille? Uskoisin kaikken keskustelijoiden arvostavan sitä? Kiitän etukäteen.
 
Viimeksi muokattu:
Uskon, että Pihatonttu ymmärtää aivan hyvin, koska hän on älykäs.

Puoluelehtien ulkopuolelta perussuomalaista maailmankuvaa saa hakea kissojen ja koirien kanssa mediasta, varsinaisesta journalismista puhumattakaan. Tästä olemme puhueet paljonkin.

Pistän sinut Springeri piiloon, jotta ei tule enempiä kanssasi keskusteltua. Eipä sitten tarvitse nähdä kolmatta kertaa miten ensin möykkäävä uhriutuu ja "loukkaantuu" kuin Mimosan kukka "henkilökohtaisuuksista", joita ei ole edes ollut, vaan on puhuttu yleisellä tasolla. Sellainen on yleensä trollien tapa.

Hyvää jatkoa.
 
Viimeksi muokattu:
Puoluelehtien ulkopuolelta perussuomalaista maailmankuvaa saa hakea kissojen ja koirien kanssa mediasta, varsinaisesta journalismista puhumattakaan.

Talous-, tiede-, urheilu-, auto-, logistiikka-, turpo- yms. toimittajissa samoin kuin kristillisten julkaisujen parissa on paljon sellaisiakin toimittajia joiden maailmankuvassa on mukana persumaisuuden parhaat puolet.

Valtamedian politiikan toimituksista samaa ei juuri löydy.

Sanomalehdistön puolella "Maaseudun tulevaisuus" on ollut jo kauan luotettavuudeltaan ja rehellisyydeltään valtakunnallisten ykkönen - ja isolla kaulalla. Vaikea tietää miten jatkossa. Päätoimittaja....

Persumaisuuden huonoimmat puolet löytyvät ylikorostuneina viher-vasen-anarko-femmari -suunnasta. Persumedia piti ne pitkään itseltään piilossa. Vallanvaihdoksen jälkeen tilanne on muuttunut vähän.
 
Tuossa on todella perää. Kaikki on ilmeisesti jonkinlaista transformaatiota, ja tilanne on taas jotain muuta vuosikymmenen sisään. Ylipänsä toivoisi, että viestintäopintojen pariin hakisi tasaisemmin eri maailmankuvan omaavia. Aihe ansaitsisi lisää, mutta vältetään sivupolku ja päästetään pojat irti tuhoamaan ja pelastamaan maailmaa.
 
Back
Top