Ilmastopsykoosi -ketju

jos uusia tulonlähteitä ei valtiolle ala ilmestymään, ja joka vuosi tehdään persnettoa, niin autoilua kupataan ihan vanhaan malliin.

Kyllä. Käyttömaksut, liikkumismaksut.

Caruna nostaa siirtohintoja: kapasiteetti, struktuuri.

Valtio ei velkaantunut vuonna 2018. Ensi kerran kymmeneen vuoteen jäi vähän yli. Se on tässä hyvä asia.

Jokin matkaan perustuva järjestelmä on todennäköisin. Berner jo tätä yritti, tuli tyrmätyksi.

Niin, ehkäpä on pieniä ongelmia siinä, että avoimesti reaaliaikaisesti nähtäisiin, missä ja millä tavalla suomalaiset ajoneuvoineen liikkuvat. Vaikkapa Puolustusvoimien ajoneuvot. Pitäisikö Trafille tehdä laaja turvallisuusselvitys? Siinä on monta mutkaa vielä.
 
Normijamppa ajelee Teslalla viikon ajelut yhdellä latauksella pakkaskelilläkin.

Niin, se maksaa tuliteränä saman verran kuin rivitalo-osakkeeni maksoi minulle korkoineen. Muuten ottaisin mielelläni.

Auto on surkea sijoitus ja tuo sinänsä erinomainen auto sieltä heikoimmasta päästä.
 
Mietitäänpä hiukan, nuo kaikki toimivat erinomaisesti kun sähköverkko pimenee, mitenkäs tesla?

Kuten Lurker jo mainitsi, pimenevät myös polttoainepumput. Lisäksi myös öljynjalostamot.

edit: Sähköautoilija voi ladata akkujansa vaikkapa omakotitalon katolla olevilla aurinkokennoilla.
 
Viimeksi muokattu:
edit: Sähköautoilija voi ladata akkujansa vaikkapa omakotitalon katolla olevilla aurinkokennoilla.

Ehkäpä 2000 litraa jemmattua polttoöljyä, aggregaatti, traktori ja ei niin ronkeli dieselauto ovat kova sana myös.

Aikamoiset kennot saisi olla. Sinänsä toivoisin aurinkokennojen kehitystä.
 
@hansai

Ai noin vähän palaa teille nykyään. Ilmankos ovat korjausvelkaa täynnä. No tästä näkeekin tulevaisuuden.

Nämä uudet pakko-ja kuppausvisiot vievät meidät sellaiseen tyytymättömyyden tilaan, ettei ennen ole nähty. Aika riski.
 
Polttokenno autokäytössä ei tule toteutumaan. Infra on poskettoman kallis ja hyötysuhde heikompi kuin akkuautossa. Autoja ei tule kun ei ole infraa ja infraa ei tule kun ei ole autoja. Hintakilpailukykykin on heikko akkuautoihin verrattuna.

Akkuautoihin ramaa jo lähes kaikki valmistajat. VW ilmoitti jo että nyt on viimeiset polttikset kehityksessä, tulevat myyntiin 20-luvulla ja myynti loppuu 30-luvun lopussa. Dieselistä on jo moni luopunut. Mersu laittaa 20 miljardia akkuautoihin. Fordin yhteistyöstä VW:n kanssa huhutaan. Kiinalaiset sähkisvalmistajat ja Tesla kasvaa huimaa vauhtia.

Polttokennoja yritti lähinnä Toyota ja Honda, molempien osalta lässähti jo.

Raskaan liikenteen osalta polttokennon viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu.
Jopa Volkkarin pääjohtaja haluaa jarruttaa liikenteen sähköistymistä: "Jos akku valmistetaan hiilellä tuotetulla sähköllä..."

Ongelmana on se, että sähköä tuotetaan monissa Euroopankin maissa yhä hiilellä, ja siitä ei tulla pääsemään eroon samassa tahdissa sähköautojen yleistymisen kanssa. Tämä johtaa Diessin mukaan siihen, että hiilellä tuotetun sähkön aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen nousu kumoaa ne vähennykset, joita sähköistymisellä saavutetaan, ja johtaa jopa nykyistä suurempiin päästöihin.
– Jos sähköauton akku valmistetaan hiilellä tuotetulla sähköllä, syntyy yhden akun valmistamisesta viisi tonnia hiilidioksidipäästöjä. Mikäli sen lisäksi vielä ajetaan hiilisähköllä, ei sähköisessä liikenteessä ole mitään järkeä.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...ilella-tuotetulla-sahkolla/7112562#gs.ZQViOH0
 
@hansai

Ai noin vähän palaa teille nykyään. Ilmankos ovat korjausvelkaa täynnä. No tästä näkeekin tulevaisuuden.

Nämä uudet pakko-ja kuppausvisiot vievät meidät sellaiseen tyytymättömyyden tilaan, ettei ennen ole nähty. Aika riski.
Tämä on tehokkainta peliä Vladimirin pussiin, onnea vaan linjan valinneille.
 
Nämä uudet pakko-ja kuppausvisiot vievät meidät sellaiseen tyytymättömyyden tilaan, ettei ennen ole nähty. Aika riski.

"Kuviot" ovat virkamiesten esityksiä. Niistä puuttuu "leimat" päältä.

Suunta on kumminkin mielestäni oikea. Totta kai jokainen hallitus tulkitsee esityksiä omista lähtökohdistaan ja toteuttaa parhaimman tiedon mukaan.

Jos sähköautot eivät ota tulta allensa, eli tarkoittaa lähinnä sitä, että akkujen volumetrinen energiatiheys lopettaa kasvunsa ja hinta laskunsa, niin vittuakos tässä sitten, luiskaan vaan minunkin puolestani koko konsepti. Ei siitä tällöin ole koko kansan ajattajaksi kuin korkeintaan todella isoilla subventioilla.
 
Tienaatko sinä ELSO leipäsi "LOBBAAMALLA" sähkövatkaimia.
Googletaanko maailman autokanta ja lopetetaan "(h)jesustelu" aiheesta.
Jokainen yksilö tekee omat valintansa kuluttamisen suhteen.
 
Tienaatko sinä ELSO leipäsi "LOBBAAMALLA" sähkövatkaimia.
Googletaanko maailman autokanta ja lopetetaan "(h)jesustelu" aiheesta.
Jokainen yksilö tekee omat valintansa kuluttamisen suhteen.

Vau. Mielenkiintoinen tulkinta tekstistä. Onnittelut siitä. "LOBBARIHAN" luonnollisesti ilmoittelee julki edustamansa teknologian sudenkuopat isoon ääneen.
 
Jokainen yksilö tekee omat valintansa kuluttamisen suhteen.

Ai että kuluttaja valitsee vapaasti vaikka suurin osa autoilijan maksuista on veroja ja liikenneinfra on rakennettu julkisin varoin. Älä nyt viitsi naurattaa.

Voisi muuten sähköautojen sijaan seuraavaksi keskustella jostain neutraalimmasta aiheesta kuten vaikka lentoliikenteestä...
 
Jos sähköauto on taloudellisesti kannattava, niin se kehitys vedetään eteenpäin ihan pelkästään vain markkinavoimin.

Vastustan kuitenkin sitä, että tuulivoimalasta lähtien nämä 'vihreät' yritykset kuppaavat verorahat, mutta sehän ei ole yritysten syy, jos rahaa tarjotaan. Jos joku yritys ei ota tukiaisia, mutta muut ottavat, niin se on entinen yritys melko nopeaan.

Sitä en ymmärrä, että jos Euroopan sisäiset rajat ovat kauhea asia kun pidemmät rajaviivästykset, niin miksi yhtäkkiä Euroopalle on ihan sama, kun sen kansalaiset nököttävät puoli tuntia latauspisteillä.

Luulisi sen ihan samalla tavalla pienentävän tuottavuutta, kuin nämä kuuluisan kauheat sisärajat.
 
Viimeksi muokattu:
Ai että kuluttaja valitsee vapaasti vaikka suurin osa autoilijan maksuista on veroja ja liikenneinfra on rakennettu julkisin varoin. Älä nyt viitsi naurattaa.

Voisi muuten sähköautojen sijaan seuraavaksi keskustella jostain neutraalimmasta aiheesta kuten vaikka lentoliikenteestä...

Minä kävisin RYSSISSÄ TANKILLA.
 
"Kuviot" ovat virkamiesten esityksiä. Niistä puuttuu "leimat" päältä.

Suunta on kumminkin mielestäni oikea. Totta kai jokainen hallitus tulkitsee esityksiä omista lähtökohdistaan ja toteuttaa parhaimman tiedon mukaan.

Jos sähköautot eivät ota tulta allensa, eli tarkoittaa lähinnä sitä, että akkujen volumetrinen energiatiheys lopettaa kasvunsa ja hinta laskunsa, niin vittuakos tässä sitten, luiskaan vaan minunkin puolestani koko konsepti. Ei siitä tällöin ole koko kansan ajattajaksi kuin korkeintaan todella isoilla subventioilla.

Onko hallitus tietoinen, että Suomen henkilöautoliikenne on 10% kasvihuonepäästöistämme? Ja että metsämme sitovat sen yli viisinkertaisesti?

Jos sieltä pitää vielä nipsiä, katsotaan nyt, mikä on se paras ratkaisu. Kyllä sähköautot jossain määrin ottavat tuulta allensa ja lisääntyvät, mutta ihan kunnianhimoisinta visiota en vielä ole valmis jakamaan kaiken sen tiedon valossa, mikä esiin tulee. Hintaa vastaan kansalainen haluaa vastinetta: jopa 3000 euron leimatulla polttomoottoriromulla voi ajaa Helsingistä Vaasaan viidessä tunnissa. Autoilija maksaa silloin yhdensuuntaisesta matkasta rapiat viisikymppiä veroineen + auton käyttömaksut ja liikennevakuutuksen vuoden ajalta jaettuna ajopäiville. Siksi se autokanta on vanhaa.

Sähköautojen suorituskyvyn pitää löytyä kohtuulliseen hintaan, jotta niitä hankittaisiin reilusti. Keskiluokka voi jo vähän liikkua. Valtio vain tarvitsee jatkossakin rahat hallinnonaloille.

Sähköautoiluun enenevästi siirrytään, mutta tavoitteesta on tingittävä. Päästövähennyksistä tietenkään ei tingitä. Siksi pitää etsiä muitakin oikeasti purevia juttuja.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että toistaiseksi tilannetta tarkkailtaessa esimerkiksi moottoripyörien ja skootterien määrää pitäisi lisätä kesäajokaudella: ne ovat tilatehokkaita (parkit) ja ruuhkia vähentäviä (tilatehokkuus) ja niiden päästöt ovat pienemmät kuin auton, edellyttäen, että siinä on vain yksi ihminen. Ranskassa ja Britanniassa tähän mahdollisuuteen on jo tartuttu kaupunkikohtaisesti. Suomessa ratkaisu on tosin vain osavuotinen ja siitäkin ajasta voi suuri osa olla vesikeliä. Mutta jokainen skootteri on poistanut yhden isännän bensa- tai dieselauton siltä päivältä liikenteestä.

Sähkömoottoripyöriä kehitetään jo, mutta se hiljaisuus on hengelle hupaa: monesti autot ja katua ylittävät kuulevat mp:n äänen, vaikka eivät pienempikokoista ajoneuvoa havaitse. Ja niissä on vielä joitakin muitakin ongelmia. Mutta nekin tulevat.

Biopolttoaineita varmasti kehitetään edelleen.

Jos globaalisti autoteollisuus menee valtaosin täyssähköön vuosikymmenessä, asiasta ei tarvitse tietenkään edes keskustella kauaa sen jälkeen. Ehkä vuosikymmenen. Mutta jos vain meillä on latauspistokkeita ja muualla polttoainetankkeja, kannattaa jättää varmaan pitemmät autolomat sikseen.

Öljymaiden vaikutusvalta muutoksessa on varmaan suuri. Olen aika varma, että samat yhtiöt sekä suunnittelevat että panttaavat teknologiaa niin kauan kuin niillä on jossain pumpattavaa.
 
Viimeksi muokattu:
Voisi muuten sähköautojen sijaan seuraavaksi keskustella jostain neutraalimmasta aiheesta kuten vaikka lentoliikenteestä...

Malmillahan on se sähkölentoyhdistys, jolla on sellainen Pipistrel, jollaisen löytää muistaakseni vain Australiasta toisen. Suunnitelmana on kehittää sitä sähköistä ilmailua. Mutta siihen suntaan valtiovalta ja nyttemmin Anni Sinnemäki ainakin keksi vähemmän sallivan tulokulman... :cool:
 
Sähköautot yleistyvät heti kun valintahetkellä se on hankkijan näkökulmasta edullisin vaihtoehto. "Edullisin" pitää sisällään muitakin komponentteja kuin hinta. Useimmille hintatekijän osuus on suuri, joten hinnan pitää olla lähellä samaa tasoa kuin kilpailevan vaihtoehdon. Kun se tilanne tulee todennäköisesti muutaman vuoden kuluessa eteen, alkaa voimakkaampi yleistyminen. Tietysti uusista alkaen. Suomen etäisyydet huomioiden ei sähköautojen osuus siinäkään hintapariteettitilanteessa ainakaan omasta mielestäni tarkoita automaattisesti 100% osuutta sähkölle. Iso osuus kuitenkin.
Lentopolttoaineelle voisi mielestäni hyvinkin kohdistaa polttoaineveron ja Alvin. Sekä velvoittaa päästövähennyksiin. Noilla maksuilla voisi vaikka rahoittaa päästöjen leikkauksia siellä missä se on tehokkainta. Kivihiilestä irtaantuminen nopeutuisi.
 
Back
Top