Ilmastopsykoosi -ketju

Ydinvoiman lisääminen olisikin kaikkein järkevin ja ylivoimaisesti tehokkain tapa vähentää Suomen hiilidioksidijalanjälkeä. Samalla kertaa päästäisiin myös korkeampaan omavaraisuuteen sähköntuotannossa ja kriisitilanteissa olisimme luonnollisesti paljon nykyistä paremmassa asemassa, ainakin jos polttoaineen ja osien toimittajaksi valittaisiin luotettavat tahot joilla ei ole maamme suhteen poliittisia intressejä. Suomen olisi jopa teknisesti mahdollista tuottaa kaikki tarvitsemansa ydinpolttoaine itse mikäli poliittista tahtoa ja pääomaa löytyisi.

Itse näkisin Suomelle sopivimmiksi ns. SMR-voimalat (Small Modular Reactors) joita on ollut käytössä vuosikymmeniä - ydinkäyttöisissä sotalaivoissa. Teoriassahan suuremmat yksiköt ovat aina tehokkaampia, mikä on ajanut tekemään yhä suurempia ydinvoimaloita kuten OL3. Käytännössä suurempien yksikköjen tekeminen on ollut aina haastavampaa. Lisäksi muutamaan yksikköön nojautuva energiantuotanto on monella tapaa haavoittuva, olipa kyse vioista tai vihamielisestä toimnnasta siirtoyhteyksien muodossa.

SMR:n kautta voidaan hyödyntää myös voimaloiden lämpöä kaukolämmössä. Asiasta on tehty valtuustoaloitteita.

Itsehän kannattaisin ydinvoiman lisäämistä sille tasolle että sillä voitaisiin korvata kaikki polttoenergia (kivihiili, turve, biomassa pl. metsäteollisuuden omiin prosesseihin liittyvä) ja myös vesivoima. Vesivoima on Suomessa pienistä putouskorkeuksista johtuen melkoista piperrystä jolla nyt saa nykyisellä sähköntarpeella aikaiseksi lähinnä maisema- ja kalastushaittoja. Lisäksi ainoat merkittävät joet Kemi- ja Oulujoki sijaitsevat niin kaukana suurimmista asutuskeskuksista että siirtoyhteydet etelään ovat liian haavoittuvia kriisiaikaa ajatellen.
 
Mutta jokainen voi ajatella asioita kuinka haluaa. Mikäpä tietää vaikka pallomme kykenisikin elättämään vaikkapa 100 miljardia asukasta..tai lämpötila nousta muutamalla asteella ja me pohjolan asukkaat voimme onnellisina vähentää villapaitoja sekä välihousuja.

Eiköhän nämäkin asiat järjesty, tavalla tai toisella.. Kunhan emme ryhdy turhia hätäilemään.

En näkisi että kannattaisi alkaa fatalistiksi. Kun kyse on ihmisen toiminnasta voi systeemiin vaikuttaa ja muutoksilla on merkitystä. Olipa kyse sitten väkiluvusta, päästöistä, koulutuksesta jne. kyse on poliittisesta tahdosta. Muutoksia kannattaa tehdä ajoissa. Apres nous deluge ei toiminut Ranskan aatelistolla 1780-luvulla, Maya-intiaaneilla 900-luvulla tai Neuvostoliiton vanhusjohdolla 1980-luvulla.

Vertailukohdaksi voisi hakea myös vanhojen suomalaisten romaanien ja tosielämän maatalon isännät. Kun aikoinaan metsistä tuli varallisuutta toiset ryyppäsivät ja tuhlasivat kertaluontoisen varallisuuserän. Toiset investoivat ja panostivat jatkuvuuteen monella eri tavoin. Kummalla asenteella pärjättiin monissa 1900-luvun kriiseissä ja edelleen?

Kun muutoksia tehdään ajoissa, saamme niistä itse hyötyä. Esimerkkejä:

- Energiantuotanto vähäpäästöiseksi ja kotimaiseksi ydinvoimalla jonka polttoaine tuotetaan pitkälti kotimaassa = kauppatase, työpaikat, kustannukset, huoltovarmuus.
- Sellaisten kv-sopimusten ajaminen jossa huomioidaan tavaroiden tuottamisen ja kuljettamisen hiilijalanjälki = tehtaat takaisin EU-alueelle ja Suomeen
- Väkiluvun kasvun hillitseminen myös Suomessa = massamaahanmuuton lopettaminen ympäristöperustein. Suomalaisethan eivät itse lisäänny yli
korvauskertoimen.
- Öljyn korvaaminen mahdollisimman pitkälle niin liikenne- kuin teollisuuskäytössä = kauppataseen parantuminen, Venäjän ja muiden roistovaltioiden kansainvälisen aseman heikentyminen.
 
Viimeksi muokattu:
https://grist.org/article/its-time-to-go-nuclear-in-the-fight-against-climate-change/

After holding steady for the past three years, global carbon emissions rose in 2017by an estimated 2 percent. That increase comes amid the largest renewable energy boom in world history.

That irony points to what I see as an inescapable conclusion: The world probably can’t solve climate change without nuclear power.

Something big has to change, and fast, in order to prevent us from going over the climate cliff. Increasingly, that something appears to be a shift in our attitudes toward nuclear energy.
...


Saksan Energiewenden epäonnistuminen näyttää vaikuttaneen ydinvoimamielipiteisiin. Ydinvoima ei ole päästötöntä - mikään energia ei ole. Se on kuitenkin monessa paikassa vähiten huono vaihtoehto. Suomessa traagisinta on Helsingin kaukolämmön tuotanto - sen sijaan että se tuotettaisiin Loviisan ydinvoimalan lämmöllä mitä mahdollisuutta tarjottiin - se tuotetaan ulkomaisella ja saastuttavalla hiilellä.
 
http://dailysignal.com/2018/01/11/germany-becomes-new-poster-child-climate-change-hypocrisy/

Germany Becomes the New Poster Child for Climate Change Hypocrisy
Nicolas Loris/@NiconomistLoris/January 11, 2018/ comments


Germany-1250x650.gif

A leaked document from Germany's Environmental Ministry projected the country will miss its carbon emissions goal under the Paris climate accords by 8 percent without additional action. (Photo: iStock Photos)

Climate hypocrisy is nothing new.

Celebrities cruise around the world in their private jets, eating filet mignon while telling you to pack a salad and bike to work to reduce your carbon footprint.

So, color me not at all surprised that Germany, a vocal critic of the U.S.’ decision to exit the Paris climate accord, is preparing to abandon its 2020 climate targets.

Strong economic growth is a critical reason why Germany is very likely to miss its target.

Americans need an alternative to the mainstream media. But this can't be done alone. Find out more >>
Germany has an aggressive plan to cut its greenhouse gas emissions 40 percent below 1990 levels by the year 2020. Last November, a leaked document from the country’s Environmental Ministry projected the country would miss the mark by 8 percent without additional action.

In other words, even with generous subsidies for renewable power, the Germans would have to implement some form of economy-restricting policy to curtail emissions. So much for the “go green and grow the economy” mantra.

The Environmental Ministry said the failure would be “a disaster for Germany’s international reputation as a climate leader.” One would think a stronger economy would be cause for celebration, not demonization.

Germany’s abandoned 2020 targets are the latest domino to fall in what is failed international climate policy. Many proponents of action argue that even though the Paris climate accord is nonbinding, with no repercussions when a country fails to comply with its nationally determined contributions, the agreement was an important first step.

The parties that have entered into the Paris accord sure have a funny way of showing they’re committed to it.

Despite bashing the Trump administration’s decision to withdraw from the Paris accord, all of the industrialized countries are not on schedule to meet their respective targets. Germany is not alone in the European Union.

An article published last summer on Nature.com argues that the EU “faces a big gap between words and actions.”

Even if the United States and the rest of the developed world meet their intended targets, it wouldn’t make any meaningful impact on global temperatures.

Carbon dioxide reductions from the developing world, many of whose people are still living without dependable power, are necessary to move the climate needle.

However, developing nations set targets so lax that they likely won’t change any behaviors. Paris proponents can brag all they want about China taking the lead in solar power, but turn a blind eye to the massive amounts of new coal power generation moving forward in China, India, and the rest of the developing—and, in some cases, developed—world.

The Financial Times recently reported, “Between January 2014 and September 2017, international banks channeled $630 [billion] to the top 120 companies planning to build new coal plants around the world, according to research by campaign groups, including the Rainforest Action Network, BankTrack, and Friends of the Earth.”

And yet, those who want stringent climate mitigation say the Paris targets are only approximately one-third of what is needed to allegedly keep global warming in check.

Paying attention to what you perceive as positive action on climate (e.g., Paris, subsidizing renewables) while ignoring the realities of new coal build, retiring nuclear power plants, and global economic growth around the world is a curious strategy.

“Do as I say, but don’t pay attention to what I actually do” is the trademark of climate change policy. The Trump administration took a different approach and told it like it is: Paris is a costly, meaningless non-solution.

The reason countries such as Syria, Iraq, Iran, and North Korea have entered into the accord is not an indication of global commitment to act on climate. It is an indication of how toothless and meaningless the agreement is.

The rest of the world can act high and mighty on climate, but when the rubber meets the road for action, it’s a different story.





A Note for our Readers:

Trust in the mainstream media is at a historic low—and rightfully so given the behavior of many journalists in Washington, D.C.

Ever since Donald Trump was elected president, it is painfully clear that the mainstream media covers liberals glowingly and conservatives critically.

Now journalists spread false, negative rumors about President Trump before any evidence is even produced.

Americans need an alternative to the mainstream media. That’s why The Daily Signal exists.

The Daily Signal’s mission is to give Americans the real, unvarnished truth about what is happening in Washington and what must be done to save our country.

Our dedicated team of more than 100 journalists and policy experts rely on the financial support of patriots like you.

Your donation helps us fight for access to our nation’s leaders and report the facts.

You deserve the truth about what’s going on in Washington.

Please make a gift to support The Daily Signal.
 
Kuhmossa oli tykkyä ja sähkökatkoksia. Se oli kuulemma ilmastomuutoksen syytä. Kerrottiin että lisää piisaa koska ilmastomuutos.

Jatkan samalla logiikalla:

Luntakin on nyt niin paljon että sen on pakko olla ilmastomuutoksen syytä.
Silloin kun Suomessa on vähän lunta niin sekin on ilmastomuutoksen syytä.

Kovin pahoja myrskyjä ei ollut viime vuoden lopussa. Ilmastomuutoksen syytä. Liian tyyntä.
Kuusi vuotta sitten oli kovia myrksyjä ja joissakin muistaakseni Espoon syrjäseuduillakin
sähköt useita päiviä poikki. Ilmastomuutoksen syytä. Liian myrskyistä.

Tiet ovat poikkeuksellisen liukkaita Keski-Suomessa. Ilmastomuutoksen syytä.
Rahaa ei riitä teiden ylläpitoon. Ilmastomuutoksen syytä.

Tampereella nousivat hulevesimaksut. Ilmastomuutoksen syytä. Kuulemma sataa liikaa.
Helsinki käyttää enemmän kivihiiltä kuin aiempina vuosina. Ilmastomuutoksen syytä. Liian kylmä.

Asuntorakentamisen laatu. Ilmastomuutoksen syytä.
Autot eivät kestä. Turbo meni rikki ja kytkin hajosi. Ilmastomuutoksen syytä.
Auto ruostuu. Ei ne ennen ruostuneet. Ilmastomuutoksen syytä.
Kumisaappaatkaan eivät kestä kuten ennen. Ilmastomuutoksen syytä.

Oli mitä tahansa niin sen voi selittää ilmastomuutoksella. Sekä otsonikadolla.

Minä en tiedemiehiä osoittele mutta onko ilmastomuutos yksi osa median "klikkibisnestä"?
 
Viimeksi muokattu:
Minä en tiedemiehiä osoittele mutta onko ilmastomuutos yksi osa median "klikkibisnestä"?

Totta kai media ottaa omansa pois. Parina päivänä tässä satoi hissukseen lunta, mutta lehdessä luki että "lumi-inferno" ja "raivomyrsky".

Ilmastonmuutos on tosiasia, ja tästä on tieteellä vahva konsensus. Aivan pientä kiistaa oli vielä 15 vuotta sitten siitä, onko se luontaista vaihtelua vai ihmisen aiheuttamaa. Teollistumisen vaikutus näkyy. Kaikki ympäristöongelmat ovat jossain suhteessa energiaan.

Poliittinen kiista syntyy siitä, miten paljon ja millä tavalla ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttamaa. Minun mielestäni ainoa olemassa oleva kysymys on se, olemmeko ohittaneet rajan, josta ei ole paluuta.

Vanhakantainen teollisuus, hiili ja öljyteollisuus värvää omia "tiedemiehiä", kuten tupakkateollisuus ennen teki, vesittämään todisteita. Toisaalta uusiutuvan enegian teollisuus ja vihreä ideologia saattaa myös jäädä kiinni propagandasta.

En tiedä, miksi äärioikeisto on alkanut Yhdysvalloissa skeptiseen propagandaan, joka leviää tännekin, mutta jotenkin se liittyi Trumpin bisneksiin ja päätöksiin.

Tässä mielessä tavalliselle ihmiselle sotkua riittää.
 
Eikö liioittelu vesitä faktat.

Kyllä, sitä mieltä minäkin olen että ilmasto muuttuu ihmisen toimista johtuen. Mutta siihen on vielä matkaa että vesipähkinä kasvaa taas jälleen Päijänteellä ja tiet ovat koko ajan niin sulat että niillä ajetaan robottiautoilla.

Muutenkin, kun ilmastomuutos on todella vakava uhka niin mikähän on kun maailmassa ei yritetä varautua korjaamalla asioita siellä missä muutos tulee aiheuttamaan suuria ongelma kuten tietyt tiheään asutut Aasian maat ja liiallisesti lisääntyvä Afrikka.

Suomalaisten sanoisinko simputtaminen... en tykkää, en enää. Mutta johtuu
mediasta, ei tiedemiehistä.

Suomalaisilla politiikoillakin on vääränlaista innokkuutta. Kaikenlaista huuhaata siitä miten Suomessa saadaan korjattua maailman ongelmat rakentamalla laadultaan paskoja taloja, ostamalla pakkaseen sopimattomia autoja ja tuomalla Eurooppaan "puoli Afrikkaa" (joka lisää edelleen päästöjä, fakta jonka mm. Vihreät jatkuvasti ohittavat).

Lisää väkeä Eurooppaan ja jopa Suomeen asti?
 
Viimeksi muokattu:
Eikö liioittelu vesitä faktat.

Kyllä, sitä mieltä minäkin olen että ilmasto muuttuu ihmisen toimista johtuen. Mutta siihen on vielä matkaa että vesipähkinä kasvaa taas jälleen Päijänteellä ja tiet ovat koko ajan niin sulat että niillä ajetaan robottiautoilla.

Ei nillä robottiautoilla tosiaan lumipyryssä mitään tee. Kun sensorit peittyvät lumeen, mitään ne eivät enää lue. On kokeiltu jo.
 
Eivät ainakaan Teksasissa olleet kovin suotuisia ilmaston lämpeämiselle lumipyryn keskellä. :D
 
Minun mielestäni ainoa olemassa oleva kysymys on se, olemmeko ohittaneet rajan, josta ei ole paluuta.
Riippu käytetystä aikaskaalasta. Paluuta ei ole enää meidän kannalta mutta ei ole mitään tiettyä rajapyykkiä vaan ikään kuin portaaton säätö sille kuinka hyvin kasvihuoneen seinät eristävät.
Lämmityshän on käytännössä vakio ja lämpöä kertyy alailmakehään vähitellen kunnes ollaan saavutettu uusi tasapainopiste.

Yksi mikä muuten on huvittavaa on miten skeptikot huomauttavat kuinka vähän ilmasto lämpenee prosentuaalisesti vuodessa mutta samalla eivät ole huomaavinaan että tiedemiehet eivät kiistä tätä ja että tämä pikkuriikkinen kasvu muodostaa pidemmän ajan kuluessa eksponentiaalisen kasvun.
 
Vertailukohdaksi voisi hakea myös vanhojen suomalaisten romaanien ja tosielämän maatalon isännät. Kun aikoinaan metsistä tuli varallisuutta toiset ryyppäsivät ja tuhlasivat kertaluontoisen varallisuuserän. Toiset investoivat ja panostivat jatkuvuuteen monella eri tavoin. Kummalla asenteella pärjättiin monissa 1900-luvun kriiseissä ja edelleen?

Kun muutoksia tehdään ajoissa, saamme niistä itse hyötyä. Esimerkkejä:

- Energiantuotanto vähäpäästöiseksi ja kotimaiseksi ydinvoimalla jonka polttoaine tuotetaan pitkälti kotimaassa = kauppatase, työpaikat, kustannukset, huoltovarmuus.
- Sellaisten kv-sopimusten ajaminen jossa huomioidaan tavaroiden tuottamisen ja kuljettamisen hiilijalanjälki = tehtaat takaisin EU-alueelle ja Suomeen
- Väkiluvun kasvun hillitseminen myös Suomessa = massamaahanmuuton lopettaminen ympäristöperustein. Suomalaisethan eivät itse lisäänny yli
korvauskertoimen.
- Öljyn korvaaminen mahdollisimman pitkälle niin liikenne- kuin teollisuuskäytössä = kauppataseen parantuminen, Venäjän ja muiden roistovaltioiden kansainvälisen aseman heikentyminen.

Juuri näin.. Vaikka tuhoaisimme kaikki tehtaamme ja pudottaisimme elintasomme 1800-luvulle ei suomalaisten uhraus vaikutaisi maapallon lämpenemiseen millään tavalla.

Meidän kannattaa mieluummin olla sopivalla tavalla järkeviä ja välttää niitä asioita jotka todella ja oikeasti vaikuttavat hiilidioksidipäästöihin jne. Sekin on syytä ymmärtää että olemme jo korjanneet omassa yhteiskunnassamme suurimmat epäkohdat. Pahimmassa tapauksessa käy niin että yhden euron hyöty johtaa tuhannen tappioon.

Toisekseen on helppo huutaa suurella äänellä tarvetta säästämiseen kun se osuu kokreettisesti jonkun toisen kohdalle. Omilla tekemisillä ei sitten olekaan enää niin väliä. Joku saattaa pahastua siitä että toinen ajelee isolla hienolla ja keskimääräistä enemmän kuluttavalla autolla..samalla kun itse bookkaa netistä vuoden kymmenettä edullista kaukomatkan lentoa. (Luin juuri jostakin että yksi kaukolento tuottaa hiilidioksidipäästöjä/hlö saman verran kuin 150.000 km:n automatka). Näitä esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon..
 
Intia, kiina, filippiinit, afrikan maat väli- ja eteläameriikka... Sinne pitäisi hesaria jakaa jotta ilmasto pelastuu....
 
[QUOTE="jurppi, post: 575518, member:. (Luin juuri jostakin että yksi kaukolento tuottaa hiilidioksidipäästöjä/hlö saman verran kuin 150.000 km:n automatka). Näitä esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon..[/QUOTE]
Airbus 350 lentää 14.750 km 158.791litralla polttoainetta ja kuljettaa 350 matkustajaa. Kulutus on yhtä matkustajaa kohden 100 kilometrillä noin 3,1 litraa. Lentämisen ja yksityisautoilun päästöt ovat siten karkeasti yhtä suuret. Wikipediasta löytyy Airbusin kulutustiedot.
 
Väestön kasvua ei hillitä, vaikka siitä ollaan huolissaan. Esimerkiksi Euroopassa kuulee toivottavan väestönkasvua, jotta talous ja kulutus jatkavat kasvuaan. Tuohon lisäksi Intian ja Kiinan kasvava elintaso, niin pelkäänpä ettei sitä korjausliikettä tule tapahtumaan kovin pian.

Mitä Suomeen tulee, niin eihän pienellä väkimäärällä tietenkään suurta vaikutusta ole, mutta paha se on muille saarnata, jos ei elä opetuksiensa mukaan.
 
Väestön kasvua ei hillitä, vaikka siitä ollaan huolissaan. Esimerkiksi Euroopassa kuulee toivottavan väestönkasvua, jotta talous ja kulutus jatkavat kasvuaan. Tuohon lisäksi Intian ja Kiinan kasvava elintaso, niin pelkäänpä ettei sitä korjausliikettä tule tapahtumaan kovin pian.

Mitä Suomeen tulee, niin eihän pienellä väkimäärällä tietenkään suurta vaikutusta ole, mutta paha se on muille saarnata, jos ei elä opetuksiensa mukaan.

Useimmissa maissa väkiluku on jo terveellä, laskevalla linjalla. Suomessa väkiluvun rajuun kasvuun tarvittaisiin laajamittaista maahanmuuttoa jolla olisi myös muita kuin ekologisia vaikutuksia. On ihan itsestämme kiinni millaisen tulevaisuuden haluamme - sellaisen jossa nuorilla on töitä ja luontoa nautittavaksi, Suomea joka voi myös auttaa maailman heikoimpia ja samalla nauttia korkeasta elintasosta koneiden tehdessä raskaat työy, vai uusliberalistis-vihreää unelmaa jossa hyvinvointiyhteiskunta on lopetettu, vauraus keskittyy harvoille ja on luotu keskenään riitainen, monesta etnisyydestä koostettu alaluokka. Yhteiskunta, jossa kaiken tämän muun lisäksi myös ympäristövaikutukset ovat nykyistä suuremmat ja jolla ei ole mahdollisuutta auttaa muuta maailmaa.
 
Useimmissa maissa väkiluku on jo terveellä, laskevalla linjalla. Suomessa väkiluvun rajuun kasvuun tarvittaisiin laajamittaista maahanmuuttoa jolla olisi myös muita kuin ekologisia vaikutuksia. On ihan itsestämme kiinni millaisen tulevaisuuden haluamme - sellaisen jossa nuorilla on töitä ja luontoa nautittavaksi, Suomea joka voi myös auttaa maailman heikoimpia ja samalla nauttia korkeasta elintasosta koneiden tehdessä raskaat työy, vai uusliberalistis-vihreää unelmaa jossa hyvinvointiyhteiskunta on lopetettu, vauraus keskittyy harvoille ja on luotu keskenään riitainen, monesta etnisyydestä koostettu alaluokka. Yhteiskunta, jossa kaiken tämän muun lisäksi myös ympäristövaikutukset ovat nykyistä suuremmat ja jolla ei ole mahdollisuutta auttaa muuta maailmaa.

Yhden ennusteen mukaan maapallon väkiluku kasvaa yli 10 miljardiin vuoteen 2100 mennessäja alkaa vasta sitten laskea, optimistisemman mukaan kasvu pysähtyy 9 miljardiin vuonna 2050 ja alkaa sitten laskea. Tuohon kun yhdistetään ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat, niin tulijoita riittää tännekkin.

Itsekin toivoisin ongelman ratkeavan jo huomenna, mutta en vain usko siihen.
 
Yhden ennusteen mukaan maapallon väkiluku kasvaa yli 10 miljardiin vuoteen 2100 mennessäja alkaa vasta sitten laskea, optimistisemman mukaan kasvu pysähtyy 9 miljardiin vuonna 2050 ja alkaa sitten laskea. Tuohon kun yhdistetään ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat, niin tulijoita riittää tännekkin.

Itsekin toivoisin ongelman ratkeavan jo huomenna, mutta en vain usko siihen.

Tulijoiden määrän rajoittaminen vaatii vain kansallista päätöksentekoa. Itse kannattaisin anekauppa-mallia - tiukka maahanmuuttopolitiikka perustellaan anteliaalla kehitysavulla. Todennäköisesti efekti on suurempi, samalla kun kansainvälinen maine säilyy.
 
Vihreiltä tätä pitäisi kysellä.

Entä JOS: minkä verran ilmastoa tulisi kuormittamaan se että Suomeen ohjailtaisiin
100000 tulijaa seuraavan 5 vuoden aikana?

Entä sellainen tilanne jossa tänne tulee 500000 kymmenen vuoden aikana?
Miljoona lisää 20 vuodessa?

Mitä se edellyttää, muutakin kuin #vihapuheen ja väärien mielipiteiden tukkimista?

Aikooko Helsinkikin käyttää vielä hiiltä ensi vuosikymmenen loppuun asti?
Minulle oli yllätys se kun kivihiilen käyttöä oli lisätty viime vuoden aikana.
Samaan aikaan ulistaan Trumpista ja lennellään ympäri maapalloa blogitellen höpöhöpöjä.

Mikähän siinäkin kun lentämistä ei voida verottaa lisää? Kenen koskee jos lippuihin laitettaisiin 10% ilmastovero? Tärähtäneistöön?
 
Viimeksi muokattu:
Nyt ilmasto änkyrät tai mitä lienee ovat keksineet miten korjata omassa hulluudessaan keksimänsä ongelman ratkaisun, idea on muuten yhtä järjetön kuin Neuvostoliiton suunitelma pohjoisen jokien suunnanmuuttaminen, Neuvotoliitossa sentään järki voitti nyt taitaa hulluusvoittaa.

Tutkijat varoittavat: Ilmakehään suihkutettavat kemikaalit viilentäisivät ilmastoa kuin tulivuorenpurkaus – mutta seurauksena voisi olla katastrofi
Yläilmakehään voidaan suihkuttaa ilmastoa jäähdyttävää rikkidioksidia lentokoneilla. Periaate on sama kuin tulivuorenpurkauksissa.
R-qlTG0eSqEHgcAPRrnvqwKMUs9chh53AamSSSNDEuinzNTXFuLXdLskJT93wlEE7WLwXkFkcW0ij2sp7DTzwIhHIZWqRNt3cKvCWgdOBEbUg4ZgWnfukYobTdT2wA=s0-d-e1-ft

Ilmastoa voisi viilentää levittämällä rikkihuokkasia korkealle ilmekehään. Se ei kuitenkaan poista lämmittävää hiilidioksidia. (KUVA: IRYNA DENYSOVA)
Niko Kettunen
Julkaistu: 24.1. 18:10
ILMASTONMUOKKAUSTA on pitkään tarjottu ensiavuksi taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.

Yksi keino on suihkuttaa lentokoneista korkealle ilmakehään kemikaaleja, kuten rikkidioksidia. Sen tuottamat aerosolihiukkaset heijastavat auringon valoa avaruuteen ja ilmasto viilenee.

Näin käy suurten tulivuortenpurkausten yhteydessä. Ne tuottavat ilmakehään tilapäisen rikkikerroksen, mikä viilentää ilmastoa väliaikaisesti.

ILMASTONMUOKKAUS tarkoittaisi sitä, että tehtävään varustetut lentokoneet lentäisivät päiväntasaajan seudulla 15–20 kilometrin korkeudella suihkuttamassa rikkidioksidia. Se pitäisi toistaa säännöllisesti, sillä pilvi haihtuu noin vuodessa.

Ilmastonmuokkaus ei lopeta lämpenemistä, sillä se ei poista lämmittävää hiilidioksidia. Keinolla voidaan kuitenkin ostaa aikaa päästöjen vähentämiseksi.

Massiivinen ilmastonmuokkaus on arvaamatonta. Jäähdyttäminen voi sekoittaa ilmakehän suihkuvirtauksia ja merivirtoja, kuten ilmaston lämmetessäkin käy. Tämä johtaa puolestaan äärimmäisiin sääilmiöihin.

Rikkiyhdisteet myös heikentävät otsonikerrosta.

Ilmastotutkijat varoittavat nyt uudesta vaarasta Nature Ecology & Evolution -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessaan. He kirjoittavat, että jos ilmastonmuokkaus aloitetaan, sitä ei välttämättä voida lopettaa.

Syynä on se, että kun aerosolien viilentävä vaikutus lakkaa, ilmasto lämpenee ennalleen niin nopeasti, että eliölajit eivät ehdi sopeutua siihen. Tämä voi johtaa sukupuuttoihin ja myllertää ekosysteemit sekaisin.

Erityisesti tropiikissa lämpeneminen voi käynnistyä jopa kymmenkertaisella tahdilla verrattuna siihen, jos muokkausta ei olisi aloitettukaan.

”Ilmastonmuokkauksen yhtäkkinen pysäytys olisi valtava uhka ympäristölle ja luonnon monimuotoisuudelle. Haluammeko ottaa sen riskin?”, kysyy ilmastotieteen professori Alan Robock New Jerseyn Rutgersin yliopistosta tutkimustiedotteessa.

TUTKIJAT perustavat laskelmansa tilanteeseen, jossa ilmastonmuokkauksen avulla käytännössä kumottaisiin lämpeneminen.

Ilmastoa viilennettäisiin rikkidioksidin suihkutuksilla maailmanlaajuisesti noin yhdellä asteella. Keskilämpötila siis palautettaisiin samalle tasolle kuin ennen teollistumista 1800-luvulla.

Toimeen voitaisiin ryhtyä ehkä jo 2020-luvulla. Yläilmakehään pitäisi syytää joka vuosi viitisen miljoonaa tonnia rikkidioksidia vuosikymmenien ajan.

Näin voitaisiin ostaa lisäaikaa päästöjen leikkaukseen, mutta keinotekoinen viilennys pitää lopettaa varovaisesti, jotta ei tapahdu katastrofeja.

Tutkijoiden pelkona on, että ilmastonmuokkauksen aiheuttamat mullistukset kuten tulvat saisivat päättäjät vaatimaan muokkauksen lopettamista heti.

Lisäksi ilmastonmuokkauksen liian nopea aloittaminen aiheuttaisi Tyynellämerellä El Niño -ilmiön, josta seuraisi kuivuutta Etelä-Amerikassa.

Tutkijat ovat laskeneet mallin sen mukaan, että päästöjä onnistutaan vähentämään niin, että vuoteen 2100 mennessä maapallon keskilämpötila nousee alle kolme astetta esiteollisesta ajasta. Jos päästöt eivät vähene ja ilmaston lämpeneminen jatkuu nykyistä tahtia, keinotekoisen viilentämisen aiheuttama ilmastosokki olisi vielä suurempi.

”AIEMMINKIN on keskusteltu paljon siitä, että ekosysteemien ja ihmisen olisi vaikea sopeutua muokkauksen lopettamisen aiheuttamaan nopeaan lämpenemiseen”, kertoo tutkimusprofessori Hannele Korhonen Ilmatieteen laitokselta.

”Ilmastonmuokkausta ei tarvitsisi kuitenkaan käyttää niin voimakkaasti. Tutkijoiden mallissahan kaikki globaali lämpeneminen on kumottu muokkauksella”, Korhonen sanoo.

Hän suhtautuu ilmastonmuokkaukseen hyvin epäilevästi.

”Pitäisi puuttua syyhyn eikä lääkitä seurauksia. Kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä nopeasti ja rankasti. Jos kuitenkin ilmastonmuutoksen eteneminen alkaisi aiheuttaa voimakasta inhimillistä kärsimystä, voi olla tarpeen keskustella menetelmistä sen lieventämiseksi.”

KUSTANNUSTEHOKKAINTA olisi valjastaa matkustajakoneet levittämään rikkidioksidia ilmaan tavanomaisilla lentoreiteillä.

Ongelma vain on, että ne eivät lennä tarpeeksi korkealla. Rikkidioksidi häviää matkustajakoneiden lentokorkeudesta eli noin kymmenestä kilometristä jo muutamassa päivässä.

”Lisäksi matkustajakoneiden polttoaineeseen pitäisi lisätä hirveä määrä rikkiä, jotta se aiheuttaisi merkittävää viilenemistä.”

Kemikaalit pitää saada stratosfääriin noin 20 kilometrin korkeuteen. Siellä ne voivat säilyä vuodenkin.

Rikkidioksidi pitäisi lisäksi levittää päiväntasaajan alueelle, jossa hiukkaset viilentävät tehokkaimmin ja josta aerosolipilvi leviää ympäri maapalloa. Teknisesti tämä on mahdollista.

”Aineen kuljettaminen maksaisi vuodessa arviolta kymmenen miljardia dollaria. Maailman mittakaavassa se on taskurahaa. Esimerkiksi Yhdysvaltain sotilasmenoista pari prosenttia vuodessa”, Korhonen sanoo.

SEKIN ongelma ilmastonmuokkauksessa on, että se voi muuttaa lämpötilaeroa napojen ja päiväntasaajan välillä. Se vaikuttaa meri- ja ilmavirtoihin ja kokonaisiin sääsysteemeihin.

”Tunnemme osan riskeistä, esimerkiksi sen, että sateisuus voi vähentyä tropiikissa. Osaa emme tunne. Ei ole yksinkertaista päättää, minkä riskitason me voimme hyväksyä.”
 
Back
Top