Itsevarjelu: kustannustehokas tapa kokonaisturvallisuuden parantamiseksi

Omaa turvallisuuttaan voi kohentaa monella tavalla. Tehokkain ja halvin tapa on omaksua kokonaisvaltainen turvallisuusasenne, jota kutsun nimellä itsevarjelu.

Itsevarjelu on toimintaa, jonka tarkoituksena on välttää itseen kohdistuvia vaaroja. Vaikka väkivaltatilanteet ja niiden välttäminen ovat näkyvästi esillä turvallisuudesta keskusteltaessa, väkivallan välttäminen on todellisuudessa hyvin pieni osa itsevarjelua. Itsevarjelu on erittäin laaja kokonaisuus, jonka hahmottamiseen annan vain joitakin esimerkkejä. Suurin osa itsevarjelusta on terveellä järjellä ymmärrettävää asiaa, ja tässä on vain tarkoitus herätellä ajattelemaan asiaa laajemmin.

Itsevarjeluajattelu lähtee terveistä elämäntavoista. Vaikka pystyisit välttämään kaikki itseesi kohdistuvat ulkoset vaarat, et ole kovin hyvässä turvassa jos poltat kaksi pakettia savukkeita päivässä. Oikeanlainen ravinto ja liikunta ovat tärkeässä osassa fyysisen hyvinvoinnin luomisessa. Ne ovat aiheina kuitenkin niin laajoja ja erityisosaamista vaativia, että en käsittele niitä tarkemmin. Kehotan ottamaan aiheista selvää kirjoja ja asiallisia internet-sivuja lukemalla.

Liikenne on merkittävä tapaturmaisten kuolemien ja loukkaantumisten aiheuttaja. Tämän takia jokaisen tulisi kiinnittää huomiota omaan liikennekäyttäytymiseen ja liikenneasenteisiin. Erittäin helppoja ja vaivattomia tapoja parantaa omaa turvallisuuttaan liikenteessä on käyttää autolla liikkuessaan turvavyötä ja jalankulkijana pimeällä heijastinta. Autossa tulee käyttää hyväkuntoisia renkaita niin kesällä kuin talvella, ajonopeus on sovitettava olosuhteiden mukaiseksi jne. Ja sanomattakin on selvää, että alkoholin vaikutuksen alaisena liikkuminen lisää onnettomuusriskiä huomattavasti, liikkumismuodosta riippumatta.

Koti on vaarallinen paikka, sinne on moni kuollut. Tämä pitää toki paikkaansa, mutta johtunee yksinkertaisesti siitä, että ihmiset viettävät paljon aikaa kotonaan. Kodin turvallisuuden lisääminen on joka tapauksessa järkevää, ja varsin pienillä keinoilla saadaan kodin turvallisuustasoa parennettua huomattavasti. Varmasti tärkeimpiä asioita on huolehtia palovaroittimien toimivuudesta, käsitellä avotulta varovasti, käyttää ainoastaan toimivia sähkölaitteita ja käyttöohjeiden mukaisesti, ja jättää asiantuntemusta vaativat korjaustyöt ja remontit alan ammattilaisten huoleksi.

Monet ihmiset opettelevat itsepuolustustaitoja, jotta voisivat pelastaa oman tai toisen ihmisen hengen väkivaltatilanteen kohdatessa. Tätä asiaa käsitellään lisää toisissa kirjoituksissa, mutta mainitaan tässä lyhyesti että ensiaputaitojen oppiminen ja ylläpitäminen vaatii huomattavasti vähemmän aikaa ja vaivaa, ja niistä on itspuolustustaitoja huomattavasti todennäköisemmin hyötyä oman tai kanssaihmisen hengen pelastamisessa.

Itsevarjelu ei ole suojautumista yksinomaan fyysisiä uhkia vastaan. Itsevarjelu käsittää myös lain rikkomisesta aiheutuvien sanktioiden välttämisen. Jos vaihtoehtona on selvitä jostain tilanteesta lakia rikkomalla tai lakia noudattamalla, on luonnollisesti järkevämpää noudattaa lakia. Ja esimerkiksi liikennesäännöt on laadittu nimenomaan kaikkien tienkäyttäjien turvallisuuden parantamiseksi, ei kiusaksi.

Itsevarjelun tarkoituksena ei ole tehdä elämästä liian vaikeaa tai rajoitettua kieltämällä kaikki hauska. Päin vastoin, elämä on nimenomaan elämistä varten. Jokaisen kannattaa kuitenkin mieltää toimintaansa sisältyvät riskit, ja ottaa vain sellaisia riskejä jotka katsoo ottamisen arvoisiksi.

Avasin tätä aihetta varten oman keskusteluketjun: https://maanpuolustus.net/threads/oman-turvallisuuden-lisääminen.6617/

Teksti: Seppo Vesala
 
Viimeksi muokattu:
Olen monena iltana pohtinut tuota -itsevarjelua-, joka on mielestäni onnistunut termi. Sen sisältöä makustellessani olen keksinyt, että ennen wanhaan sitä sanottiin heinäntekojärjeksi. :cool: Ja ihan oikeesti muuten. Malttia, harkintaa, varovaisuutta, kokemusperäisen tietotaidon tuomista arkeen, tiedonhankintaa, ohjeiden noudattamista.....

Toivottavasti poliiseilla olisi taas joskus resurssia ryhtyä kiertämään peruskouluja tämänkin aiheen kanssa. Monelle nulikalle vanhemmat saavat sanoa sanomasta päästyään....on ihan toinen juttu, kun virka-asuinen aseistettu asiallinen poliisi kertoo omalla tavallaan ja omasta näkökulmastaan saman asian. Uskokaa tai älkää, niin se vain on.
 
Back
Top