Yleinen kansainvälinen harjoitustoiminta

Eikös panssarimies voi kömpiä vaununsa alle jotta pääsee pitkälleen?
Oi aikoja .. kyllä on kömmitty alle ja nukuttu vaunussa...
-lämpiminä kesäöinä vaunun alla.
-ampujan paikalla siten, että työntää oikean käden tähtäinkaukoputken yli ja käsi lukkiutuu siihen; siitä sitten ikäänkuin osittain roikkuu samalla kun perse on ampujan pallilla ja pää työnnettyä kaukoputkea vasten. erittäin rentouttava nukkumatapa.. jos ei saa vettä niskaan avoimesta torniluukusta.
-johtajan paikalla on vähän kiikkerää ja kupolista ei löydy oikein sopivaa kohdetta johon ripustautuu. Sieltä tuppaa valahtamaan alas tai nojalleen jotain radiota vasten.
-lataajaan paikalla laittialla, epämiellyttävää ilman jotain tekstiiliä, vaikka naamioverkkoa, alla.
-lataajan paikalle siten että käsi on ranteesta torniluukun kahvan väliin kiilattu, takapuoli lataajan istuimella ja jalta vaunu-kk:n päällä. (tästä asennosta kerran kävi niin että se luukku aukesi ja kun käsi oli siellä kahvassa välissä niin se luukku veti koko miehen ulos kuin käkikellosta. Heräilin sitten, osin ulkoilmassa, kun hämmästynyt komppanian varapäällikkö tuijotteli silmiin, ja soperteli jotain hämmentävistä unenlahjoista.
-takakansi, etenkin kansipanssari auki ja lämpimän syylärin päälle köllimään, erinomainen leposija. Hyvät näkymät.

muoks.
-tietenkin ajajan paikka... mutta se tuppaa olemaan täynnä vaunukuskia, siihen ei mahdu, ainakaan hetero.
 
This is very different. It is very forested, and we’ve had to adjust to the way Finnish tankers fight, more closely together.”
En oo pohjankaankaalla käyny, mutta kuvissa tuo ei tyypilliseltä suomalaiselta metsältä näytä. Lähinnä tuommoinen harva talousmetsä höystettynä aukioilla.

Ei siinä vissiin montaa puuta tartte, että paikka näyttää kunnon metsältä, jos kavereitten treenimailla ei ole puita ollenkaan nimestä huolimatta. ;)

 
Kokeilut en ole mutta epäilisin että vaunussa nukkuminen ei ole yhtä tehokasta lepoa kuin teltassa(vaikkei se sielläkään nyt niin hääviä ole).
Kun aikaisemmin kerroin, että omana armeija-aikanani jotkut nukkuivat vaunussa, niin tarkoitin rynnäkkövaunua jossa jalkaväelle on takana istumapaikat. Molemmilla sivuilla penkit. Yksi mies mahtui nukkumaan tuollaisella penkkirivillä. Tosin kaverit taisivat vain luistaa kipinävuoroista.

Jokunen kerta olen nuoruudessani nukkunut istualtaan ja ei se herkkua ole, ei sitä aamulla kovin levännyt ole. En voisi kuvitella tekeväni sitä monta vuorokautta peräkkäin. Uni on erittäin tärkeä ihmiselle säilyttääkseen toimintakykynsä.
Samaa mieltä. Ei istuallaan saa samanlaista rentoa unta aikaiseksi. Unen laatu kärsii ja lopulta on pökkeröinen olo.

Olikos tuo vaunussa nukkuminen ihan luvallista? Meillä ei autokuskien annettu turvallisuussyistä nukkua autossa.
En ole varma. Ei meitä erityisesti kiellettykkään. Voi olla, että ois tullu sanomista jos joku olisi jäänyt kiinni. Varmaan ois riippunut kouluttajasta.

Tuosta armeijasta nukkumisesta, torkkumisesta ja koiran unesta vielä. Kyllä sitä vaan oppi vetämään armeijassa tirsoja ihan ihmepaikoissa joissa näin siviilielämässä ei tulisi kuuloonkaan.
Ihmeellisin nukahtamiseni tapahtui RUKissa suksien päälle. Oltiin koko viikko oltu vähillä unilla kun meillä oli ollut talvisia yöllä tapahtuvia harjoituksia. Lopuksi oli vielä yön yli kestänyt partiotaitokilpailu joka päättyi kasarmille. Yöllä hiihtäessä alkoi olla jo univelkaa hieman liikaa. Tuli hyvin pitkä ja loiva alamäki jossa ei tarvinnut tehdä mitään kunhan antoi vaan hissukseen mennä alaspäin. Kun ei tapahtunut ainakaan kymmeneen sekuntiin mitään, niin nukahdin suksien päälle ja heräsin kun olin menossa turvalleni.
Kaverille kävi samalla keikalla ikävämmin. Yhtenä yönä kaivettiin maahan nuotion valossa poteroita. Kaveri nukahti nuotionsa ääreen. Säikähdin kun se alkoi huutamaan ihan sikana. Toinen saapas oli sulanut osittain sen sääreen kiinni. Tuli toisen asteen palovammat :cool:
 
Olikos tuo vaunussa nukkuminen ihan luvallista? Meillä ei autokuskien annettu turvallisuussyistä nukkua autossa.
Oli luvallista .. tai jos ei ollut, kyseessä olisi ollut niin typerä kielto, ettei sitä panssarissa noudatettu. Käsite "turvallisuussyistä" on tässä yhteydessä lievä paradoksi. Vaunumiehistö on parhaassa suojassa vaunussaan. Yöpymispaikkana se ei ole mikään mukava tietenkään.

Kun vaunu harjoituksissa pysähtyi, ajajat saattoi panna levyksi ja ottaa nokoset aika ripeästi, jos tilanne vain salli. Marssin aikana puolestaan ampujat ja lataajat saattoivat ottaa nokoset. Johtajalla on rooli jossa ei paljon voi nukahdella. Jos vain oli aikaa leiriytyä ja mahkut, joukkue laittoi kyllä teltan pystyyn alta kolmen minuutin(ja kaminan kuumaksi samalla).

Amerikkalaisten tulitoiminnasta päätellen heidän ampujat on unessa myös ampuessaan. Tuossa oli jokin twiitti, jossa videota kaksi Abramsia ampuu Pohjankankaalla kahteen maaliin - ja molemmat selvästi ohi. Twiittaajat toki näyttivät iloitsevan osumista .. !! Etäisyyttä vaikea arvioida videosta, mutta näytti olevan jossain tuhannen metrin paikkeilla, enintään puolitoista ja todennäköisesti vähemmän. Ei voi taisteluvaunu ampua paikaltaan ohi, paikallaan olevasta maalista.
 
Samaa Suomeksi.

https://www.verkkouutiset.fi/usan-merijalkavaen-sotilaat-majoittuivat-suomessa-panssarivaunuihinsa/
USA:n merijalkaväen sotilaat yöpyivät Suomessa panssarivaunuissaan
JUHA-PEKKA TIKKA | 23.05.2018 | 23:54- päivitetty 23.05.2018 | 23:55

Arrow-harjoitukseen tuotiin USA:n M1A1-tankkeja Norjan luolista.
Amerikkalainen Stars And Stripes kertoo Suomessa harjoituksissa olleista USA:n merijalkaväen sotilaista. Kyse oli ensimmäisestä kerrasta, kun merijalkaväen panssarivaunut tuotiin Suomeen Keski-Norjan luolistaan.
Norjan luolat sisältävät ajoneuvoja, aseita, ammuksia ja ruokaa prikaatille eli 4 600 USA:n merijalkaväen sotilaalle usean viikon taisteluja varten.
Vuotuiset Arrow-harjoitukset pidettiin 7.-18. toukokuuta. Suomalaisia oli mukana 3 000. Amerikkalaiset olivat harjoituksissa toinen osapuoli metsissä ja soissa Stripesin mukaan ”läntisessä Suomessa”, eli Kankaanpään Pohjankankaalla.
Suomen maisemat olivat Stripesin mukaan este merijalkaväelle, joka ei ole tottunut ajamaan panssarivaunuja tiuhasti olevien puiden läpi. Sen sijaan amerikkalaiset pääsivät auttamaan suomalaista Leopard 2:ta, joka toisena päivänä juuttui suohon. Kersantti Jonathan Hess sanoo sen olleen hauskaa.
Jonathan Hess asui ja nukkui muiden merijalkaväen sotilaiden tavoin vaunuissa ja muussa kuljetuskalustossa koko 11 vuorokauden harjoituksen ajan.
– Se ei ole ensin kovin mukavaa, mutta olen tehnyt sitä 11 vuoden ajan. Olen melko tottunut siihen.
 
Kokeilut en ole mutta epäilisin että vaunussa nukkuminen ei ole yhtä tehokasta lepoa kuin teltassa(vaikkei se sielläkään nyt niin hääviä ole).

Vaunussa ei ole yhtä tehokasta kuin teltassa. Teltassa ei ole yhtä tehokasta kuin kasarmilla. Kasarmilla ei ole yhtä tehokasta kuin kotona. Kotona ei ole yhtä tehokasta kuin jossain muualla ja niin edelleen. Kun totuttautuu siihen että kaikki kermaa kitkerämpi on myrkkyä perseelle ei voi pian tehdä muuta kuin syödä lohiterriiniä silkkipyjama päällä Baden-Badenissa.
 
Vaunussa ei ole yhtä tehokasta kuin teltassa. Teltassa ei ole yhtä tehokasta kuin kasarmilla. Kasarmilla ei ole yhtä tehokasta kuin kotona. Kotona ei ole yhtä tehokasta kuin jossain muualla ja niin edelleen. Kun totuttautuu siihen että kaikki kermaa kitkerämpi on myrkkyä perseelle ei voi pian tehdä muuta kuin syödä lohiterriiniä silkkipyjama päällä Baden-Badenissa.
Tämä selvä. Joka ukko hankkikoot pätkän lautaa ja hakatkoon siihen kymmenen kuus tuumasta rautanaulaa. Tämä sitten perseen alle niin nukkuminen on siten vielä kasvattavampi kokemus.
Minä luulin että paras tapa toimintakyvyn säilyttämiseen olisi jotenkin oleellista.
 
Minä luulin että paras tapa toimintakyvyn säilyttämiseen olisi jotenkin oleellista.

Kyllä se oleellista onkin. Asia vain on niin, että jos teltassa ei ole minkään valtakunnan suojassa ja siellä lähtee taistelussa henki kannattaa silloin nukkua vaunussa. Elävän miehen toimintakyky on merkittävästi parempi kuin kuolleen.i

Taistelussa joutuu kokemaan huomattavaa epämukavuutta, surkeutta, paskaa ja inhotusta. Mikäli sellaiseen ei totuttaudu rauhan ajan harjoituksissa käy tositilanteessa ohraisesti. Nähty ja koettu on.
 
Kyllä se oleellista onkin. Asia vain on niin, että jos teltassa ei ole minkään valtakunnan suojassa ja siellä lähtee taistelussa henki kannattaa silloin nukkua vaunussa. Elävän miehen toimintakyky on merkittävästi parempi kuin kuolleen.i

Taistelussa joutuu kokemaan huomattavaa epämukavuutta, surkeutta, paskaa ja inhotusta. Mikäli sellaiseen ei totuttaudu rauhan ajan harjoituksissa käy tositilanteessa ohraisesti. Nähty ja koettu on.
Ilmeisesti meillä sitten harjoitellaan väärin. Harjoitellaan menneisiin sotiin.
 
Ilmeisesti meillä sitten harjoitellaan väärin. Harjoitellaan menneisiin sotiin.

Osin kyllä, onneksi kuitenkin pääosin oikein.

Suurella osalla joukoista majoittumiseen, ruokailuun ja sen sellaiseen liittyvissä asioissa toimintaa ohjaa liikaa eräänlainen mukavuuden halu ja sinunkin esiintuomasi "paras toimintakyvyn säilyttäminen" (tämä siis ilman vittuilua sanottuna). Se on ymmärrettävää joskaan ei hyväksyttävää.

Arrow:ssa havaittiin, että meikäläinen joukko pieksee amerikan pojat mikäli toimitaan kuten nyt toimittiin, siinä skenaariossa joka nyt oli. Kun taistelut ovat jatkuneet neljä viikkoa eikä "tilanne keskeytyy" komentoa olekaan kuulunut voi joukoillemme käydä ohraisesti; ollaan harjoiteltu lyhytkestoisia sotatoimia niin, että välillä on voinut ainakin suhteellisen huolettomasti levätä ja huoltaa. Pitkiä, useiden viikkojen yhtäjaksoisia harjoituksia ei enää ole, ei edes tykistöllä sillä nekin katkeavat huoltopäiviin jne. Joukko joka on harjoitellut ja harjaantunut syömään paskaa päivästä toiseen pärjää paremmin kuin kukkasella kämmenellä kasvanut revohka. Miten tämä sitten sovitetaan yhteen meikäläisen järjestelmän kanssa jossa kuitenkin pitäisi kouluttaa ensimmäisestä päivästä aina viimeiseen saakka, se onkin hankalampaa sanoa.
 
https://www.marinecorpstimes.com/ne...low&utm_medium=social&utm_source=facebook.com
The Corps moved tanks from secret caves in Norway to Finland. Here’s why.
By: Shawn Snow   2 days ago

WOGIPI4AV5ECZEAMQHAQJ4VUTQ.jpg
Marines with Bravo Company, 4th Tanks Battalion, prepare to fire a M1A1 Abrams tanks during a low-light live-fire exercise as part of Exercise Arrow 18 in Pohjankangas Training Area near Kankaanpaa, Finland, May 16. (Staff Sgt. Marcin Platek/Marine Corps)

In preparation for a looming fight with Russia, for the first time the Corps temporarily moved some of its M1A1 Abrams tanks holed up in secret caves in Norway to Finland.
It was for a large-scale annual training exercise featuring mechanized units known as Arrow 18, and it was the first time the Corps and its Abrams tanks have ever participated in the evolution, which took place from May 7-18.
The exercise involved only 30 Marines with nearly 5,000 Finnish soldiers, roughly 150 armored vehicles and 300 other military vehicles — a substantial display of firepower and deterrence flaunted not far from the Russian border.
But the Corps pulled out all the stops by moving its main battle tank from a series of secret cave complexes in Norway — a Cold War era storage program designed to rapidly equip Marines for a fight with Russia — to Pojankangas Training Area near Kankaanpaa, Finland for the exercise.


Exercise Arrow is an annual Finnish multinational exercise, and this was the first time that U.S. Marines “participated in the exercise with the purpose of exercising mechanized infantry, artillery, and mortar field training skills in order to increase interoperability, reassure partner nations, improve readiness and reinforce relationships,” Marine spokesman Lt. Brett Lazaroff said in an email to Marine Corps Times Tuesday.
The Corps’ Abrams have been stored in a series of sprawling cave complexes in Norway known as the Marine Corps Prepositioning Program-Norway, which houses thousands of Marine Corps armored vehicles, artillery and other equipment.
the-corps-moved-tanks-from-secret-caves-in-norway-to-finland-heres-why

The Assistant Commandant of the Marine Corps Gen. Glenn M. Walters visits U.S. Marines and Norwegian Military members deployed in conjunction with the Marine Corps Prepositioning Program, Vaernes, Norway, April 24. (Cpl. Hailey D. Clay/Marine Corps)
The Corps has been storing equipment in this network of caves since the 1990s in preparation for a potential heavyweight bout with Russia.


The caves hold at least enough equipment to support a Marine Air-Ground Task Force.
Corps officials say it is relatively routine to move vehicles and other equipment from the caves to various training ranges in Europe.
But Arrow 18 is the first time the Corps and its Abrams have participated in an exercise in Finland.
Finland is a key strategic partner to the U.S., especially as it seeks to deter Russian aggression in the region. And the country boasts an extensive border with Russia.
Currently, Finland is a nonaligned country with NATO. But the country has been seeking closer defense ties with the U.S. ever since Russia’s invasion of Ukraine in 2014.
In early May, Finland and Sweden, another nonaligned country, signed a letter pledging increased national security cooperation between the nations.


The nonbinding letter was signed by U.S. Secretary of Defense Jim Mattis, Swedish Minister of Defence Peter Hultqvist and Finnish Minister of Defence Jussi Niinistö.

The two defense ministers said the signed letter would bring emphasis on joint training exercises.
“Proven partnerships are built upon shared values, experiences, and vision; participating in exercises like this allow us to help build on this proven partnership,” Lazaroff said.
While the Abrams tanks came from caves in Norway, the Marines participating in Arrow 18 hailed from Washington state with 4th Tanks, Company B. The Army’s 2nd Cavalry Regiment and a Norwegian intelligence platoon also were in attendance at the exercise.
 
Osin kyllä, onneksi kuitenkin pääosin oikein.
Jaa’a. Sotaan valmistautuminen on kovin konstikasta kun ei ole tietoa mitä se on. Jos teltassa nukkuminen on turvatonta niin riskipeliä se on näissä metallipurkeissakin.

Ammattisotilas voi tottua nukkumaan vaunussa, reserviläiselle on melkeipä tärkeämpää, että on levännyt ja kunnossa kun koettelemus tulee. Sitten kun ollaan eloonjäämisvaistojen varassa niin kumpikin nukkuu missä tarve on.

Suomalaissotilaalle homma on kuitenkin selkeä. Taistele ja elä tai kuole ja niin voi tehdä silloin lähiomaisesikin. Vastaavassa tilanteessa eipä juuri syntyisi eroa onko finski vai jenkki. Meillä tämän tosin on jokainen mielikuvaharjoitellut ja se on iso asia joka jenkiltä puuttuu. Heillä puolestaan itsetunto ei lopu kesken - meillä on siihen lääkkeenä sisu.

Lohdullista on kuitenkin, että omalla maalla ollaan vahvoja. Auttajat on hieman hukassa, me tunnemme olosuhteet ja autamme ja hyökkääjä puolestaan ei täysin hyväksy miksi henkensä uhraa.

Kyllä tuohon parhaiten istuu nykyinen taistelutapa. Itsenäiset pienet yksiköt jotka tarraa maastoon kuin takiaiset tai toisena hetkenä liikahtavat ketterästi jälkensä miinoittaen. Nukkuminen käy sitten kun sen hetki on ja missä vain.
 
Osin kyllä, onneksi kuitenkin pääosin oikein.

Suurella osalla joukoista majoittumiseen, ruokailuun ja sen sellaiseen liittyvissä asioissa toimintaa ohjaa liikaa eräänlainen mukavuuden halu ja sinunkin esiintuomasi "paras toimintakyvyn säilyttäminen" (tämä siis ilman vittuilua sanottuna). Se on ymmärrettävää joskaan ei hyväksyttävää.

Arrow:ssa havaittiin, että meikäläinen joukko pieksee amerikan pojat mikäli toimitaan kuten nyt toimittiin, siinä skenaariossa joka nyt oli. Kun taistelut ovat jatkuneet neljä viikkoa eikä "tilanne keskeytyy" komentoa olekaan kuulunut voi joukoillemme käydä ohraisesti; ollaan harjoiteltu lyhytkestoisia sotatoimia niin, että välillä on voinut ainakin suhteellisen huolettomasti levätä ja huoltaa. Pitkiä, useiden viikkojen yhtäjaksoisia harjoituksia ei enää ole, ei edes tykistöllä sillä nekin katkeavat huoltopäiviin jne. Joukko joka on harjoitellut ja harjaantunut syömään paskaa päivästä toiseen pärjää paremmin kuin kukkasella kämmenellä kasvanut revohka. Miten tämä sitten sovitetaan yhteen meikäläisen järjestelmän kanssa jossa kuitenkin pitäisi kouluttaa ensimmäisestä päivästä aina viimeiseen saakka, se onkin hankalampaa sanoa.

Sotaa kuuluisi harjoitella kertauksissa mutta niihin ei ole rahoitusta olemassa vaikka uhka on todellinen, poliitikkojen syytä.
 
11 mins ·
Yhdysvaltojen asevoimien tiedotuslehti Stars and Stripes kertoi amerikkalaisten harjoittelusta Suomen maavoimien Arrow 18 -harjoituksessa Pohjankankaan maisemissa.
Star and Stripesin mukaan amerikkalaiset käyttivät kalustonaan Norjassa varmuusvarastoituna olleita panssareita ja aseita.
Puolustusmateriaalin varastointi liittolaismaihin oli kylmän sodan aikana erittäin tärkeä osa Naton valmiutta. Nyt järjestelyjä ollaan jälleen kehittämässä.
Yhdysvaltalaisiin sotilaisiin oli tehnyt vaikutuksen harjoittelun ammattimaisuus myös asevelvollisista suomalaisista koottujen harjoitusjoukkojen kanssa.
Lisäksi amerikkalaiset kehuivat elintarvikehuoltoa: Stars and Stripes -lehden mukaan joukot olivat tyytyväisiä kun suomalaiset "armeijan kokit" valmistivat lämpimät ateriat myös amerikkalaisille eikä heidän tarvinnut tyytyä omiin MRE (Meal Ready to Eat) -taistelumuonapakkauksiinsa, joista sotilaat normaalisti joutuvat itse valmistamaan muonansa.
//pm
https://www.stripes.com/news/at-fin...hoot-where-they-sleep-in-their-tanks-1.528251
 
Itsellä on jäänyt mieleen vuosituhannen alkupuolella olleesta rajajääkäripataljoonan kertausharjoituksesta jatkuva siirtyminen ruokailuun. Proton lavalla tuli istuttua paljon enemmän kuin varusmiesaikana. Sissimuonan sai ainoastaan krh -joukkue.
 
Torstaina näin USAF:in Herkuleksen laskeutuvan Pirkkalaan. Oli muuten mahtava näky kokonsa puolesta. ilmeisesti oli jenkkipoikien harjoitusporukan purkulogistiikkaa.
 
Jäsen @Stokes tuo framille kyllä ihan pelkästään oikeita juttuja. Poteroimattomassa PJ-teltassa yöpyminen ryhmityksessä 50km sisällä etulinjasta on enemmän tai vähemmän rauhanajan harjoitusteknisiä hömpötyksiä.

Savotan 40 vuotta sitten ompeleman PJ-teltan lieve ei todella suojaa miltään muulta, kuin kouluttajan katseelta. Koulutusvaiheessa on toki tarkoituksenmukaista saada mahdollisimman paljon toistoja sisään, mutta ns. tilannepäällä24/7-tyylisien harjoituksien annille olisi ihan selkeä tarve.

Koska reserviläisarmeijassa ei valtaosa joukoista koe koskaan ns. oikeaa palvelusta (käskyllä sisään x kuukaudeksi/vuosiksi kenttäolosuhteisiin), jää kaikki sellainen oikea rutiini, tottuminen ja ymmärrys siitä mitä oikeasti on elää kentällä pitkiä aikoja, toimintakyky säilyttäen ja tehtävät suorittaen kokematta kokonaan. Muutaman päivän-työviikon mittaiset keikathan 30v tyyppi menee suunnilleen käsillään, kun on tottunut valvomaan ja olemaan "in the shit"ja nuuskaa riittää.

Hyvä esimerkki ratkaisutaisteluiden aikaisista vaatimuksista ja niiden täyttämisestä on esimerkiksi 2003 Irakin sodan hyökkäysvaihe, jossa osa liittouman kärjen yksiköistä painoin menemään yhtä soittoa 4-5vrk, ellei enemmänkin, ilman yhtään oikeaa taukoa ja unta, satunnaista makkipakkiin paskomista ja takaloosterissa uinahtamista lukuunottamatta. Eivät ne kotimaisetkaan suorituskykyvaatimukset tästä kovin kauaksi jää ja niidenkaltaisia testejä pitäisi joukolle järjestää koulutuksen eri vaiheissa: AUK/RUK tutkinnoissa yms. ja tuotettavan yksikön e-kaudella koulutushaarakokeessa, sekä J-kaudella taisteluharjoituksien aikana ja KH:issa, nousujohteisesti tottakai.

Tämähän ei sitten ole vittuilua mihinkään suuntaan, asia vaan on näin. Itselläkin on pikkuhiljaa varustuksesta hioutunut pois kaikenlasta ja tietynlainen balanssi alkaa löytyä. Enää päälimmäinen harmitus ei välttämättä ole paksu ja hengittämätön polycotton M05, kun mieli keskittyy ihan kaikkeen muuhun, kuin mukavuuden maksimointiin.
 
Back
Top