MAAK tänään

Meillä taas on tehty valinta, että kasvot eivät kuvissa näy ilman erityistä perustetta ja luonnollisesti kohteen lupaa.
 
Kouluttajat ovat yleensä samassa varustuksessa kuin koulutettavat
Enkä näe sellaista että kouluttajalla on potat, tetsarit, lusut ja levyt, paitsi joskus TRA-harkoissa.
Yritä nyt päättää.
Totta kai tapellaan joka kerran samoista asioista esimerkiksi pukeutumiskoodin suhteen. Omat kamat käyvät, kun ne eivät erotu joukosta. Itse asiassa suurin ongelma (vieläpä hyvien poikien) taitaa olla joidenkin rakkaus epävirallisiin arvomerkkeihin ja joukko-osastotunnuksiin.
Merkki-ongelma on ikuinen reserviläisten harjoituksissa etenkin, jos kyseessä on maakuntakomppania tai MPK. Oma kantani "ylimääräisiin" merkkeihin on sellainen, että en otata niitä pois jos kyseessä on vaikka KH-merkki, mutta jos kyseessä joku suojeluskuntamerkki niin merkki häviää. Mutta en myöskään ymmärrä, miksi joku haluaa käyttää KH-merkkiä väkisin vaikka sen käyttö kielletään erikseen. Itse en ikinä pistäisi KH-merkkiä vapaaehtoisesti hihaan, vaikka oma KH-merkkini on kaikista hienoin. Sitten kenttäväriset liput ja arvomerkit on OK tst-varustuksessa, mutta muuten vähemmän OK. En silti niitä poistata normaalissa reservin palveluksessa. Toki näiden kenttäväristen IP-suojaus voi olla hiukan kyseenalainen..

sotilaallisilla kursseilla on tietty valmiustaso
Avaatko vähän tätä?
 
Tuo ”valvojan puute” pisti heti silmään.

Vaikka kyseessä on yksin kertainen harjoitus niin kaikkea voi sattua.
Joten ammunnanvalvonta ei ole mikään ”turha heppu” radalla.

Minä en ainakaan kaipaa valvojaa maalialueelle (kuva-alue). Kyllä se siellä jossain takana toljailee kädet taskussa. Komposiittikypärän määräisin taistelijoille päähän.
 
Sitä olen monesti pohtinut, millaisena vapaaehtoinen maanpuolustus, tavalliselle miehistölle, jos useampi yliopiston käynyt ups/au asian tuollaiseksi kokee. Uskoisin, että jonkin asteinen tiedotuskampanja olisi poikaa, jotta tunnettuus ja tätä kautta kiinnostus ja arvostuskasvaisivat, kun ihmiset saisivat paremman kuvan, mitä toiminta MAAKK:ssa on. Ja nyt en tarkota mitään väkisin väännettyä mainoskampanjaa, vaan riittävää näkyvyyttä mediassa lehti- ja tv-juttujen muodossa.

Olen vienyt työpaikan kahvihuoneen pöydälle joskus alan lehtiä, Reserviläistä, Ruotuväkeä jne. Eivät ole kuluneet liiasta lukemisesta hiirenkorville. Joskus kuullut sellaiselta tuoreelta 25v. dippainssiltä että "Reserviläinen, mikä ihmeen lehti, khihihii." Alle 40v. työkavereista en muista kenenkään kertoneen olleensa kertaamassa, eikä tästä n. 15 henkilön porukasta VAP:attuja ole kuin yksi tai kaksi. Jos ei porukka pääse edes kertaamaan ikinä, eikä PV:n kanssa olle koskaan mitään kontaktia niin vapaaehtoinen maanpuolustus taitaa olla prioriteettilistalla monella aika lailla alapäässä.

Ja ne, jotka ovat lehtiä lukeneet ovat olleet yli viisikymppisiä. Yksi 64 täyttänyt res.ups. joskus jopa tuoreempien lehtien perään kyselee.
 
Viimeksi muokattu:
Olen vienyt työpaikan kahvihuoneen pöydälle joskus alan lehtiä, Reserviläistä, Ruotuväkeä jne. Eivät ole kuluneet liiasta lukemisesta hiirenkorville. Joskus kuullut sellaiselta tuoreelta 25v. dippainssiltä että "Reserviläinen, mikä ihmeen lehti, khihihii." Alle 40v. työkavereista en muista kenenkään kertoneen olleensa kertaamassa, eikä tästä n. 15 henkilön porukasta VAP:attuja ole kuin yksi tai kaksi. Jos ei porukka pääse edes kertaamaan ikinä, eikä PV:n kanssa olle koskaan mitään kontaktia niin vapaaehtoinen maanpuolustus taitaa olla prioriteettilistalla monella aika lailla alapäässä.
Hyvin totta. Meistä vähän vanhemmat muistelevat kotikunnassani, kuinka ennen vanhaa (80-luvun loppu), kh-kutsuja tuli vähän väliä ja joka savuun. Kuka sai lykkäystä, kuka ei, mutta olennaista on tuo mainitsemasi KONTAKTI.
Silloin oli vähän joka äijällä takaraivosssa, että joko joutuu tai että joko tulee. Kontakti joka tapauksessa.

Täällä päin oli iso kh vuonna -90. Käytännössä koko pitäjän alle 35-v kertasivat. Eli, kokonaiset koululuokat, ikäluokat, ala-asteelta saakka toisensa tunteneet miehet, kaikille tuli kutsu. Siinä alkoi tulla sellainen positiivinen hytinä, kun jätkät näki toisiaan, että sait sä, no sain, se ei kuulemma saanut, sitä vituttaa kun kaikki kaverit sai mutta se ei, se meinaa ettei lähde, mitä vittua, onko se homo jne.
Tyyliin -66, -67 ja -68 -syntyneet, niin vanhan saatanan hyvän järjestelmän mukaan kaikki kertasivat samasta pitäjästä. Ja se muistetaan, ja sama pataljoona oli kerrannut jo 80-luvulla. Tänäkin päivänä vielä muistetaan, kuinka X-pitäjän pataljoona kertasi, ja oluen mukana hylsy lentää. Kadulla kohtaavat entinen jjoht ja sotamies, ja tapahtumia muistellaan.
Olen ollut kymmeniä kertoja tilaisuudessa kuunnella (yllyttämässä hylsynlennätykseen), ja on hienoa kuulla, kuinka yhteiset kokemukset yhdistävät vielä tänäkin päivänä.
Summa summarum: joka mies lähti. Ja ne omituiset, mitkä lieneekään, jotka väistivät VELVOLLISUUTENSA, niiden nimet muistetaan 26 vuoden jälkeenkin.
Näin perkele maaseudulla. :)
 
Viimeksi muokattu:
Hyvin totta. Meistä vähän vanhemmat muistelevat kotikunnassasi, kuinka ennen vanhaa (80-luvun loppu), kh-kutsuja tuli vähän väliä ja joka savuun. Kuka sai lykkäystä, kuka ei, mutta olennaista on tuo mainitsemasi KONTAKTI.
Silloin oli vähän joka äijällä takaraivosssa, että joko joutuu tai että joko tulee. Kontakti joka tapauksessa.

Täällä päin oli iso kh vuonna -90. Käytännössä koko pitäjän alle 35-v kertasivat. Eli, kokonaiset koululuokat, ikäluokat, ala-asteelta saakka toisensa tunteneet miehet, kaikille tuli kutsu. Siinä alkoi tulla sellainen positiivinen hytinä, kun jätkät näki toisiaan, että sait sä, no sain, se ei kuulemma saanut, sitä vituttaa kun kaikki kaverit sai muta se ei, se meinaa ettei lähde, mitä vittua, onko se homo jne.
Tyyliin -66, -67 ja -68 -syntyneet, niin vanhan saatanan hyvän järjestelmän mukaan kaikki kertasivat samasta pitäjästä. Ja se muistetaan, ja sama pataljoona oli kerrannut jo 80-luvulla. Tänäkin päivänä vielä muistetaan, kuinka X-pitäjän pataljoona kertasi, ja oluen mukana hylsy lentää. Kadulla kohtaavat entinen jjoht ja sotamies, ja tapahtumia muistellaan.
Olen ollut kymmeniä kertoja tilaisuudessa kuunnella (yllyttämässä hylsynlennätykseen), ja on hienoa kuulla, kuinka yhteiset kokemukset yhdistävät vielä tänäkin päivänä.
Summa summarun: joka mies lähti. Ja ne omituiset, mitkä lieneekään, jotka väistivät VELVOLLISUUTENSA, niiden nimet muistetaan 26 vuoden jälkeenkin.
Näin perkele maaseudulla. :)

Tässähän nousee epäilys mieleen, että jos Suomimiestä kertauttaa niin maanpuolustustahto nousee läpi katon. Se on vaarallista näinä globalisaation aikakausina. Ei ihme, että PV on varovainen (käskettynä) reserviläisten suhteen.
 
Unohda ironia ja sarkasmi.
Tämä kertaus oli sukupolvikokemus. Tiedän, että siinä kokeiltiin LKP-järjestelmä viimeisen päälle, parhaimmillaan täällä jätkät kertasivat VIISI kertaa. Ennen H-hetkeä. Kansakoulut olivat perustamispaikkoina, kunnan keittiöt laittoivat ruokaa jne. Koko saatanan pitäjä oli käytännössä mukana. Tajuatko? Äidit laittoivat ruokaa pojilleen tai poikiensa kavereille, kokonainen miesten pesäpallojoukkue sai käskyn lähteä ja lähti.
Ammunnoissa Pahkiksella kolmen pitäjän sotaveteraanit vietiin paikan päälle katsomaan ammuntoja. Siellä isoisä katsoi pojanpoikansa toimintaa, tai sukulainen nyt vähintään. Ensimmäisen ammunnan jälkeen veteraanit antoivat kritiikkiä janttereiden sijoittamisesta. Että ei ryssä noin ole suojautunut, jos se ampuu. Seuraavassa vedossa kapiaiset korjasivat janttereiden sijoituksen.
Miettikää nyt jumalauta. Sodan käyneet veteraanit ovat olleet siinä seuraamassa seuraavan sukupolven toimintaa, ja isällisesti hyväksyneet tarpeellisena. X-pitäjän pataljoonan miehien isät, isoisät ja muut sukulaiset olivat olleet rintamalla.
Tästä puhutaan yhä, vuonna 2016. Tiedän tämän porukan miehiä, jotka ylpeänä seuraavat omien lastensa palvelukseen astumista. Tyttöjäkin.
Unohda ironia ja sarkasmi.

Edit: liian nopeasti tein, liikaa kirjoitusvirheitä. Koira halusi ulos pissalle.
 
Viimeksi muokattu:
@JR49 Minä lähdin MPKry:n toimintaan mukaan viikon kertausharjoituksen jälkeen. Olen oikeasti sitä mieltä, että sotaharjoitukset nostaa maanpuolustustahtoa.
No niin minäkin.
Kerro se sitten selvemmin, et voi väittää, etteikö teikäläisen postauksissa olisi sarkastinen viitekehys... :)
 
No niin minäkin.
Kerro se sitten selvemmin, et voi väittää, etteikö teikäläisen postauksissa olisi sarkastinen viitekehys... :)

No pakko myöntää, ettei avatarini ole sotilaallisesti luotettivammasta päästä. :)
 
Back
Top