Maavoimille miljoonilla lämpötähystimiä

Tvälups

Ylipäällikkö
yle uutiset Kotimaa 14.2.2013 klo 12:55
Maavoimille miljoonilla lämpötähystimiä

Maavoimien alueelliset joukot saavat käyttöönsä uudenlaisia lämpötähystimiä. Laitteita voi käyttää myös eksyneiden etsimiseen.

Maavoimat ostaa Yhdysvalloista alueellisten joukkojen käyttöön Phantom-lämpötähystimiä. Laitteiden avulla on tarkoitus parantaa alueellisten joukkojen kykyä taistella pimeässä.

Kauppa on jatkoa vuosille 2011 ja 2012, kun vastaavia laitteita ostettiin operatiivisten joukkojen käyttöön.

Yhdeksän miljoonan euron arvoiset laitteet ostetaan vuoteen 2014 mennessä.

Majuri Matti Honkelan mukaan laitteita voidaan sotilaallisten tehtävien lisäksi käyttää myös etsinnöissä.

- Laite soveltuu erinomaisesti esimerkiksi eksyneiden etsintään, Maavoimien esikunnan hankepäällikkö, majuri Matti Honkela kertoo.

Honkelan mukaan puolustusvoimat lainaa silloin tällöin kalustoaan juuri hankaliin etsintätehtäviin.
 
Tällaiset uutiset lämmittävät sydäntä.

Sitä vaan ihmettelen, että minkä h...tin takia sotahommat pitää aina jättää uutisoinnissa taka-alalle ja korostaa huonomuististen mummojen etsintää ikään kuin sotalaitos olisi ensisijaisesti sitä varten olemassa.
 
Hande kirjoitti:

Samaan minäkin kiinnitin huomiota, mutta kaipa se on niin, että sodasta on jo niin kauan että puolustusvoimienkin on myytävä itsensä tuolla tavalla.
 
Onko kyseessä tämä laite?

http://www.secgru.com/Thermal-Imaging-Binoculars-PhantomIRxr.html#empty-anchor
 
Eikä niitä tuosta nuin vaan minnekään mummojahtiin luovuteta. Katsokaas kuinka viimeaikaiset pv:n virka-avut on supistuneet.
 
Tvälups kirjoitti:
yle uutiset Kotimaa 14.2.2013 klo 12:55
Maavoimille miljoonilla lämpötähystimiä

Maavoimien alueelliset joukot saavat käyttöönsä uudenlaisia lämpötähystimiä. Laitteita voi käyttää myös eksyneiden etsimiseen.

Maavoimat ostaa Yhdysvalloista alueellisten joukkojen käyttöön Phantom-lämpötähystimiä. Laitteiden avulla on tarkoitus parantaa alueellisten joukkojen kykyä taistella pimeässä.

Kauppa on jatkoa vuosille 2011 ja 2012, kun vastaavia laitteita ostettiin operatiivisten joukkojen käyttöön.

Yhdeksän miljoonan euron arvoiset laitteet ostetaan vuoteen 2014 mennessä.

Majuri Matti Honkelan mukaan laitteita voidaan sotilaallisten tehtävien lisäksi käyttää myös etsinnöissä.

- Laite soveltuu erinomaisesti esimerkiksi eksyneiden etsintään, Maavoimien esikunnan hankepäällikkö, majuri Matti Honkela kertoo.

Honkelan mukaan puolustusvoimat lainaa silloin tällöin kalustoaan juuri hankaliin etsintätehtäviin.

Montakos laitetta tuolla summalla saa?
 
Hys hys, veli Tvälups, peruvat vielä hankinnan...
 
Aikasempaa jutustelua.

http://maanpuolustus.net/showthread.php?tid=1064&pid=33683#pid33683
 
Iso-Mursu kirjoitti:
Tvälups kirjoitti:
yle uutiset Kotimaa 14.2.2013 klo 12:55
Maavoimille miljoonilla lämpötähystimiä

Maavoimien alueelliset joukot saavat käyttöönsä uudenlaisia lämpötähystimiä. Laitteita voi käyttää myös eksyneiden etsimiseen.

Maavoimat ostaa Yhdysvalloista alueellisten joukkojen käyttöön Phantom-lämpötähystimiä. Laitteiden avulla on tarkoitus parantaa alueellisten joukkojen kykyä taistella pimeässä.

Kauppa on jatkoa vuosille 2011 ja 2012, kun vastaavia laitteita ostettiin operatiivisten joukkojen käyttöön.

Yhdeksän miljoonan euron arvoiset laitteet ostetaan vuoteen 2014 mennessä.

Majuri Matti Honkelan mukaan laitteita voidaan sotilaallisten tehtävien lisäksi käyttää myös etsinnöissä.

- Laite soveltuu erinomaisesti esimerkiksi eksyneiden etsintään, Maavoimien esikunnan hankepäällikkö, majuri Matti Honkela kertoo.

Honkelan mukaan puolustusvoimat lainaa silloin tällöin kalustoaan juuri hankaliin etsintätehtäviin.

Montakos laitetta tuolla summalla saa?

5000 € on aikaisemmin mainittu hinnaksi.
 
Tuo 5000 voi olla aika lähellä totuutta. Parhaassa tapauksessa dollareissa. Aika loiva pino
noita näyttäisi tulevan, jos tuo hinta osuu. Hyvä hyvä.
 
SJ kirjoitti:
Iso-Mursu kirjoitti:
Tvälups kirjoitti:
yle uutiset Kotimaa 14.2.2013 klo 12:55
Maavoimille miljoonilla lämpötähystimiä

Maavoimien alueelliset joukot saavat käyttöönsä uudenlaisia lämpötähystimiä. Laitteita voi käyttää myös eksyneiden etsimiseen.

Maavoimat ostaa Yhdysvalloista alueellisten joukkojen käyttöön Phantom-lämpötähystimiä. Laitteiden avulla on tarkoitus parantaa alueellisten joukkojen kykyä taistella pimeässä.

Kauppa on jatkoa vuosille 2011 ja 2012, kun vastaavia laitteita ostettiin operatiivisten joukkojen käyttöön.

Yhdeksän miljoonan euron arvoiset laitteet ostetaan vuoteen 2014 mennessä.

Majuri Matti Honkelan mukaan laitteita voidaan sotilaallisten tehtävien lisäksi käyttää myös etsinnöissä.

- Laite soveltuu erinomaisesti esimerkiksi eksyneiden etsintään, Maavoimien esikunnan hankepäällikkö, majuri Matti Honkela kertoo.

Honkelan mukaan puolustusvoimat lainaa silloin tällöin kalustoaan juuri hankaliin etsintätehtäviin.

Montakos laitetta tuolla summalla saa?

5000 € on aikaisemmin mainittu hinnaksi.

Onhan tuossa jo sitten jokunen laite kasassa.
 
Vissiin tämä vekotin?

PhantomIRxr_1.jpg

PhantomIRxr_2.jpg
 
Yllättävän mittava satsaus siihen nähden että tuolla vekottimella ei vaan voi "taistella" kuin johtamalla epäsuoraa(mikä on toki tärkeää sekin) ja kenties laukoa raskaita viuhkapanoksia(?) Missä uutiset alueellisille joukoille hankituista aseisiin integroitavista pimeänäkölaitteista?

Tuolla kaavalla laskettuna noita tähystymiä tulisi 1800kpl, eikö kenestäkään muusta tunnu jopa ylimitoitetulta määrältä tulejohto/valvonta käyttöön? Erityisesti kun alueellisten joukkojen muu pimeätoimintakyky nojaa toistaiseksi liki olemattomiin Jpr90:ltä mahdollisesti ylijääviin välineisiin?

Tulee niin elävästi mieleen 90-luvulta kun tiirailin yöllä WildBigillä tietä pitkin täysin sokkona etenevää tiedustelupartiota, hykerrellen valmistauduin avaamaan tulen henk.koht aseellani, mutta kun laskin kyseisen tähystimen silmilltäni niin olin ihan yhtä sokkona kuin minusta täysin tietämättömät vihollisenikin :-/
 
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:

Ylimitoitettu määrä saattaa johtua myös alimitoitetusta hinta-arviosta. En usko hankitun määrän olevan kuin satoja. Jos laitteita tosiaan on hankittu tulevien alueellisten prikaatien (2-3kpl) jokaiselle ryhmälle, niin ei kai siitäkään haittaa ole.
 
Kyllä niitä erilaisia VV2000. VV3x, VVLite dual tms. valonvahvistimia tulee alueellisille joukoille myös. Erilaisten tähystinten tarve on tosiaan iso suhteessa joukkojen miesmäärään, kun toimitaan aikaisempaa laajemmalla alueella ja aktiivisemmin eli sitä valvottavaa lääniä on runsaasti.
 
Susitaival kirjoitti:

Ja mikä pirun pakko niitä sokeana tietä pitkin tallustelevia on kivittää rynnärillä, kun viuhkapanoksetkin on keksitty? Vai mitä, sissit?
 
Nyt en muista, että oliko se joka ryhmälle vaiko joukkueelle, mutta kun kerran kyseessä on tarkoitus olla "henkilömiinoja" korvaava systeemi, niin kyllä niitä pitäisi olla sitten tarpeeksi.
 
Minusta olisi ollut huomattavasti fiksumpaa laittaa osa rahoista aseisiin kiinnitettäviin pimeänäkötähtäimiin että esim. niitä uran puolustus/miinoitustilannetta tiedustelevia jalkamiehiä voisi ampua yöaikaan muullakin kuin tehtävään raakasti ylimitoitetulla epäsuoralla! Mitä ryhmänjohtaja tekee lämpötähystimellä jos/kun hänellä ei ole mahdollisuutta käyttää epäsuoraa, eikö olisi fiksumpaa ostaa ryhmiin mielluummin useampi valonvahvistintähtäin rynnäkkökivääriin/TA-kivääriin?

Mieleen kun juolahtaa kovin herkästi tässä rahoitustilanteessa se että noin ruhtinaallisen kapistushankinnan on pakosti oltava pois jostain muusta :dodgy:
 
juhapar kirjoitti:

Viuhkapanoksia ei ole käyttövalmiina joka tilanteessa/suunnalla, toisin kuin rk:ssä kuulia lippaassa. Ja miksei sen viuhkapanoksen laukaisuun kävisi henk.koht aseen valonvahvistintähtäin? Kohtuu kaukaa haettua perustella yli 2km kantavien lämpötähystinten hankintaa kuuloetäisyydeltä laukaistavilla viuhkapanoksilla :dodgy:
 
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
SJ kirjoitti:
Hande kirjoitti:
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
Tuolla kaavalla laskettuna noita tähystymiä tulisi 1800kpl, eikö kenestäkään muusta tunnu jopa ylimitoitetulta määrältä tulejohto/valvonta käyttöön? Erityisesti kun alueellisten joukkojen muu pimeätoimintakyky nojaa toistaiseksi liki olemattomiin Jpr90:ltä mahdollisesti ylijääviin välineisiin?

Ylimitoitettu määrä saattaa johtua myös alimitoitetusta hinta-arviosta. En usko hankitun määrän olevan kuin satoja. Jos laitteita tosiaan on hankittu tulevien alueellisten prikaatien (2-3kpl) jokaiselle ryhmälle, niin ei kai siitäkään haittaa ole.

Nyt en muista, että oliko se joka ryhmälle vaiko joukkueelle, mutta kun kerran kyseessä on tarkoitus olla "henkilömiinoja" korvaava systeemi, niin kyllä niitä pitäisi olla sitten tarpeeksi.

Minusta olisi ollut huomattavasti fiksumpaa laittaa osa rahoista aseisiin kiinnitettäviin pimeänäkötähtäimiin että esim. niitä uran puolustus/miinoitustilannetta tiedustelevia jalkamiehiä voisi ampua yöaikaan muullakin kuin tehtävään raakasti ylimitoitetulla epäsuoralla! Mitä ryhmänjohtaja tekee lämpötähystimellä jos/kun hänellä ei ole mahdollisuutta käyttää epäsuoraa, eikö olisi fiksumpaa ostaa ryhmiin mielluummin useampi valonvahvistintähtäin rynnäkkökivääriin/TA-kivääriin?

Mieleen kun juolahtaa kovin herkästi tässä rahoitustilanteessa se että noin ruhtinaallisen kapistushankinnan on pakosti oltava pois jostain muusta :dodgy:

Valonvahvistimia on tietääkseni hankittu erikseen. Määristä en tiedä, mutta veikkaisin määrien olevan ainakin vastaavia. Mitä taas tulee näihin lämppäreihin, niin ne ovat varmaankin paras hankinta mitä tässä pariin vuoteen PV on tehnyt. Nuo ei toimi ainoastaan yöllä, vaan myös päivällä naamiointia vastaan.
 
Back
Top