• "Kotimaan uutiset" ja "Sisäinen turvallisuus" -osiot on yhdistetty omaksi osioksi, "Uutiset & Sisäinen turvallisuus".

    Jatkossa kyseisessä osiossa seurataan uutisia ja sisäisen turvallisuuden tapahtumia omissa erillisissä ketjuissa, toisin kuin nyt, yksittäisissä isoissa ketjuissa. Rohkaisenkin teitä kaikkia luomaan uuden viestiketjun jos jotain tapahtuu kotimaan uutisissa/turvallisuudessa.

Mikä on Venäjän visio?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kaaloppi
  • Aloitus PVM Aloitus PVM

kaaloppi

Alikersantti
BAN
Venäjän aikeista on hanakala sanoa, mitä ne ovat. Venäjä on pyrkinyt esiintymään Euroopan ja USAn oikeistolle "länsimaisen siviilisaation viimeisenä puolustajana". Mediakuvissa näkyy vain etnisiä venäläisiä ja yhdeksi mannekiiniksi on valittu komea etninen venäläinen prätkämies Aleksandr Zaldostanov. Tosiasia on kuitenkin toinen.

Nationalistisella Stormfront-nettisivulla Putinia vihataan ja häntä kutsutaan anti-white-mieheksi. "Raisistisista vihapuheista" Venäjällä saa todella kovia tuomioita ja etnisiä venäläisiä syrjitään töissä ja asunnon saannissa. Etniset venäläiset ovat kuolemassa jos ei sukupuuttoon, niin ainakin melkein. Venäjästä voi tulla parissa vuosikymmenessä vuodessa muslimienemmistöinen maa. On toisaalta hyvä kysyä, onko Putin tätä kehitystä vastaan vai puolesta. Neuvostoliiton hajottua Venäjän BKT oli sama kuin Suomen, väkiluku 30 kertaa suurempi. Syntyvyys romahti muilla paitsi muslimeilla. Onko Venäjän islamisaatio pakon sanelemaa vai onko se Venäjälle edes ongelma? Minä uskon, että Venäjä halusi Ukrainan juuri islamisaation takia. Ukrainan väkiluku on 40 miljoona ja se olisi tuonut vastavoiman islamisaatiolle. Jos Putin olisi islamisaatiota vastaan, häntä voisi kutsua länsimaiden puolustajaksi. Nettikirjoittelijat ovat toista mieltä: Putinia ei kiinnosta länsimainen siviilisaatio, vaan Neuvostoliiton palauttaminen. Toisaalta Putin on pyrkinyt nostamaan syntyvyyttä ja yritti tuoda Ukrainaa Venäjän vaikutuspiiriin. Ehkä Putin yritti maansa muuttumista aasialaiseksi kalifaatiksi. Ehkä Venäjän pelimerkit olivat niin surkeat 1991 jälkeen, että islamin kanssa oli vain elettävä ja nykyistä parempaan lopputulokseen ei päästy-

Nyt tilanne on se, että Ukraina ei tule enää koskaan osaksi Venäjää. Periaatteessa etniset venäläiset voivat menettää kaiken motivaation rehkiä maan hyväksi. Miksi tehdä töitä maan eteen, joka muuttuu aasialaiseksi muslimivaltioksi? Venäjällä ei voisi paljon huonommin mennä, ainoa lohtu on raaka-aineissa. Mutta jos islamilaisia kiinnostaa uskonto ja etnisiä venäläisiä ei kiinnosta enää mikään, niin paljonko niillä raaka-aineilla tekee? Venäläisistä on tulossa aasialaisten renkejä. On uumoiltu, että etniset venäläiset vaatisivat autonomista aluetta länsi-Venäjälle. Venäjä saattaa hajota osiin.

Hyvä puoli Venäjän muilutuksessa on se, että sen vaikutusvoima pienenee, niin paljon roskaa Venäjä on lapioinut länsimaiden päälle 1917 jälkeen paitsi aseellisesti niin myös sisäisen terrorismin ja vihapuheen muodossa. Ehkä Venäläisten sukupuuttoon kuoleminen on oikeudenmukaista.

Entä onko Venäjä uhka Suomelle? Venäjän suurin uhka on pienenevä väestö, jota on paikattu islamilaisilla muuttajilla. Suomella ei ole mielestäni paljoa sellaista, mitä Venäjä voisi haluta. Täälläei puhuta Venäjää emmekä toisi apua vEnäjän demografisiin ongelmiin. Toisaalta Venäjä voisi hyötyä rannikkoalueista rannoillamme. Entä onko Suomen maaperässä sellaisia mineraaleja, mitä Venäjällä ei ole?
 
Venäjän aikeista on hanakala sanoa, mitä ne ovat. Venäjä on pyrkinyt esiintymään Euroopan ja USAn oikeistolle "länsimaisen siviilisaation viimeisenä puolustajana". Mediakuvissa näkyy vain etnisiä venäläisiä ja yhdeksi mannekiiniksi on valittu komea etninen venäläinen prätkämies Aleksandr Zaldostanov. Tosiasia on kuitenkin toinen.

Nationalistisella Stormfront-nettisivulla Putinia vihataan ja häntä kutsutaan anti-white-mieheksi. "Raisistisista vihapuheista" Venäjällä saa todella kovia tuomioita ja etnisiä venäläisiä syrjitään töissä ja asunnon saannissa. Etniset venäläiset ovat kuolemassa jos ei sukupuuttoon, niin ainakin melkein. Venäjästä voi tulla parissa vuosikymmenessä vuodessa muslimienemmistöinen maa. On toisaalta hyvä kysyä, onko Putin tätä kehitystä vastaan vai puolesta. Neuvostoliiton hajottua Venäjän BKT oli sama kuin Suomen, väkiluku 30 kertaa suurempi. Syntyvyys romahti muilla paitsi muslimeilla. Onko Venäjän islamisaatio pakon sanelemaa vai onko se Venäjälle edes ongelma? Minä uskon, että Venäjä halusi Ukrainan juuri islamisaation takia. Ukrainan väkiluku on 40 miljoona ja se olisi tuonut vastavoiman islamisaatiolle. Jos Putin olisi islamisaatiota vastaan, häntä voisi kutsua länsimaiden puolustajaksi. Nettikirjoittelijat ovat toista mieltä: Putinia ei kiinnosta länsimainen siviilisaatio, vaan Neuvostoliiton palauttaminen. Toisaalta Putin on pyrkinyt nostamaan syntyvyyttä ja yritti tuoda Ukrainaa Venäjän vaikutuspiiriin. Ehkä Putin yritti maansa muuttumista aasialaiseksi kalifaatiksi. Ehkä Venäjän pelimerkit olivat niin surkeat 1991 jälkeen, että islamin kanssa oli vain elettävä ja nykyistä parempaan lopputulokseen ei päästy-

Nyt tilanne on se, että Ukraina ei tule enää koskaan osaksi Venäjää. Periaatteessa etniset venäläiset voivat menettää kaiken motivaation rehkiä maan hyväksi. Miksi tehdä töitä maan eteen, joka muuttuu aasialaiseksi muslimivaltioksi? Venäjällä ei voisi paljon huonommin mennä, ainoa lohtu on raaka-aineissa. Mutta jos islamilaisia kiinnostaa uskonto ja etnisiä venäläisiä ei kiinnosta enää mikään, niin paljonko niillä raaka-aineilla tekee? Venäläisistä on tulossa aasialaisten renkejä. On uumoiltu, että etniset venäläiset vaatisivat autonomista aluetta länsi-Venäjälle. Venäjä saattaa hajota osiin.

Hyvä puoli Venäjän muilutuksessa on se, että sen vaikutusvoima pienenee, niin paljon roskaa Venäjä on lapioinut länsimaiden päälle 1917 jälkeen paitsi aseellisesti niin myös sisäisen terrorismin ja vihapuheen muodossa. Ehkä Venäläisten sukupuuttoon kuoleminen on oikeudenmukaista.

Entä onko Venäjä uhka Suomelle? Venäjän suurin uhka on pienenevä väestö, jota on paikattu islamilaisilla muuttajilla. Suomella ei ole mielestäni paljoa sellaista, mitä Venäjä voisi haluta. Täälläei puhuta Venäjää emmekä toisi apua vEnäjän demografisiin ongelmiin. Toisaalta Venäjä voisi hyötyä rannikkoalueista rannoillamme. Entä onko Suomen maaperässä sellaisia mineraaleja, mitä Venäjällä ei ole?

Putin-trollien sijasta pitää ilmeisesti alkaa puhua Dugin-trolleista.
 
Mitä eroa on Putin- ja Dugin-trolllilla? Nettilähteiden mukaanhan Duginin pitäisi olla Putinin neuvonantaja.
 
Mitä eroa on Putin- ja Dugin-trolllilla? Nettilähteiden mukaanhan Duginin pitäisi olla Putinin neuvonantaja.

Hän on Sergei Naryshkinin kaveri, ei Putinin neuvonantaja. Naryshkin on hyvissä asemissa Yhtenäinen Venäjä -puolueessa. Periaatteessa duginismi on tuonut Euraasia-ajattelun ja paljon muuta nykyisin näkyvää mutta, kuten ensimmäisessä viestissäsi kirjoitit, vaikka Dugin ja Bäckman miten ylistäisivät "suurta Putinia" ja nationalistit olisivat saaneet jalansijan Kremliin, pohjimmiltaan nämä politologit kuuluvat Toiseen Venäjään, joka tulee olemaan vielä vaaraksi nykyhallinnolle ja koko maailmalle. Se on vain pääsemättömissä näiden kanssa.

80% venäläisistä on nationalistisempia kuin Putin.
 
Venäjän visio? Sitä ei ole, on vain kulloinkin vallassa olevan pienen eliitin agenda joka on vallassa pysyminen ja kaikki muu on alisteista tälle. Mitään pitkän tähtäimen suunnitelmaa ei ole, eikä voikaan olla koska ensisijainen tavoite on betonoida sisäpoliittiset voimasuhteet niin että status quo ei järky.

Venäjän pitäisi uudistua vähintään sama tahtia kuin ympäristö muuttuu. Kun Putin nousi ensimmäisen kerran Venäjän johtoon, hänet haluttiin nähdä dynaamisena uudistajana. Putinin piti valita Venäjän uudistumisen ja poliittisen vakauden välillä, Putin valitsi jälkimmäisen.

Yhteiskunnan uudistuminen nostaisi väkisin pinnale uusia arvaamattomia pelureita kilpailemaan poliittisesta vallasta ja Euromaidan on Putinin pahin painajainen.

Toinen juttu joka syö pinnan alla venäläisten psyykettä rotan lailla on se jatkuva päivittäinen nöyryytys joka seuraa siitä kun neuvostoliiton henkiset perilliset joutuvat asettamaan oman järjestelmänsä saavutukset demokraattisten länsimaiden saavutusten rinnalle jokapäiväisessä elämässään.

Venäjän visio = Putinin vallan vertikaalin tarrautumineb valtaan hinnalla millä hyvänsä. Siinä sivussa suurvaltaharhoja ja katteettomia kuvitelmia Kremlistä johdetusta BRICS-maiden lännenvastaisesta yhteenliittymästä joka nostaisi Kremlin maailman johtajaksi.
 
1426833137201


Onko Putin sellainen yksinvaltias kuin uskotaan? Keitä Venäjän muut vallankäyttäjät ovat? Mitä he ajattelevat? Ovatko he riippuvaisempia Putinista kuin Putin heistä?

Ja ennen kaikkea: Voiko Venäjällä tapahtua palatsivallankaappaus?

Venäjän politiikan analyytikot jakautuvat karkeasti kahteen ryhmään.

Kremlologit yrittävät mahdotonta: nähdä Kremlin muurien läpi. Esimerkiksi moskovalainen Jevgeni Mintšenko julkaisee listoja Kremlin vaikuttajista ja näiden läheisyydestä Putiniin. Mintšenkon mukaan Putinin ympärillä pyörii päättäjien ryhmä, joka muistuttaa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) toimeenpanevaa elintä politbyroota.

Toisen koulukunnan mukaan on hyödytöntä arvailla Kremlin valtasuhteita; on tarkasteltava noudatettua politiikkaa.

"Listat ovat pinnallisia, ja niiden tarkoitus on usein vain korostaa laatijansa merkitystä", teilaa Vladimir Gelman, Helsingin yliopiston vieraileva professori.

Hän arvostelee Mintšenkon väittämää uudesta politbyroosta.

Putinin valtaa on kuvattu suuremmaksi kuin NKP:n pääsihteereillä, koska nyky-Venäjällä ei ole todellista politbyroota, säännöllisesti kokoontuvaa kollegiaalista elintä, joka esti pääsihteeriä tekemästä hulluja päätöksiä.

" Nikita Hruštšov syrjäytettiin juuri siksi, että hän oli omavaltainen."

Gelmanin mielestä nimilistoja mieluummin kannattaa lukea vaikka Gabriel García Márquesin romaani Patriarkan syksy, joka herättää ajatuksia Venäjän nykyjamasta.

Kirja kertoo yksinäisen diktaattorin elämästä. Salainen palvelu on monopolisoinut oikeuden toimittaa hänelle tietoa. Nuori nainen synnyttää hänelle lapsen.

Diktaattori aloittaa sotia, häviää ja menettää pääsyn merelle. Hän tulee hulluksi, ja kaikki teeskentelevät tottelevansa häntä.

Romaanit romaaneina, mutta mitä oikeastaan tiedämme Venäjän päätöksentekojärjestelmästä? Millaisella kokoonpanolla itänaapurin tärkeimmät asiat ratkaistaan?

Otetaan esimerkiksi Krimin valtaus. Se lienee kauaskantoisin Venäjän viime vuonna tekemä päätös.

Viime sunnuntaina Venäjällä esitetyssä tv-dokumentissa Krim – paluu synnyinmaahan Putin kertoi oman versionsa ja korosti rooliaan päätöksessä.

Hän antoi ymmärtää pohtineensa asiaa Sotšin olympialaisten päättäjäispäivän vastaisen yön "neljän kollegan" kanssa ja tehneensä lopulta päätöksen itse.

The New York Times -lehden mukaan neuvotteluun olisivat osallistuneet turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrušev, turvallisuuspalvelu FSB:n johtaja Aleksandr Bortnikov ja presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov. Neljäs "kollega" voisi olla puolustusministeri Sergei Šoigu.

"Mistään muodollisesta elimestä ei ole kyse. Päätös on syntynyt pienessä piirissä ilman tasavertaista keskustelua", summaa Tromssan yliopiston professori Christer Pursiainen.


1426833136587



"Teoreettisesti tällainen päätöksenteko on tehokasta, mutta se voi olla irrationaalista, jos ei pystytä pohtimaan kaikkia vaihtoehtoja. Ryhmä on niin samanlainen, että jo maailmankuva sulkee pois vaihtoehtoja. Jos mukana olisi ollut ulkopolitiikan ja talouden johtoa, ei olisi ehkä ollut samanlaista intoa. Tässä on menty laput silmillä ja uskottu siihen mihin on haluttu."

Krimin haltuunottoa puoltanut varapääministeri Dmitri Rogozin on kertonut, että operaatiolla oli Venäjän eliitissä enemmän vastustajia kuin kannattajia. Putinilla ei kuitenkaan ollut tarvetta kysellä kaikkien mielipidettä.

Vuonna 1903 taiteilija Ilja Repin maalasi lähes yhdeksän metriä leveän teoksen Valtioneuvoston juhlaistunto, jossa Venäjän lakiasäätävän elimen 80 jäsentä ympäröi keisaria. Vuonna 2004 maalauksesta tehtiin mukaelma, jossa Putinia piirittää nyky-Venäjän eliitti ortodoksikirkon patriarkasta kommunistijohtaja Gennadi Zjuganoviin.

Suureksi maaksi Venäjällä on yhä niin pieni eliitti, että se mahtuu yhteen tauluun – vaikka leveyttä sitten tulisikin yhdeksän metriä.

Eliitin ydin on vielä pienempi: yksi henkilö.

Järjestelmä pohjaa Putinin henkilökohtaiseen auktoriteettiin. Tärkeimpänä vaikutusvallan merkkinä hierarkiassa pidetään pääsyä hänen puheilleen, venäläisittäin "pääsyä kehon luo", dostup k telu .

Muodollisella asemalla ei ole niin väliä. Paras osoitus tästä on Dmitri Medvedevin presidenttikausi 2008–2012, jolloin Putin säilytti asemansa maansa kiistattomana johtajana.

Putin tekee strategiset päätökset, jotka muut toteuttavat. Asioista voidaan keskustella, mutta kun Putin on tehnyt valintansa, vastaan ei pullikoida.

1426833136103


Jokaisella eliitin jäsenellä on kuitenkin joku vastuualue ja siinä aitoa valtaa. Kremlologi Mintšenkon mukaan Putin on viipaloinut valtaa sektoreittain niin, ettei intressiristiriitoja syntyisi.

Putin kierrättää henkilöitä ympärillään, sillä hän ei halua kenenkään olevan toisia mahtavampi.

Usein kuulee puhuttavan klaaneista tai Kremlin torneista, joiden keskinäisissä taisteluissa Putin toimii välittäjänä. Pysyvistä klaaneista on kuitenkin vähän näyttöä. Ennemminkin jokainen eliitin jäsen puolustaa omaa asemaansa turvautuen taktisiin liittoihin.

Valtiojohtoon joskus kuuluneita eliitin jäseniä ei yleensä hylätä, vaikka Kremlin portit heiltä sulkeutuisivatkin. 1990-luvulla vallankaappauksia yrittäneet Gennadi Janajev ja Aleksandr Rutskoi ovat viettäneet leppoisia eläkepäiviä. Helmikuussa murhattu Boris Nemtsov uskoi koskemattomuuteensa, koska hän toimi varapääministerinä 1990-luvulla.

Venäjän eliitin yhteydessä puhutaan usein silovikeista.

Käsite on hämärä. Sillä voidaan tarkoittaa turvallisuustaustaisia Putinin luotettuja, jotka toimivat liike-elämässä. Suppeammassa merkityksessä sana käsittää voimaministeriöiden ja turvallisuuselinten johtajat: Bortnikovin, Patruševin ja Šoigun.

Muita silovikkeja ovat esimerkiksi valtiojohdon suojelupalvelun FSO:n johtaja Jevgeni Murov ja sisäministeriön joukkojen komentaja Viktor Zolotov, jonka kohtalosta liikkui hurjia huhuja Putinin katoamisen aikana.

Pystyvätkö silovikit ohjailemaan Putinia? Niinkin on väitetty.

Moskovalainen eliitintutkija Nikolai Petrov uskoo päinvastoin. Hän pitää turvallisuuselinten johtajia pelkästään koneiston osina.

"Bortnikov on teknokraatti. Patruševilla on muodollinen asema mutta ei omaa voimaresurssia."

1426833136101


Vielä vähemmän merkitystä uskotaan olevan armeijan kenraalikunnalla. Perinne juontaa jo neuvostoaikaan, jolloin puoluejohto huolehti, ettei kenraaleista nouse haastajia.

Kaikki Putinin nimittämät puolustusministerit ovat tulleet armeijan ulkopuolelta. Šoigun tausta on hätätilaministeriössä, jota hän johti kahdeksan vuotta.

"Šoigulla on laajat poliittiset yhteydet ja hän kykenee valvomaan kenraalikuntaa", sanoo Gelman.

Ydinpelotteen käyttö ei julkisten tietojen perusteella ole onneksi yhden ihmisen varassa. Ydinasesalkku on presidentin lisäksi Šoigulla ja pääesikunnan päälliköllä Valeri Gerasimovilla. Laukaisu vaatisi kahden käyttäjän hyväksynnän.

Putinin silovikkitaustaiset ystävät valvovat maan talouselämän lohkoja.

Igor Setšin johtaa valtion öljy-yhtiötä Rosneftiä. Putinin on väitetty olevan tyytymätön Setšiniin, koska Rosneftin valuuttaostot saattoivat jouduttaa ruplan romahdusta loppuvuodesta.

Putinin KGB-ystävistä Sergei Tšemezov johtaa valtion teknologiayhtiötä Rostehiä ja Nikolai Tokarev valtion öljyputkiyhtiö Transneftia. Venäjän rautateiden pääjohtaja Vladimir Jakunin on presidentin vanha datšanaapuri.

Valtionyhtiöiden johtajien lisäksi sisäpiiriin kuuluvat Putinin vanhat pietarilaiset ystävät, jotka ovat luoneet miljardiomaisuudet hänen valtakaudellaan. Juri Kovaltšuk johtaa Rossija-pankkia, Gennadi Timtšenko omistaa kaasu- ja rakennusyhtiöitä ja Arkadi Rotenberg on rikastunut Gazpromin urakoilla.

Putin on kohdellut ystäviään hellämielisesti allekirjoittamalla lain, jonka nojalla pakotteiden kohteeksi joutuneille miljardööreille voi maksaa korvauksia.

Boris Jeltsinin kaudella omaisuutensa luoneiden oligarkkien asema on toinen.

Putin hääti oligarkit politiikasta jo vuonna 2000 ilmoittamalla heille pelisäännöt, joita katsoi Mihail Hodorkovskin myöhemmin rikkoneen.

Putin on valmis suojelemaan oligarkkeja, jos nämä ovat lojaaleja ja toimivat Venäjän etujen puolesta.

Oligarkit upottivat kuuliaisesti rahaa Sotšin olympialaisten rakennushankkeisiin. Ei ole poissuljettua, että miljardööri Mihail Fridman toimii valtiojohdon pyynnöstä ostaessaan saksalaisen RWE:n öljyn- ja kaasuntuotannon.

Putinille oligarkkien omaisuus ei ole viime kädessä yksityistä.

1426833136588


Viime vuoden voimannäyttö oligarkkeja vastaan oli kun valtio vei maan 15. rikkaimmalta mieheltä Vladimir Jevtušenkovilta öljy-yhtiö Bašneftin.

Erikoistapaus oligarkkien keskuudessa on Venäjän rikkain mies, uzbekkitaustainen metallimagnaatti Ališer Usmanov, joka on luonut omaisuutensa Putinin valtakaudella. Usmanov hallitsee tärkeitä mediayhtiöitä kuten yhteisöpalvelu Vkontaktea. Hänellä ei ole perillisiä.

Mikä merkitys on Venäjän korkeimmilla politiikoilla ja siviiliviranomaisilla?

Keskeinen rooli on Kremlissä sijaitsevalla presidentinhallinnolla, joka valvoo duuman lainsäädäntöä ja valmistelee sisä- ja ulkopolitiikkaa. Putin allekirjoittaa kuukausittain kymmeniä lakeja, asetuksia ja nimityksiä.

Presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov on Putinin vanha KGB-tuttu. Oppositiolehti New Timesin mukaan hän olisi vaipunut Ukrainan kriisin myötä jees-mieheksi, joka on lähinnä kiinnostunut asemansa säilyttämisestä.

Ivanovin varamies Vjatšeslav Volodin valvoo sisäpolitiikkaa eli vastaa puoluekentästä sekä vaalien ja niiden tulosten järjestämisestä.

Presidentin neuvonantajalla ja Kremlin juonittelujen mestarilla Vladislav Surkovilla on väitetty olevan tärkeä rooli Ukrainan-politiikassa.

Toinen presidentin avustaja, Euraasian unionin arkkitehti Sergei Glazjev on profiloitunut uhoavilla lausunnoillaan Ukrainan tilanteesta.

Jos joku valtakeskittymä on menettänyt Ukrainan kriisin aikana merkitystään, on se Venäjän hallitus. Hallitus vastaa talouspolitiikasta, josta on tullut täysin alisteista turvallisuuspolitiikalle.

"Esimerkiksi vastapakotteita ei tukenut yksikään järkevä asiantuntija, vaan Putin päätti niistä hallituksen ohi", sanoo Gelman.

Pääministeri Dmitri Medvedev on virallisesti Venäjän kakkonen, mutta häntä ei pidetä itsenäisenä päätöksentekijänä vaan Putinin puudelina.

Ruplan romahdus ja öljyn hinnan lasku ovat kurittaneet budjettia. Valtiovarainministeri Anton Siluanov on joutunut raapimaan kokoon rahaa armeijalle ja turvallisuuselimille, joiden kulut ovat hänen mukaansa jo 40 prosenttia valtion tämän vuoden menoista. Se on sotaan valmistautuvan maan budjetti.

Myös Elvira Nabiullinan johtama keskuspankki on alisteinen presidentille. Sveitsissä maanpakolaisena elävä Mihail Hodorkovski on väittänyt, ettei Nabiullina pystynyt joulukuussa tekemään ruplan tukiostoja, koska hän ei 12 tuntiin saanut puhelinyhteyttä Putiniin.

Alueiden kuvernööreistä on Putinin valtakaudella tullut pelkkiä Moskovan käskynhaltijoita lukuun ottamatta Tšetšenian omavaltaista johtajaa Ramzan Kadyrovia, jolla on tärkeä rooli Venäjän koossapysymisen takuumiehenä.

Kadyrov pitää kapinalliset kurissa ja saa vastineeksi hallita Tšetšeniaa niin kuin lystää. Ongelmia muodostuu, kun Kadyrov puuttuu asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Kadyrovin ja FSB:n välit ovat väitetysti kiristyneet Boris Nemtsovin murhan jälkeen. Nemtsovin murhan pääepäilty on tšetšeeni ja Kadyrovin vanha tuttu.

1426833136585


Onko Venäjän eliitin ylimmissä kerroksissa tyytymättömyyttä harjoitettuun politiikkaan? Näin voisi kuvitella, sillä Ukrainan kriisi ja ruplan romahdus ovat leikanneet monen etuuksia.

Professori Gelmanin mukaan johtajan toimintavapauden määrittelevät hänen käsissään olevat varat.

"Eliitin ja kansan lojaalisuus on ostettava valtavalla määrällä rahaa. Sillä on merkitystä, maksaako öljytynnyri 150 vai 50 dollaria. Kun talouskriisi syvenee ja budjetti pienenee, joku jää väistämättä ilman."

Kremlin sisäpiirin hajaannuksesta ei kuitenkaan näy merkkiäkään.

Järjestelmä perustuu sen osien riippuvuuteen keskuksesta eli Putinista. Kaikki elävät samasta piirakasta, jonka tarjoaa Putin.

Siksi esimerkiksi Rotenbergit ja Timtšenko ovat riippuvaisempia Putinista kuin päinvastoin. Jos Putin väistyisi, heidän bisneksensä tuskin rullaisivat entiseen malliin.

Venäjän eliitin pientä piiriä on kuvattu suljetuksi osakeyhtiöksi. Jokaisella osakkaalla on oma syöttöpaikkansa, kormuška, josta hän saa säännöllistä tuloa eli rentaa. Korruption on sanottu olevan välttämätön osa järjestelmän toimintaa, sillä se tekee jokaisesta "rikoskumppanin".

Kriisi pienentää Kremlin sisäpiiriin kuuluvien tuloja kymmenillä prosenteilla. Eliitin jäsenet tyytyvät siihen, koska vaihtoehtona on menettää etuoikeudet kokonaan. Tämä tekee palatsivallankaappauksesta epätodennäköisen.

"En näe mitään potentiaalia [eliitin jäsenillä]", sanoo Suomen ulkopoliittisen instituutin ohjelmanjohtaja Arkady Moshes. "Heidän on mahdollista valita: suostua harjoitettavaan politiikkaan tai muuttaa ulkomaille. En ole huomannut heidän lähteneen Venäjältä, joten he ovat suostuneet."

"Jos kaikki yhdistyisivät, he olisivat yhdessä vaikutusvaltaisempia kuin Putin, mutta he eivät tee sitä, koska pelkäävät. Jokainen joka toimii erikseen, häviää", kuvaa Gelman.

Hänen mukaansa eliitti kääntyisi johtajaa vastaan vain, jos kansa protestoisi. Tätä taas ei ole näköpiirissä, kun Putinin kannatusluvut hipovat pilviä.

Tosin Gelman suhtautuu niihin skeptisesti.

"Kun kysymyksiä asetetaan toisin, käy ilmi, etteivät venäläiset ole tyytyväisiä suuntaan, johon maa on menossa."

Eliitistä ja kansasta ei ole edes yhdessä Putinin kaatajiksi, ekonomisti Vladislav Inozemtsev on kirjoittanut. Hänen mielestään Venäjän hallinnon kaataa vain maan konkurssi.

Edes Putin ei ole kuolematon. Entä jos hän yllättäen kuolisi tai sairastuisi vakavasti? Hänellä ei ole perintöprinssejä eikä haastajia.

Vuoden 2008 presidentinvaihdoksen alla Putinin vaihtoehto Medvedeville oli Sergei Ivanov. Viime vuosina mahdollisena seuraajana on mainittu Moskovan pormestari, teknokraatti Sergei Sobjanin.

Puolustusministeri Sergei Šoigu on siitä harvinainen poliitikko, että hänellä on omaa kansansuosiota. Tuvalais-venäläinen kenraali on poliittinen selviytyjä, joka muuntautui Jeltsinin ministeristä Putinin mieheksi.

Šoigun poliittisista ajatuksista ei tiedetä juuri mitään. Hänen tärkein ominaisuutensa on ollut äärimmäinen lojaalisuus.

Ivanovilla, Šoigulla ja Sobjaninilla on kuitenkin sama miinus: he ovat kaikki Putinin ikätovereita eivätkä siten tarjoa järjestelmälle lisäaikaa.

Niinpä Putinin seuraaja voi aikanaan nousta samanlaisesta tuntemattomuudesta kuin Putin itse.

Virallisesti Putinin sijainen on Medvedev. Jos presidentti olisi estynyt hoitamasta tehtäviään, vaalit tulisi järjestää kolmen kuukauden kuluessa.

Kokenut diplomaatti uskoo, ettei vallanvaihto halvaannuttaisi Venäjän päätöksentekoa.

"Venäläiset ovat hyviä noudattamaan muotoseikkoja, mikä on nähty aikaisempien vallanvaihtojen yhteydessä. Instituutiot ovat olemassa, jos niitä tarvitaan."

Jos Putin taas kaatuisi vallankumouksessa, kyse olisi myös valitun linjan haaksirikosta. Silloin demokraattisella johtajalla voisi olla mahdollisuuksia.

Vuonna 2012 kirjoittamassa kirjassaan Vladimir Gelman hahmotteli Venäjälle neljä skenaariota. Niistä näyttäisi hänen mukaansa toteutuvan niin sanottu "kovan käden" skenaario, jossa autoritäärinen järjestelmä turvautuu yhä tiukempiin otteisiin säilyttääkseen valtansa.

Samaan aikaan tulee pakotteiden ja talouskriisin aiheuttama ulkoinen šokki.

"Kovan käden" skenaario on Kremlin vallanpitäjien kannalta riskaabeli, sillä se ei välttämättä johda haluttuun lopputulokseen.

Tällä hetkellä tapahtumat Venäjällä näyttäisivät etenevän liian nopeasti, jotta ne voisivat pysyä kenenkään hallinnassa. Mennään kahtasataa vastaantulevien kaistaa. Vuoden 2018 presidentinvaaleista on vaikea sanoa mitään.

Putinin "katoaminen" osoitti järjestelmän haurauden.

Se palautti mieliin ajat, jolloin arvailtiin Jeltsinin tai Leonid Brežnevin terveydentilaa.

Putin ei kuitenkaan ole Brežnev, joka sai sairastella rauhassa kun politbyroo hallitsi maata.

Putinin järjestelmä perustuu johtajan jatkuvaan läsnäoloon ja käsiohjaukseen. Jos hän ei ole lentämässä kurkiauran kärjessä, herää kysymyksiä.

Katoamistemppu ei voi tulla tavaksi.
 
1426833137201


Onko Putin sellainen yksinvaltias kuin uskotaan? Keitä Venäjän muut vallankäyttäjät ovat? Mitä he ajattelevat? Ovatko he riippuvaisempia Putinista kuin Putin heistä?

Ja ennen kaikkea: Voiko Venäjällä tapahtua palatsivallankaappaus?

Venäjän politiikan analyytikot jakautuvat karkeasti kahteen ryhmään.

Kremlologit yrittävät mahdotonta: nähdä Kremlin muurien läpi. Esimerkiksi moskovalainen Jevgeni Mintšenko julkaisee listoja Kremlin vaikuttajista ja näiden läheisyydestä Putiniin. Mintšenkon mukaan Putinin ympärillä pyörii päättäjien ryhmä, joka muistuttaa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) toimeenpanevaa elintä politbyroota.

Toisen koulukunnan mukaan on hyödytöntä arvailla Kremlin valtasuhteita; on tarkasteltava noudatettua politiikkaa.

"Listat ovat pinnallisia, ja niiden tarkoitus on usein vain korostaa laatijansa merkitystä", teilaa Vladimir Gelman, Helsingin yliopiston vieraileva professori.

Hän arvostelee Mintšenkon väittämää uudesta politbyroosta.

Putinin valtaa on kuvattu suuremmaksi kuin NKP:n pääsihteereillä, koska nyky-Venäjällä ei ole todellista politbyroota, säännöllisesti kokoontuvaa kollegiaalista elintä, joka esti pääsihteeriä tekemästä hulluja päätöksiä.

" Nikita Hruštšov syrjäytettiin juuri siksi, että hän oli omavaltainen."

Gelmanin mielestä nimilistoja mieluummin kannattaa lukea vaikka Gabriel García Márquesin romaani Patriarkan syksy, joka herättää ajatuksia Venäjän nykyjamasta.

Kirja kertoo yksinäisen diktaattorin elämästä. Salainen palvelu on monopolisoinut oikeuden toimittaa hänelle tietoa. Nuori nainen synnyttää hänelle lapsen.

Diktaattori aloittaa sotia, häviää ja menettää pääsyn merelle. Hän tulee hulluksi, ja kaikki teeskentelevät tottelevansa häntä.

Romaanit romaaneina, mutta mitä oikeastaan tiedämme Venäjän päätöksentekojärjestelmästä? Millaisella kokoonpanolla itänaapurin tärkeimmät asiat ratkaistaan?

Otetaan esimerkiksi Krimin valtaus. Se lienee kauaskantoisin Venäjän viime vuonna tekemä päätös.

Viime sunnuntaina Venäjällä esitetyssä tv-dokumentissa Krim – paluu synnyinmaahan Putin kertoi oman versionsa ja korosti rooliaan päätöksessä.

Hän antoi ymmärtää pohtineensa asiaa Sotšin olympialaisten päättäjäispäivän vastaisen yön "neljän kollegan" kanssa ja tehneensä lopulta päätöksen itse.

The New York Times -lehden mukaan neuvotteluun olisivat osallistuneet turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrušev, turvallisuuspalvelu FSB:n johtaja Aleksandr Bortnikov ja presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov. Neljäs "kollega" voisi olla puolustusministeri Sergei Šoigu.

"Mistään muodollisesta elimestä ei ole kyse. Päätös on syntynyt pienessä piirissä ilman tasavertaista keskustelua", summaa Tromssan yliopiston professori Christer Pursiainen.


1426833136587



"Teoreettisesti tällainen päätöksenteko on tehokasta, mutta se voi olla irrationaalista, jos ei pystytä pohtimaan kaikkia vaihtoehtoja. Ryhmä on niin samanlainen, että jo maailmankuva sulkee pois vaihtoehtoja. Jos mukana olisi ollut ulkopolitiikan ja talouden johtoa, ei olisi ehkä ollut samanlaista intoa. Tässä on menty laput silmillä ja uskottu siihen mihin on haluttu."

Krimin haltuunottoa puoltanut varapääministeri Dmitri Rogozin on kertonut, että operaatiolla oli Venäjän eliitissä enemmän vastustajia kuin kannattajia. Putinilla ei kuitenkaan ollut tarvetta kysellä kaikkien mielipidettä.

Vuonna 1903 taiteilija Ilja Repin maalasi lähes yhdeksän metriä leveän teoksen Valtioneuvoston juhlaistunto, jossa Venäjän lakiasäätävän elimen 80 jäsentä ympäröi keisaria. Vuonna 2004 maalauksesta tehtiin mukaelma, jossa Putinia piirittää nyky-Venäjän eliitti ortodoksikirkon patriarkasta kommunistijohtaja Gennadi Zjuganoviin.

Suureksi maaksi Venäjällä on yhä niin pieni eliitti, että se mahtuu yhteen tauluun – vaikka leveyttä sitten tulisikin yhdeksän metriä.

Eliitin ydin on vielä pienempi: yksi henkilö.

Järjestelmä pohjaa Putinin henkilökohtaiseen auktoriteettiin. Tärkeimpänä vaikutusvallan merkkinä hierarkiassa pidetään pääsyä hänen puheilleen, venäläisittäin "pääsyä kehon luo", dostup k telu .

Muodollisella asemalla ei ole niin väliä. Paras osoitus tästä on Dmitri Medvedevin presidenttikausi 2008–2012, jolloin Putin säilytti asemansa maansa kiistattomana johtajana.

Putin tekee strategiset päätökset, jotka muut toteuttavat. Asioista voidaan keskustella, mutta kun Putin on tehnyt valintansa, vastaan ei pullikoida.

1426833136103


Jokaisella eliitin jäsenellä on kuitenkin joku vastuualue ja siinä aitoa valtaa. Kremlologi Mintšenkon mukaan Putin on viipaloinut valtaa sektoreittain niin, ettei intressiristiriitoja syntyisi.

Putin kierrättää henkilöitä ympärillään, sillä hän ei halua kenenkään olevan toisia mahtavampi.

Usein kuulee puhuttavan klaaneista tai Kremlin torneista, joiden keskinäisissä taisteluissa Putin toimii välittäjänä. Pysyvistä klaaneista on kuitenkin vähän näyttöä. Ennemminkin jokainen eliitin jäsen puolustaa omaa asemaansa turvautuen taktisiin liittoihin.

Valtiojohtoon joskus kuuluneita eliitin jäseniä ei yleensä hylätä, vaikka Kremlin portit heiltä sulkeutuisivatkin. 1990-luvulla vallankaappauksia yrittäneet Gennadi Janajev ja Aleksandr Rutskoi ovat viettäneet leppoisia eläkepäiviä. Helmikuussa murhattu Boris Nemtsov uskoi koskemattomuuteensa, koska hän toimi varapääministerinä 1990-luvulla.

Venäjän eliitin yhteydessä puhutaan usein silovikeista.

Käsite on hämärä. Sillä voidaan tarkoittaa turvallisuustaustaisia Putinin luotettuja, jotka toimivat liike-elämässä. Suppeammassa merkityksessä sana käsittää voimaministeriöiden ja turvallisuuselinten johtajat: Bortnikovin, Patruševin ja Šoigun.

Muita silovikkeja ovat esimerkiksi valtiojohdon suojelupalvelun FSO:n johtaja Jevgeni Murov ja sisäministeriön joukkojen komentaja Viktor Zolotov, jonka kohtalosta liikkui hurjia huhuja Putinin katoamisen aikana.

Pystyvätkö silovikit ohjailemaan Putinia? Niinkin on väitetty.

Moskovalainen eliitintutkija Nikolai Petrov uskoo päinvastoin. Hän pitää turvallisuuselinten johtajia pelkästään koneiston osina.

"Bortnikov on teknokraatti. Patruševilla on muodollinen asema mutta ei omaa voimaresurssia."

1426833136101


Vielä vähemmän merkitystä uskotaan olevan armeijan kenraalikunnalla. Perinne juontaa jo neuvostoaikaan, jolloin puoluejohto huolehti, ettei kenraaleista nouse haastajia.

Kaikki Putinin nimittämät puolustusministerit ovat tulleet armeijan ulkopuolelta. Šoigun tausta on hätätilaministeriössä, jota hän johti kahdeksan vuotta.

"Šoigulla on laajat poliittiset yhteydet ja hän kykenee valvomaan kenraalikuntaa", sanoo Gelman.

Ydinpelotteen käyttö ei julkisten tietojen perusteella ole onneksi yhden ihmisen varassa. Ydinasesalkku on presidentin lisäksi Šoigulla ja pääesikunnan päälliköllä Valeri Gerasimovilla. Laukaisu vaatisi kahden käyttäjän hyväksynnän.

Putinin silovikkitaustaiset ystävät valvovat maan talouselämän lohkoja.

Igor Setšin johtaa valtion öljy-yhtiötä Rosneftiä. Putinin on väitetty olevan tyytymätön Setšiniin, koska Rosneftin valuuttaostot saattoivat jouduttaa ruplan romahdusta loppuvuodesta.

Putinin KGB-ystävistä Sergei Tšemezov johtaa valtion teknologiayhtiötä Rostehiä ja Nikolai Tokarev valtion öljyputkiyhtiö Transneftia. Venäjän rautateiden pääjohtaja Vladimir Jakunin on presidentin vanha datšanaapuri.

Valtionyhtiöiden johtajien lisäksi sisäpiiriin kuuluvat Putinin vanhat pietarilaiset ystävät, jotka ovat luoneet miljardiomaisuudet hänen valtakaudellaan. Juri Kovaltšuk johtaa Rossija-pankkia, Gennadi Timtšenko omistaa kaasu- ja rakennusyhtiöitä ja Arkadi Rotenberg on rikastunut Gazpromin urakoilla.

Putin on kohdellut ystäviään hellämielisesti allekirjoittamalla lain, jonka nojalla pakotteiden kohteeksi joutuneille miljardööreille voi maksaa korvauksia.

Boris Jeltsinin kaudella omaisuutensa luoneiden oligarkkien asema on toinen.

Putin hääti oligarkit politiikasta jo vuonna 2000 ilmoittamalla heille pelisäännöt, joita katsoi Mihail Hodorkovskin myöhemmin rikkoneen.

Putin on valmis suojelemaan oligarkkeja, jos nämä ovat lojaaleja ja toimivat Venäjän etujen puolesta.

Oligarkit upottivat kuuliaisesti rahaa Sotšin olympialaisten rakennushankkeisiin. Ei ole poissuljettua, että miljardööri Mihail Fridman toimii valtiojohdon pyynnöstä ostaessaan saksalaisen RWE:n öljyn- ja kaasuntuotannon.

Putinille oligarkkien omaisuus ei ole viime kädessä yksityistä.

1426833136588


Viime vuoden voimannäyttö oligarkkeja vastaan oli kun valtio vei maan 15. rikkaimmalta mieheltä Vladimir Jevtušenkovilta öljy-yhtiö Bašneftin.

Erikoistapaus oligarkkien keskuudessa on Venäjän rikkain mies, uzbekkitaustainen metallimagnaatti Ališer Usmanov, joka on luonut omaisuutensa Putinin valtakaudella. Usmanov hallitsee tärkeitä mediayhtiöitä kuten yhteisöpalvelu Vkontaktea. Hänellä ei ole perillisiä.

Mikä merkitys on Venäjän korkeimmilla politiikoilla ja siviiliviranomaisilla?

Keskeinen rooli on Kremlissä sijaitsevalla presidentinhallinnolla, joka valvoo duuman lainsäädäntöä ja valmistelee sisä- ja ulkopolitiikkaa. Putin allekirjoittaa kuukausittain kymmeniä lakeja, asetuksia ja nimityksiä.

Presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov on Putinin vanha KGB-tuttu. Oppositiolehti New Timesin mukaan hän olisi vaipunut Ukrainan kriisin myötä jees-mieheksi, joka on lähinnä kiinnostunut asemansa säilyttämisestä.

Ivanovin varamies Vjatšeslav Volodin valvoo sisäpolitiikkaa eli vastaa puoluekentästä sekä vaalien ja niiden tulosten järjestämisestä.

Presidentin neuvonantajalla ja Kremlin juonittelujen mestarilla Vladislav Surkovilla on väitetty olevan tärkeä rooli Ukrainan-politiikassa.

Toinen presidentin avustaja, Euraasian unionin arkkitehti Sergei Glazjev on profiloitunut uhoavilla lausunnoillaan Ukrainan tilanteesta.

Jos joku valtakeskittymä on menettänyt Ukrainan kriisin aikana merkitystään, on se Venäjän hallitus. Hallitus vastaa talouspolitiikasta, josta on tullut täysin alisteista turvallisuuspolitiikalle.

"Esimerkiksi vastapakotteita ei tukenut yksikään järkevä asiantuntija, vaan Putin päätti niistä hallituksen ohi", sanoo Gelman.

Pääministeri Dmitri Medvedev on virallisesti Venäjän kakkonen, mutta häntä ei pidetä itsenäisenä päätöksentekijänä vaan Putinin puudelina.

Ruplan romahdus ja öljyn hinnan lasku ovat kurittaneet budjettia. Valtiovarainministeri Anton Siluanov on joutunut raapimaan kokoon rahaa armeijalle ja turvallisuuselimille, joiden kulut ovat hänen mukaansa jo 40 prosenttia valtion tämän vuoden menoista. Se on sotaan valmistautuvan maan budjetti.

Myös Elvira Nabiullinan johtama keskuspankki on alisteinen presidentille. Sveitsissä maanpakolaisena elävä Mihail Hodorkovski on väittänyt, ettei Nabiullina pystynyt joulukuussa tekemään ruplan tukiostoja, koska hän ei 12 tuntiin saanut puhelinyhteyttä Putiniin.

Alueiden kuvernööreistä on Putinin valtakaudella tullut pelkkiä Moskovan käskynhaltijoita lukuun ottamatta Tšetšenian omavaltaista johtajaa Ramzan Kadyrovia, jolla on tärkeä rooli Venäjän koossapysymisen takuumiehenä.

Kadyrov pitää kapinalliset kurissa ja saa vastineeksi hallita Tšetšeniaa niin kuin lystää. Ongelmia muodostuu, kun Kadyrov puuttuu asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Kadyrovin ja FSB:n välit ovat väitetysti kiristyneet Boris Nemtsovin murhan jälkeen. Nemtsovin murhan pääepäilty on tšetšeeni ja Kadyrovin vanha tuttu.

1426833136585


Onko Venäjän eliitin ylimmissä kerroksissa tyytymättömyyttä harjoitettuun politiikkaan? Näin voisi kuvitella, sillä Ukrainan kriisi ja ruplan romahdus ovat leikanneet monen etuuksia.

Professori Gelmanin mukaan johtajan toimintavapauden määrittelevät hänen käsissään olevat varat.

"Eliitin ja kansan lojaalisuus on ostettava valtavalla määrällä rahaa. Sillä on merkitystä, maksaako öljytynnyri 150 vai 50 dollaria. Kun talouskriisi syvenee ja budjetti pienenee, joku jää väistämättä ilman."

Kremlin sisäpiirin hajaannuksesta ei kuitenkaan näy merkkiäkään.

Järjestelmä perustuu sen osien riippuvuuteen keskuksesta eli Putinista. Kaikki elävät samasta piirakasta, jonka tarjoaa Putin.

Siksi esimerkiksi Rotenbergit ja Timtšenko ovat riippuvaisempia Putinista kuin päinvastoin. Jos Putin väistyisi, heidän bisneksensä tuskin rullaisivat entiseen malliin.

Venäjän eliitin pientä piiriä on kuvattu suljetuksi osakeyhtiöksi. Jokaisella osakkaalla on oma syöttöpaikkansa, kormuška, josta hän saa säännöllistä tuloa eli rentaa. Korruption on sanottu olevan välttämätön osa järjestelmän toimintaa, sillä se tekee jokaisesta "rikoskumppanin".

Kriisi pienentää Kremlin sisäpiiriin kuuluvien tuloja kymmenillä prosenteilla. Eliitin jäsenet tyytyvät siihen, koska vaihtoehtona on menettää etuoikeudet kokonaan. Tämä tekee palatsivallankaappauksesta epätodennäköisen.

"En näe mitään potentiaalia [eliitin jäsenillä]", sanoo Suomen ulkopoliittisen instituutin ohjelmanjohtaja Arkady Moshes. "Heidän on mahdollista valita: suostua harjoitettavaan politiikkaan tai muuttaa ulkomaille. En ole huomannut heidän lähteneen Venäjältä, joten he ovat suostuneet."

"Jos kaikki yhdistyisivät, he olisivat yhdessä vaikutusvaltaisempia kuin Putin, mutta he eivät tee sitä, koska pelkäävät. Jokainen joka toimii erikseen, häviää", kuvaa Gelman.

Hänen mukaansa eliitti kääntyisi johtajaa vastaan vain, jos kansa protestoisi. Tätä taas ei ole näköpiirissä, kun Putinin kannatusluvut hipovat pilviä.

Tosin Gelman suhtautuu niihin skeptisesti.

"Kun kysymyksiä asetetaan toisin, käy ilmi, etteivät venäläiset ole tyytyväisiä suuntaan, johon maa on menossa."

Eliitistä ja kansasta ei ole edes yhdessä Putinin kaatajiksi, ekonomisti Vladislav Inozemtsev on kirjoittanut. Hänen mielestään Venäjän hallinnon kaataa vain maan konkurssi.

Edes Putin ei ole kuolematon. Entä jos hän yllättäen kuolisi tai sairastuisi vakavasti? Hänellä ei ole perintöprinssejä eikä haastajia.

Vuoden 2008 presidentinvaihdoksen alla Putinin vaihtoehto Medvedeville oli Sergei Ivanov. Viime vuosina mahdollisena seuraajana on mainittu Moskovan pormestari, teknokraatti Sergei Sobjanin.

Puolustusministeri Sergei Šoigu on siitä harvinainen poliitikko, että hänellä on omaa kansansuosiota. Tuvalais-venäläinen kenraali on poliittinen selviytyjä, joka muuntautui Jeltsinin ministeristä Putinin mieheksi.

Šoigun poliittisista ajatuksista ei tiedetä juuri mitään. Hänen tärkein ominaisuutensa on ollut äärimmäinen lojaalisuus.

Ivanovilla, Šoigulla ja Sobjaninilla on kuitenkin sama miinus: he ovat kaikki Putinin ikätovereita eivätkä siten tarjoa järjestelmälle lisäaikaa.

Niinpä Putinin seuraaja voi aikanaan nousta samanlaisesta tuntemattomuudesta kuin Putin itse.

Virallisesti Putinin sijainen on Medvedev. Jos presidentti olisi estynyt hoitamasta tehtäviään, vaalit tulisi järjestää kolmen kuukauden kuluessa.

Kokenut diplomaatti uskoo, ettei vallanvaihto halvaannuttaisi Venäjän päätöksentekoa.

"Venäläiset ovat hyviä noudattamaan muotoseikkoja, mikä on nähty aikaisempien vallanvaihtojen yhteydessä. Instituutiot ovat olemassa, jos niitä tarvitaan."

Jos Putin taas kaatuisi vallankumouksessa, kyse olisi myös valitun linjan haaksirikosta. Silloin demokraattisella johtajalla voisi olla mahdollisuuksia.

Vuonna 2012 kirjoittamassa kirjassaan Vladimir Gelman hahmotteli Venäjälle neljä skenaariota. Niistä näyttäisi hänen mukaansa toteutuvan niin sanottu "kovan käden" skenaario, jossa autoritäärinen järjestelmä turvautuu yhä tiukempiin otteisiin säilyttääkseen valtansa.

Samaan aikaan tulee pakotteiden ja talouskriisin aiheuttama ulkoinen šokki.

"Kovan käden" skenaario on Kremlin vallanpitäjien kannalta riskaabeli, sillä se ei välttämättä johda haluttuun lopputulokseen.

Tällä hetkellä tapahtumat Venäjällä näyttäisivät etenevän liian nopeasti, jotta ne voisivat pysyä kenenkään hallinnassa. Mennään kahtasataa vastaantulevien kaistaa. Vuoden 2018 presidentinvaaleista on vaikea sanoa mitään.

Putinin "katoaminen" osoitti järjestelmän haurauden.

Se palautti mieliin ajat, jolloin arvailtiin Jeltsinin tai Leonid Brežnevin terveydentilaa.

Putin ei kuitenkaan ole Brežnev, joka sai sairastella rauhassa kun politbyroo hallitsi maata.

Putinin järjestelmä perustuu johtajan jatkuvaan läsnäoloon ja käsiohjaukseen. Jos hän ei ole lentämässä kurkiauran kärjessä, herää kysymyksiä.

Katoamistemppu ei voi tulla tavaksi.


Kun jutusta tulee 15 näytöllistä tavaraa, lyhyt referaatti ja linkki on viimeistään silloin parempi vaihtoehto. Lähteen mainitseminen on muutenkin kohteliasta.

Näin:

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1426833140002
 
Visiot. Kansojen suuri Isä Lenin kehoitti aina katsomaan, mitä kädet tekevät sen sijaan, että kuuntelisi joutavia lorinoita. Ehkä tässäkin Venäjän visioiden arvioinnissa pitää seurata käsien tekemistä enemmän kuin puheiden pulinaa.
 
Venäjän visio? Sitä ei ole, on vain kulloinkin vallassa olevan pienen eliitin agenda joka on vallassa pysyminen ja kaikki muu on alisteista tälle. Mitään pitkän tähtäimen suunnitelmaa ei ole, eikä voikaan olla koska ensisijainen tavoite on betonoida sisäpoliittiset voimasuhteet niin että status quo ei järky.
Tuo on mielestäni hieman pinnallinen näkökulma. Valtiollisella turvallisuuskoneistolla ja jonkin asteisella nationalismilla näyttäisi olevan suuri rooli Venäjän valtaeliitin keskuudessa. Ja tällaisten piirien päämääränä lienee "vahva valtio", hieman samaan tapaan kuin vaikkapa kommunistisissa valtioissa. Olisi nähdäkseni aika suuri yliyksinkertaistus sanoa, että valtiojohtoisuutta ja vallan keskittämistä kannattava ideologia olisi typistettävissä kyyniseksi ja päämäärättömäksi vallanhaluksi.

Venäjän pitäisi uudistua vähintään sama tahtia kuin ympäristö muuttuu. Kun Putin nousi ensimmäisen kerran Venäjän johtoon, hänet haluttiin nähdä dynaamisena uudistajana. Putinin piti valita Venäjän uudistumisen ja poliittisen vakauden välillä, Putin valitsi jälkimmäisen.
Liekö sitten Neuvostoliiton kaatumisen jälkeisen sekasorron aiheuttama trauma vai ihan arkirealistinen oivallus, mutta sisäpoliittinen vakaus on eittämättä yksi Putinin tärkeimpiä ellei tärkein tavoite. Hänhän on kuvaillut kannattavansa "evolution, not revolution"-tyyppistä kehityskaarta: shokkiaaltoja luovien kertarysäysten sijaan asteittaista kehittymistä. Muistelen Putinin joskus sanoneen, että Venäjän kehityksen suurin ongelma on ollut aika-ajoin tapahtuneet suursodat ja vallankumoukset, jotka ovat aina tyrkänneet yhteiskuntaa aimoaskeleen taaksepäin.

Tältä pohjalta yksi näkemys Venäjän (tai Putinin) visiosta voisi olla pyrkimys ylläpitää poliittista vakautta, jotta vakaa uudistuminen olisi mahdollista.

Yhteiskunnan uudistuminen nostaisi väkisin pinnale uusia arvaamattomia pelureita kilpailemaan poliittisesta vallasta ja Euromaidan on Putinin pahin painajainen.
Tässä tarkoittanet yhteiskunnallisella uudistumisella jotain poliittisen järjestelmän uudistumisen tapaista? Kyllähän itärajan toisella puolella yhteiskunnallista kehitystäkin on. Vähän samaan tapaan kuin Kiinassakin, vaikka jälkimmäinen on vielä selvästi valtiojohtoisempi järjestelmä. Molemmissa maissa valtiojärjestelmä ja kansalaisyhteiskunta elävät jossain määrin omaa elämäänsä. Uskoisin kummankin valtion muuttuvan varsin erilaisiksi siinä vaiheessa, kun kylmän sodan / kommunismin huippuvuosien aikaiset sukupolvet siirtyvät vanhainkotiin/hautausmaalle ja internet-sukupolvi astuu ohjaksiin.

Venäjän visio = Putinin vallan vertikaalin tarrautumineb valtaan hinnalla millä hyvänsä. Siinä sivussa suurvaltaharhoja ja katteettomia kuvitelmia Kremlistä johdetusta BRICS-maiden lännenvastaisesta yhteenliittymästä joka nostaisi Kremlin maailman johtajaksi.
Sillä en lähde spekuloimaan, havitteleeko Kreml "maailman johtajan" asemaa. Mutta se on ihan Putininkin aukipuhuma tavoite, että BRICS-maat haluavat kammeta USA:n pois kukkulan päältä tavalliseksi maaksi muiden joukossa. En usko tämän olevan pelkästään Kremlin synnyttämä tavoite vaan myös muidenkin BRICS-maiden omaehtoisestikin haluama asia.
 
Tuo on mielestäni hieman pinnallinen näkökulma. Valtiollisella turvallisuuskoneistolla ja jonkin asteisella nationalismilla näyttäisi olevan suuri rooli Venäjän valtaeliitin keskuudessa. Ja tällaisten piirien päämääränä lienee "vahva valtio", hieman samaan tapaan kuin vaikkapa kommunistisissa valtioissa. Olisi nähdäkseni aika suuri yliyksinkertaistus sanoa, että valtiojohtoisuutta ja vallan keskittämistä kannattava ideologia olisi typistettävissä kyyniseksi ja päämäärättömäksi vallanhaluksi.

Totta helkkarissa turvallisuuskoneistolla on suuri rooli Venäjän valtaeliitin keskuudessa, sehän takaa näiden mafiaveljien hengen ja leveän elämän. Nationalismi taas on työkalu jolla manipuloidaan massoja. Venäjällä valtionjohtoisuuden ja vallan keskittämisen tarkoitus on luoda mekanismi jolla varallisuutta jaetaan vastineeksi uskollisuudesta. Systeemi on kyyninen mutta ei päämäärätön: Sen tarkoitus on ohjailla tulovirtoja valtaapitävien ja heidän vallassapysymisen kannalta tärkeiden henkilöiden pankkitileille.

Liekö sitten Neuvostoliiton kaatumisen jälkeisen sekasorron aiheuttama trauma vai ihan arkirealistinen oivallus, mutta sisäpoliittinen vakaus on eittämättä yksi Putinin tärkeimpiä ellei tärkein tavoite. Hänhän on kuvaillut kannattavansa "evolution, not revolution"-tyyppistä kehityskaarta: shokkiaaltoja luovien kertarysäysten sijaan asteittaista kehittymistä. Muistelen Putinin joskus sanoneen, että Venäjän kehityksen suurin ongelma on ollut aika-ajoin tapahtuneet suursodat ja vallankumoukset, jotka ovat aina tyrkänneet yhteiskuntaa aimoaskeleen taaksepäin.

Tältä pohjalta yksi näkemys Venäjän (tai Putinin) visiosta voisi olla pyrkimys ylläpitää poliittista vakautta, jotta vakaa uudistuminen olisi mahdollista.

Polittisen vakauden sementoiminen johtaa vääjäämättä pysähtyneisyyden kauteen ja talouden näivettymiseen. Innovaatiot eivät kukoista diktatuureissa poislukien ne nerokkaat keksinnöt joilla ihmiset kiertävät diktatuurin heille asettamat rajoitteet.

Poliittinen vakaus taas tarvitaan turvaamaan kansakunnan varallisuuden kavallus ja sen, etteivät kavaltajat joudu teoistaan vastuuseen.

Vallankumoukset ja suursodat ovat seurausta siitä että vääjäämätöntä kehitystä yritetään padota. Kun painekattilan venttiiliä pidetään riittävän pitkään väkisin kiinni seuraa räjähdys.

Tässä tarkoittanet yhteiskunnallisella uudistumisella jotain poliittisen järjestelmän uudistumisen tapaista? Kyllähän itärajan toisella puolella yhteiskunnallista kehitystäkin on. Vähän samaan tapaan kuin Kiinassakin, vaikka jälkimmäinen on vielä selvästi valtiojohtoisempi järjestelmä. Molemmissa maissa valtiojärjestelmä ja kansalaisyhteiskunta elävät jossain määrin omaa elämäänsä. Uskoisin kummankin valtion muuttuvan varsin erilaisiksi siinä vaiheessa, kun kylmän sodan / kommunismin huippuvuosien aikaiset sukupolvet siirtyvät vanhainkotiin/hautausmaalle ja internet-sukupolvi astuu ohjaksiin.

Mitään yhteiskunnallista kehitystä ei tapahdu, sitä ainoastaan näytellään, luodaan kulisseja joilla yritetään luoda mielikuvaa demokratiasta mutta oikeasti kaikki tapahtuu piilossa verhojen takana. Venäjällä valtiojärjestelmä ja kansalaisyhteiskunta eivät voi elää erillään toisistaan koska valtiojärjestelmän tarkoitus on ryöstää kansalaisyhteiskuntaa ja kahmia sen resursseja eliitin taskuihin.

Valtiollisella propakandalla kyllästetystä putinjugendista ei ole muutosvoimaksi.

Sillä en lähde spekuloimaan, havitteleeko Kreml "maailman johtajan" asemaa. Mutta se on ihan Putininkin aukipuhuma tavoite, että BRICS-maat haluavat kammeta USA:n pois kukkulan päältä tavalliseksi maaksi muiden joukossa. En usko tämän olevan pelkästään Kremlin synnyttämä tavoite vaan myös muidenkin BRICS-maiden omaehtoisestikin haluama asia.

BRICS -mailla on varmasti omat strategiansa sen suhteen miten ne pyrkivät kohentamaan omaa asemaansa mutta yhtä varmaa on että niiden strategioihin ei takuulla kuulu Putinin käsikassaraksi ryhtyminen. Ja mitä tulee BRICS-maiden suhteeseen Yhdysvaltoihin niin USA on useimmille niistä tärkein asiakas ja markkina-alue. Nyky-Venäjällä ei ole niille mitään annettavaa.

Putin puhuu mitä puhuu ja maalailee vatnikeille uljasta tulevaisuutta kirjaimellisesti henkensä edestä. Viime vuosina on sortunut monta omaa kansaansa kupannutta diktaattoria ja Putin tietää mikä hänen kohtalonsa on jos Venäjällä valta vaihtuu.
 
Mitä eroa on Putin- ja Dugin-trolllilla? Nettilähteiden mukaanhan Duginin pitäisi olla Putinin neuvonantaja.
Dugin on "ideologi". Putin toteuttaja joka osin joutuu ottamaan huomioon olemassaolevan maailman, vaikkei sitä propagandassa näy.
 
Venäjän visio?

Olla vahva.

Venäjä ymmärtää olevansa uniikki Rooman perinteen säilyttäjä. Neuvostovalta toi pienen katkoksen jatkumoon tsaarien Venäjästä tähän päivään, mutta viimeistään suuri isänmaallinen sota palautti venäläisten mieliin asioiden oikean laidan. Kannattaa ymmärtää, että siinä, missä länsimaissa yksilö on ollut ajattelun keskipisteessä viimeistään uskonpuhdistuksen jälkeen, Venäjällä yksilö on vain osa suurempaa kokonaisuutta, rodinaa, jonka muodostaa kansa, kulttuuri, uskonto, kieli ja maaperä yhdessä. Venäläinen ymmärtää, että yksilöllä ei sinänsä ole arvoa, ainoastaan yhteisöllä. Herra antaa ja Herra ottaa, joten Hodorkovsky voi yhtenä päivänä kerätä miljardeja ja toisena menettää ne, mutta kolmantena pääsee taas länsimaihin nauttimaan miljoonistaan. Samoin Johtaja on yhtenä päivänä Johtaja ja toisena kuollut. Johtajalla ei sinänsä ole kuin välinearvo - Johtajan suuruus kuvastaa Venäjän suuruutta.

Kovuus, voima, julmuus ovat hyveitä niin politiikassa kuin taloudessakin. Bill Browder (jolla tietenkin on oma lehmä ojassa) vertasi bisnesneuvotteluja Venäjällä vankilatappeluun. Toinen opettavainen kertomus oli Browderin kuvaus, kuinka venäläinen miljardööri oli valmis menettämään satoja miljoonia dollareita vain, etteivät ulkomaiset sijoittajat saisi mitään. Siksi Venäjä vaikuttaa meistä niin käsittämättömältä. Venäläinen logiikka on toinen kuin meidän. Me kuvittelemme, että Venäjä ja venäläiset halusivat 1990-luvulla samaa kuin länsimaat ja länsimaalaiset. Kuitenkaan ns. länsimaisilla arvoilla ei ole juuri merkitystä itärajan takana, ellei sitten puhuta materiaalisista arvoista, joilla on huomattavasti enemmän merkitystä itärajan takana kuin meillä.

Veikkaisinkin, että Venäjän visio on kolminapainen maailma: USA, Venäjä, Kiina. Jos peili kertoo, että tämä ei ole mahdollista, rikotaan se ja tehdään uusi, jossa Venäjä on yhtä vahva kuin kaksi muutakin supervaltaa.
 
Joko me tai lapsemme tulevat näkemään Neuvostoliiton (tai nykymaininnalla Venäjän Federaation, joka ei ole federaatio) toisen hajoamiskierroksen. Nykyjohto edistää tuota, vaikka Putinin nimenomainen tavoite vallan saamisesta lähtien on ollut "federaation" hajoamisen estäminen.
 
Moskovan ja Pietarin muslimimassat ovat toisaalta saattaneet olla Venäjän tarkoituksenomaisesti tuoma asia. Jos näillä alueilla saadaan etnisten venäläisten osuus putoamaan, niin alueiden itsenäistymispyrkimysten halut pienenevät. Venäjällähän nationalistit ovat valtion toimesta tukahdutettu todella voimakkaasti.

Venäjähän on omalla propagandallaan esiintynyt länsimaisen siviilisaation puolustajana, mutta tämä lienee vain keino hajottaa EU:ta sisäisesti. Venäjä on muslimivaltio, ei länsimaisen siviilisaation puolustaja.
 
Moskovan ja Pietarin muslimimassat ovat toisaalta saattaneet olla Venäjän tarkoituksenomaisesti tuoma asia. Jos näillä alueilla saadaan etnisten venäläisten osuus putoamaan, niin alueiden itsenäistymispyrkimysten halut pienenevät. Venäjällähän nationalistit ovat valtion toimesta tukahdutettu todella voimakkaasti.

Venäjähän on omalla propagandallaan esiintynyt länsimaisen siviilisaation puolustajana, mutta tämä lienee vain keino hajottaa EU:ta sisäisesti. Venäjä on muslimivaltio, ei länsimaisen siviilisaation puolustaja.
Syötkö sieniä?
 
en. Pidin ennen Venäjää länsimaisen siviilisaation puolustajana, mutta luin Stormfrontia ja muita lähteitä, joista Venäjästä annettiin aika erilainen kuva venäläisten itsensä kertomana.
 
en. Pidin ennen Venäjää länsimaisen siviilisaation puolustajana, mutta luin Stormfrontia ja muita lähteitä, joista Venäjästä annettiin aika erilainen kuva venäläisten itsensä kertomana.

Ehkä kannattaisi hakea parempaa lukemista. Venäläiset nationalistit (Girkin ja kumppanit) keulivat alkuun Itä-Ukrainan operaatiossa hallinnon tukemana. Pietarilaiset uusnatsit olivat avainrooleissa ensimmäisinä riehumassa. Venäjällä on järjestetty uusnatsikonferensseja (Jalta, Pietari), joihin on osallistunut muiden muassa "suuri ihmisoikeusasiantuntija" Suomesta - joka taas on enemmänkin uusstalinisti ja Duginin (uusbolsevisti) kavereita. Bäckman saa silti leipänsä nykyhallinnolta,hänellä on virallinen asema.

Maa on koko 2000-luvun ollut vaarallisella tiellä. Näille uusbolsevisteille Putin käänsi selkää vielä 15 vuotta sitten, mutta nyt uusbolsevistit tukevat nätisti oligarkiaa ja suojelevat varkaita - kunhan heille leipaistaan joku pikku sota silloin tällöin ravinnoksi. Siinä koko visio.
 
Yritys ymmärtää venäläisiä, venäläisyyttä ja Venäjää on tuhoontuomittu, jos sitä koetellaan läntisillä käsitteillä. Minusta tuntuu, että Ville Haapasalo saattaa ymmärtää ko. asiasta enemmän kuin Aleksanteri-instituutti, ulkopoliittinen instituutti ja Uusi iloinen teatteri yhdessä. Ville on sopivan herkkä, vastaanottava ja samalla realisti ja omaa melkoisen näköalan ko. maahan ja väestöön. Näin se vaan menee, pitäisi luoda näkemys ohi käsitteiden ja yleisten dogmien. Hyvässä ja pahassa.

Seuraa käsiä. Siihen on pakko tyytyä.

No. Mutta minne hävisivät punk-tyttöset ja heidän edustamansa uusi aalto? Olivatko nämäkin itseasiassa "hallinnon" asialla? Ehkeivät kaikki, mutta vetikö naruja joku toisia viisaampi, jolla oli visio......
 
Millä aikavälillä Putin toimii? Ottaako hän piparin tänään vaikka olisi mahdollisuus saada kaksi huomenna? Tällä hetkellä näyttää siltä että ettei hallinnolla ole suunnitelmia kuin seuraavalle kolmelle kuukaudelle.
 
Back
Top