Mitä tapahtuu lähetyksille, jos lentokone törmää Pasilan linkkitorniin?

Tvälups

Ylipäällikkö
yle Uutiset Kotimaa 31.8.2013 klo 18:46
Mitä tapahtuu lähetyksille, jos lentokone törmää Pasilan linkkitorniin?

Ylen suurin uhka on, että joku haluaa pimentää radio- ja televisiolähetykset. Haavoittuvimmillaan Yle on kuitenkin silloin, jos valtakunnan verkosta katoavat sähköt. Ja juuri silloin Yleä tarvittaisiin kaikkein eniten.

Ylen internetsivut ovat joutuneet kaksi kertaa massiivisen palvelunestohyökkäyksen kohteeksi, ensin vuonna 2007 Viron levottomuuksien yhteydessä sekä toistamiseen viime jouluna.

Ylen suurimmat uhat liittyvät kuitenkin tilanteisiin, joissa televisio- ja radiolähetyksiä ei pystyttäisi pitämään käynnissä.

- Pahin uhka on se, jos joku vihamielinen taho kykenisi pimentämään meidän radio- ja tv-lähetykset silloin, kun itse niin haluaa, sanoo Ylen turvallisuuspäällikkö Simo Alho.

Alhon mukaan maailmalta löytyy kiusantekijöitä, jotka pelkästä kokeilun halusta tekevät yrityksiä mediatalojen lähetyksien kaatamiseksi.

Ylen valmiussuunnitelman mukaan poliittisten ääriliikkeiden riskikin on olemassa, mutta se ei ole uhkista todennäköisin. Enemminkin on varauduttava julkisuushakuisten tai häiriintyneiden kansalaisten yksittäisiin tempauksiin. Nekin olisivat kuitenkin alueellisia ja hetkellisiä, eivätkä koko kansakuntaa uhkaavia.

Esimerkiksi pienkoneella Pasilan linkkitorniin törmäävä ei saisi valtakunnan tiedonvälitystä sekaisin. Vaikutukset olisivat jopa yllättävän pieniä.

- Ehkä pääkaupunkiseudulla jokin radioasema hiljenisi hetkeksi, mutta ei sen vakavampaa, turvallisuuspäällikkö Alho paljastaa.

Vakavaksi lähetyskatkokset muuttuisivat kuitenkin silloin, jos viranomaisten on saatava kansalaisille tietoa. Suurin koko Suomea uhkaava kriisi olisi laaja ja pitkään kestävä sähkökatkos. Silloin loppuisi ruoka ja raha, polttoainettakaan ei saisi.

- Meillä on varmistetut sähkönsyötöt ja varavoimajärjestelyt Pasilan alueella. Niin kauan kuin sähköä riittää ja meidän väki on työkykyistä, niin ohjelmat jatkuvat, Simo Alho sanoo.

Kun sähkö sitten loppuu valtakunnan verkosta, hiljenevät lähetyksetkin. Suomi on täysin riippuvainen sähkö- ja tietoliikenneverkkojen toimivuudesta.
 
Siinä jäisi onneksi Salkkarit vain yhtenä iltana katsomatta.
 
Back
Top