Osumaan reagoivan maalitaulun rakentaminen

Tässä on ohjeet yksinkertaisen osumaan reagoivan maalitaulun rakentamiseen.

Tarvittavat välineet ovat:
Pahvinen maalitaulu, ihmisen kasvokuva, keila tai paksu vanerilevy tms, paita, ohutta rautalankaa, narua, teippiä ja kuminauhoja.
28682

Jos käytät keilailukeilaa, se kannatta teipata kauttaaltaan ympäri jolloin keila kestää paremmin ampumista eikä hajoa ensimmäisistä osumista. Keiloja saa jopa ilmaiseksi keilahalleista; ne uusivat keilansa noin vuoden välein ja huonokuntoiset menevät kaatopaikalle. Keila on sen verran pieni kohde, että se vaatii hyvän osuman A-alueelle jotta taulu reagoisi osumaan. Jos haluat helpomman maalin, käytä keilan sijasta sopivan paksuista vanerilevyä tms joka antaa luodille riittävän vastuksen läpi mennessään.
28683

Teippaa naamakuva taulun päähän.
28684

Keila kiinnitetään taulun takapuolelle siten, että se on taulun A-alueen kohdalla. Kiinnittäminen kannattaa tehdä rautalangalla keilan "kaulasta" niin kiinnityksestä tulee riittävän tukeva. Myös narua voi käyttää. Kierrä rautalanka ensin keilan kaulan ympärille. Tee pienet reiät tauluun sopiviin kohtiin ja pujota rautalangan päät rei´istä ja solmi ne yhteen siten, että keila on oikeassa kohdassa taulun takapuolella.
28685

Sido naru keilan kaulaan. Tällä narulla taulu kiinnitetään ratalaitteisiin joihin maalitaulut kiinnitetään normaalistikin.
28686

Pue paita taulun päälle.
28687

Tee taulun alakulmiin reiät, pujota kumilenkit rei´istä.
28688

Sido keilaan kiinnittämäsi naru ratalaitteisiin siten, että taulu on sopivalla korkeudella.

28690

Kiinnitä taulun alareunassa olevat kuminauhat alakiinnityspisteisiin siten, että kuminauhojen alakiinnityspisteet ovat selvästi leveämmällä kuin taulussa olevat kiinnityspisteet. Tämä pitää taulun rintamasuunnan ampujaa kohti ja estää taulua pyörimästä. Kuvissa kuminauhat on kiinnitetty radan etuvallissa oleviin rakenteisiin, mutta sopivien kiinnityskohtien puutteessa voidaan käyttää esimerkiksi maassa olevaa lautaa. Tällöin kumilenkkejä täytyy jatkaa esim narulla, että ne ylettyvät maahan saakka. Maalitaulun toiminnan kannalta on kuitenkin oleellista, että alakiinnitys tehdään joustavalla materiaalilla.
28691

Taulu on valmis ammuttavaksi. Taulu toimii siten, että luoti menee soittamalla läpi pelkästä pahvista, mutta keilaan osuessaan taulu pyrkii liikkumaan taaksepäin, kuminauhat joustavat hieman jolloin taulu pääsee liikkumaan, mutta se palautuu nopeasti takaisin lepoasentoonsa. Ampujalle tämä näkyy selvästi erottuvana nytkähdyksenä, joka pakottaa ampujan tarkkailemaan osumien vaikutusta kohdehenkilössä. T-paita estää ampujaa havainnoimasta osumiaan taulussa, ja tuo luonnollisesti harjoitukseen myös lisää todentuntua.
28692
 
Tai sitten vain laitat tauluun ilmapalloja tai vesi-ilmapalloja.
 
...Joita sitten käyt puhaltamassa ja vaihtamassa jokaisen laukauksen jälkeen, virität palloista tehdyt putoavat taulut uudelleen, jne.

Tämä ei ole kertakäyttöinen, vaan kerran paikalleen laitettu taulu kestää koko ammuntasession (tai sanotaanko ainakin muutaman kymmentä osumaa; riippuen mm. siitä kuinka hyvin keila on teipattu), ja yhdessä vedossa yhtä taulua voidaan ampua useita kertoja.
 
Viimeksi muokattu:
Keilassa on vai se vika että rajoittaa haulikossa käytettävän haulin kokoa/materiaalia. pieni hauli/teräs tulee aika vihaisesti takaisin...
 
Joo, tietenkään kaikki metodit eivät sovellu kaikkiin käyttötarkoituksiin. Kuten jutussa todettiin, keilan voi korvata esim sopivan paksuisella vanerilevyllä tai jollakin muulla materiaalilla.
 
Back
Top