Parhaimmat hetket, jännitykset, mokat, hassut sattumukset, vitutukset etc

Mustaruuti

Ylipäällikkö
BAN
RÖLLIKKÄ
Foorumilla on jo ketju legendoista. Mutta, eikö olisi paikallaan myös ihan omien tai omana aikana sattuneiden kokemusten muistelo ja jakaminen. Kimmokkeen sain mm. tästä pstsian mainiosta Apilas-kuvauksesta.

  • Parhaat hetket
  • Jännittävimmät hetket
  • Omat mokat, muiden mokat, vahingot
  • Hassut sattumukset ja muut kommellukset
  • "Silloin minua vitutti"
  • Hyvät kouluttajat / johtajat
  • etc
Ja huom. voi sisällyttää myös kertauksia ja muuta reserviläisajan enemmän omaehtoista toimintaa.

Koska kehuin Apilaksen ampumiskokemusta niin avaan sitä hieman. On kaikenlaisia tarinoita siitä, että Apilaksella ampuminen tuntuu siltä, että joku heittää kenttälapiollisen hiekkaa silmille ja toinen lyö lumilapiolla selkään or whatever. Onhan se noin, mutta se tuntuu oikeasti paljon paremmalta.

Minun mielestäni ensimmäinen kova laukaus jännitti enemmän kuin naisen päälle nouseminen ensimmäistä kertaa. Toinen kerta on jo tavallaan helpompi, kun tietää jo vähän mistä on kyse ja homma ei ole enää yhtä kihelmöivän jännittävää ja vierasta, vaikka se on tositositosi nastaa ja siihen vähän liittyykin suorituspaineita. Jokainen haluaa korvatulpat ja jokaista, joka ei niitä saa hävettää.

Se hetki, jolloin nappi on pohjassa ja ihan iholta kuuluu saatanallinen pamahdus ja paineisku tuntuu koko ylävartalossa on jotain ihan spesiaalia. Tähtäin on koko ajan silmässä kiinni, putki on yhä olkapäällä ja silmät aukeavat uudestaan pamahduksen jälkeen savun keskellä. Se hetki, jolloin ainoa ajatus mielessä on “joko se lähti” ja maailma ympärillä on vain savupilvi tuliasemassa sekä ruudin katku kurkussa ja olo hieman typertynyt jonkun huutaessa kuulonsuojauksen läpi: "OSUMA", on jossain määrin verrattavissa vähintäänkin laimeaan orgasmiin.

Kuulostaa varmaan vähän oudolta, mutta Sinkomiehet tietää. Ja ymmärtää.
 
Voisin mainita tässä eräästä sattumuksesta. Aikaa on jo sen verran kulunut, että voipi kirjoitella. Joku ehkä kuullutkin tästä tapauksesta?

Olin siis ilmavoimissa apumekaanikkona. Draken oli vaihtumassa Hornettiin. Oulussa järjestettiin vuotuinen (?) ohjusammunta lentäjille (Perämeren päällä). Oltiin mekaanikon kanssa Drakenilla kahdestaan tiiminä. Koneelle lampsi vähän korkea-arvoisempi esikunta-upseeri, joka tuli myös verestämään taitojaan työpöydän äärestä. Ei kuin kuski kyytiin ja vöihin, koneet käyntiin ja kone rullaamaan. Siinä sitten platalla oltiin, kun koneet nousivat ilmaan. Itse olin selin, kun ympäriltä kuului ja näkyi ihmisten kohahdus. Käännyin myöskin katsomaan, ja näin Drakenin nousevan liekehtivänä ilmaan sankka savupilvi perässään. Oli painajaismainen näky. Sähinää tuli kentällä kuin muurahaispesään. Säntäsin oman mekaanikon luo. Aika pian tuli tieto, että kyse oli juuri meidän koneesta.

Siinä ehti kyllä käydä monta ajatusta läpi, että oliko itse mahdollisesti voinut unohtaa jotain, mokata jollain tavalla.

No, kentälle ajettiin palokunta paikalle ja kone tuli onnistuneesti laskuun (tuli oli jo sammunut). Sitten saatiin odotella iäisyys, että kone vedettiin auton perässä platalle. Se vietiin suoraan halliin tutkittavaksi. Yritin myöskin mennä mukaan, mutta sain ylemmältä viskaalilta tiukan toteamuksen, että "tutkinta hoidetaan kantahenkilökunnan toimesta".

No, iltapäivän päätteeksi sitten pidettiin tiedotustilaisuus, jossa tapahtuma käytiin läpi. Drakenissa oli kaksi lisäpolttoainesäiliötä ja lisäksi ohjuksia. Kuorma oli ehkä vähän keskimääräistä raskaampi. Esikuntaupseeri ei muistanut tätä, vaan veti sauvasta normi lentoonnousunopeudella ja veti saman tien laskutelineet sisään. Raskas kone vajosi kuitenkin vielä liian alhaisessa vauhdissa pehmeästi lisäpolttoainesäiliöiden päälle ja kiisi niiden varassa pitkin kiitorataa kovalla vauhdilla. No, äkkiähän ne repeytyivät / kuluivat puhki, ja sieltä alkoi suihkuta kerosiinia, jonka jälkipoltin sytytti tuleen. Kiitoradalle jäi pitkä liekehtivä vana ja kone nousi soihtuna ylös.

Loppujen lopuksi itse kone selvisi aika pienillä vaurioilla. Ja joka tapauksessa Drakenit olivat menossa pian poistoon.

Mutta oli se aika jänskättävä episodi. Epätietoisuus syystä kuitenkin kesti useamman tunnin.
 
Draken oli vissiin sen verran tuhtia tekoa, ettei pienestä tulipallosta ollut moksiskaan. :)
 
Pahoittelen surkeaa kuvanlaatua, mutta nappasin kuvan digipokkarilla kirjasta.

Kyseessä on ollut mitä ilmeisimmin tämä tapaus:

Kuva ja lainaus kirjasta "Härkä taivaalla - HävLLv 11 visentin tarina"

Vaan kerran raapaisi ja kunnolla. Oulunsalon ohjusammuntaleirillä kesäkuussa 1999 DK-223 koneen siipikoneena olleen DK-213 koneen lisäsäiliöt koskettivat kiitotietä ja aiheuttivat polttoainevuodon. "Siinä parin toinen kone jäi kiihdytyksessä hiukan jälkeen ja kuski nappasi telineet sisään heti irtoamisen jälkeen nopeuttaakseen ykkösen saavuttamista. Konehan pikkuisen "huokaisee" alaspäin siinä vaiheessa ja nyt se oli niin matalalla, että pallit riipi kiitotietä. Kosketus ei ollut kova, mutta riitti höyläämään alumiiniin reiät." - Esa Barsk

 

Liitteet

  • Draken.JPG
    Draken.JPG
    2.9 MB · Luettu: 116
Kyseessä on ollut mitä ilmeisimmin tämä tapaus:

Kuva ja lainaus kirjasta "Härkä taivaalla - HävLLv 11 visentin tarina"

Vaan kerran raapaisi ja kunnolla. Oulunsalon ohjusammuntaleirillä kesäkuussa 1999 DK-223 koneen siipikoneena olleen DK-213 koneen lisäsäiliöt koskettivat kiitotietä ja aiheuttivat polttoainevuodon. "Siinä parin toinen kone jäi kiihdytyksessä hiukan jälkeen ja kuski nappasi telineet sisään heti irtoamisen jälkeen nopeuttaakseen ykkösen saavuttamista. Konehan pikkuisen "huokaisee" alaspäin siinä vaiheessa ja nyt se oli niin matalalla, että pallit riipi kiitotietä. Kosketus ei ollut kova, mutta riitti höyläämään alumiiniin reiät." - Esa Barsk

Jep, juurikin tuo! Tuossa tulikin hyvin lisätietoa siihen, miksi se veti telineet sisään niin aikaisin.

Tuossa kuvassa taitaakin enää suihkuta pelkkää petroolia tankeista.

En enää tarkasti muista, mutta kone ei tainnut ottaa juurikaan damagea siitä palavasta kerosiinista, koska se paloi vähän kuin jälkipoltin, koneen takana. Takarunkoon oli tullut vain lieviä naarmuja. Pallithan siinä oli entiset.

Kosketus oli muistaakseni niin pehmeä, että kuski ei itse huomannut asiaa, vaan lennonjohto joutui hätääntyneenä informoimaan, että "DK-213, koneesi on tulessa" :)
 
Joo. Draken oli patarautaa. Ainoastaan DK-213:n lisäsäiliöt vaurioituivat ja kannusteline kärsi lieviä vaurioita. Ohjaajan virheeksihän tuo sitten meni.
 
Kova kertasinko kertaamassa osui.
Nyt vasta kehtaa tunnustaa, toisessa kertauksessa kiva Apilas- huti..
Ja siihen maaliin nyt pitäisi osua..

Valehtelematta itku kurkussa pettymyksestä ja siitä että jää Apilaksen korvatulpat saamatta.
Kertausten kouluttaja lienee huomasi ja antoi ehkä säälistä ne.
Kukaan ei tosin kuittaillut. Ihme reaktio kun liki 30v sälli silloin.

Ja iloisempi kokemus intissä.
Mustilla ampumista peloteltiin, olin vara-ampuja joka saa pahimman tällin.
Ei ollut yhtään hiivaa jutuissa, talvella ammuttiin.
Tunne että lyödään lapiolla rintaan ja sen jälkeen sataa niskaan loskaa ja vettä kun lumi sulaa takaliekistä.
Vähän tööt mutta sain nopeasti lukon auki ja kun uusi kuti putkessa+lukkokiinni

Tuli ampumaleirillä laukeamaton.
Hieman kuumotti ottaa pois putkesta ja takaisin pakkaukseen kun kouluttaja täsmensi, varovasti.
Mustia ahkiossa jyrkän mäen päälle.
Kouluttaja tuli katsomaan ja sanoi:
Minkäs Hamburger Hillin valloituksen te teitte :-D
 
Viimeksi muokattu:
Kaverini kertoi minulle tapauksen. Hän oli yöllä päivystäjänä kun äkkiä kuuli tuvasta omituista ääntä. Hän meni tutkimaan asiaa, avasi oven ja näki kuinka varusmies oli lattialla nelinkontin ja toinen varusmies hänen takanaan...Arvaatte mitä... Kaverini meni paniikkiin, paiskasi oven kiinni ja seisoi hetken käytävässä vetämässä happea. Sitten hän avasi oven uudestaan. Varusmiehet olivat tällä välin laittaneet nopeasti vaatteet päälle ja selittivät kaverilleni että asia ei ole se miltä näytti vaan he olivat vähentäneet vaatteita ainoastaan siksi koska tuvassa oli niin kuuma.
 
Tapahtuipa joskus varusmiesaikanani.
Oltiin ampumaleirillä ja sain osastoni kanssa tehtävän viedä ja asentaa ns. pystytaulut 300m radalle.Tarkoitus oli tällä radalla ampua päivän päätteeksi "perinne"-ammuntoja Suomi kp:lla.
Kun saimme taulut pystytettyä, äkkiä kuului vasemmalta puolelta helvetinmoista kk-tulitusta.
Itse olin siten niin, että ampumaradan missä olimme, näin sen päätyvallin pölisevän yläpuolellamme... Arvasin heti mistä oli kyse! Huusin välittömästi, "maahan" ja perään "tuli seis" ja tulitus loppui.
En ole ikinä nähnyt sellaista nopeutta maahan menossa kuin silloin. Välittömästi tsekkasin, oliko kukaan saanut mahdollisia osumia, onneksi ei ollut. Oli vain kalpeita hieman täriseviä varusmiehiä.

Syykin selvisi myöhemmin.Viereisellä radalla oli ammuttu Maximilla ja toinen sivurajoitin oli kait laitettu väärin. Siihen aikaan kyseisellä ampuma-alueella ei ollut sivuvalleja, joten kuulat tulivat jostain syystä metsikön läpi. Kimmokeita jostain kivestä?

Maxim on SAHA! Sen äänen muistaa ikuisesti.
 
Koko patteristo lähti johonkin isompaan sotaharjoitukseen. Minun tehtäväni oli koota "osastolleni" (minä + pari viestimiestä) tarvittavat varusteet, mutta onnistuin sähläämään sen jotenkin niin, että mukaan lähti, normaalien antennien sijaan, vain kasa pitkälanka-antenneja.
Molemmat omat gonat tietenkin käsittivät mistä oli kyse ja kuittailivat koko harjoituksen ajan, mutta eivät kertoneet siitä porukan ulkopuolisille.
Niinpä sain sympatia ja ahkeruuspisteitä kappareilta ja muilta jotka seurasivat harjoituksia, nehän eivät tienneet, miksi me heittelimme tai asensimme, jatketuilla, kaapelinvetämiseen tarkoitetuilla kepeillä, pitkälanka-antenneja korkeitten puitteen nokkaan joka pysähdyspaikalla, vaikka normaalisti käytettiin tavallisia antenneja. Samoin sekin huomattiin, että kun vaihdettiin asemaa, antennit kiipesi puista hakemaan minä, eikä miehistö (moka oli minun, eikä vajaan kymmenen aamun miehet enää suostuneet uhrautumaan muiden mokien vuoksi) ja sain myöhemmin erikseen kiitosta ahkeruudesta.
Päälle tuli vielä maininta, että minun osastoni sai aina yhteydet toimimaan, kun taas muilla oli yhteysongelmia. Eräs luutnantti antoi porukalle palautetta, tyyliin (noista ajoista on vuosikymmeniä, joten en enää muista sanantarkasti) kuinka "Kun yhteyttä ei saatu, näin kuinka jotkut yrittivät nostaa laitteita autojen katoille, eikä siitä ollut paljon apua, kun taas X X vei antennin heti lähimmän kuusen latvaan, eikä heillä ollut yhteysongelmia.
 
Viimeksi muokattu:
Aikoinaan SavPr ampumasuojassa. Olin kokelaana ammuntojen aikana ja yksi alokkaista pyörtyi (oli aika lämmintäkin, mutta selvisi, että kaverilla oli tapana kokkailla erilaisista lääkkeistä omia "troppeja"). Soitettiin ambulanssi ja toisen kokelaan kanssa lähdettiin kantamaan heppua ulos, jossa ilma kierti "hieman" paremmin. Olin kantamassa jalkopäästä, kun hepun silmät avautuivat ja silmät päässä seisten potilas alkoi hamuilla isoa puukkoa vyöllään... Silloin veri alkoi kiertää suonissa oikein kunnolla... :D Ei siitä sitten tullut enempää, kaveri pökertyi uudestaan ja suoritti aikoinaan varusmiespalveluksen loppuun suhtkoht OK.
 
Aliupseerikoulun pst-ohjusjoukkue oli parin päivän harjoituksessa Selänpään lentokentän laidassa. Partiot pantiin vitjaan kentän laitaan ja harjoiteltiin tähtäämistä ja maalin seurantaa laskukierroksia tekevään pienkoneeseen. Yöllä piti olla vartiossa, vaikka mitään vastaosastoa ei ollutkaan. Ongelmaksi tuli vartiopaikan löytäminen yöllä, oli loppukesä ja melko pimeää. Alue oli tasaikäistä nuorta männikköä ilman kunnollisia maamerkkejä. Hoksattiin, että ainoa tapa löytää teltalta asemaan oli kulkea ensin kentän laitaan, joka erottui yölläkin vaaleampana metsän takaa ja sen jälkeen seurata kentän reunaa metsän sisällä kunnes asema tulisi kohdalle. Vartiomies sitten opastaisi loppumatkan kuiskailemalla tai viheltelemällä.

Oma vuoro osui kello kahden aikaan ja varttia vaille lähdin käpyttelemään kohti kentän laitaa. Käännyin laidassa vasemmalle ja jatkoin eteen päin, kunnes tuntui siltä, että nyt pitäisi jo vartiopaikan olla lähellä. Pysähdyin ja kuuntelin ja koitin vähän vihellellä, vaan ei kuulunut kuin omituista vaimeaa surinaa. -Ahaa, liekkö vartiomies käynnistänyt lämpötähtäimen, ajattelin. Kumman vaimeaa on surina ja lisäksi katkonaista, onko aparaatissa jotain vikaa. Koska surina kuulosti kovin vaimealta, ajattelin matkaa olevan vielä ainakin parisataa metriä ja lähdin reippaasti harppomaan ääntä kohden. Parin kymmenen metrin päässä melkein kävelin naamioverkolla peitetyn ampumalaitteen päälle ja "surinan" lähdekin paljastui: Oppilas N.N. se siellä verkon alla vienosti kuorsasi. Potkaisin kaveria saappaan pohjaan, jolloin ukko tuli verkon alta kuin käki kellosta ja sanoi heti -En mä nukkunut. -No etpä tietenkään, mene nyt telttaan jatkamaan uniasi. -Mutta mä en nukkunut. -Juu ei, kuorsaus vaan kuului tuonne pitkälle metsään, enhän minä tänne olisi muuten osannutakaan. -Mä en sitten nukkunut, totesi kaveri vielä varmuudeksi, ennen kuin lähti lompsimaan teltalle.
 
K 201 ja heinäkuu lähestymässä loppuaan. Kiväärilinjalla oli käsikranaatinheittoharjoitukset. Silloin oli voimassa käytäntö, ettei varusveijareille annettu ns. sirpalekäsikranaatteja, vaan aina heitettiin painekranaatteja. No, siinä vaiheessa olimme useampia painekranaatteja heittäneet jo alokaskomppaniasta ja aukista lähtien, joten selvää pässinlihaa. Ensiksi harjoiteltiin niillä keltaisilla jauhokranaateilla. Sattui niin, että harjoitusta johti vääpeli x, joka oli hieman laiskanpulskea ja muutenkin kyllästynyt koko touhuun. Lähtikin sitten muualle meidän kurssin jälkeen. Nuo jauhokranaatit saatiin heitellä niin, että viskattiin ne hyvin jyrkässä yläkulmassa ylös, jolloin ne poksahti komeasti ilmassa. Ei ihan päällä, mutta melkein. Vääpeli vain hymyili katsoessaan meidän touhuja.

Sitten oli varsinaisen harjoituksen aika, 25 miestä puolikaareen ympärille katsomaan, kun X murtaa auki kranaattilaatikon.
- No, perkele, nämähän on sirpalekranaatteja, kuka on kämmännyt. Ei me kyllä takaisin lähdetä painekranuja hakemaan, nämä heitetään.
Mehän oltiin tyytyväisiä, sillä muistelen, että pakkoa heittää vain paineversiota pidettiin typeränä.

Kuka on tähän saakka jaksanut lukea, niin nyt tulee se kliimaksi. X kokosi kranaatin, siis kova sytytin ja kova kranu, ja kertoi sitten näyttävänsä, kuinka vasenkätiset sen tekee. Tyyppi otti sokan irti, piti tietysti lusikkaa kiinni, ja käänsi sen ympäri asettaen toiseen käteen ylösalaisin, ja sitten vasta sokka kiinni. En tiedä miten toimenpide vasenkätisyyteen liittyy, mutta oli hieno reaktio meillä kaikilla. Kaikki vetivät vartaloa noin 20 senttiä taaksepäin vääpelistä, mutta kukaan ei sanonut mitään. Hieno yhdenaikainen liike kaikilta. Kranut heitettiin radalla ja hyvin meni.
Jälkeenpäin kävi ilmi, että kaikki olivat miettineet suojapaikan valmiiksi, jos X kämmää. Minä olisin syöksynyt takana olleen betonimuurin yli.
 
En kyllä keksi varsinaisesti mitään hauskaa intistä o_O

Hyviä kokemuksia kuitenkin oli ampumaleiri (PST), koulutushaarakoe, ja mekanisoitu harjoitus. Aika kyllä kului ihan luppoisasti noilla leireillä kun tuntui että oli oikeaa tekemistä ajanvietteeksi. Ei pitkästynyt, ja tuntui siltä että homma oli pääosin hyvin johdettua toimintaa. Kasarmilla o

Mokia, niitä kyllä oli intissä sitten enempi. Ei kaikki mene aina kuten elokuvissa, eikä kaikki onnistu ekalla yrittämällä selvästikään. :D
 
Tässä on sitten tilannekomiikasta kyse, kokeillaan saanko avatuksi tunnelmaa. Menee niiden Mustaruudin hassut sattumat genreen.

Kokelaitahan käytettiin kaikenlaisiin koulutustehtäviin ja niiden valmisteluun. Alokkaiden tuloa valmisteltaessa meitä tarvittiin jonkun ison infotaulun tms. vastaavan valmistamiseen. Joka tapauksessa merkittävä sotilaallinen temppu, jonka tekoon vaadittiin puolet kokelustuvan miehityksestä ja muutama alikessu päälle. Komppanian vääpeli Y antoi meille henkilökohtaisesti ohjeet, ja koska manööveriin sisältyi runsaasti askartelua, jakoi meille värikyniä, paperia yms. toimistotarviketta, ja jopa omat saksensa. Tuville oli jaettu vain yhdet sakset, joten tämä kertoo Y:n paneutumisesta tehtävään. Hän vieläpä painotti, että haluaa ehdottomasti omat saksensa takaisin. Tämä on tärkeä yksityiskohta, johon palataan myöhemmin.

Tässä vaiheessa on syytä valottaa Y:n persoonaa. Sotilasuransa huipulla, 40 ikävuoden pinnassa, varsin ikävän miehen maineessa, pieni, pyöreä, kasvoiltaan turvonnut, kaljuuntuva, punakka ja hikoileva. Nestetasapainoa pidettiin huolella yllä, ja väelle vittuiltiin krapulapäissään (käytännössä joka päivä) antaumuksellisesti. Pelätty kaveri, eikä vähiten arvaamattomuutensa vuoksi.

Yllämainitut hommat tehtiin, luovutettiin ja valmistauduttiin iltapäivän palvelukseen. Yhtään en muista, mitä leikattiin ja liimattiin, mutta ohjeiden mukaan toimittiin ja työtä pidettiin täydellisesti läpivietynä. Tarvikkeet palautettiin myös. Vein itse sakset yms. kirjureille ja pyysin välittämään Y:lle.

Tyrmistys oli siten mitä melkoisin, kun meidät karjuttiin iltapäivällä Y:n toimistoon ja käskettiin asentoon haukkuja kuulemaan. Y teki selväksi, että työmme on täysin epäonnistunut ja sotilaina olimme epäkelpoja ynnä muuta. Rähinä oli iso, ja liikkumatta kantapäät yhdessä sitä kuuntelimme, kuten opetettu oli.
Sotilaallisen täsmällisesti, kun iso kuvio oli saatu selväksi, mentiin raskauttaviin yksityiskohtiin. Taidepaussi, jonka jälkeen meitä pistävän vihaisesti tuijottava Y vetää eteensä sakset. Hiirenhiljaista, tuijotamme tiukassa asennossa saksia, jotka Y nostaa hitaasti kasvojensa korkeudelle, ja dramaattisin äänenpainoin jyrähtää mitään etukäteen pohjustamatta:
- Nämä sakset ovat kasvaneet pituutta. Olenko minä perkele joku Uri Geller mitä!!!??
Asennossa ilmeilykin on majesteettirikos. Minä katsoin samalla sekunnilla pöydän takana lemahtelevaa ja punakkaa Y:tä, mieleni vertasi tahtomattani näkyä israelilaiseen taikuriin ja lusikantaivuttaja Uri Gelleriin, ja kontrasti oli niin valtava, että räjähdin nauruun. Jätkät veti henkeä vieressä, ja jotain pelastaakseni tilanteesta, vastasin Y:n kysymykseen, yhä epäonnistuen naurun pidättelyssä.
- Ei, ette todellakaan muistuta Uri Gelleriä, herra ....
Y:n suupielissä alkoi karehtia hymy. Tilanne keveni, hän käski meidät lepoon ja selvitti pidentyneiden saksien mysteerin. Kokelastuvan sakset olivat muuten täsmälleen samanlaiset kuin Y:n henkikökohtaiset sakset, mutta pari senttiä pidemmät. Ei siis ihme, että ne olivat vahingossa vaihtuneet. Kaikki oli kunnossa, kun Y:lle selvisi, että rakkaat saksensa ovat kokelastuvan pöydälle, eivätkä, herra paratkoon, minkään saksimuiluttajamafian hallussa.
Tupakaverit haukkuivat minut myöhemmin enemmän kuin puoliksi tosissaan patahulaksi. Muut olivat ehtineet pelätä mitä erilaisimpia kollektiiviisia rankaisutoimia, minä en naurultani päässyt niin pitkälle.

Lieneekö nuorempi väki muistaa edes Uri Gellerin, mutta oli nuoruudessani tunnettu taikuri.
 
Varuskunnassa oli Puolustusvoimain lippujuhlan paraati ja olin joukkueen varajohtajana. Komennettiin vähän hullusti ensin jalalle vie ja rykäisin rynkyn olalle. Hölmö tunne kun olin ainoa joka vei olalle, sitten vasta tuli komento olalle vie :salut:

Varsinainen tarina oli talvelta kun oli Ukko-Pekka ammunnat 300 metrin matkalta. Puolessa välissä oli 150 penkka jolle vei latu, koska sitä oli käytetty jonkun porukan ampumahiihtokilpailussa. Naapurikomppanialla oli hiihtokilpailut samaan aikaan ja letkaa johtava kaveri eksyi ladulta. Koko komppania jonossa alamäkeen penkalle kun ammunta oli käynnissä. Pojat kertoivat että mukavasti surahteli kun yli ammuttiin. Eihän tilanne kauaa kestänyt, tuli seis komennot tulivat melko selkeällä ja kuuluvalla äänellä :uzi:
 
Hauskinta oli hyppääminen täysillä kulkevasta syvestä pintauintivarustuksessa mereen.
 
Oltiin Rovalla ohjusampumaleirillä. Partiot taas vitjassa ja me reunimmaisena eli viimeisenä vuorossa. Tuliaseman valvojana oli joku meille outo kadettikessu. Muut ampuivat puikkonsa vuorollaan ja sitten meidän vuoro. Radiosta tuli tulikomento, toistin sen ampujalle ja ampuja viritti ohjuksen, tähtäsi ja laukaisi. Ohjus lähti putkesta, lensi sata metriä ja sukelsi suohon räjäyttäen ilmaan kohtalaisen mutapilven. Pari jantermaalia jäi juuri ja juuri ehjäksi montun reunalle. Äimisteltiin hetki. Vissiin siivekkeissä oli vikaa tai toinen vaihe jäi syttymättä. Kpäällikkö saapasteli paikalle ja käski hakea tvälpaikalta toisen tuubin. Näin tehtiin.
Taas tuli tulikomento, toistin ampujalle, ampuja viritti ohjuksen, tähtäsi ja painoi liipaisinta. Kuului poksahdus, etukansi lensi auki, gyrohyrrän surina alkoi kuulua ohjuksesta. Muuta ei sitten tapahtunutkaan, vaan ohjus jäi putkeensa. Ohut savukiehkura leijui auenneesta laukaisuputkesta ja gyron surina heikkeni hiljalleen. Ryhmä seisoi monttu auki epäonneaan uskomatta. Hetken päästä kadetti kysyi että mitäs nyt tehdään? Sanoin että ilmoittaa laukeamattoman, meidän taas pitää odottaa puoli tuntia asemassa, josko puikko kuitenkin sattuisi lähtemään. Etu- tai takavaara-alueelle ei saisi mennä. Vitutti. Nakkasin kypäränikin mäkeen. Hetken päästä paikalle lampsi joukkueen kouluttaja, irrotti varovasti tuubin ampumalaitteesta ja kantoi etumaastoon odottamaan räjäyttämistä. Minä hain nolona kypäräni metsästä. Ammunnat oli siltä päivältä ammuttu.
Seuraavana päivänä me "spesialistit" saimme sitten kokeilla vielä kerran, ennen 83-joukkueen ammuntoja. Ampumalaite vaihdettiin ja tällä kertaa kaikki toimi kuten pitikin ja ohjus osui maaliinsa. Saatiin siis "ampua" kolme kovaa ohjusta yhden sijasta...
 
Hämeen maanpuolustusjuhla Orivedellä 5.8.1995. PV:n osastona 2. PsjK:n joukkue ja muutama vaunu, T-34/85:kin myös. Majoittuminen paraatikentälle telttoihin edellisenä päivänä, iltavapaa kylällä klo 24 asti.

Juhlapäivä, sää kuuma ja aurinkoinen. Katselin lottien ja sotaveteraanien lippulinnaa, että mitenkähän mahtavat jaksaa? Tulos: jaksoivat hyvin. Kaksi sodemummoa kaatui kuumuudessa lautana maahan, kolme jääkäriä joutui poistumaan rivistä oksentamaan. Mummot 3 - HämJP 2.
 
3. ErVK/SavPr v.1992. Olin kokelaana tuomassa osastoa kasarmille ampumaradalta ja kuten tapana oli, tahtimarssin aikana hoilotettiin mitä nyt mieleen juolahti (ns. "cadence").. Siihen aikaan ei oltu vielä niin "politically correct" joten laulatin n. 60 hepun voimalla "Tahdon naista oikeaa, panna reikään soikeaan..." Juuri silloin muutaman kymmenen metrin päästä mutkan takaa tuli vastaan sotilaskotisisarten kulkue... :camo: :solthum:

Olisi ehken parempi jos olisin kokeillut toista hittiä eli "Tiedä en mutta kuullut oon, anteeni kuuluu radioon.." :D
 
Back
Top