Puolustusvoimat haluaa hyödyntää vapaaehtoista reserviä

Fencer

Kenraali
Puolustusvoimat haluaa hyödyntää vapaaehtoista reserviä
2.3.2015 08:56. Päivitetty 09:07
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/03/02/puolustusvoimat-haluaa-hyodyntaa-vapaaehtoista-reservia

"Puolustusvoimissa on kehitteillä järjestelmä, jossa vapaaehtoiset reserviläiset otettaisiin tehokkaampaan käyttöön. Puolustusvoimien komentajan Jarmo Lindbergin mukaan sodan ajan joukoissa on suuri tarve monenlaiselle osaamiselle, jota reservistä löytyy.

Hänen mukaansa valmisteilla on vapaaehtoisia sitoumuksia valmiudellisista syistä. Työnimenä tälle kehitettävälle järjestelmälle on reserviläisen tehtäväpolku, Lindberg kertoo.

Hän puhui Maanpuolustuskurssin avajaisissa.

– Jossakin vaiheessa tuoreempi joukko korvaa vanhemman, ja tällöin yksittäisen reserviläisen sodan ajan tehtävä muuttuu. Tästä vaiheesta alkaa tiiviimmän yhteydenpidon ja jopa yksilöllisen suunnittelun vaihe ja tarve.

Lindberg huomauttaa, että reserviläisillä on paljon osaamista ja motivaatiota käyttää sitä. Hänen mukaansa tarvitaan kuitenkin järjestelmä, jossa kysyntä ja tarjonta kohtaavat aiempaa paremmin."
 
Onko PV on ollut nihkeä kodinturvajoukkojen perustamista kohtaan, kun tämä "tehtäväpolku" on ollut suunnitteilla jo pitkään? Vai tuliko tämä polku vastauksena kodinturvajoukoista syntyneeseen kohuun?
 
Projekti- ja taloussuunnittelussa voisi hyvinkin olla käyttöä reserviläisten osaamiselle.
 
Minä jo vähän innostuin mutta tässä kaivataankin vain jotain spesialisteja.

Ei kai nyt sentään. MAAKK:eissahan on pulaa ihan tavallisesta miehistöstä.

Tuossa Lindberg:in puhe maanpuolustuskurssin avajaisissa kokonaisuudessaan:

http://www.puolustusvoimat.fi/porta...9nQSEh/?pcid=ff9bc680477e0fb9823ec6ed4bd43dee

Introsta:

"Jokainen asevelvollinen on Puolustusvoimille tärkeä. Jokaisen taistelijan suojaaminen riittävällä varustuksella on välttämätöntä. Materiaalin lisäksi jatkuva osaamisen ylläpito ja kehittäminen on olennaista reserviläisen tehtäväpolulla. Suomen puolustus nojaa osaavaan koulutettuun reserviin tavalla, jota muut maat nyt kadehtivat."
 
Viimeksi muokattu:
Projekti- ja taloussuunnittelussa voisi hyvinkin olla käyttöä reserviläisten osaamiselle.

Oikeasti? Jos saan käydä vetäisemässä pari sarjaa tauluun että tuntuu hieman "sotilaalliselta" niin rupeaisin tuollaista vapaaehtoishommaa tekemään heti kun lapset kasvaa sen verran etteivät enää kiusaa ihmistä 24/7/52.

Karjala takaisin yksi excel-solu kerrallaan!
 
Puolustusvoimat haluaa hyödyntää vapaaehtoista reserviä

Puolustusvoimissa on kehitteillä järjestelmä, jossa vapaaehtoiset reserviläiset otettaisiin tehokkaampaan käyttöön.

(SANNA LIIMATAINEN)
Jarmo Lindberg. (SANNA LIIMATAINEN)
LUE MYÖS
Haglund: Valtion voitava lunastaa kiinteistöjä turvallisuussyistä

Puolustusvoimien komentajan Jarmo Lindberginmukaan sodan ajan joukoissa on suuri tarve monenlaiselle osaamiselle, jota reservistä löytyy.

Hänen mukaansa valmisteilla on vapaaehtoisia sitoumuksia valmiudellisista syistä. Työnimenä tälle kehitettävälle järjestelmälle on reserviläisen tehtäväpolku, Lindberg kertoo.

Hän puhui Maanpuolustuskurssin avajaisissa.

- Jossakin vaiheessa tuoreempi joukko korvaa vanhemman, ja tällöin yksittäisen reserviläisen sodan ajan tehtävä muuttuu. Tästä vaiheesta alkaa tiiviimmän yhteydenpidon ja jopa yksilöllisen suunnittelun vaihe ja tarve.

Lindberg huomauttaa, että reserviläisillä on paljon osaamista ja motivaatiota käyttää sitä. Hänen mukaansa tarvitaan kuitenkin järjestelmä, jossa kysyntä ja tarjonta kohtaavat aiempaa paremmin.

STT

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015030219286596_uu.shtml
 
Jokainen uusi komentaja tuo oman mausteensa tähän ideaan. Itse touhu tuskin valovuosia eteenpäin loikkaa. Samat lorut on tullut kuultua jo aika monesti alkaen vuodesta - 92. Juuri nyt on tietysti toisin.

Saa nähdä.
 
Sitoumuksen myötä postilaatikkoon kolahtelevien kh-käskyjen lisäksi sitoutuneille voisi olla tarjolla myös soveltuvia veh-harjoituksia.
 
Jokainen uusi komentaja tuo oman mausteensa tähän ideaan. Itse touhu tuskin valovuosia eteenpäin loikkaa. Samat lorut on tullut kuultua jo aika monesti alkaen vuodesta - 92. Juuri nyt on tietysti toisin.

Saa nähdä.
Ainakin tilanne on toinen, kuin kertaakaan mainitsemanasi ajanjaksona. Sodanajan vahvuus on pienimmillään ja sodan mahdollisuus suurimmillaan.

Menee vähän OT:lle mutta menköön vähän.

Onko 230 000 riittävä sodanajan vahvuus huomioiden rajan pituus ja vastustajan kapasiteetti. Vastausta odottamatta jatkan että jossakin on jo mietitty samaa.

Kokonaan tuota supistettua vahvuutta ei ole vielä menetetty vaan on kriisin sattuessa palautettavissa kenttäkelpoiseksi, ei ehkä kaikkiin tehtäviin mutta kriisin pitkittyessä tarvitaan rotaatiotakin varten joukkoja. Kun sodan ajan vahvuus ottaa ensi iskun vastaan niin aloitetaan kunnollinen kertaus tuolle reippaalle 120 000 miehen reserville. Etellyttää tietysti että materiaalia on saatavissa ja siinä onkin tämän viestini kulmakivi.

Ameriikassa on enemmän tavaraa kun tarvitahan ja jos sieltä löytyy halua pysäyttää iivana, niin paremmalla hyötysuhteella tuskin pystytään sitä roipetta käyttämään. Viittaan myös aiemmin kirjoittamaani arveluun Ruåtsin ja Suomen yhteistyöstä ja USAn halusta varustaa tätä yhtymää.

Jospa nyt olisikin toisin o_O
 
Niinpä, kolmas kuukausi alkanut 2015, suurten muutosten vuonna pv:ssä, `paljon puhetta, vähän villoja`. Mitään konkreettista ei sitten olekaan vielä tapahtunut reserviläiselle...
 
Tuleeko näitä avauksia kolmen vai neljän vuoden syklillä? Tai sitten nämä liittyvät komentajan vaihtumiseen. Alkaa joka tapauksessa kuulostaa kovasti tutulle.
 
Jaksan uskoa tuohon komentajan puheeseen vasta kun yli 40 vuotiaat mainitaan erityisesti samassa lauseessa reserviläisyyden kanssa.
 
Jaksan uskoa tuohon komentajan puheeseen vasta kun yli 40 vuotiaat mainitaan erityisesti samassa lauseessa reserviläisyyden kanssa.

Eikö yli 40-vuotiaat kylmästi ohjata hautaustoimiston puoleen? :D Eihän niitä kukaan edes töihin uskalla ottaa, kun lähtevät eläkkeelle niin nopeasti (olkoonkin että monet nuoret tietyillä aloilla käyvät aina vähän kääntymässä firmoissa 2-3 vuotta ja sitten tympääntyvät työntekoon ja taas seuraavaan paikkaan...mutta silti...ne ei oo "vanhoja")

Sinällään mielenkiintoista että kun katsoo vaikkapa Ukrainassa sotilaita (sekä hallituksen joukkoja että niitä separaattoripuolen harvoja jotka EIVÄT ole selkeästi Venäjän armeijan sotilaita) niin aika elämää nähneitä miehiä ovat, helposti keski-ikä 40 vuotta tai enemmän.
 
Sinällään mielenkiintoista että kun katsoo vaikkapa Ukrainassa sotilaita niin aika elämää nähneitä miehiä ovat, helposti keski-ikä 40 vuotta tai enemmän.

No just tämä. Eikös Suomessakin olisi lajiystävällistä pistää taisteluun myös iäkkäämpää ja voidaan sitä kautta karsia ja säästyy nuorempaa miestä elämään? Kyllä itse ainakin omian poikieni puolesta lähtisin rauhaa tekemään. Tuntuisi fiksulta ottaa riviin FI-FO periaattella niitä iäkkäämpi jotka on kyvykkäistä vielä (first in - first out).
 
No just tämä. Eikös Suomessakin olisi lajiystävällistä pistää taisteluun myös iäkkäämpää ja voidaan sitä kautta karsia ja säästyy nuorempaa miestä elämään? Kyllä itse ainakin omian poikieni puolesta lähtisin rauhaa tekemään. Tuntuisi fiksulta ottaa riviin FI-FO periaattella niitä iäkkäämpi jotka on kyvykkäistä vielä (first in - first out).

Kyllä vain. Mutta henki tuntuu olevan Ateenalaisten Laulun hengessä, että nuorukaisen kuolla kuuluu. En oikein usko että sota on muka niin nuorten miesten hommaa, kyllä siellä olisi nimenomaan hyvä tapattaa vanhemmasta päästä sakkia muiden ohella.
 
Pistimen kärjessä tarvitaan nuoria heppuja. Valvoo, juoksee, palautuu... Ei kysele liikaa... Sota on nuorten miesten hommaa, kun siitä terävästä kärjestä puhutaan. Siviilissä karttuvaa osaamista, pitkää kokemuspohjaa tai muuta hankalasti / kallissti koulutettavaa vaativiin hommiin tarvitaan käsin poimittua väkeä.

Toinen puoli asiassa on se, että jos joku on vapaaehtoinen, kenttäkelpoinen ja osaakin vielä jotain, niin se on virkavirhe ammattisotilaalta jos ei valjasteta sodan ajan suorituskykyjä palvelemaan. Esimerkkejä sijoitetuista henkilöistä, joilla 1-3 noista ei täyty on kuitenkin vielä liian paljon.
 
Back
Top