Rinteen hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

hansai

Ylipäällikkö
Ulkoasiainvaliokunta tyytyi ministeri Haaviston selitykseen al-Holin leiriin liittyvässä kiistassa, perussuomalaiset eri mieltä
Haaviston mukaan salaista palautussuunnitelmaa ei ole, vain valmisteluja.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) oli ulkoasiainvaliokunnan kuultavana eduskunnassa tiistaina. (KUVA: SEPPO SAMULI / LEHTIKUVA)

Jukka Huusko HS
Julkaistu: 3.12. 16:37

EDUSKUNNAN ulkoasiainvaliokunnan enemmistö tyytyi tiistaina ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) selvitykseen siitä, millä tavoin ulkoministeriö on ryhtynyt selvittämään al-Holin leirillä Syyriassa olevien naisten ja lasten mahdollista palauttamista Suomeen.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps) vaati maanantaina Haavistolta selvitystä lehdistössä levinneisiin tietoihin Isis-lapsien palauttamisesta. Niikko vaati selvitystä sen jälkeen kun Ilta-Sanomat oli maanantaina kertonut Haaviston painostaneen ulkoministeriön virkamiestä tuomaan Syyrian al-Holin pakolaisleirin suomalaislapset Suomeen tarvittaessa vaikka konsulikyydillä ja ilman leirillä olevia äitejään.

Niikon mukaan Haavisto oli jättänyt kertomatta ”operaatiosta” ulkoasianvaliokunnalle ja eduskunnalle.

VALIOKUNTA kuuli tiistaina Haavistoa sekä oikeuskansleri Tuomas Pöystiä, jonka lokakuussa antamaan linjaukseen Haavisto on tukeutunut pyrkiessään edistämään lasten ja heidän äitiensä mahdollista palauttamista.

Valiokunnan enemmistö oli tyytyväinen Haaviston selvitykseen, mutta valiokunnan kolme perussuomalaista jäsentä jättivät poikkeavan näkemyksen.

Kaikkein oleellisin kysymys on se, minkä tähden valiokunta jätettiin informoimatta tästä operaatiosta, joka on meneillään tälläkin hetkellä”, Niikko sanoi tilaisuuden jälkeen. ”Osa valiokunnan jäsenistä tiesi operaatiosta, osa ei tiennyt. Luottamusta tämä ei ainakaan herätä hallituksen toimenpiteisiin missään määrin. Juopa alkaa vain syvenemään, ellei parannusta tapahdu.”

HS kertoi maanantaina, että Suomen hallitus olisi käytännössä siunannut toimet, joiden avulla on tarkoitus hakea al-Holin leirillä olevia naisia ja lapsia takaisin Suomeen. Myös tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä olisi informoitu asiasta.

Haavisto korosti ulkoasiainvaliokunnalle antamansa selvityksen jälkeen, ettei hallitus ole tehnyt varsinaisia päätöksiä asian suhteen.

Valtioneuvoston jäsenet ovat olleet tietoisia, mutta heidän ei ole tarvinnut tehdä päätöksiä, koska kaikki toimet ovat olleet valmistelevia toimia, joissa on selvitetty suomalaisten tilannetta leirillä ja myöskin alueella olevien eri viranomaisten suhtautumista näiden ihmisten auttamiseksi”, Haavisto sanoi.

Haavisto ei suostunut kertomaan yksityiskohtia siitä, miten presidenttiä on informoitu hankkeessa.

”Häntä on pyydettäessä informoitu.”


Haavisto kiistää kaikki väitteet konsulikyytivaatimuksista al-Holin suomalaislapsille





HAAVISTO kiisti, että ulkoministeriöllä olisi varsinainen suunnitelma leirillä olevien lasten ja heidän äitiensä palauttamiseksi. Kuitenkin hän totesi, että ulkoministeriöstä on 23. lokakuuta nimitetty erillinen virkamies, jonka tehtävänä on selvitellä mahdollisia palautuksia.

”Olemme valmistautuneet erilaisiin vaihtoehtoihin, jos leiri purkautuu, tai jos yksittäisiä perheitä pääsee eri reittejä pois, kuten on esimerkiksi hollantilaisten kohdalla tapahtunut. Meillä on viranomaisyhteistyötä tätä varten. Pyrimme myöskin arvioimaan, onko joku lapsi tai jonkun perheen lapset sellaisessa hengenvaarallisessa tilanteessa, joka vaatisi meiltä välittömiä toimenpiteitä.”

Haavisto on perustellut ulkoministeriön valmisteluja oikeuskansleri Pöystin lokakuussa antamalla ratkaisulla, joka oli vastaus oikeuskanslerille tehtyihin kanteluihin. Kanteluissa on arvosteltu Suomen hallitusta ja ulkoministeriötä siitä, että nämä eivät ole ryhtyneet toimenpiteisiin suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holin leiriltä.

Kurdien valvomalla leirillä on noin 12 000 ulkomaalaista naista ja lasta, jotka jäivät vuosi sitten vangiksi jihadistijärjestö Isisin kalifaatin romahdettua. Heistä noin kymmenkunta on suomalaisia naisia, joilla on yhteensä noin 30 lasta.

PÖYSTIN vastauksessa nostetaan esille lasten oikeudet, mutta muistutetaan myös virkamiesten oikeusturvasta sekä siitä, että Isis-naisten ja lasten Suomeen tuomiseen liittyy yleiseen turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Esimerkiksi suojelupoliisi on varoittanut, että leirillä olevat Isis-naiset ja mahdollisesti myös lapset voivat olla turvallisuusuhka.

Haaviston tulkinnan mukaan oikeuskanslerin vastauksessa korostuivat lasten oikeudet, ja juuri sen vuoksi ulkoministeriössä on ryhdytty aktiivisemmin ajamaan asiaan.

Kyllä se (oikeuskanslerin vastaus) ainakin minuun vaikutti siten, että lasten oikeuksien etu pitäisi turvata, koska lasten oikeudet ovat lähtökohtana. Sen takia ulkoministeriöstä nimettiin erillinen virkamies, jolle tehtävä on annettu”, Haavisto sanoi.

ULKOASIAINVALIOKUNNAN kuultavana ollut Pöysti korosti, että hänen lokakuussa antamansa vastaus ei ollut hallitukselle tarkoitettu ohjeistus vaan ainoastaan vastaus oikeuskanslerille tehtyihin kanteluihin.

Hän ei suostunut tiistaina kommentoimaan ministerin tai muiden viranomaisten menettelyjä viime viikkoina.

”Pidättäydyn kommentoimasta ministerin tai muun viranomaisen menettelyä muun muassa siitä syystä, että jokunen joukko kanteluita ja yksi rikosilmoitus yksityishenkilöltä on tehty.”

 

Tumppi

Luutnantti
Valmistelu vai suunnitelma? Kun sanojen eteen lisää vaikka matka-sanan, siis matkavalmistelu vai matkasuunnitelma, kumpi vaikuttaa konkreettisemmalle. Toisessa taitaa jo laukkujen pakkaus olla pidemmällä.
 

Tetra

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 2.0

inscout

Kenraali
Valmistelu vai suunnitelma? Kun sanojen eteen lisää vaikka matka-sanan, siis matkavalmistelu vai matkasuunnitelma, kumpi vaikuttaa konkreettisemmalle. Toisessa taitaa jo laukkujen pakkaus olla pidemmällä.
"Suunnittelemme valmistelun ja valmistelemme suunnittelun aloittamista. Päätöstä ei kuitenkaan ole tehty suunnittelun tai valmistelun tekemisestä. Ainoastaan niiden valmistelun aloittamisen harkitsemisesta. Tästä ei kuitenkaan ole kuin alustava harkinta käynnissä päätöksen tekemisen suunnittelua varten. Ja kaikkia osapuolia on informoitu suunnitellusti.".o_O
 

Rannari

Ylipäällikkö
Tämähän on vähän niin kuin Nato-jäsenyys. Jos asiaan ei valmistauduta on liittyminen mahdotonta eikä kyseessä ole todellinen valintatilanne. Silti valmistautumisesta ei seuraa yhtään mitään ilman erillistä päätöstä.

Paljon melua tyhjästä. Taas kerran.
 

hansai

Ylipäällikkö
"Suunnittelemme valmistelun ja valmistelemme suunnittelun aloittamista. Päätöstä ei kuitenkaan ole tehty suunnittelun tai valmistelun tekemisestä. Ainoastaan niiden valmistelun aloittamisen harkitsemisesta. Tästä ei kuitenkaan ole kuin alustava harkinta käynnissä päätöksen tekemisen suunnittelua varten. Ja kaikkia osapuolia on informoitu suunnitellusti.".o_O
ja pyynnöstä informoidaan presidenttiäkin...ei me mitään tehdä..VMP!!!
 

hansai

Ylipäällikkö
Tämähän on vähän niin kuin Nato-jäsenyys. Jos asiaan ei valmistauduta on liittyminen mahdotonta eikä kyseessä ole todellinen valintatilanne. Silti valmistautumisesta ei seuraa yhtään mitään ilman erillistä päätöstä.

Paljon melua tyhjästä. Taas kerran.
Meinaat siis, että Pekka laittoi ihan lämpimikseen jokin mysteerihenkilön "haistelemaan vain"
 

YliKoo

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
No. Tuossahan tuo nyt sitten lukeekin ihan tekstissäkin.

"– Oikeuskanslerin kannanoton jälkeen päätimme, että tämä on Suomen juridinen linja-asia. Nähtiin, että asiassa ei ole poliittista päätöstä, joka voisi tämän syrjäyttää, Haavisto sanoi."

"Haaviston mukaan ulkoministeriö on toiminut asiassa oikeuskanslerin lokakuussa antaman päätöksen pohjalta. Sen mukaan hallituksen on pyrittävä kansainvälisen oikeuden ja konsulipalvelulain mukaisesti kotiuttamaan ainakin lapset.

– Ja mikäli lasten erottaminen vanhemmistaan on mahdotonta, ratkaisut pitäisi tehdä lasten edun ensisijaisuuden perusteella. Tässä päätöksessä edellytetään, että näitä lapsia tulisi auttaa kaikin keinoin. Tämä päätös on Suomen juridinen pohja tämän asian käsittelyyn, Haavisto sanoi."

Olettaen, että Haavistoa on siteerattu oikein, tuossa hän selkeästi väittää oikeuskanslerin päätöksen muodostavan juridisen velvoitteen hallitukselle. Tämä on yksiselitteinen valhe.
Kohdassa 26:08 Haavisto sanoo selvästi, että oikeuskanslerin päätös on "viranomaisia ja myöskin ministeriä velvoittava päätös"

 

PSS

Ylipäällikkö
Sanna Marin tekee historiaa kokemattomuudellaan. Tosiaan hänen Cv:nsä ei sisällä kesätöitä lukuunottamatta yhtäkään politiikan ulkopuolista työpäivää. Ja jos Veikko Vallinin postaus pitää paikkansa Sanna Marini on mm yrittänyt tosissaan saada kansanäänestystä Tampereeen ratikan pinkistä väristä. Mutta onnea ja menestystä. Ei pidä tuomita etukäteen. Meillä on siellä kuitenkin kommunisteja, viherterroristeja,,islamistien agentteja ja anarkisteja. Joten mitäs tässä hätänä olisi.
Marinia puolustamatta...

Tuo pinkki ratikka eli possujuna-kampanja oli protestiliike suunnittelijoiden ehdottamalle alustavalle kolmelle kummalliselle keltaisen, punaisen ja sinisen sävylle. Kampanjan voitto oli se, että lopulta ehdolle.tuli järkevät sävyt punaisesta ja sinisestä. (Punainen voitti äänestyksen.)
 

hansai

Ylipäällikkö
Politiikan dramaattinen päivä huipentuu A-studiossa klo 21: Vieraina Marin, Kulmuni, Halla-aho ja Orpo

Runsaan viikon jatkunut politiikan turbulenssi on jättänyt jälkensä hallitustyöskentelyyn. Postikiistasta lähtenyt tapahtumavyöry rapautti keskustan luottamuksen pääministeri Antti Rinteeseen (sd).

Miten luottamuslauseäänestystä odottanut oppositio näkee nyt yhteistyön haavoittuneen hallituksen kanssa?

Studiossa liikenne- ja viestintäministeri, varapuheenjohtaja Sanna Marin (sd), elinkeinoministeri ja puheenjohtaja Katri Kulmuni (kesk.) sekä oppositiojohtajat Petteri Orpo (kok) ja Jussi Halla-aho (ps).

Pidennetty A-studio alkaa TV1: ssä ja Yle Areenassa kello 21. Juontajana Annika Damström.

https://areena.yle.fi/1-4584910
 

hansai

Ylipäällikkö
Halla-aho voisi ilmoittaa suorassa lähetyksessä olevansa valmis hallitusyhteistyöhön kokoomuksen kanssa, uusien vaalien jälkeen. Luottamus Orpoon on tosin puutteellinen, joten kokoomus saa tehdä ensin johtopäätökset...
 
Viimeksi muokattu:

Rannari

Ylipäällikkö
Meinaat siis, että Pekka laittoi ihan lämpimikseen jokin mysteerihenkilön "haistelemaan vain"
Ei tuollaista projektia voi pöydän ääressä valmistella. Olennaista on ettei mitään palautusprosessia tietääkseni ole aktivoitu. Tilanne tietysti muuttuu olennaisesti jos ilmenee että on. Valmistautuminenhan on viisautta.

Muuten käy vielä niin että sieltä tulee porukkaa hallitsemattomasti eikä kukaan tiedä mitään. ( niin voi toki käydä joka tapauksessa :D )
 

Rannari

Ylipäällikkö
Halla-aho voisi ilmoittaa suorassa lähetyksessä olevansa valmis hallitusyhteistyöhön kokoomuksen kanssa, uusien vaalien jälkeen. Luottamus Orpoon on tosin puutteellinen, joten kokoomus saa vetää ensin johtopäätökset...
nipo> Viime aikoina mieleeni ovat usein palautuneet yläasteen äidinkielenopettajan viisaat sanat: "Johtopäätöksiä ei vedetä. Niitä tehdään." <nipo

Paljon muuta ei sitten jäänytkään päähän...
 

hansai

Ylipäällikkö
Mykkänen yrittää taas kaksien rattaiden taktiikka :facepalm:



Al-Holin leirillä on suomalaisia naisia ja heidän lapsiaan. LEHTIKUVA / AFP Delil Souleiman
”Aiotaanko aikuisia ISIS-palaajia auttaa Suomeen?”

KASPERI SUMMANEN | 03.12.2019 | 17:13- päivitetty 03.12.2019 | 17:27

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan aikuisten ISIS-palaajien auttamista ei voi hyväksyä.
– Onko siis niin, että @Ulkoministerio ei valmistaudu auttamaan aikuisia ISISin leiriin matkustaneita palaamaan Syyriasta Suomeen eli @hsfi uutinen on ankka?, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen kysyy Twitterissä.
Jos taas on tarkoitus auttaa aikuisia palaamaan, niin sitä @kokoomus ei hyväksy, hän jatkaa.

Mykkänen viittaa mitä ilmeisimmin tästä löytyvään Helsingin Sanomien uutiseen. HS:n tietojen mukaan koko hallitus on siunannut toimet, joiden avulla Syyrian al-Holin niin kutsutun ISIS-leirin suomalaisia on tarkoitus hakea Suomeen.

Ulkoministeriön ja hallituksen linja leirin suomalaisten suhteen on puhuttanut sen jälkeen, kun Ilta-Sanomat väitti ulkoministeri Pekka Haaviston yrittäneen painostaa ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuomista järjestämään al-Holin leirin lapset Suomeen konsulikyydillä. Tuominen päätettiin IS:n mukaan syrjäyttää tehtävistään tämän jälkeen.

Ulkoministeri Haavisto kiisti väitteet maanantaina tiedotustilaisuudessa. Hän kertoi kuitenkin nimittäneensa virkamiehen hoitamaan kokopäiväisesti ISIS-leirin palaajien asiaa.

Haavisto totesi Tuomisen väitetystä painostamisesta, että ulkoministeriössä oli kesällä laajempaa keskustelua siitä, tarvitseeko leirin suomalaisten suhteen tehdä mitään.
– Olen ministerinä edustanut tietysti sitä kantaa, että minulla on se käsitys, että kun suomalaisilla on perustuslain mukainen oikeus palata kotimaahansa ja lapsen oikeuksien sopimus suojaa lapsia, että emme voi olla tekemättä mitään, Pekka Haavisto selitti.
Haavisto muistutti oikeuskanslerin lokakuussa antamasta ratkaisusta, jossa käsiteltiin hallituksesta tehtyjä kanteluita. Kantelijat olivat muun muassa vaatineet hallitukselta toimia leirin suomalaisten kotiuttamiseksi.

Verkkouutiset kertoi ratkaisusta tässä. Pekka Haaviston mukaan ratkaisu loi painetta. Haavisto antoi ymmärtää, että ratkaisun perusteella al-Holin leirillä olevia lapsia tulisi auttaa kaikin keinoin, mitä ulkoministeriöllä on käytössään. Haavisto korosti kuitenkin jo kesällä selvinneen, ettei paikalla oleva kurdihallinto päästä lapsia lähtemään leiriltä ilman vanhempiaan eikä Suomi voi olla näin ollen mukana erottamassa lapsia vanhemmistaan väkisin.
– Sellaista ohjetta määräystä tai neuvoa, jossa vain lapset tuotaisiin al-Holin leiriltä jollain suomalaisella viranomaisiskulla tai toimilla, ei ole voinut ministeri – eikä ole ministeri antanut, Pekka Haavisto sanoi.

Kansanedustajat Leena Meri (ps.) ja Heikki Vestman (kok.) haastoivat tiistaina Haaviston tulkintaa oikeuskanslerin ratkaisusta.
– ISIS-naisia ei tule tuoda takaisin Suomeen. He ovat itse valintansa tehneet. Julkisuudessa on annettu ymmärtää, että oikeuskansleri olisi jotenkin velvoittanut hallitusta noutamaan ISIS-perheet. Näin ei ole, Heikki Vestman totesi.
Kokoomusedustajan mukaan oikeuskansleri totesi ratkaisussaan, että punninnassa on otettava huomioon ”missä määrin aikuisista palaajista aiheutuva turvallisuusuhka on kohtuullisin ponnistuksin hallittavissa”. Lisäksi ratkaisussa todettiin, oikeuskanslerin toimivaltaan ja tehtäviin ei kuulu määrätä viranomaisia ryhtymään mihinkään tiettyihin toimenpiteisiin.

Samoilla linjoilla oleva Leena Meri totesi niin ikään, ettei oikeuskansleri ole ohjannut, miten hallituksen pitäisi toimia.
Pekka Haavistoa kuultiin tiistaina eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa.

Valiokunnan perussuomalaiset jäsenet katsoivat, ettei ulkoministerin selvitys ollut riittävä. Muiden puolueiden edustajat olivat toista mieltä ja valiokunnan enemmistö antoi äänestyksessä tukensa ministerille.

Kai Mykkänen

✔@KaiMykkanen


Onko siis niin, että @Ulkoministerio ei valmistaudu auttamaan aikuisia ISISin leiriin matkustaneita palaamaan Syyriasta Suomeen eli @hsfi uutinen on ankka? Jos taas on tarkoitus auttaa aikuisia palaamaan, niin sitä @kokoomus ei hyväksy.
https://twitter.com/intent/like?tweet_id=1201869436787052544
 

tiedotusosasto

Ylipäällikkö
No jos tästä jatketaan, niin SDP laittaa kyllä keskustan maksamaan teoistaan - ainakin kantaa kaunaa niistä. Ja jos Rinne jatkaa puheenjohtajana on hän alituiseen myös muistuttamassa asiasta ja samoin vähentää pääministerin auktoriteettiä.

Keskusta hetken huuman jälkeen on edelleen hallituksessa jonka pääministeripuolueen puoluejohtajaan se ei luota. Jossa Kulmuni muistuttaa siitä kuka Rinteen lemppasi ja jossa kaikki kertynyt kitka hiertää alituiseen vaikeuttaen tuloksentekoa.
 

tonoppa

Alikersantti
No jos tästä jatketaan, niin SDP laittaa kyllä keskustan maksamaan teoistaan - ainakin kantaa kaunaa niistä. Ja jos Rinne jatkaa puheenjohtajana on hän alituiseen myös muistuttamassa asiasta ja samoin vähentää pääministerin auktoriteettiä.

Keskusta hetken huuman jälkeen on edelleen hallituksessa jonka pääministeripuolueen puoluejohtajaan se ei luota. Jossa Kulmuni muistuttaa siitä kuka Rinteen lemppasi ja jossa kaikki kertynyt kitka hiertää alituiseen vaikeuttaen tuloksentekoa.
Enemmän luulen että Keskusta korjaa sen potin, olettaen että Kulmuneissa on riittävästi, noh, sitä jotakin. Jos tämä tilanne ajautuisi uusiin vaaleihin, Keskusta on ainoa jolla on mahdollisuus seuraavaan hallitukseen joten eiköhän siellä oteta kaikki irti tästä tilanteesta ja hypätä kuskin penkille. Muut puolueet näyttivät jo korttinsa ja halusivat ehdottomasti pitää nykyisen pohjan. Demareilla tai muilla vihervasemmistolaisilla ei yksinkertaisesti ole enää pelimerkkejä jäljellä joilla haastaa kepua.
 

hansai

Ylipäällikkö
Siis puhuiko Pekka paskaa vai Sauli?



Tasavallan presidentti Sauli Niinistö. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Presidentti Sauli Niinistö: En ole tiennyt mistään al-Hol -päätöksestä
JUHA-PEKKA TIKKA | 03.12.2019 | 17:57

Tasavallan presidentin mukaan päinvastoin ’on moneen kertaan vakuutettu, että sellaista päätöstä ei ole tehty’.

Viime päivinä on uutisoitu, että hallitus olisi aikeissa hakea Syyriasta al-Holin leiriltä naisia ja lapsia takaisin Suomeen ja että myös tasavallan presidentti Sauli Niinistöä olisi informoitu asiasta.

Presidentti Sauli Niinistö toteaa Verkkouutisille asian olevan päinvastoin. Hän ei ole saanut informaatiota asiasta.
– En tiedä (asiasta). Ja hallituksesta on moneen kertaan vakuutettu, ettei hallitus ole edes päätöstä tehnyt, Sauli Niinistö sanoo.

– En ole tietoinen sellaisesta päätöksestä, ja hallituksesta on moneen kertaan vakuutettu, että sellaista päätöstä ei ole tehty.

Eli teillä on ollut täysin päinvastainen tieto?

Kyllä. Minulla on ollut se tieto, että hallitus ei ole tehnyt mitään poliittista päätöstä.
– Ja sen näyttää myös tänään, jonkun uutisen mukaan (ulkoministeri Pekka) Haavistokin vahvistavan. Mutta sitä minulle on koko ajan serveerattu.
Presidentti toivoo vain voivansa oikaista syntyneen käsityksen.
– Ilmeisesti hallituksella ei edes päätöstä ole.
Tiistaina uutisoitiin ulkoministeri Haaviston sanoneen, että ulkoministeriö on valmistellut suunnitelmaa al-Holissa olevien Isis-taistelijoiden vaimojen ja lasten tuomisesta Syyriasta Suomeen.
– Tällaistakaan suunnitelmaa en tunne, presidentti Sauli Niinistö toteaa.

Niinistön mukaan ”tämä on äärimmäisen monimutkainen ja hankala kokonaisuus”.
– Siihen liittyy tietysti kysymys näistä lapsista, ja äideistä, mutta myös kotimaan turvallisuudesta, niin kuin oikeuskanslerikin on todennut.

 
Top