Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Steinmeier puolestaan varoitti eilen, ettei Venäjän kanssa ole paluuta vanhaan. Tilalle täytyy tulla jokin uudenlainen suhde. Hän korosti optimismia.

Muissakin puheissa mainittiin, ettei EU:n pidä tuijotella menneeseen.
Siis mihin vanhaan? Krapulassa makaavaan, mutta silti Tshetsheniassakin sotivaan Venäjään federaatioon?

Tässä kohtaa pitäisi nyt viimein sen valon syttyä ja ymmärtää, että puolustusliittoon kuulumatonta Suomea ei tule kukaan eurooppalainen valtio auttamaan Venäjän tänne hyökätessä. Ruotsalaisia tulee melko varmasti ohi virallisen hallituksen vapaaehtoisina kuten aina ennenkin, mutta siinä se.

Ja niin kauan kuin keski-Euroopan isoja poikia ei ole ohjaamassa pyrkimykset itään, niin sekään ei meitä historian 'painolastista' huolimatta tule auttamaan.

Se on joko erittäin tiukka yhteistyö Yhdysvaltain ja/tai Iso-Britannian kanssa tai se puolustusliitto, johon liittymisen todennäköisesti Suomelta vetoaa ryssän kanssa pelehtivät turkkilaiset.

Kun katsoo näitä hallituspuolueiden edustajia, niin kyllä kadottaa kaiken uskon siihen, että reaalipolitiikasta oltaisiin mitenkään selvillä ja että kuinka pitkälle korulauseet auttavan moskovalaisen imperialistivaltion kanssa tai täysin länsimaalaisvihamielisten siirtolaisten kanssa.

Koskahan optimismilla olisi saavutettu Venäjän kanssa tuloksia. Siis muille kuin sille tai paremminkin sen moskovalaiselle valtiojohdolle; tavan keskivertoiivana se ei hyödy 'reunavaltioiden' syömisestä tuon taivaallista.
 
Viimeksi muokattu:
kavin viimeviikolla ensi kertaan pariin vuoteen tampereella,onkohan viimeaikainen kaupungin vaestonkasvu pelkastaan ulkolaisia . tuli tunne etta on menetetty kaupunki.
 
Myydään valtion omaisuutta ja lähetetään rahat Afrikkaan.

Mikä voisi mennä vikaan :rolleyes:

Julkisuudessa on pääministeri Antti Rinteen (sd) hallitusohjelman julkaisun jälkeen herätty kysymään, miten hallitus suunnittelee käyttävänsä valtionomaisuuden myynnistä saatavat tulot.
...
– Meillä on rakennettu sellainen kokonaisuus kertaluontoisten menojen koriin, joka valtionvarainministeriön virkamiesten arvioiden pohjalta on todettu, että se on kertaluontoinen, eikä pysyvä.

Kertaluontoisten menojen lähtökohtana on Rinteen mukaan parantaa ja kokeilla asioita sekä Suomessa että kehitysmäärärahojen kautta Afrikassa.
 
Onko samalla tavalla ajattelevien ihmisten määrä Suomessa mielestäsi kasvamassa vai vähenemässä?
Kansallismielisyys eli uskollisuus omaa kansaa kohtaan ja vain sen etujen palveleminen on piilevänä jokaisessa kansallisuusaatteen (nationalismin eli kansan itsemäärämisoikeuden) tunnustaneen kansan jäsenessä, myös sinussa.

Kun tunnetaan iloa ja ylpeyttä Suomen jääkiekkojoukkueen maailmanmestaruudesta, niin pian kyllä huuman seastakin muistetaan kertoa, että tää ei oo sitä. Mutta se on juuri sitä: kansallistunne ja kansallismielisyys ui aivan samoja virtoja.

Mielestäni se ei ole ainakaan vielä jyrkässä kasvussa. Siis kansallismielisyyden nouseminen ja se saattaa jopa olla hetkellisesti vähenemässä. Eletään jonkinlaisessa itsetuhoisessa saamattomuuden tilassa. Vielä ei hyökätä liian kovasti ja nopeasti suomalaisten elämäntapaa kohtaan, joten puolustusreaktiota ei synny.

Tämä on se asia jonka myös maailmaa ylösalaisin kääntävät ovat saattaneet historiasta oppia: ei kannata tehdä jyrkkiä muutoksia, vaan hiljaa hivuttaa haitallisia ajatuksia kansakunnan tai valtion ruumiseen. Ja sitä nämä yksisarvisia pelkäämättömät ja kansan sisäistä vastakkainasettelua keisarileikkauksella synnyttävät politiikot ja toimittelijat ovat tekemässä.
 
Myydään valtion omaisuutta ja lähetetään rahat Afrikkaan.

Mikä voisi mennä vikaan :rolleyes:



Riippuu mistä suunnitelmasta puhutaan. Jos kyseessä on Afrikan (Unionin) muuttamisesta samanlaiseksi talousalueeksi kuin EU niin tällöin on pakko tehdä isoja investointeja jotta tämä voi onnistua. Kun puhutaan julkisista rahoista niin kyseessä on puhtaasti uponneita kustannuksia, jotka elitiin mielestä toivottavasti muuttuvat savimajaväen keskuudessa käytettäväksi varallisuudeksi, jolla he voivat sisustaa savimajat IKEAn mööbeleillä ja yms länsimaista skeidaa. Imperiumin elinehtona on pakonomainen laajentuminen vaikka kuinka idioottimaista vehkeilyä pitäisi harrastaa. "Tulevaisuusinvestointeja".
 
kavin viimeviikolla ensi kertaan pariin vuoteen tampereella,onkohan viimeaikainen kaupungin vaestonkasvu pelkastaan ulkolaisia . tuli tunne etta on menetetty kaupunki.

Samaa sanoi jenkkiläinen työkaveri kun viimeksi kävi, oli muutama vuosi välissä visiiteillä ja huomasi eron, päivitteli kauniin kaupungin menetystä läpsyttelijöille.
 
Riippuu mistä suunnitelmasta puhutaan. Jos kyseessä on Afrikan (Unionin) muuttamisesta samanlaiseksi talousalueeksi kuin EU niin tällöin on pakko tehdä isoja investointeja jotta tämä voi onnistua.
Olisihan se hienoa, jos me saataisiin ne tehdä.

Tuossa jutussa ei eritelty mutta muistelen jotakin koulutushankkeista. Onhan se hyvä että keksitään jotakin uutta, joka turvaa tulevaisuuden.
 
Riippuu mistä suunnitelmasta puhutaan. Jos kyseessä on Afrikan (Unionin) muuttamisesta samanlaiseksi talousalueeksi kuin EU niin tällöin on pakko tehdä isoja investointeja jotta tämä voi onnistua. Kun puhutaan julkisista rahoista niin kyseessä on puhtaasti uponneita kustannuksia, jotka elitiin mielestä toivottavasti muuttuvat savimajaväen keskuudessa käytettäväksi varallisuudeksi, jolla he voivat sisustaa savimajat IKEAn mööbeleillä ja yms länsimaista skeidaa. Imperiumin elinehtona on pakonomainen laajentuminen vaikka kuinka idioottimaista vehkeilyä pitäisi harrastaa. "Tulevaisuusinvestointeja".

Rinne höpötti taas Afrikan ja Euroopan yhteisestä tulevaisuudesta, tämä agenda on opittu EU:sta.
Hauskaa aina seurata kun EU:ssa lanseerataaan jotain niin pienellä viivellä se ilmestyy kotimaan globalistien liturgiaan.

30792
 
Kultaranta-keskustelut: Halla-aho varasti shown.
Ei ihme
Mutta on tämä naurettavaa:

”Suomi hakee jatkuvasti vastausta kysymykseen, kehen voimme turvata kriisitilanteessa. EU:n solidaarisuuslauseke, jossa jäsenmaat lupaavat auttaa toisiaan, on epämääräinen. Toisin kuin Suomea Natoon turvaavia maita lauseke ei suuremmin kiinnosta.”

Hittojako nämä meidän poliitikot tätä itkevät. Lääke on yksinkertainen - liitytään NATOon.
 
Rinne höpötti taas Afrikan ja Euroopan yhteisestä tulevaisuudesta, tämä agenda on opittu EU:sta.
Hauskaa aina seurata kun EU:ssa lanseerataaan jotain niin pienellä viivellä se ilmestyy kotimaan globalistien liturgiaan.

Katso liite: 30792

Vähän veikkaan, että edeltävät keskustelut näistä "tulevaisuusinvestointi"-tyylisistä sutkautuksista hiotaan julkaisukuntoon Bilderbergeissä tai paikallisissa jaostoissa esim. Liberan byroolla.

Koko maapallo on veistetty talousalueisiin, jotka ennen pitkään yhdistetään yhden hallituksen alle YK:n päämajaan.

 
Tuosta Tampereesta, kai se johtuu siitä että läpsyttelijät kokoontuvat suurempiin kaupunkeihin. Eivät he viihdy pieneissä taajamissa. Mikä taas on hyvä asia meille jotka emme asu suuremmissa kaupungeissa, saamme olla rauhassa ananasläpsyttelijöistä.
 
Olisihan se hienoa, jos me saataisiin ne tehdä.

Tuossa jutussa ei eritelty mutta muistelen jotakin koulutushankkeista. Onhan se hyvä että keksitään jotakin uutta, joka turvaa tulevaisuuden.

Kaunis ajatus, toteutus täysin persiilleen. Mitä isompaa vastuuta valtiolle tai jollekin muulle, isolle kokonaisuudelle antaa niin sitä sitä suuremmalla todennäköisyydelle homma menee päin reisiä. Maailman pelastusoperaatiot ovat tuhoon tuomittuja ihan alusta saakka esim. jenkkien ja NATO:n Lähi-idän ja Afrikan turvallisuuden parantamiset ovat olleet täysi katastroofi ja nyt tarina menee siten että sinne pitäisi syytää vielä entistä enemmän paalua.

Koko homman pähkinä on se että kaikki maailman parannukset johtavat lopulta konflikteihin, koska tämän päivän ystävät ovat huomisen vihollisia. Mites se vapaamuurareiden sanonta kuuluikaan... "Ordo ab Chao", järjestystä kaaoksesta. Ei tarvitse saada kuin palloa pikkaisen liikkeelle niin karjalle ei pilkahdakkaan korvien väliin kyseenalaistaa että mitä vattua täällä oikeen tapahtuu kun pääministerikään ei tiedä mitä pitäisi tehdä jos 200 miljoonaa Motomboa ja Yusufia ilmestyy rajalle kyselemään Kela Goldia ja mitä muita halvatun ihmisoikeuksia mkl. 40 kpl neitsyttä. Jos ihan aikuisten oikeesti käsiteltäisiin näitä asioista niin itseä arveluttaisi antaa Rinteen edes lankata minun kenkiä odottaen moitteetonta tulosta, puhumattakaan että nyt pitäisi johtaa eli tehdä oikeita päätöksiä kansan etuja ajatellen. Nyt tuntuu, että Rinne on pikemminkin jonkin Nigerian pääministeri tuuraamassa Soomi Oy:n toimaria.
 
Viimeksi muokattu:
Jos Rinteen hallitus kaatuisi, tulisiko seurauksena ennenaikaiset vaalit todenköisesti vai mitä tapahtuisi?
 
Back
Top