Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Kohta hakemalla haetaan ISIS-ukkoja yhtenä kyrpänä. Tämä maa on ihan vitun sekaisin.

Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajamaana Suomi käynnistää ripeästi valmistelut sisäisiä siirtoja koskevan väliaikaisen järjestelyn aikaansaamiseksi. Tavoitteena on saada järjestelyyn mukaan mahdollisimman vahva jäsenmaiden enemmistö. Järjestelyllä pyritään siirtämään ennalta sovitulla tavalla mereltä pelastettuja turvapaikanhakijoita EU-jäsenmaiden kesken kunnes EU:ssa on saatu sovittua pysyvästä järjestelystä.

No onhan se jo kiire, kohtahan ne koulutkin alkavat lapsukaisilla. Ja Jouluksi viimeistään on varmasti jo koko kööri lahjoja vartoomassa kuusen alla..
Kivahan sitä on vääräuskoisten juhlia viettää, kaapu silmillä..
Voi sitten vertailla heimolaisten kanssa, että millaisia pommivöitä se "pukki" onkaan tänä vuonna pajassaan taikonut..
 
En lakkaa hämmästelemästä miten huonosti ihmiset järjestelmän todellisuuden ymmärtävät. Se on juuri sitä hulluutta että astutaan samaan miinaan yhä uudestaan ja uudestaan sekä ihmetellään miten tässä TAAS näin kävi.

Joskus vuosia sitten kuuntelin puhetta huoltoasemalla. Siellä vanhat miehet jutteli tosissaan juha mietaasta. Näiden mielestä asfaltti puuttui jostain kurikan mettiltä. Miesten mukaan mietaa ei ollut sitäkään saanut eduskunnassa hoidettua. Voi olla että juha jäi poliittiseksi suutariksi tuon tienpätkän takia:). Tiedä sitten, oliko mietaa tuollaista jossain luvannut.
 
Täh? Ei kai kukaan ole tuota korotusta väittänyt itseään isommaksi? Oppositio ja lehdistö on vain kuorossa ulvonut petetyistä lupauksista, vaikka oikea aika koko asian tarkasteluun on noin kolmen vuoden kuluttua. Alku on kuitenkin ollut oikean suuntainen.

Tältä foorumilta et myötämieltä löydä jos haluat suhtautua edes neutraalisti vihervasemmistoon. Varma tieto koska tykkään hakata otsaani samaan muuriin :D
 
Miksiköhän Rinne lopetti AY-uransa ja ryhtyi poliitikoksi?
No minä kerron sen: SDP:n pj Jutta Urpilainen oli eka nainen tässä hommassa. Puheenjohtajilla on aina ongelma että muutkin haluaa kalifiksi ja selän takana kaivaa maata jalkojen alta. Kaikkihan eivät ole Lipposia ja hänenkin tiensä huipulle oli varsin mutkikas. Urpilainen ajatteli ratkaista tämän ongelman vaihtamalla hallituskauden puolivälissä muut ministerit uusiin naamoihin. Nämät uudet on kiitollisia samastaan näkyvyydestä ja vanhat taas joutuu taistelemaan seuraavissa vaaleissa tosissaan kun ihmiset ei enää muista 2 v vanhoja ministereitä. Puolueen sisäisessä rankingissa henkilökohtaisilla äänimäärillä on iso merkitys.

Urpilaisen tylyyn puhelinsoittoon päättyi muiden mukana opetusministeri Jukka Gustafssonin ministeripesti. Hän oli harvinainen poliitikko, joka kävi amiksen, siirtyi metallimieheksi työelämään sekä ryhtyi ay-aktiiviksi. Lukuhalut heräsi myöhemmin ja toi maisterin paprut taskuun vähän alle 30 v iässä. Toimi reksinä Teiskossa sijaitsevassa entisessä kansanopistosssa, joka 1970-luvun ay-liikkeen vaurastumisen myötä muutettiin Metalliliiton koulutuspaikaksi.

Gustafsson päätti kostaa Urpilaiselle, vaikka se jäisi hänen viimeiseksi teokseen politiikassa. No ei jääny, JG on edelleen kansanedustaja. Keräsi ay-suhteidensa avulla kasaan tukiverkoston joka pyysi Antti Rinnettä demarien pj-ehdokkaaksi. Yritys näytti niin toivottomalta, että Rinnekin taisi ensin kieltäytyä. Politiikassa ei kuitenkaan mikään ole mahdotonta ja niin meillä nyt on Antti Rinne pääministerinä. Suomelle varmaan ihan hyvä juttu kuitenkin, sillä kauhulla ajattelen joskus, minkälainen keulakuva vihervasemmistolle olisi ollut meritoitunut sekä esiintymiskykyinen Jutta Urpilainen. Nythän demarien hikinen vaalivoitto tuli lähinnä Antti Rinteestä huolimatta.
 
Sillehän tuo ulkopuolelta katsoen tosissaan vaikutti. Haettiin hyvää vastaehdokasta Urpilaiselle mutta sellaista ei ollut tarjolla. Ei edes tyydyttävää. Lopuksi otettiin se joka satuttiin saamaan eli Antti Rinne. Puolueen kannalta kallis ja käsittämätön operaatio jonka hedelmistä saamme nyt jonniin aikaa ihan porukalla nauttia.
 
Se oli monelle vanhalle ay-jäärälle kovapaikka kun tulikin nainen pj:ksi ja vieläpä ay-liikkeen ulkopuolelta. No, Urpilainen sitten läksi, mutta puolueen sisälle jäi osalle vähän hampaankoloon..

Juuri toinen jalka eläkkeellä/haudassa olevien ay-demarien kuuli usein puhuvan Urpilaisesta "kansakoulunopettajana" tms hyvin pilkalliseen sävyyn vielä silloinkin kun tämä oli valtiovarainministerinä. Ei kelvannut sen paremmin vanhoille miehille eikä naisille.

Ottivat sitten homman haltuun kun löytyi noinkin kykenevä kaveri kuin Antti Rinne piikkiöaikalle. Urpilaiselle oli varmasti helpotus päästä kivireestä eroon. Tuollainen pumppu uudistuu vasta kun nuoret ovat lähteneet ja vanhat heittäneet lusikan nurkkaan.
 
Eli ei tapahdu, keski-ikä:
  • SDP: 61,5 vuotta
  • Kaksi kolmasosaa SDP:n jäsenistä on tutkimuksen mukaan eläkkeellä.
 
Tältä foorumilta et myötämieltä löydä jos haluat suhtautua edes neutraalisti vihervasemmistoon. Varma tieto koska tykkään hakata otsaani samaan muuriin :D
Kovin valikoivasti sitten viestejä luet, mutta sitähän vaaditaan kun haluaa uhriutua ja rakennella olkiukkoja. Sitähän tässä toivotaan pala kurkussa, että edes sosiaalidemokraatit tulisivat järkiinsä ja siirtyisivät takaisin kansalliselle linjalle (vaikka sitä eivät ole virallisesti julistaneetkaan vuoden kahdeksantoista jälkeen).

Vaikka 'vappusatasen' olisi sorvannut mestari itse, niin se on TÄYSIN merkityksetön ja väärästä päästä aloitettu muutos eläkejärjestelmään. Vaikka se satanen tulisi puhtaana käteen, niin hyöty tulee syödyksi seuraavien veronkorotusten yhteydessä.

Jos 'vappusatanen' toteutuu, niin kiva lyhyen aikavälin temppu Rinteeltä ja varmasti tuo sosiaalidemokraateille ääniä eläkeläisosastolta, mutta lämmön hakemista housuun kusemalla tällaiset temput ovat.
Miksi eivät tee todellista peliliikettä ja siirry takaisin indeksiin sidottuihin eläkkeisiin? Siis kun jakovaraa kuulema on.

'Vasemmiston' liittäminen suomalaisiin puolueisiin on aika turhaa, kun ne kaikki ovat siellä suunnalla talouden osalta ja kun ainoastaan yksi niistä on taantumuksellinen, niin sosiaalisestikin vähän turha määritelmä.
Riippuu tietysti siitä katseleeko kolhoosin, torpan vaiko talonpoikaisen puutalon nurkalta. Esimerkiksi Yhdysvaltain demokraatit olisivat suomalaisiin puolueisiin verrattuna ultraoikeistolaisia, puhumattakaan republikaaneista.
 
Viimeksi muokattu:
Joo mut sen täytyy olla kusetusta koska vihervassarit...

Näiden vaalien alla oli helppo havaita uutena asiana suomalaisen median paikoin tolkuton paniikinlietsonta. Etenkin SAK:n roolista Säätytalon neuvotteluissa uutisoitaessa homma lipsahti paikoin pahasti komedian puolelle. Tuollaista jenkkityylistä hysteriaa en Suomeen kaipaisi.

Kuten se takavuosien SAK:n vaalivideo, jossa Oiva Lohtander esittää hyvin syönyttä porvaria. Jos porvareita äänestätte niin mörökölli teidät syö..

Jenkkityylistä hysteriaa tyystin sekin.
 
Back
Top