Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Onhan siitä työnteosta hyötyä. Tässä just istun imemässä kaljaa tiistaina puol yksitoista ja odotan etelään menevää junaa, jotta voisi meetinkin tehdä huomenna Saksassa. Bisse hyvää ja palkkaa tulee tästäkin...
 
melko varmasti, kun tuntuu etteivät tunnista vieläkään mikä aiheutti romahduksen mm. Oulun seudulla; jatkavat vasemmiston apupuolueena ja loppu tulee.

On siinä Rinteellä hallitus, opetusministerikin jolla on avustajanaan väkivaltaa ihannoiva kommunisti.

Siis ajatelkaa: OPETUSMINISTERIN, ja toimittajia ei kiinnosta. Lapsille lisää väkivaltaa??

Puuttuis vielä että sosiaali- ja terveysministerinä olisi RATTIJUOPPO
Liikenneministerinä oli ajokortiton mies nimeltä Saarto.
 
''Presidentti Sauli Niinistö ei koe, että hänellä olisi ollut tarvetta julkisesti muistuttaa puolustusvoimia tai sen komentajaa päätöksenteon käskysuhteista. ''

''– Ei minulla ole koskaan tullut mieleen julkisesti muistuttaa ketään. Ei meidän kuvamme tästä kuitenkaan häiriintynyt ole, Niinistö sanoi. ''

Tässä huomaa kuinka paljon fiksumpi ja enemmän pelisilmää omaava Niinistö on kuin Rinne, kun sanoo ettei tulisi edes mieleen lähteä julkisesti tällaisia asioita kommentoimaan.
 
En tiedä missä päin vaikutat, mutta ainakin etelän kaupungeissa riittää kaikille halukkaille töitä. Tietysti pitää hyväksyä se, että työmaalle täytyy vääntäytyä joka aamu ja pomoakin olisi syytä kuunnella. Ainakaan aluksi ei kovin paljoa enempää jää käteen kuin kotopuolessa maalla napaa kaivellessa, mutta kyllä työnteko pitemmän päälle palkitsee ja antaa ryhtiä elämään.

Eikö Suomen työllisyysaste kohonnut ennätykseen tämän vuoden alussa?

Toivoisi kepulaisilla olevan rohkeutta sanoa ääneen, että työllisyys ei parana haalimalla tänne kouluttamattomia ja muutoinkin hankalasta työllistyviä ihmisiä. Kyllä ne sen tietävät, mutta uskaltavatko sanoa on eri asia.

Virolaiset, venäläiset, aasialaiset ym. sitävastoin työllistyvät erittäin hyvin.

Helsingissä vaikutan. Nuoret, jotka käyvät yleissivistävän keskiasteen (lukion) ja etsivät jatkokoulutusta, miettivät kovasti, miten sijoittuvat. Lehdisssä lukee, että automatisaatio ja robotiikka vie työpaikat, työn kuva muuttuu, mikään ei ole varmaa, ja tulevaisuustutkijat rahastavat kertomalla, että lehmät lentävät vuonna 2020.

En halveksi heitä, vaan minusta aikuisten pitäisi katsoa peiliin.

Joka tapauksessa samassa lehdessä voi olla Lintilä tilaamassa mamuja eläköityvien tilalle. Ehkä hänet voisi samantien korvata jollain ugandalaisella. Ei tämä hulluus siitä enää kummallisemmaksi mene.
 
Viimeksi muokattu:
Helsingissä vaikutan. Nuoret, jotka käyvät yleissivistävän keskiasteen (lukion) ja etsivät jatkokoulutusta, miettivät kovasti, miten sijoittuvat.

Hyvä jos miettivät. Oman ikäluokkani väestä hämmästyttävän moni ei miettinyt ja sitten ihmettelevät kun ei ole oman alan vakitöitä ollut tarjolla. Nohevimmat opiskelivat sitten jotain lisää tai ajautuivat tehtäviin joissa haetaan vain hyvää tyyppiä, ei tarkasti tiettyä tutkintoa.

Ihan vakavissaan ovat ihmetelleet, kuinka jollekin sisällöntuottajalle tai kulttuuriantropologille ei löydy siitä vain vakihommia.

Naapurin poika lähti yliopistoon lukemaan saksaa, mutta ilmoitti, ettei ainakaan kieltenopettajaksi halua. Mikäs siinä, mutta pelkän saksantaitajille ei juuri muita vakihommia taida olla tarjolla. Kaveri on opiskellut lisää kieliä ja osaa mm. bulgariaa. Sittemmin onkin toiminut mm. matkaoppaana Bulgariassa. Äitinsä jaksaa päivitellä, miten ei niin taitavalle nuorelle keski-ikäistyvälle miehelle vieläkään löydy oikeita töitä.

Veljeni on myös opiskellut saksaa ja puhuu sitä liki natiivitasolla, mutta älysi hommata DI:n paperit siihen lisäksi. Melkein olen kateellinen hänen viennistään työelämässä. Voi sanella ehtonsa jolla suostuu johonkin suomalaisfirmaan tulemaan töihin. Palkkaa saa tuplasti tai triplasti niihin vain englantia ja pakkoruotsia praataaviin DI-kollegoihinsa nähden.

Valintoja, valintoja on elämä täynnä. Hyvä, jos nykynuoriso on vanhempiaan fiksumpi valitsemaan koulutusta.

Joka tapauksessa samassa lehdessä voi olla Lintilä tilaamassa mamuja eläköityvien tilalle. Ehkä hänet voisi samantien korvata jollain ugandalaisella. Ei tämä hulluus siitä enää kummallisemmaksi mene.

Missä Lintilä ugandalaisista puhuu?

Hommalaisten öyhötystä tuollaiset puheet.

Suomen pitäisi erittäin nopeasti tehdä tiukka, mutta reilu maahanmuutto-ohjelma, jolla hyvät pisteet (koulutusta, työkokemusta jne) hankkineet pääsevät työmarkkinoillemme suhteellisen helposti.

Näin se toimii australiassa ja muualla läntisessä maailmassa, joka on jo maksanut oppirahat liian avoimesta maahanottamisesta.
 
''Keskustan linja on muuttunut 180 astetta Juha Sipilän (kesk) hallitukseen verrattuna. Lintilän budjettiesitys on peräti 2,3 miljardia alijäämäinen, kirjoittaa Timo Haapala. ''

Tämä kuvaa hyvin sitä, miksi en oikein Keskustasta pidä. Se vaihtelee poliittista suuntaansa niin opportunistisesti, että viime vaalikaudella tärkeiksi koettuja asioita esim. talouden osalta lähdetään tämän vaalikauden vasemmistolaishallitukseen kumoamaan ja oma työn jälki hävittämään parempien kannatuslukujen toivossa.
 
Ja pääministeri Sipiläkin varoitteli vihervasemmiston politiikasta. No, keskusta on keskusta ja taipuu siksi sulavasti niin oikeaan kuin vasempaan. Sehän on aikoinaan mahtunut vaikka mihin kommunistihallituksiin yhdessä munattomien ruotsalaisten kanssa.
 
''Keskustan linja on muuttunut 180 astetta Juha Sipilän (kesk) hallitukseen verrattuna. Lintilän budjettiesitys on peräti 2,3 miljardia alijäämäinen, kirjoittaa Timo Haapala. ''
Rinteen mukaan budjetti on vähemmän alijäämäinen kuin edellinen, jos vain pysyvät tulot ja menot huomioidaan. Tietääkö joku, paljonko viime vuoden budjetissa tuli rahaa valtion omaisuuden myynnistä? VM:n sivuilla osinkotulot ja osakkeiden myyntitulot ovat samalla budjetin rivillä. :/
 
''Keskustan linja on muuttunut 180 astetta Juha Sipilän (kesk) hallitukseen verrattuna. Lintilän budjettiesitys on peräti 2,3 miljardia alijäämäinen, kirjoittaa Timo Haapala. ''

Tämä kuvaa hyvin sitä, miksi en oikein Keskustasta pidä. Se vaihtelee poliittista suuntaansa niin opportunistisesti, että viime vaalikaudella tärkeiksi koettuja asioita esim. talouden osalta lähdetään tämän vaalikauden vasemmistolaishallitukseen kumoamaan ja oma työn jälki hävittämään parempien kannatuslukujen toivossa.
Kolme sanaa, johon voit luottaa:
"Keskusta pettää aina."
 
Suomen pitäisi erittäin nopeasti tehdä tiukka, mutta reilu maahanmuutto-ohjelma, jolla hyvät pisteet (koulutusta, työkokemusta jne) hankkineet pääsevät työmarkkinoillemme suhteellisen helposti.

Näin se toimii australiassa ja muualla läntisessä maailmassa, joka on jo maksanut oppirahat liian avoimesta maahanottamisesta.

Se toimii niissä länsimaissa joihin on tunkua niiden kokeneiden ja koulutettujen taholta. Suomeen ei oikeastaan ole ja nykylinjalla jatkossa vielä vähemmän kun ne muutamat hyvät asiat Suomessa uhrataan diversitettiuskonnon alttarille. Viranomaisten puolesta Suomeen on jo perin helppo muuttaa jos sattuu olemaan koulutettu ja kokenut ja on pahvit millä todistaa, halukkaita ei vaan löydy. Suunnilleen kymmenen vuotta sitten Suomeen ei saatu Puolasta paria softakehittäjää, koska suunnilleen viiden tonnin liksasta olisi verojen jälkeen jäänyt ostovoimalla mitattuna vähemmän käteen kuin kundit sai Puolassa.
 
Viimeksi muokattu:
Rinne avasi hallitusneuvottelujen taustoja: kokoomuksessa mätti epäselvä talouspoliittinen linja, perussuomalaisissa haluttomuus tehdä uudistavaa talouspolitiikkaa
15.8.201920:10
d1ab0928-d970-52e3-9ec1-6184bda6e062

Antti Rinne, pääministeriKUVA: KIMMO HAAPALA

Antti Rinne kertoi kokoomuksen pelanneen puolueensa ulos oikeistolaisella ja epäselvällä talouspolitiikalla.

 
Back
Top