Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Vassareiden Markus Mustajärvi on taas HX-hankkeen kimpussa.

– Yksi asia tuntuu olevan kaiken kritiikin ylä- ja ulkopuolella. Se on Suomen historian suurin hankintapäätös: HX-hävittäjähankinta, massiivinen asehankinta.

Mustajärvi totesi puheenvuorossaan, että hävittäjien hinnaksi on arvioitu noin 10 miljardia euroa ja hänen mukaansa elinkaarikustannukset mukaan laskettuna hinta voisi kasvaa kaksin- tai kolminkertaiseksi.

Mustajärven mielestä hävittäjien hankintapäätös ei välttämättä perustu ajanmukaiseen arvioon.

– Se mikä siinä on kaikista pelottavinta, on että tämä jättihankinta saattaa perustua menneen ajan sodankuvan uhkakuvaan. Jos tässä talous- ja työllisyystilanteessa tehdään massiivinen virhearvio, joka ei vastaakaan niihin tuleviin uhkakuviin, niin silloin me maksamme kyllä kauhean hinnan tällaisen hankkeen toteuttamisesta.
Mietin jo, pitäisikö tätä Mustajärven lausuntoa peukuttaa... Hyvä, että maailmassa on jotain pysyvää ja toisaalta olisi huolestuttavaa, jos esim. Mustajärvi vaatisi merkittäviä puolustusmenojen lisäämisiä! Sentään hän ei vaatinut, että hankitaan rauhanhävittäjiä idästä!
 
Maailmassa on tosiaan tämä asia pysynyt! Ite muistan kuinka ihan 1970-luvun alussa koulupoikana luin Vasemmistoliiton silloista edeltäjää SKDL:ää edustaneen pastori Terho Pursiaisen vastustaneen Draken-kauppaa, koska ne ovat "herrojen hävittäjiä". Rauhanhävittäjät oli hankittu edellisellä vuosikymmenellä ilman keskustelua (ja koelentojakin).
 
Rauhanvaltio Neuvostoliitosta suoritetut asehankinnat eivät tosiaan herättäneet kotimaisessa laitavasemmistossa minkäänlaisia negatiivisia reaktioita. Mustajärvi edustanee tätä perinnettä puhtaasti.
 
Krimin miehitys ei ole edelleenkään mennyttä aikaa vaan tätä hetkeä.

Mustajärvi ei näe Krimillä mitään väärää tapahtuneen. Venäjä vain ottaa lähiulkomaat (tm) haltuunsa ja Mustajärvi tietysti odottaa samaa onnelaa Suomellekin. Olemme sentään osa Venäjän keisarikuntaa, vaikka keisari - mustajärvien näkökulmasta - lahtari olikin.
 
Niin Suomi tosiaan liitettiin Venäjään 26 vuotta Krimin jälkeen 1809 -1783, että jos Krim on 'ikiaikainen' osa Venäjää ei Suomi ei ole paljoa sen kummempi.... että se kannattais noiden Venäjän näkemysten myötäilijöiden hiffata...
 
Rauhanhävittäjät oli hankittu edellisellä vuosikymmenellä ilman keskustelua (ja koelentojakin).
Tulee mieleen Juicen kappale. Jeesuksen tilalle vain rauhanhävittäjät ja rauhanatomipommit jne.

Nyt mennään jeesusorgioihin, Jeesus kyllä sallii sen,
on jeesuskaljaa mukanamme jeesuskorillinen,
ja jeesusrokkilevyt pannaan jeesuslevariin,
ja jeesuskalu peitellän me jeesuskondomiin,
ja monet synnit muut, saamme anteeksi nimeen Jeesuksen.
 
Päivän budjettikeskustelua kuunneltuani, pelkään pahasti, että kun halituksen työllisyystavoite - jonka varaan lähes koko muu budjetti on ripustettu - ei täyty eikä edes ala kunnolla täyttymään ja valtio-omaisuuden myynnistä saadut kertaluontoiset tulot on käytetty ja jostain pitäisi vielä löytää rahaa hoitajatavoitteen rahoittamiseen, kääntyy katseet puolustusvoimiin ja HX-hankkeeseen.

Jos tämä hallituskokoonpano pysyy pystyssä hallituskauden loppupuoliskolle, ei ainakaan vassarit ja vihreät, todennäköisesti ei myöskään demarit ja Kulmunin keskusta tuli leikkaamaan sosiaaliohjelmista ja jätä hoitajamitoitusta ainakin näennäisesti täyttämättä, jos samaan aikaan puolustuksen käytetään miljardeja. 48 Gripeniä alkaa kuulostaa houkuttelevalta.

Li Andersson on opetusministeri ja hänen hallinnonalansa saa nyt omaisuuden myynnistä varoja opettajien palkkaamiseen. Suostuuko Li parin vuoden päästä antaman kenkää näille opettajille, kun rahat on käytetty?
 
Mustajärven mielestä hävittäjien hankintapäätös ei välttämättä perustu ajanmukaiseen arvioon.

– Se mikä siinä on kaikista pelottavinta, on että tämä jättihankinta saattaa perustua menneen ajan sodankuvan uhkakuvaan. Jos tässä talous- ja työllisyystilanteessa tehdään massiivinen virhearvio, joka ei vastaakaan niihin tuleviin uhkakuviin, niin silloin me maksamme kyllä kauhean hinnan tällaisen hankkeen toteuttamisesta.
Mikäs muuten on palstalaisten arvio siitä, että onko Mustajärvellä tässä edes pieneksikään osaksi ihan järkevääkin ajatusta taustalla?

Tuli vain mieleen, että miten esim. lennokkien yleistyminen mahtaa vaikuttaa? Se on todella nopeasti kehittyvä trendi. Kiina, Iran ja myös itänaapurimme ovat hiljattain muodossa tai toisessa esitelleet tuon alueen saavutuksiaan. Venäjän osalta viittaan tähän uuteen Hunter-häivelennokkiin:
 
Kai niitä lennokkejakin olisi hyvä jollain torjua. Varsinkin kun Venäjälläkin niiden on suunniteltu toimivan miehitettyjen koneiden kanssa yhteistyössä.

Laajemmin olen kyllä sitä miltä, että HX-hanke jää Suomen viimeiseksi miehitetyksi hävittäjähankkeeksi.
 
Viimeksi muokattu:
Kai niitä lennokkejakin olisi hyvä jollain torjua. Varsinkin kun Venäjälläkin niiden on suunniteltu toimivan miehitettyjen koneiden kanssa yhteistyössä.
Joo, sinänsä ihan mielenkiintoinen konsepti. Tuossa videollahan mainittiin venäläisten testanneen testilennolla ja hävittäjän yhteistyötä, missä lennokki välittää hävittäjälle tutkadataa ja osoittaa maaleja. Vaikea tietenkin sanoa, miten paljon tuollaisen lennokin näkyvyys tutkassa eroaa täysipainoisesta hävittäjästä. Mutta jos nyt oikein tulkitsin rivien välistä, niin tuollainen lennokki voisi ainakin periaatteessa lentää varsinaista hävittäjää huomattavastikin edempänä ja maalittaa vastapuolen hävittäjän jo silloin, kun hävittäjät ovat vielä toistensa tutkien kantamien ulkopuolella. Eli vastapuolen hävittäjä saisi ohjuksia niskaansa mahdollisesti paljonkin ennen kuin kykenisi havaitsemaan hyökkäävää hävittäjää.
 
Tämä toimii jos lennokki jää huomaamatta vihollisen koneelta, mikä olettaen että lennokki käyttää tutkaansa on erittäin epätodennäköistä, ja pysyy itse ilmassa sekä kykenee viestimään omien yksiköiden kanssa.

Mielenkiintoista on nähdä mitä tapahtuu, kun lennokkeja käytetään ensi kertaa laajamittaisesti ilmasodankäynnin osana, kehittynyttä vihollista astaan.
 
Työttömyys tulee pahenemaan tällä hallituskaudella.

Työttömyys ja työllisyysaste ovat eri asioita, mutta tottahan työttömyyden pahentuminen huonontaa myös työllisyysastetta.

Kaikenlaiset opiskelijat, vapaavuoden viettäjät, kotiäidit, omaishoitajat ym. ovat poissa työllisyysasteesta, mutta eivät ole työttömyyskortistossa.
 
Työllisyysastetta voi kikkailulla nostaa kuten edellinenkin hallitus teki. Työtön kääntymään johonkin aktiviteettiin ja zadam, taas yksi työllinen lisää.

Yleisesti tarkoitin, että varsinainen työttömyys lisääntyy ja kikkakolmoset on paljolti käytetty jo, eli todellisia taikatemppuja tarvitaan edes tuohon 73% työllisyysasteeseen. Taloutta nuo kikkailut eivät kanna, vaan verotulot tulevat vähenemään jyrkentyvästi.

Onneksi hallitus saanee edes osan tavoitteistaan toteutettua, eli sen kulupuolen. Reilumman päälle.
 
Back
Top