Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Uusia vaaleja ei kannata järjestää ennen Kokoomuksen puoluekokousta, mikä tapahtuu kesakuussa 2020. Silloin toivottavasti heivaavat Orpon yli laidan. Tilalle joku kolmikosta Ohisalo, Häkkänen, Risikko. Kuka tahansa heistä, ja puolueen toimintaan löytynee uutta ryhtiä tulevaa hallitusvastuuta ajatellen. Mykkänen on aiemmin ilmoittanut, ettei aio haastaa Orpoa.

Ohisalo olisikin varsinainen musta hevonen kokoomuksen johtoon.
 
Sen nukkuvissa soluissa on miehiä ja naisia, jotka ovat valmiita mihin tahansa veivaukseen jos puolueen etu sitä vaatii.

Syksyn 2015 ne tosiaankin nukkuivat. Sipilä pääsi hölisemään, ei ollut kunnossa ja kukaan ei vahtinut. Nyt olisi jossain määrin erilaiset poliittiset asetelmat jos olisi ollut puuttumaan jäänyttä jämäkkyyttä ja erityisesti järkeä.
 
Viimeksi muokattu:
Uusia vaaleja ei kannata järjestää ainakaan ennen Kokoomuksen puoluekokousta, mikä tapahtuu kesakuussa 2020. Silloin toivottavasti heivaavat Orpon yli laidan. Tilalle joku kolmikosta Ohisalo, Häkkänen, Risikko. Kuka tahansa heistä, ja puolueen toimintaan löytynee uutta ryhtiä tulevaa hallitusvastuuta ajatellen. Mykkänen on aiemmin ilmoittanut, ettei aio haastaa Orpoa.

Tästä osittain samaa mieltä - edellyttäen että Orpo joutuu kierrätykseen.

Jos SDP:n suosio laskee vielä nykyisestä niin muiden hallituspuolueiden on vähän pakko ruveta vetämään hajurakoa.

Demareilla näyttää olevan puoluekokous samoihin aikoihin. Toivottavasti korvaavat Rinteen jollain rehellisemmällä henkilöllä.
 
Ei muuta kuin ministereitä kiertoon enemmänkin. Oikean arvopohjan omaavista ehdokkaista ei ole pulaa, seuraavia veikkaan ministereiksi:


Kulttuuriministeri: ProfessoriVeijo
Liikenneministeri: HusuHussein.
Opetusministeri: OulunImaami
Kehitysyhteistyöministeri: Lelusalakuljettaja
Ulkoministeri: RauhanTaee
 
Ei muuta kuin ministereitä kiertoon enemmänkin. Oikean arvopohjan omaavista ehdokkaista ei ole pulaa, seuraavia veikkaan ministereiksi:


Kulttuuriministeri: ProfessoriVeijo
Liikenneministeri: HusuHussein.
Opetusministeri: OulunImaami
Kehitysyhteistyöministeri: Lelusalakuljettaja
Ulkoministeri: RauhanTaee
Puolustusministeri: Jo laivasto-orientoitunut Pekkis
 
Sipilä lienee mamujen suosikkiehdokas presidentiksi.
 
SDP on SAK:n eduskuntaosasto, ei mitään muuta.

Nojaa, Hakaniemessä oli varauduttu asioihin jo kauan sitten. Siksi suoraan sanottuna ihmetyttää poliitikkojen haparointi tässä postin tapauksessa.

Vai vieraantuuko poliitikot sitten ihan kaikesta, kun pääsevät sinne huipulle? Tiedä häntä...
 

Loistava!

Kepu osallistuu Rinteen pallin heiluttamiseen. Ovat varmaan tajunneet, että voivat lakkauttaa puolueensa neljän vuoden päästä ellei hallitus ja sen ohjelma vaihdu.

Rinne mokailee todella usein ja ratkaisee siitä seuraavat ongelmat aina samalla tavalla: heittämällä jonkun muun bussin alle. Vaikea uskoa että Kepu kaipaisi roolia lumiketjuina jatkuvasti renkaan alla pyörimässä.

Vaalit kertoivat mitä Kepun painoarvolle käy jos eivät kuuntele kenttää. Jos jatkavat siinä suhteessa Sipilän linjaa, niin edessä on Sinisten tie.


Pääministerin vaihtaminen olisi siinä mielessä vaikeaa, että Urpilanen taitaisi olla ainoa riittävän painava ja osaava vaihtoehto ja se taas ei taida olla juuri nyt saatavilla. Jos SDP:n sisäinen valta- ja asemakaruselli pyörii niin ehkä myös Tuula Haatainen voisi olla fiksu nosto jos olisi vapaana.

Lisäys:

Kaksi kolmasosaa kepulaisista tyytymättömiä Rinteen hallitukseen!

Se tarkoittaa että Kepun eduskuntaryhmän ja puolue-eliitin pitää kierrättää joko Rinne, hallitus tai itsensä!

 
Viimeksi muokattu:
Uusia vaaleja ei kannata järjestää ainakaan ennen Kokoomuksen puoluekokousta, mikä tapahtuu kesakuussa 2020. Silloin toivottavasti heivaavat Orpon yli laidan. Tilalle joku kolmikosta Ohisalo, Häkkänen, Risikko. Kuka tahansa heistä, ja puolueen toimintaan löytynee uutta ryhtiä tulevaa hallitusvastuuta ajatellen. Mykkänen on aiemmin ilmoittanut, ettei aio haastaa Orpoa.

Apua! Ohisalosta Kokoomuksen uusi puheenjohtaja? Eihän meillä ole sen jälkeen enää mitään toivoa! Vai tuliko freudilainen lipsahdus ja tarkoitit kuitenkin Lepomäkeä?
 
Jos alkaa näyttämään siltä että maakuntauudistusta ei saada edistettyä tämän hallituskauden aikana niin kepun kannattaa jättää hallitus.
Vihreät ovat saaneet läpi hyvin omia asioitaan, esim kehitysavun korotus ja jotain näyttäviä toimia turvapaikan hakijoiden hyväksi.


Vanhusten hoidon parantamisesta ei kukaan ollutkaan oikeasti kiinnostunut.
 
Sipilä lienee mamujen suosikkiehdokas presidentiksi.
Yle voisi järjestää mamuille pressa gallupin, epäilisin Pekka Haavistoa finaaliin kuhasipilän kanssa. Maastamuuttaja puoluetta itse kannatan jos ois pakko äänestää.
 
Back
Top