Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Nykysysteemi sorsii kyllä ainakin pienpuolueita ja vahvimmat sitävastoin saavat sen muutaman paikan lisää. Esim SDP sai 17,7% äänistä, mutta silti 40 paikkaa kun 35 olisi ollut äänimäärä vastaava luku. Sitävastoin esim. KD sai 3,9% äänistä, mutta vain 5 paikkaa vaikka 8 paikkaa olisi ollut äänimäärää vastaava luku. Sinisen tulevaisuuden olisi kuulunut saada 2 paikkaa, mutta saivat 0.

 
Nyt kärähti Pekka sellaisista valheista, että oksat pois. Jos lähtee vielä mittaamaan muskelia Presidentin kanssa tekemällä riitaa, niin siinä taitaa Pekan politikoinnit olla siinä.
Pekka on jo luullut olevansa Kalifi Kalifin paikalla.
 
Hiljattain oli juttua tuollaisesta systeemistä. En nyt muista missä maassa se oli käytössä mutta Suomessa homma voisi mennä vaikka niin että 150-170 paikkaa jaettaisiin nykymallilla äänimäärien mukaan ja voittaja saisi lisäksi siihen päälle bonuksena 30-50 paikkaa. Tuolla konstilla Eduskunnassa olisi aina yksi voimakas ryhmä. Olisiko tuollainen ansioton arvonnousu sitten hyvä juttu on tietysti makuasia.
Ilmeisesti kulkee nimellä majority bonus system. On ollut käytössä ainakin Kreikassa, mikä kertoo ettei tuo tietenkään päätöksistä tee laadukkaita, vaan takaa ainoastaan sen, että voittaja pääsee ajamaan omaa politiikkaansa vahvemmin. Koen kyllä, että demokratian hengen mukaista on, että valta jakautuu kannatuksen mukaan, mutta tämä on vaan tällästä foorumipohdintaa.

 
Ja RKP on aina äänimääräänsä raskaammalla edustuksella. 4,5% äänistä ja 9 (10 jos Affenanmaan heebo lasketaan mukaan) paikkaa. Siis pikkaisen enemmän kannattajia kuin KD, mutta tuplasti paikkoja.

Auttaisiko suhteellisesta vaalitavasta luopuminen sitten pikkupuolueita?
 
Haavisto lähtee seuraavaksi. Ihmettelinkin tuota sanamuotoa: ja presidenttiäkin on informoitu....pyydettäessä.
Nehän lähti nyt kaikki kun hallitusta ei ole, on vain toimitusministeriö.

Vakavasti: en millään jaksa uskoa, että median lellikkiä saataisiin eroamaan, vaikka toimi törkeästi ja valehteli päälle, mutta katsotaan katsotaan. Haaviston temppuilut voi kyllä olla syy sille miksi vihreät ovat olleet koko komedian aikana niin hiljaa. Yrittävät olla provosoimatta vastareaktiota muissa puolueissa ja huomion siirtymistä Haavistoon :unsure:.

Sitten vielä: mm. @Pihatonttu spekuloit, että välikysymyksellä saadaan kyllä Haavistoa hiillostettua. Sitä itsekin toivoin, mutta kaivoin nyt tuon välikysymyksen esiin ja kysymys koskee ainoastaan omistajanohjausasiaa... Tässä vielä itse kysymys, joka edelsi kyllä laajempi alustus:

"Edellä olevan perusteella ja Suomen perustuslain 43 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:

Voiko omistajaohjauksen hyvään hallintotapaan luottaa,

kuinka luottamus omistajaohjauksen johdonmukaisuuteen ja vakauteen palautetaan,

onko hallitus omalla toiminnallaan pitkittänyt työmarkkinakriisiä ja aiheuttanut suomalaiselle yhteiskunnalle siten miljoonaluokan vahingot,

onko hallitus toiminut osapuolena työmarkkinaneuvotteluissa, ja kuinka estetään, ettei tästä muodostu yleistä toimintatapaa,

mikä oli hallituksen valtiosihteereiden rooli ja mandaatti kiistaa ratkomaan asetetun selvityshenkilöryhmän kokouksessa,

eikö omistajaohjausministeri Paatero ole ollut tietoinen Postin hallituksen tekemistä päätöksistä, vaikka Postin hallituksessa jäsenenä on Paateron johtaman omistajaohjausyksikön virkamies, ja onko ministeri puuttunut mahdollisiin tiedonkulun puutteisiin havaittuaan ne,

miten hallitus aikoo turvata Postin lakisääteisten velvollisuuksien toteutumisen tulevaisuudessa ilman merkittäviä lisäkustannuksia veronmaksajille,

miten hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on käsitellyt Postin tilannetta tänä syksynä ja mahdollisesti sopinut hallituksen yhteisistä toimintalinjauksista, ja

ovatko valtioneuvoston jäsenet pääministeri Rinne ja omistajaohjausministeri Paatero antaneet eduskunnalle virheellistä tietoa liittyen heidän tietoihinsa Postin tilanteesta?"


Saatavissa: https://www.eduskunta.fi/pdf/VK+2/2019
 
Eikös Haavisto eilen illalla sanonut, ettei tunnists "Korpi"-projektia..?

Mikä on ”operaatio Korpi” tai ”Korpi-projekti”?

Suomen viranomaiset ovat sopineet yhteisen toimintamallin siltä varalta, että al-Holista saapuu Suomeen naisia ja lapsia. Tätä yhteistyöverkostoa on kutsuttu projekti Korveksi. Yhteistä toimintamallia ryhdyttiin suunnittelemaan Turkin hyökkäyksen jälkeen.

– Suunnitelmia ei voi avata sen enempää. Tämä on virkatyötä, jossa turvallisuusseikat painavat, Haavisto kommentoi maanantai-iltana.

Nimen tultua julkisuuteen se todennäköisesti vaihdetaan toiseksi.

 
Nehän lähti nyt kaikki kun hallitusta ei ole, on vain toimitusministeriö.

Vakavasti: en millään jaksa uskoa, että median lellikkiä saataisiin eroamaan, vaikka toimi törkeästi ja valehteli päälle, mutta katsotaan katsotaan. Haaviston temppuilut voi kyllä olla syy sille miksi vihreät ovat olleet koko komedian aikana niin hiljaa. Yrittävät olla provosoimatta vastareaktiota muissa puolueissa ja huomion siirtymistä Haavistoon :unsure:.

Sitten vielä: mm. @Pihatonttu spekuloit, että välikysymyksellä saadaan kyllä Haavistoa hiillostettua. Sitä itsekin toivoin, mutta kaivoin nyt tuon välikysymyksen esiin ja kysymys koskee ainoastaan omistajanohjausasiaa... Tässä vielä itse kysymys, joka edelsi kyllä laajempi alustus:

"Edellä olevan perusteella ja Suomen perustuslain 43 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:

Voiko omistajaohjauksen hyvään hallintotapaan luottaa,

kuinka luottamus omistajaohjauksen johdonmukaisuuteen ja vakauteen palautetaan,

onko hallitus omalla toiminnallaan pitkittänyt työmarkkinakriisiä ja aiheuttanut suomalaiselle yhteiskunnalle siten miljoonaluokan vahingot,

onko hallitus toiminut osapuolena työmarkkinaneuvotteluissa, ja kuinka estetään, ettei tästä muodostu yleistä toimintatapaa,

mikä oli hallituksen valtiosihteereiden rooli ja mandaatti kiistaa ratkomaan asetetun selvityshenkilöryhmän kokouksessa,

eikö omistajaohjausministeri Paatero ole ollut tietoinen Postin hallituksen tekemistä päätöksistä, vaikka Postin hallituksessa jäsenenä on Paateron johtaman omistajaohjausyksikön virkamies, ja onko ministeri puuttunut mahdollisiin tiedonkulun puutteisiin havaittuaan ne,

miten hallitus aikoo turvata Postin lakisääteisten velvollisuuksien toteutumisen tulevaisuudessa ilman merkittäviä lisäkustannuksia veronmaksajille,

miten hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on käsitellyt Postin tilannetta tänä syksynä ja mahdollisesti sopinut hallituksen yhteisistä toimintalinjauksista, ja

ovatko valtioneuvoston jäsenet pääministeri Rinne ja omistajaohjausministeri Paatero antaneet eduskunnalle virheellistä tietoa liittyen heidän tietoihinsa Postin tilanteesta?"


Saatavissa: https://www.eduskunta.fi/pdf/VK+2/2019

KD:n Essayh jätti kirjallisen kysymyksen Haaviston toiminnasta eilen ja tänään ilmeisesti uutisoinnista päätellen vastaukset tyydyttivät...eli ei taida olls mitään sisässä?
 
Antti Rinne johtaa sdp:n hallitusneuvotteluryhmää, vahvistaa sdp


Tätä voisi luulla vitsiksi, mutta eihän se sitä ole.

Nähtävästi kansallisen politiikan huipullekin on rakennettava kunnon parodia.

Uutta luottamusta rakennetaan jo luottamuksensa menettäneen johdolla. Sanoisinko, että luottamusta herättävää.
 
Kirjoitin eilen illalla että tänään jos Rinne eroaa kun olen työreissulla Kotkassa, niin käyn nauttimassa hyvän viskin. Tuli toteutettua. Pub Albert & Eduard oli kuppilan nimi ja 12-vuotias Glenfiddich tuli nautiskeltua. Hyvää oli. :)
Rinteen olisi pitänyt kantaa vastuunsa kansanterveydestä ja tehdä alkoholihaittoja vähentävää politiikkaa jättämällä eroamatta.
 
Onhan tämä kuin rikkinäistä puhelinta leikkisi... Haavisto sanoo pokkana informoineensa presidenttiä suunnitelmasta ja TP Niinistö sanoo tyrmistyneenä, ettei hänellä ole tietoa sellaisesta päätöksestä?

Eihän tätä kykene enää tulkitsemaan mitä kukakin oikeasti tarkoitti ja mitä sitten vielä tosiasiassa tapahtui.
 
Uutta luottamusta rakennetaan jo luottamuksensa menettäneen johdolla. Sanoisinko, että luottamusta herättävää.

Meniköhän kepulla laskut pieleen? Oletettiin tilanteen menevän luottamuksesta äänestämiseen saakka. Rinne vain lähti aikaisemmin ja mikään ei käytännössä muuttunut. Loppuiko kantti sitten kesken viedä jokin suunnitelma loppuun. Onhan tilanne kyllä vielä auki, mutta ihme on jolleivat samat jatka.
 
Ulkoasiainvaliokunta

Tiistai 3.12.2019 klo 12.00—13.15

Läsnä
puheenjohtaja
Mika Niikko ps
varapuheenjohtaja
Erkki Tuomioja sd
jäsen
Paavo Arhinmäki vas (4, 5) (3 osittain)
jäsen
Eva Biaudet r
jäsen
Inka Hopsu vihr
jäsen
Saara Hyrkkö vihr
jäsen
Kimmo Kiljunen sd (4, 5) (3osittain)
jäsen
Johannes Koskinen sd (3 osittain)
jäsen
Petteri Orpo kok (1, 2)
jäsen
Jouni Ovaska kesk (4, 5) (3 osittain)
jäsen
Tom Packalén ps
jäsen
Jaana Pelkonen kok
jäsen
Mikko Savola kesk
jäsen
Juha Sipilä kesk
jäsen
Ville Tavio ps (1, 2) (3 osittain)
varajäsen
Ilkka Kanerva kok (1, 2) (3 osittain)
varajäsen
Toimi Kankaanniemi ps
varajäsen
Elina Lepomäki kok (1, 2)
varajäsen
Sakari Puisto ps (1, 2, 3)
Sihteerit
valiokuntaneuvos
TiinaLarvala

valiokuntaneuvos
JonnaLaurmaa

1
Nimenhuuto
Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 15 jäsentä.

2
Päätösvaltaisuus
Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

3
Ajankohtaiskatsaus Syyrian tilanteeseen
Valiokunnan oma asia
O 8/2019 vp
Valiokunnassa olivat kuultavina:
ulkoministeri
Pekka Haavisto
ulkoministeriö
alivaltiosihteeri
Pekka Puustinen
ulkoministeriö
lähetystöneuvos
Jussi Tanner
ulkoministeriö
valtioneuvoston oikeuskansleri
Tuomas Pöysti
oikeuskanslerinvirasto

Valiokunta päätti perustuslain 50 §:n 3 momentin nojalla, että asian käsittelyyn osallistuvien valiokunnan jäsenten on noudatettava vaiteliaisuutta siltä osin, kun saatu informaatio sisälsi tietoa asiakohtaan liittyvien työtehtävien vastuuvirkamiesten henkilöllisyyteen.

Keskustelun päätteeksi varapuheenjohtaja Tuomioja esitti edustajien Sipilä, Arhinmäki, Biaudet, Hopsu, Hyrkkö, Kiljunen, Ovaska, Pelkonen ja Savola kannattamana, että ulkoasiainvaliokunnan pöytäkirjaan kirjattaisiin valiokunnan kanta: ”Ulkoasiainvaliokunta toteaa, ettei asiassa ole tarvetta ryhtyä enempiin toimenpiteisiin. Valiokunta hyväksyy valtioneuvoston toimintalinjan."

Ed. Kankaanniemi esitti ed. Packalénin ja pj Niikon kannattamana, että ulkoasiainvaliokunnan pöytäkirjaan kirjattaisiin valiokunnan kanta: ”Ulkoasiainvaliokunta toteaa, ettei saatu selvitys ei ole kaikilta osin tyydyttävä”.

Äänestyksessä ed. Tuomiojan ehdotus hyväksyttiin äänin 10-3.

 
Back
Top