Saksalaisten pako tyssäsi Turusta Airistolle

Löysin tuollaisen artikkelin. Saattaa kiinostaa foorumilaisia.

Voi ei!

Turkulaiset viilarit siis sabotoivat saksalaisten sivilisaatiotaistelua!:rolleyes:

Sääli, että sotasukupolvi on jo lähes kokonaan poistunut keskuudestamme - monilla kun oli sellaisia mielipiteitä nixmannista, että niitä ei tulla milloinkaan Achtung lehdessä julkaisemaan.
 
Muutenkin nykyään kuva sotasukupolven mielipiteistä suhteessa sotaan tuppaa yksinkertaistumaan, sanoisinko kirkasotsaistumaan pelkästään juhlavalle hurraa-linjalle.

Aamupäivällä meni ikkunan ohi rollaattorilla veteraani, joka taannoin totesi hammaslääkärin odotushuoneessa minulle, että olisi saanut se Suur-Suomi jäädä yrittämättä. Ainakin hänen puolestaan. Nuorempia ikäluokkia, ja into sotaan ei ollut vallan korkea, kun asui jossain Enson Jääsken paikkeilla, ja seurasi alle kutsuntaikäisenä kesällä -41, kun Kannaksella kaatuneita tuotiin loppumattomin autokuormin ja kuljetuksin tälle paikkakunnalle. Joka toimi jonkinlaisena koko Kannaksen kaatuneiden tms. suurlajittelukeskuksena tuolloin.
 
Joka toimi jonkinlaisena koko Kannaksen kaatuneiden tms. suurlajittelukeskuksena tuolloin.
Ei kaiketi toiminu koko Kannaksen KEKkinä, kun molemmilla Armeijakunnilla, II sekä IV AK oli omansa. Mutta paljon kaatuneita syntyi II AK:nkin joukoille. Tämä hyökkäys onkin sotahistoriamme hyvin vähän kirjoitettu lehti.
 
Ei kaiketi toiminu koko Kannaksen KEKkinä, kun molemmilla Armeijakunnilla, II sekä IV AK oli omansa. Mutta paljon kaatuneita syntyi II AK:nkin joukoille. Tämä hyökkäys onkin sotahistoriamme hyvin vähän kirjoitettu lehti.
Joo näin epäilemättä, hyvä lisätieto.
Kertomus pisti hyvin miettimään ihmisen tunnelmia sodassa. Veteraani puhui kesäkuumasta, pölyisestä kentästä, hajuista, taukoamattomasta liikenteestä ja kaatuneiden purkamisesta kuljetuksista. Noin 16-17-kesäiset joukossa mukana ihmettelemässä.
 
Back
Top