Sotapelejä minä suositellen Strategy

Yksi mikä noissa Suomi skenaarioissa vähän kökköä on se että puuston aiheittamia katveita ei simuloita vielä millään tavalla. Esimerkiksi risteilyohjusten tai muiden matalalla lentävien kohteiden torjunta on liian helppoa (se voi olla sitä aavikolla). Tai merivoimien alusten hajauttaminen saariston suojiin, vaikka tukeutuneet alukset laittaisi maakohteina ne havaitaan vihollisen tutkilla liian kaukaa.

Toi on todellinen simulaatio. Tekijöillä on ilmeisesti jo jonkin verran kontakteja ihan eri maiden puolustusvoimiin.

1.03 versio julkaistiin muuten eilen itse vaan en saanut ladattua vielä.
 
Kokeilin Arma 3:sta. Tuntui aika raskaalta enkä pidä siitä, että tuo ajoittuu hieman tulevaisuuteen. En pidä kaluston pienestä futuristisuudesta. Lisäksi tuntui erilaisia yksikköjä olevan vähemmän kuin ko pelisarjan edellisissä osissa.

Harmi, että Hearts of Iron East vs West peruttiin. Olisi ollut mukava nähdä HOI -peli joka olisi keskittynyt muuhunkin kuin 2. maailmansotaan. Ensi vuonna tulee HOI4 joka ajoittuu 2. MS ajoille.

Wargame pelisarja, jota olen täälläkin kehunut saa jatkoa. Red Dragon nimestä voikin päätellä mikä valtio tulee uutena mukaan:

Ulkona paistaa aurinko ja on mukavan lämmin keväinen sää. Olisi siis sopiva iltapäivä viettää se battlefieldin ja mietojen alkoholipitoisten virvokkeiden kera.. :)
 
Ihan loistava, tein kerran megaskenaarion, johon pistin Suomen ilma- ja merivoimat vastaan Venäjän Itämeren laivasto ja tunnetut läntisen sotilaspiirin alueella sijaitsevat lentotukikohdat. Lätkäisin Suomelle myös kaikki tuntemani rannikkolinnakkeet ja muita eri kautta tiedossani olevia kohteita. Sijoittelin myös IT:tä parhaan arvaukseni mukaan ja hajautin Hornetteja maantietukikohtiin. Laadin myös venäläisille realistisen oloiset strategiseen iskuun viittaavat hyökkäyssuunnitelmat...

Kone melkein tilttasi muutaman kerran tämän seurauksena, mutta lopputuloksena sain venäläisten ilmahyökkäyksen torjuttua kohtuullisin tappioin ja molemmilta osapuolilta upposi suurin osa laivoista.

Skenaarion opetuksena oli ainakin se, että mikäli kaukovalvontatutkiamme ei lamauteta ennen vihollisuuksien alkamista, niin hajautettuja kuutisenkymmentä Hornetteja (+Hawkeja) pystyy ohjaamaan varsin tehokkaasti hyökkääviä venäläiskoneita johtuen lyhyistä lentomatkoista taistelualueelle. Meillä on tässä etu, koska venäläiset joutuvat lentämään pääosin kauempana olevilta kentiltä.

Hyvä taktiikka oli myös RBS-15 -ohjusten laukaiseminen passiivisesti merivalvontatutkien ja muiden senioreiden ja tiedustelun antaman maalitiedon perusteella. Mantereelta ja aluksista eri suunnista samanaikaisesti laukaistut ohjusryöpyt olivat vaikeita torjuttavia useimmille aluksille...

Heikkouksia olivat ennalta-arvattavasti alustemme vaatimaton omasuojailmatorjunta, sekä ylipäätään ilmatorjuntamme heikohko korkeusulottuvuus ja kantama...

Tämä tietysti näin vain pelisimulaation pohjalta...
Onko tuohon Commandiin olemassa paljon hyviä Suomi-skenaariota tehtynä, vai pitääkö kaikki värkätä itse? Peli itsessään kiinnostaa, mutta hinta on kyllä suolainen
 
Suomi skenaarioita ei taida netissä olla, mutta ruotsi/norja akselilta muutamia löytyy. Se erilaisten tilanteiden luominen tuon editorin avulla on melko helppoa. Lentotukikohdat ja tutka-asemat löytyy valmiina ja sitten vain liikkuvia omia/vihollisen yksiköitä lisäämään.

Command ei ole ollut markkinoilla edes puolta vuottakaan eli paljon tulee tapahtumaan ennenkuin tuosta aika jättää (vrt. Harpoon vuodelta 1989)
 
Hearts of Iron 2 on kyllä yks lemppareista. Kolmosessa meni liian säätämiseksi armeijan järjestäminen. Jos saisi Hearts of Ironin kolmosen kartalla ja toiminnoilla mutta kakkosen tyylillä olevan armeijan niin oisin erittäin tyytyväinen. Mukavaksi sen tekee resurssien keskittäminen hyökkäystä varten ja kaikki se pikkusäätö mitä myös tarvitaan. Laitetaan mekanisoitu divisioona liikkellä kunhan ensin on taottu alueita ilmahyökkäyksillä viikko ja kun pumpusta loppuu voima niin perässä tuleva jatkaa. Samalla levennetään aukkoa sivuilla ja pumpataan niin paljo joukkoja alueelle kuin mahdollista. Samalla tulitukikoneet tuhoaa vetäytyvät yksiköt armotta. Motittaminen on erittäin tehokas tapa tehdä pahoja tappioita. Mottiin on hävinny jopa 100 divisioonaa kun niitä vastaan on kuukausia hyökätty.

Surullista on tykistön rooli joka jää todella vajaaksi. Tykistöä jos voisi käyttää niinkuin CAS/TAC koneita hyökkäykseen tukemiseen ja valmisteluun, se oli mahtavaa. Nyt ne vaan roikkuu divisioonan mukana ja nostaa yksikön vahinkoa. Tykistöllä on kuitenkin monenlaista toimintoa kuten huollon vaikeuttaminen tai ihan perus asemien runnominen. Tämä ei tule esiin ollenkaan.
 
Samaa mieltä. Olen useaampaan otteeseen yrittänyt perehtyä HOI 3:een mutta aina loppuu into.. viimeksi muutama viikko sitten. Vaikuttaa liian monimutkaiselta, en jaksa opetella. HOI 2 on juuri sopiva, pelissä on kyllä haastetta mutta ei kuitenkaan liikaa näpertelyä.

Armassa ja OFP:ssäkin on hyvä tehtäväeditori. Sillä tulee luotua yleensä yksinkertaisia hyökkäys- tai puiolustusskenaarioita, ei mitään kovin monimutkaista. Voi löytää vaikka stenan varikon.. Hyökkäys leopardilla ei pääty hyvin.
 
Nyt menee hieman offtopicin puolelle, mutta kuuluu toimintapelien skenreen. Sotapelien lisäksi tulee itselläni toisinaan kokeiltua myös toimintapelejä ja niiden myötä joskus myös hieman toisenlaisia toimintapelejä, joiden pääpiirteenä on voimakkaan jännityksen luominen. Tässä taannoin testasin tuota hurrien hurjaa luomusta, eli Penumbrojen jatko-osaa: Amnesia: The Dark Descent -kauhupeliä. Yleensä en ole kokenut kovin voimakkaita jännityksen tunteita peleissä, kuin joskus kakarana; mutta tämä peli oli kyllä aivan toista maata. Tätä peliä pelatessa erotetaan pojat miehistä. Omat polvet tutisi ja paska oli löysällä. :eek:

Klassinen tarina, jossa seikkaillaan vanhassa, keskiaikaisessa linnassa ja vastaan ryntää jos minkäsorttista mörköä ja mörökölliä.

Arvostelu: http://dome.fi/pelit/arvostelut/amnesia-the-dark-descent
Teaseri:
..pelin voi ladata ainakin tuota kautta (pientä korvausta vastaan):
http://www.amnesiagame.com/#main
 
Viimeksi muokattu:
Jos muista kuin sotapeleistä puhutaan, niin Microsoftin Flight Simulatorit on loistavia. Niihin kun lisäilee lisäosia (lentokoneita, muuta liikennettä, sceneryjä) niin paranee vain.

Tosin uuden lain tullessa voimaan pitää olla varovainen "PMDG's software has received praise for its realism.[2][3] This led the company to be one of several flight simulation companies that were criticized in the wake of the September 11 attacks, as some critics felt that the software made it easier for potential terrorists to learn to fly commercial planes" :p
 
Ketjun mukaan pari vuotta sitten muutama hemmon on pelannut World of Tanksia, pelaako tällä hetkellä kukaan sitä?

Pelaako porukka WW2onlinea?

Onko lautapeli The Finnish trilogy jollekin tuttu?
 
Toissa päivänä aloitin. Ihan viihdyttävä, mutta alkaa jo nyt maistua puulta.

Tähän mennessä pelaamani "tankkipelit" on olleet simulaattoreita, joten alkujärkytys oli melkoinen. :)

Ohhoh, toissapäivästä on kulunut aikaa - aika vähän ja nyt jo hapottaa?!

Ihan sillä noita kyselin, kun kuuluvat olevan arvostettuja kapiaisten keskuudessa - enkä puhu vain perheenjäsenestä, mutta siitäkin.

WOT kuulemma voi jopa parantaa ihan oikean joukon suorituskykyä, kun pelaajalla toistoja tulee paljon...
 
WoTia tulee pelattua, jokin 9500 matsia alla plus 4000 Betatesterinä. Maku kyllä on mennyt jotenkin, johtuu polakkien suuresta määrästä. Vihatuin sakki pelissä, suurinpiirtein olis parempi jos olisivat lisävahvistuksena vastapuolelle, niin sais edes niistä tappoja.
 
WoTia tulee pelattua, jokin 9500 matsia alla plus 4000 Betatesterinä. Maku kyllä on mennyt jotenkin, johtuu polakkien suuresta määrästä. Vihatuin sakki pelissä, suurinpiirtein olis parempi jos olisivat lisävahvistuksena vastapuolelle, niin sais edes niistä tappoja.
No nyt alkaa toistomäärät olla kohdillaan...
 
No nyt alkaa toistomäärät olla kohdillaan...

Kun koittaa jollain 20 tankilla tallissa saada päivän ekan voiton ja matseissa eilenkin kävi kylmät heti alkuun, 3 voittoa ja 11 tappiota..niin saa sitä jauhaa :D

Pidin 5 viikon tauon vitutuksen takia...ja ei toi yhtään helpottanu... :D
 
Kun koittaa jollain 20 tankilla tallissa saada päivän ekan voiton ja matseissa eilenkin kävi kylmät heti alkuun, 3 voittoa ja 11 tappiota..niin saa sitä jauhaa :D

Pidin 5 viikon tauon vitutuksen takia...ja ei toi yhtään helpottanu... :D

Kuulostaa jotenkin tutulta. Pelailen Insurgencyä ja Red Orchestra 2:sta, yleensä se 30-60 min menee päin hanuria ennenkuin pääsee siihen 5 minuuttia kestävään virittyneeseen tilaan jolloin reaktionopeus on huipussaan ja fokus muutenkin sellainen että pystyy pelitilannetta lukemaan tarkasti sekä toiminaan tilanteenmukaisesti. Pitäisi itseasiassa koittaa tutkia että mistä tuo johtuu. Todennäköisesti hermoston toimintakyvystä, mutta miksi ainakin minulla (ja tutulla jonka kanssa aktiivisesti pelaan) tuntuu menevän tähän tapaan.

Huumorilla tuo heikko menestys on otettava. Toki ei minulla ole kuin joku 300+ tuntia satsattu. Että vielä jaksaa naurattaa.

Chivalry täällä onkin mainittu. Peli jossa pärjääminen ainakin minulla antaa jo selvät sympaattisen hermoston ylivirittymiseen liittyvät oireet. Yöunet häviää, sydän hakkaa reilusti yli normaalin leposykkeen, hermot on pinnassa. Lisäksi liikun tuolilla aivan pirun paljon samalla (väistelen iskuja ja imitoin lyöntejä ja pistoja), joka vissiin saa hermoston toimintaan... Lieneekö sitten johtunut siitä että samaan aikaan tutkiskelin miekkailun alkeita ja vähän koitin itsekin tehdä perustekniikoita niin ilmeisesti jotenkin sain nuo siirrettyä peliin joka näkyi nopeutena ja pirun hyvänä tilannetajuna. Pärjäsin kyllä todella hyvin, muutaman tunnin kokemuksella aika usein listan kärjessä ja nimenomaan hahmoluokalla joka vaatii taitavaa pelityyliä. Vaikkei varsinaista taitoa ollutkaan, pystyi vaan eläytymään niin hyvin. Ihan viihdyttävä peli kyllä.

Ongelma vaan on siinä että kun urheilua kovanlaisesti harrastavana muutenkin hermosto on toistuvasti ylirasituksen partaalla niin ei se oikein turhaa ylirasitusta tavitse muutenkaan.
 
Paras oli viime yönä WoTissa, otettiin parin kaverin kanssa joukkuetaisteluita, eli kolme kimpassa, pitäis toimia tehokkaasti voittojen suhteen. Ja normitilastojen mukaan hyviä/OK-pelaajia kaikki kolme. Ja vitut, 6 matsia, kaikki tappioita. 3 niistä hävittiin 15-3 ja yks 15-2.... Ja meidän joukkue oli ainoita joilla oli tappoja viidessä matsissa... Revi tosta sitten huumoria.
 
Paras oli viime yönä WoTissa, otettiin parin kaverin kanssa joukkuetaisteluita, eli kolme kimpassa, pitäis toimia tehokkaasti voittojen suhteen. Ja normitilastojen mukaan hyviä/OK-pelaajia kaikki kolme. Ja vitut, 6 matsia, kaikki tappioita. 3 niistä hävittiin 15-3 ja yks 15-2.... Ja meidän joukkue oli ainoita joilla oli tappoja viidessä matsissa... Revi tosta sitten huumoria.

Miehelläni takana otteluita noin 2000. Kaikki vapaat hetket istuisi koneella. Tavoite on 10000 toistoa. Revi siitä sitten huumoria näin perheenjäsenenä :p
 
Back
Top