Sotien tappiotilastot yhtä tyhjän kanssa

Maj.evp

Alikersantti
BAN
Jos terve, nuori sotilas valvoo yhden yön, niin hän voi sairastua kuolettavasti, ja kun pieni todennäköisyys toistuu usein, niin jonain päivänä peli on menetetty. Hoitoon pääsy lisää selviytymisen mahdollisuutta mutta esim monielinvauriossa ei. Ja eihän hoitoon viedä (ajoissa) miestä, jonka ainoa oire on lievä kuume, jota hän ei ehkä itsekään huomaa. Kyseessähän voi olla flunssa, väsymys, stressi tai mikä vaan, jos on huonohko olo. Ja niin voikin, olennaista onkin että pelkkä yhden yön valvominen romahduttaa vastustuskyvyn, ja sen jälkeen mikä tahansa sairaus voi iskeä, ja osa niistä on tappavia.

Otetaan esimerkki eilisestä lehdestä, Timo Soinin verenmyrkytys 2010, ja sen näkyvänä puolena jalan laskimotulehdus eli ruusu. Verenmyrkytys ei tule mistään haavasta, vaan esim yhden yön valvomisesta. Elimistö ja maailma on täynnä streptokokkeja, ja ne tappaa jos vastustuskyky herpaantuu. Siihen ei todellakaan paljoa tarvita. Lääkärikirja sanoo seuraavaa:

"Terveilläkin ihmisillä pääsee omia ihon ja maha-suolikanavan bakteereita vereen päivittäin. Yleensä maksa ja perna poistavat nämä bakteerit muutamassa minuutissa eikä niistä seuraa sairautta."

Mutta jos sairaus esim valvotun yön takia iskee, niin:

"Ennen antibioottien aikaa verenmyrkytyspotilasta kuoli 80 %, 30 vuotta sitten noin 30 % ja nykyään noin 15 %. Jos monielinvaurioksi kutsuttu reaktio käynnistyy, kuoleman todennäköisyys on suuri eli 70 %, hoidettiinpa miten tahansa."

Monille kuoleville ja omaisille tulee yllätyksenä se, että ihmisen elimistö on sama kuin takavuosina jolloin keskim. kuolleisuusikä Suomessakin oli alle 50v. Maailmalla keskiarvo lienee 45v luokkaa globaalisti. Yllätys on myös se, ettei kaikkia pikkusairauksia voida hoitaa. On monenlaisia vääriä käsityksiä että miksi keski-ikä on noussut tai miksi sodissa kuollaan. Harvoin puhutaan siitä, että valvottujen öiden määrä on laskenut nyky-Suomessa, ja että rintamilla tulessa kaatuu miehiä, jotka olisivat kuolleet pian ilman tultakin.
 
Tuli kyllä varusmies aikana kärsittyä aika kovastakin unen puutteesta vuoden aikana mutta hengissä vielä ollaan. :D
 
Tuli kyllä varusmies aikana kärsittyä aika kovastakin unen puutteesta vuoden aikana mutta hengissä vielä ollaan. :D

Taistelutapaa pitäisi muuttaa järkevämmäksi. Päästetään vihollinen suosiolla semmoiselle alueelle, missä sitä voidaan valvottaa. Eli minne tahansa. Mitä sen jälkeen? Ei välttämättä mitään. Valvotetaan vaan.

Hankitaan ilmavalvontasireeni tai pommeja. Ei ole kauhean kallista eikä vaikeaa.

Toisaalta, toinen vaihtoehto olisi tietenkin hankkia 350 kpl F-35 hävittäjiä ja kouluttaa joka vuosi uusia pilotteja halvemmalla kalustolla. Sekin voisi toimia.
 
No voihan sitä vihollista valvottaa päästämättä sitä yhtään minnekkään sen enempää kuin normaalisti. Luin jostain miten israelilaiset hävittäjät tekivät yliäänilentoja tunnin välein tietyn kaupungin yllä jota he päiväsaikaan moukaroivat. En muista mikä konflikti.
 
Taistelutapaa pitäisi muuttaa järkevämmäksi. Päästetään vihollinen suosiolla semmoiselle alueelle, missä sitä voidaan valvottaa. Eli minne tahansa. Mitä sen jälkeen? Ei välttämättä mitään. Valvotetaan vaan.

Hankitaan ilmavalvontasireeni tai pommeja. Ei ole kauhean kallista eikä vaikeaa.

Toisaalta, toinen vaihtoehto olisi tietenkin hankkia 350 kpl F-35 hävittäjiä ja kouluttaa joka vuosi uusia pilotteja halvemmalla kalustolla. Sekin voisi toimia.
Mikä ihme tän pointti on...
 
Ööö, mä olen valvonut 18 vuotiaasta enemmän öitä kun jaksan laskea, töissä ja harrastuksessa. Silti olen jaksanut elää 42 vuotiaaksi. No kukaties ohitusleikkaus odottaa kulman takana.
Vaikka väsymys hidastaa reaktioita ja heikentää arvostelukykyä, sekä ylipäätään altistaa virheille, en jaksa uskoa että saat tapettua vihollisen unen puutteeseen kovin nopeasti, saa olla pitkä sota.
 
Itse uskon pumpun pettävän viimeistään kolmevitosena kun joutuu myös valvomaan. Voi tosin olla, että pumppu pettää vitutuksen eikä valvominen takia...
 
Taistelutapaa pitäisi muuttaa järkevämmäksi. Päästetään vihollinen suosiolla semmoiselle alueelle, missä sitä voidaan valvottaa. Eli minne tahansa. Mitä sen jälkeen? Ei välttämättä mitään. Valvotetaan vaan.

Hankitaan ilmavalvontasireeni tai pommeja. Ei ole kauhean kallista eikä vaikeaa.

Toisaalta, toinen vaihtoehto olisi tietenkin hankkia 350 kpl F-35 hävittäjiä ja kouluttaa joka vuosi uusia pilotteja halvemmalla kalustolla. Sekin voisi toimia.

Menneessä maailmassa amerikan intiaanit käyttivät tätä taistelunvalmistelutapaa hyväkseen. Valvottivat eristettyä kohdetta pari vrk ja sitten ratkaisuyritykseen. Parin vuorokauden valvomisen jälkeen suorituskyky on suunnilleen puolitettu, jos ei pahemminkin, ja tehdään hölmöjä peliliikkeitä. Viime sodista on kaiketi ihan tutkittua tietoakin, kuinka liian väsyneet joukot kokivat isoja tappioita yksinkertaisissakin liikkeissä.

Hyvin valmisteltu, pitkällä kaavalla toteutettu sissitoiminta aiheuttaa juuri tämän moraalin ja suorituskyvyn laskun kohteessaan. Pari vrk kolonnassa, jossa et nuku ja joka kokee tappioita tavan takaa jne. ...ja tämän kolonnan joukoilta on paras terä vek. Ei ihan merkityksetön seikka, jos tuo joukko kohtaa isomman ratkaisukamppailun valmiiksi demoralisoituna ja väsyneenä.
 
Ei valvottamalla suoraan tuoteta tappioita, mutta muiden sotatoimien osana valvottamisen ja uuvuttamisen olisi syytä olla osa taktiikkaa. Se tosin vaatisi runsaasti jalkaväkeä, jota meillä ei nykyisin ole. Tällä hetkellä tulisimme käytännössä uuvuttaneeksi omat joukkomme.
 
Riittää kun ammutaan tykeillä yksittäis laukauksia vaikka tunnin tai puolen tunnin välein tiedusteltuihin vihollisryhmityksiin?
 
Juu ja vastatykistö tuhoaa nuo tykit, tykkien siirrot näkyy kauas yms. Korohärö toimisi tuossa suhteessa paremmin, nopea vaihtaa asemia. Mutta-mutta mitä yleensä kuulee noiden häirintätoimien tehokkuudesta niin ne tulee häiritsijän puolelta, en ole ollenkaan varma että läheskään aina häirityt kokevat tuota niin raskaaksi. Ok, kotimaassamme Talvisodan ajalta ja erityisesti Summan seudulla tämä ilmeisesti toimi, henkisiä tappioita ilmeisesti tuli aika paljon. Taipaleessa ainakin Marokon Kauhu pisti henkisesti heikkokuntosia miehiä nukkumaan taakse, kun saivat nukuttua niin miehet takaisin. Molemmissa vihollinen käytti liki jatkuvaa häirintätulta vaikka se sortuikin kaavamisuuteen. Esim mottitaisteluista en ole ollenkaan varma että häirintätoiminta itsessään punasotilaita niin paljoa vaivasi, nälkä ja kylmyys niiden lausuntojen mukaan joita itse olen lukenut ovat suuremmat tekijät. Toki häirintätoiminta oli yksi ylimääräinen riesa, olipa se miinoituksia mottien välisillä tieosuuksilla (psv-liikenne ei ollut turvallista) ja TA-uhka sekä yölliset häirintäiskut.

Eli toimii kyllä, mutta ainakin Taipale ja Summa molemmat paikat on sellaisia joita ei ihan hevillä pääse syntymään. Eli aktiiviset sotatoimet on menestyksen puutteessa kuivahtaneet kasaan ja kumpikin puoli pysähtyy vetämään henkeään, en sano etteikö tätä pääsisi käymään: Esim Balkanilla tätä oli jatkuvasti eli mitään 'nykyaikana kaikki on toisin'-korttia en lähtisi heiluttelemaan, vaikka moni modernien sotatieteiden hallitsija sitä jo kiimassaan hihasta kaivaa kun näkevät juoksuhautoihin jämähtäneen dinosauruksen. Ehkä merkittävämpänä tekijänä pitäisin sitä että Suomi tuskin tulevaisuudessa on ihan yhtä hampaaton etenekään tykistön suhteen, joten etenkin tykistöllä tehtävä häirintätuli voi olla vähän vaikeampaa toteuttaa kuin tuolloin... Toki eihän tätäkään tiedä, venäläisillä kuitenkin on telatykkejä joten nopeat iskut ja asemanvaihdokset voi olla liian kova pala nieltäväksi kotimaiselle vastatykistötoiminnalle. Tulen määrän pitää kuitenkin olla suuri, etekin kun taisteluryhmitykset ovat yhtä enemmän hajallaan. Muutama korohärö ei riitä yhtään mihinkään.
 
Kukaan muu ei ole sitä vielä ihmetellyt.

No pointti oli se, että esittelin halvan aseen.
Ongelmahan tuossa kuoliaaksi väsyttämisessä on aika. Et voi sanoa varmasti kupsahtaako kaveri yhden päivän jälkeen vai kuukauden jälkeen, jos ollenkaan. Tiedän tapauksia joissa on täysin suunnitelmallisesti käytetty vihollisen häirintää osana taistelua, mutta ne tulokset on hankittu pääsääntöisesti ruutia ja rautaa tuhlaamalla. Esimerkiksi fallujahin taisteluissa amerikkalaiset käyttivät ämyreitä häiritäkseen raunioihin kaivautuneen vihollisen lepoa ja asemien vaihtoa. Taistelu kuitenkin jouduttiin taistelemaan siitä huolimatta talo talolta, kortteli korttelilta.

Huomaa "evp" "maj" että halpa aseesi ei ole varsinainen lyöntiase vaan sen pääsääntöinen käyttö on toimintaa estävä tai raskaasti haittaava. Kohdistamalla haittavaikutukset yhteen maaliin luodaan pohjaa sille, että voidaan asein lyödä tai jopa tuhota vihollinen.
 
Länsirintamalle Itärintamalta 2. maailmansodan aikana siirtyneet saksalaiset olivat (myönteisesti) hämmästyneitä, että länsiliittoutuneet pääsääntöisesti keskeyttivät sotatoimet yön ajaksi. Kommenti Max Hastingsin kirjassa "Armageddon" (sodan historiaa 1944-45) oli "venäläiset eivät antaneet meille hetkenkään rauhaa vaan partioivat öisin jatkuvasti."

Tuohin aikaan yöpartiointi oli hyvä keino häiritä vastustajan yöunta, ehken vähän vaarallisempaa nykyisin yönäkölaitteiden ja lämpötähtäimien aikana.
 
Valvomista parempiakin konsteja on. Kyllä mies jaksaa, jos vähän aivot torkahtavat silloin tällöin. Puoli tuntiakin horrosta freesaa vähän. Tällaisessa tilassa voi venytellä pari-kolme päivää huoleti ilman amfetamiiniakin. Tosin alkaa olla vähän unissakävelijän liikkeet, askel sentin mittainen.

Meille se ongelma on, jos ei ole reservejä. Ei varmaan sille, jolla riittää verestä väkeä pelipöytään.

Sukupuolitauditkaan eivät ole enää tätä päivää...Viktoriaanisilla briteillä meni liki koko siirtomaa-armeija petiin sukupuolitautien takia. Ranskalaiset veivät valvotut kenttäbordellinsa mukanaan ja pärjäsivät.

Ärhäkkä influenssaepidemia olisi paikallaan. Biologinen ammus? Kutsun sitä vaikkapa Charlyn aivastusammukseksi.

Eikä mikään meteli estä nukkumasta. Siihen tottuu. Väsynyt nukkuu. Olen nukkunut puupinon päällä, konehuoneessa, jossa on sata desibeliä ym. Ainoa tapa valvottaa varmasti on väkivaltainen tiedustelu tms.
 
Vihollista vastaan ei pitäisi taistella, ettei he saa taistelukokemusta. Kokemus vähentää pelosta johtuvaa valvomista, mikä on toinen valvomisen iso syy (melun lisäksi siis).

Antaisin valvotusta kotimaisilla Mach 1.01 yliääni-halpisraketeilla ja sitten ensi-isku, joka ei tarvi paikkoa (keilatermi). Ei tarvi koskaan taistella levänneitä, kokeneita vihollisia vastaan. Kuka hitto semmoista haluaa tehdä? Kuka haluaa omia turhia tappioita, ja vahvistaa vihollista entisestään?

Kiinnostaisi joskus kuulla, että kuinka kova ääni pienestä yliääniohjuksesta tulee, esim stinger tai melkein mikä vaan. Pst ohjus ei taida ehtiä kiihtyä.
 
Samasta syystä ilmeisesti lätkässä ei kannata laukoa kohti vastustajan maalia? Veskarihan on ihan liekeissä jos saa muutaman torjunnan alle. Kenties oikea taktiikka olisikin keskittyä huudattamaan yleisöä pari erää ja sitten lämätä yksi laukaus kolmannen erän lopussa? Antaa vastustajan sillä aikaa tehdä mitä haluaa.

Ymmärrän halusi kehittää maanpuolustustusta, mutta muistathan että helpon asian teko vaikeasti ei tarkoita, että se olisi uusi ja innovatiinen malli.
 
Vihollista vastaan ei pitäisi taistella, ettei he saa taistelukokemusta. Kokemus vähentää pelosta johtuvaa valvomista, mikä on toinen valvomisen iso syy (melun lisäksi siis).

Antaisin valvotusta kotimaisilla Mach 1.01 yliääni-halpisraketeilla ja sitten ensi-isku, joka ei tarvi paikkoa (keilatermi). Ei tarvi koskaan taistella levänneitä, kokeneita vihollisia vastaan. Kuka hitto semmoista haluaa tehdä? Kuka haluaa omia turhia tappioita, ja vahvistaa vihollista entisestään?

Kiinnostaisi joskus kuulla, että kuinka kova ääni pienestä yliääniohjuksesta tulee, esim stinger tai melkein mikä vaan. Pst ohjus ei taida ehtiä kiihtyä.

Stingerikin on aika kallis vehje ammuttavaksi vain posauksen takia.
 
Voi helvetti, mie valvon töiden takia kymmeniä öitä vuodessa ja elän.
Olenko lääketiteteellinen poikkeus,vaiko peräti friikki. Olenko minä tulevaisuuden supersotilaan aihio,ihminen joka voi valvoa öitä. Vain Maj.evp sen tietää. Eiku foooliohattu päähän.
 
Entäpäs mikä antaa parhaan treenin sa-tilanteeseen: lasten hankkiminen. Vuoden olen nukkunut kahden tunnin pätkissä, palvellut pikku viestimiehentoukkaa öin ja päivin omista tarpeista laistaen.

Jotenkin tämän topiikin otsikko ei ole oikein relevantti keskustelun sisältöön...

Väsyttää ;)
 
Back
Top