Suojelupoliisi A-studiossa: Terroristiyhteyksiä "kolminumeroinen luku"

Tvälups

Ylipäällikkö
yle 24.3.2014 klo 21:13
Suojelupoliisi A-studiossa:
Terroristiyhteyksiä "kolminumeroinen luku"

Ylen A-studion haastattelema supon ylitarkastaja kertoo, että Suomessa on nähtävissä merkkejä radikalisoitumisen kasvusta.

Suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva Kuva: Yle
Suojelupoliisin mukaan terrorismiin yhteyksissä olevien henkilöiden määrä on kasvanut Suomessa selvästi parissa vuodessa. Tähän on vaikuttanut muun muassa Syyrian sisällissota.

Ylen A-studion haastattelema suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva sanoo, että Syyriaan lähteneistä vapaaehtoisista arviolta puolet on osallistunut aseelliseen toimintaan. Portaankorvan mukaan osallistujat ovat mukana myös islamististen ääriryhmittyminen toiminnassa.

Kaikkiaan Syyrian sisällissodassa on tällä hetkellä 30–40 vapaaehtoista suomalaista. Suojelupoliisin mukaan suomalaisten vapaaehtoisten Syyria-kiinnostus on pysynyt vakiona koko sisällissodan ajan.

A-studion kysymykseen siitä, kertooko tämä myös radikalisoitumisen kasvusta Suomessa, suojelupoliisin Tuomas Portaankorva vastasi näin:

- Voidaan sanoa, että sen suuntaisia merkkejä Suomessa on. Sellaisten henkilöiden määrät ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosina, joilla on yhteyksiä väkivaltaisiin toimijoihin ulkomailla.

Portaankorvan mukaan luku on noin viisinkertaistunut muutaman vuoden aikana.

- Tällä hetkellä puhutaan kolminumeroisesta luvusta sellaisia henkilöitä, joilla on yhteyksiä terrorismiin tai siinä vaikuttaviin toimijoihin ulkomailla.

Lunnasvaatimuksia suomalaisesta
A-studion tietojen mukaan suomalaislähtöinen, vakituisesti Suomessa asuva, ei suomalaissyntyinen vapaaehtoinen jäi vuoden alussa vangiksi Syyriassa. Syyrian opposition joukot vangitsivat hänet Isis-joukoista.

Opposition joukot etsivät taistelualueilta vapaaehtoisia, ulkomaisia taistelijoita.

Kyseinen henkilö ei tiettävästi osallistunut taisteluihin. Hän oli niin kutsutuissa taustajoukoissa.

Henkilöstä pyydettiin 15 000 dollarin lunnaita hänen perheeltään Suomessa. Perhe pyysi apua myös Suomessa, eikä lunnaita suostuttu maksamaan. Hänet saatiin lopulta neuvoteltua vapaaksi.

Vangittu henkilö sai myös itse vakuutettua opposition joukot syyttömyytensä puolesta, ja hänet vapautettiin. Henkilö on elossa, tosin hänen olinpaikastaan ei ole tällä hetkellä varmuutta.

Suojelupoliisi tietää tapauksesta, mutta on asiasta vaitonainen.

- Emme voi yksittäisiin tapauksiin ottaa kantaa, mutta kyllä suojelupoliisilla on tieto tämänkaltaisesta tapahtumasta. Luotettavan tiedon saaminen Syyriasta on tällä hetkellä varsin hankalaa. Tiedossa on tapauksia, joissa on vastaavia piirteitä.

Onko kyseessä sitten vain yksittäinen tapaus, vai onko kysymys jo ilmiöstä? Näin suojelupoliisi A-studiolle:

- Käsityksemme mukaan Syyriassa tällainen lunnaskaappaustoiminta ei ole kasvanut vielä ilmiötasolle. Mutta yksittäisiä tapauksia sieltä olemme kuulleet.

- Joka tapauksessa tällaisia ryhmien välisiä kiistoja, tällaisia kaappauksia ja väkivallantekoja toisia ryhmiä kohtaan, niitä on Syyriassa enenevässä määrin, sanoo suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva.

Tiedättekö muita tapauksia, missä suomalaislähtöinen,vapaaehtoinen olisi joutunut tällaisen kaappauksen kohteeksi?

- Tuohon minä en valitettavasti voi vastata, toteaa suojelupoliisin Tuomas Portaankorva.

  • Yle Uutiset
 
Back
Top