Suomen kehittämät erikoisjoukot pidetään piilossa julkisuudelta

Täh, onko sellaisiakin olemassa? Lääkintämiestä varmaan yritit tarkoittaa? Minä olen nähnyt YK-speden ensihoitajana Suomessa, jossa ei osannut hoitaa työtehtäviään. Minun mielestäni koko yk-toiminnan voisi lakkauttaa. Säästyisi valtavasti rahaa ja jenkkisiiliseparit voisi larpata sotilasta vaikka Hämeen metsissä turvallisesti. Kai sielläkin tulisi mielenterveysongelmia ja joku kehari ampuisi itsensä kun pää ei kestä "sotaa"
Kerro nyt ihmeessä miten ensihoitajan tule toimia, kun selkeästi olet osaaja.
 
Ehkä vähemmän yllättäen juuri USMC tuottaa paljon materiaalia USA:n pamppuvoimille:). Trendi joka alkoi luonnollisesti WWII:n jälkeen kun USMC:n koko kasvoi ihan eri kokoluokkaan kuin aiemmin.

Ohessa artikkeli aiheesta. Ei mikään tieteellinen artikkeli ja vain yhdeltä jenkkistanian alueelta ja eritoten kirjoitettu veteraanien työlistymistä ajatellen mutta samoja teemoja kuin tässä keskustelussa:

Tuossakin tuli hyvin esille asian kaksi puolta. Sotilaalliset valmiudet helpottavat sopeutumista poliisin tehtäviin, mutta toisaalta jos olet traumatisoitunut operaatioissa ja tukena ei ole vahvaa poliisikoulutusta etenkin voiman käytön osalta, voi tulla rumaa jälkeä. Ongelmana on tietenkin myös jenkkipoliisilaitosten erilainen suhtautuminen toimintaan. Suomessa poliisin koulutuksessa lähtökohtana on, että jos joutuu vetämään aseen esille, on tehnyt jo virheitä. Jenkeissä se useimmiten on poliisin henkiinjäämisen varmistaminen ja riskien minimointi. Protect and serve tarkoittaa useilla paikkakunnilla käytännössä "suojele itseäsi että voit palvella jatkossakin". Toki uhkakin on poliisia kohtaan suurempi ja erot poliisilaitosten välillä ovat suuria.

Poliisin militarisointi on kyllä osin lähtenyt lapasesta, etenkin etelän osavaltioissa. Esimerkiksi asevoimilta ylijäämäkalustoksi jääneitä MRAP-ajoneuvoja on annettu poliisilaitoksille, jotka ovat ottaneet niitä ilolla vastaan miettimättä miten niitä ylläpidetään tai mitä niillä edes tehtäisiin.
 
Jenkeissä on valtava määrä erilaisia liittovaltion lainvalvontaviranomaisia. Moniko on kuullut vaikkapa Office of Odometer Fraud Investigationista? Sen rikostutkijoiden tehtävänä on tutkia autojen matkamittarien maililukujen väärennyksiä. Miten olisi Government Publishing Office Police. Se vartioi Valtion Kirjapainon turvallisuutta. National Institute of Standards and Technology Police varmaan vahtii ettei jaardin ja paunan prototyyppejä varasteta NIST:in kassakaapista.;)


Federal law enforcement in the United States
Aikanani ihmettelin jenkeissä naapurin rouvalle että miksi heillä on niin paljon eri poliisiviranomaisia. Helsinkiä puolta pienemmässä kaupungissa oli Helsingin poliisin kokoinen poliisilaitos, erillinen sheriffin laitos joka vastasi liikenteen valvonnasta ja kaupungin vankiloista, osavaltion eri poliisiviranomaisia ja iso liuta liittovaltion poliisiviranomaisia. Rouvan vastaus oli, että rikollisten on mahdoton ostaa kaikkia eri poliisiviranomaisia puolelleen. Joku jää aina maksamatta ja käry käy.

Toki suurempi syy on varmaan maan koossa ja liittovaltiorakenteesta yhdistettynä perinteeseen jossa yksi viranomainen tekee yhtä hommaa. Multi-tasking ei onnistu jo porukan koulutustason takia.
 
Sivumennen. Usassa on vähän hiton suuri turvallisuuskone, kun miettii kaikkia kolmi- nelikirjaimisia eri organisaatioita. Kun esim. kongressin suojaava joukko kansalliskaartilaisia ilmoitti lukumääränsä, niin se oli samaa luokkaa kuin meidän rauhan ajan armeijan lkm vahvuus. Yhtä kongressirakennusta suojasi siis Suomen ra-intti lkm. Äkkinäinen luulisi, että Usan ei tarvitsisi suojata ihan noin lujaa omaa hallintorakennustaan......kun ei sinne ole hyökkäämässä assyyrian tai filistealaisten suurarmeija.

Omaa väestöä vastaan suojataan rakennusta 26 k kaartilaisella. Omaa väestöä. Sopii sitä miettiä, että mitä h:ä siellä oikein pannussa porisee.

Joo, helpostihan sen porukan olisi pistänyt matalaksi yhdellä MLRS-patterilla vaikka. Mutta kun a) kuitenkin ajateltiin jättää väkijoukko henkiin ja b) taustalla oli vähän aikaisempi nolo ja julkisesti kritisoitu epäonnistuminen samaisen rakennuksen suojelussa, niin voinee antaa anteeksi jos pieni ylilyönti ei tuntunut riittävältä... vai onko toi divisioona siellä vieläkin?

Plutoona on NSA. Yläpuolisen kehoituksen tarkoitus on päästä hakemaan Googlelta crp:tä googlanneiden IP-osoitteet. :alien:
Hah, tuhlasivatpa budjettia kun sama tieto olisi löytynyt ilmatteeks nettiyhteysfirmalta vakoillusta datamassista. :p
 
10 vuoden sotilaspalvelus, jossa olet oppinut tappamaan niin paljain käsin, narulla, saappaalla kuin a-aseilla, harjoitellut sitä runsaasti ja kenties vääntänytkin joltain niskat nurin....näinköhän tuosta ulosoppii aivan helposti. Kun eteen syöksyy tilanne, niin näinköhän ei vain selkäytimestä tulekin se sotilas ja sitten tulee otsikoita.

Riippumatta siitä onko takana jotain koulutusta vai ei, väittäisin että jos ihminen on elänyt pidempään korkeariskisessä ympäristössä, jossa sattuu ja tapahtuu yllättäviä ja nopeatempoisia asioita, niin jotain menee selkäytimeen eikä tule sieltä ihan helposti tai nopeasti pois.

Joku helposti kytkeytyvä sisäinen hälytystila, ylivirittynyt tilannetietoisuus, kyky olla reagoimatta tai ylireagoida tilanteen ja tarpeen mukaan...

Aggressiivisen alkoholistin vaimo, rintamapalveluksessa ollut veteraani, entinen narkomaani, vaarallisen siviilityön tekijä... Syy ja tausta voi olla monenlainen.

Hassu juttu muuten se, että tuommoiset tunnistavat toisinaan toisensa vaikka eivät itsekään tietäisi miksi ja mistä. Ihan kuin heille olisi kaksi ihmislajia - nämä ja ne muut.
 

Ja olettaa sopii että tiivis yhteistyö jatkuu Poliisin Karhun ja Rajan valmiusjoukkueiden kanssa.
 
Joku helposti kytkeytyvä sisäinen hälytystila, ylivirittynyt tilannetietoisuus, kyky olla reagoimatta tai ylireagoida tilanteen ja tarpeen mukaan...
Niinpä. Tunnistan tämän liiankin hyvin. Entäs jos tuo on jatkunut vuosikymmeniä. Mitä se aiheuttaa aivoille?

Tuo "ylivirittynyt tilannetietoisuus" on sellainen, että kellä se on, erottaa jossain vaiheessa ne muut joukosta joilla se on. Itselläni ilmeisesti on tuollainen, koska mulle aina sattuu ja tapahtuu. Kukaan muu ei esim. joudu näin usein onnettomuuspaikalle ensimmäisenä. Välillä olen ominaisuuteni vuoksi hölmö ja välillä sankari.

Mitä tuo ylivirittynyt tilannetietoisuus on ja mistä se syntyy, ja miten sitä voi oppia ja miten siitä voi oppia pois? Minulla siihen linkittyy "kohtalainen" luontainen kyky ymmärtää liikkuvien ja liikkumattomien kappaleiden käyttäytymistä. Näen nopeasti, että jos tuo osuus tuohon, että minkälainen ketjureaktio siitä syntyy ja osaan pysäyttää sen. Nyt tosin vanhempana oma motoriikka on sen verran heikentynyt, että menee kapasiteettia hallita omaa kehoaan silloin kun itse olen liikkeessä.
 
Back
Top