Suomen sisäinen turvallisuus

Poliisi varoittaa Suomessa leviävästä uhkailuvideosta

Julkaistu: 11.2. 14:47
Poliisihallitus muistuttaa, että väkivallalla uhkailu on tuomittavaa.

Poliisille on tehty ilmoituksia, jotka liittyvät netissä julkaistuun videoon ”Raiskaajien ja pedofiilien metsästys on alkanut”.

Videolla vihjataan tarkoitukseen luodusta valeprofiilista ja käyttäydytään väkivaltaan viittaavalla tavalla.

Poliisihallitus muistuttaa, ettei rikoksiksi epäiltyihin tekoihin voi lähteä suunnitelmallisesti vastaamaan vakavin rikoksin.

− Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen kuuluu yksiselitteisesti viranomaisille. Poliisi suhtautuu väkivallalla uhkailuun vakavasti ja pyrkii estämään ennalta mahdollista väkivaltaa. Väkivallalla uhkailu on tuomittavaa riippumatta siitä, tapahtuuko se uhkaavasti käyttäytyvänä katupartiointina vai samalla tavalla toimivana nettipartiointina, poliisitarkastaja Pekka Heikkinen Poliisihallituksesta kertoo Ilta-Sanomille.

Poliisihallitus on pyytänyt Helsingin poliisilaitosta arvioimaan alkuviikon aikana, onko asiassa syytä epäillä rikosta sekä arvioimaan mihin ennalta estäviin ja muihin toimiin video antaa aihetta.

Ihmisten hengen ja terveyden suojaa sekä yleistä yhteiskunnan turvallisuutta ei edistä seksuaalirikoksiin vastaaminen väkivaltarikoksilla, poliisi muistuttaa.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005997508.html
 
Tuosta puuttui enää Turun terroripuukotusten aikaan poliisin lanseeraama "Pelkkä somessa tykkääminen voi olla rikos". Samaan aikaan terroristijärjestön videoille peukuttelu ei ollut rikos.
 
Liitteet

  • peukku.png
    peukku.png
    11.7 KB · Luettu: 39
Vaikuttaa siltä, että vanhusten huoltoon liittyvillä otsikoilla yritetään nyt peittää nämä raiskaukset.
Poliittista peliä. Vanhustenhoidon alamäkeä uutisointia käytetään savuverhona. Sehän ei ollut uutisena mitään uutta. Se nyt sopivasti nostettiin vaalien alla esille vasemmiston toimesta. Vasemmistolle tuli paniikkireaktio, jospa Persut saavatkin äänivyöryn.

Itse olen seurannut tuota vanhustehoidon raiskaamista Pirkanmaalla jo viisi vuotta. Joten se ei ole mikään uusi juttu.
 
Viimeksi muokattu:
Älkääs nyt intoilko, eihän poliisi ole vielä raottanut kiinniotetusta tai muista epäillyistä mitään.
Muistattehan...

b838c902.jpg

vaikka photoshoppi..
 
Pedofiilit - kansanryhmä :oops::unsure:

Soldiers of Odin julkaisi maahanmuuttajia uhkailevan videon, heiluvat nuijien ja ketjujen kanssa - ”Hälyttävää”

Tänään klo 13:34

Äärioikeistolainen Soldiers of Odin -joukko on julkaissut internetissä videon, jonka voi tulkita yllyttävän väkivaltaan ulkomaalaistaustaisia vastaan.

  • Soldiers of Odin -ryhmän uhkaava video on joutunut poliisitoimenpiteiden kohteeksi.
  • Poliisihallitus tuomitsee väkivallalla uhkailun kaikissa muodoissaan ja selvittää, onko joukkion jäseniä syytä epäillä rikoksista.
  • Esiselvitystä johtava rikoskomisario kertoo, että Soldiers of Odin -porukoiden toiminta on ollut viime aikoina aktivoitumaan päin.
35ade196ce8203004716c53657b6f36c1ddde981c51188993225e51c23d138a0.jpg

35ade196ce8203004716c53657b6f36c1ddde981c51188993225e51c23d138a0.jpg

Maahanmuuttovastaiset ovat julkaisseet uhkausvideon, joka on tekstitetty arabiaksi.KUVAKAAPPAUS

Poliisi on julkaissut tiedotteen maahanmuuttovastaisen, äärioikeistolaisen Soldiers of Odin -ryhmän toiminnasta.

Ulostulo liittyy joukkion julkaisemaan nettivideoon, jossa kehotetaan ryhtymään pedofiilien metsästykseen. Video lienee saanut sytykkeensä julkisuuteen tulleista seksuaalirikostapauksista erityisesti Pohjois-Pohjanmaan alueella.

Video alkaa tekstiplanssilla, joka ilmoittaa, että ”raiskaajien ja pedofiilien metsästys on alkanut”. Kuvaan kävelee viisi naamareihin ja huppuihin piiloutunutta henkilöä. Kahdella on käsissään puunuija tai muu astalo ja yhdellä jonkinlainen ketju.

Miesääni sanoo videolla, että Soldiers of Odinit alkavat metsästää pedofiileja, koska he metsästävät suomalaisia lapsia. Videolla on englannin- ja arabiankielinen tekstitys. Joukkio väittää tehneensä valeprofiileja sosiaaliseen mediaan esiintyen alaikäisinä tyttöinä ja sanoo suunnittelevansa treffejä miesten kanssa.

– Älä huoli, me emme soita poliisia, mies kertoo pesäpallomailan kanssa.

Poliisi: ”Hälyttävää”
Puheen ja tekstityksen perusteella video on suunnattu ulkomaalaistaustaisille. Lopussa puhuja lisää, että ”tämä koskee myös teitä kotimaisia sekopäitä”.

Poliisi on aloittanut esiselvityksen julkaistusta videosta. Esiselvitys kartoittaa, onko henkilöitä syytä epäillä rikoksesta. Mahdollisia nimikkeitä jutussa ovat esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan tai yllyttäminen rikokseen.

Esiselvityksestä vastaa Helsingin poliisissa rikoskomisario Pekka Hätönen.Poliisin mukaan väkivallalla uhkailuun on suhtauduttava vakavasti, ja mahdolliset poliisitoimet kohdistuvat sekä ”katupartiointiin” että netissä tapahtuvaan uhkaavaan toimintaan.

– Selvitämme tilannetta. On hälyttävää, että pyritään tekoihin suunnitelmallisesti vastaamaan vakavilla rikoksilla, Hätönen sanoo.

Soldiers of Odin nimittää itseään kansallismieliseksi liikkeeksi. Joukkoon kuuluvat henkilöt ovat viime vuosina herättäneet huomiota ”katupartioinnilla” ja kokoontumisilla. Viime itsenäisyyspäivänä joukko liikkui yhdessä uusnatsien kanssa näiden marssilla itsenäisyyspäivänä Helsingissä.

Kävelyä ja koputtelua
Hätösen arvion mukaan toiminta oli jonkin aikaa alkuvaiheita hiljaisempaa.Sittemmin joukkio on taas aktivoitunut.

– Heillä on jonkin verran ollut tällaisia jalkautumisia. Ovat porukalla kävelleet erilaisissa ostoskeskuksissa. Ymmärtääkseni eivät ole siellä juuri mitään tehneet.

– Poliisi saa aina paljon ilmoituksia, kun heidät havaitaan. Nyt olivat jonkin vallatun talon ovella käyneet kolkuttamassa. Motiivi jäi hämärän peittoon ainakin minulle, Hätönen arvioi.

Oulun epäillyt seksuaalirikokset ovat saaneet kuluvana talvena suurta julkisuutta. Poliisin tiedottaminen johti suureen mediahuomioon ja sitä kautta voimakkaaseen poliitikkojen reaktioon. Hätönen pitää todennäköisenä, että julkisuus lisää maahanmuuttovastaisten liikehdintää.

– Elonmerkkejä on ollut enemmän jo ennen Oulu-uutisointia. Tuore video sattuu kuitenkin osumaan siihen ajankohtaan. Uutisointi on varmasti omiaan ruokkimaan tällaista toimintaa, Hätönen sanoo.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3c1f0581-9ee2-493f-afb6-2514041fe92d
 
Älkääs nyt intoilko, eihän poliisi ole vielä raottanut kiinniotetusta tai muista epäillyistä mitään.
Muistattehan...

b838c902.jpg

vaikka photoshoppi..

Poliisi on ottanut teosta epäiltynä kiinni yhden henkilön. Epäilty on ulkomaalaistaustainen henkilö, jolla on oleskelulupa Suomeen. Hän on ollut Suomessa jo useita vuosia. Poliisi ei kommentoi sitä, onko epäiltyjä tässä vaiheessa useampia.

Poliisi ei kommentoi myöskään sitä, liittyykö sosiaalinen media tapaukseen.
https://yle.fi/uutiset/3-10640816?origin=rss

Tapauksen tutkinnanjohtajana toimivan rikoskomisarion Eveliina Karjalaisen mukaan rikoksista epäiltyjä tekijöitä on useampi kuin yksi. Hän ei kommentoi, montako heitä kaikkiaan on.
https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/...seista-epaillyista-yksi-otettu-kiinni/815102/
 
Yksi pelottava ilmiö alkaa olla iholla näiden raiskausten suhteen. Sama ilmiö, kuin jatkuvissa terroriuutisissa. Ihmiset turtuu, eivätkä tapaukset kohta enään saa edes palstatilaa. Toisaalta yhden vihaisen isän suorittama kostotoimi herättää taas lukijat. Jään seuraamaan ja odottamaan, milloin osui väärän ukon tytär uhriksi. Täysin ajankysymys vain.
 
Niinpä...voi Kalevalalaiset mitä olettekaan menneet tekemään. Tulijoilla on oikeus tutustua prinsessoihimme.. Odotellaans alla olevan uutisen v2.0:aa..

Maahanmuuttajat säikähtivät vihaa Oulussa - suosittu ajanviettopaikka tyhjeni: ”Nuoret miehet eivät uskalla käydä baareissa”

08.01.2019 klo 8:35

Raiskausvyyhti tyhjensi maahanmuuttajien suosiman ajanviettopaikan, oululaisen ostoskeskuksen aulan, sanovat poliisi ja maahanmuuttokoordinaattori. Syynä ovat maahanmuuttajien kokema pelko ja rasismi.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8afea5df-0421-4acf-9f14-454a0590b9c2
 
Rasmuksellakin on havaittu...

50602349_10156213558629370_1567793565621288960_n.jpg

Hanna Jokinen
2 hrs
Nopeimmat johtopäätöksen tekijät on jo somessa leimanneet Oulun uudet 2 nuoriin naisiin/tyttöihin kohdistunutta seksuaalirikosta maahanmuuttajien tekemäksi. Mikään lehti ei uutisoi taustasta mitään, mutta jutuissa mainitaan lopussa tämä viime vuoden maahanmuuttajataustaisten tekijöiden rikosvyyhti. Onko kellään tietoa näistä uusista rikoksista enempää.
.
.
.

Leena Verkkosaari-Jatta Ymmärrän pointtisi, mutta tämä kieroutuneisuus ei tällä muutu. Ryhmässä on ollut rikosaiheusia postauksia todella paljon. Sitä virheelliistä puhetta kannattaisi ryhmäläisten korjailla enemmän tuolla ’kansan foorumeilla’.
Manage

Like · 54m
11709496_1134430903239450_2380501309772506696_n.jpg

Minna Maria Eerolainen

Hanna Jokinen Vähän ontuva selitys. Kun ei tiedetä rikosepäilyn taustasta mitään on asiatonta ikään kuin varmuuden vuoksi postata sitä heti Rasmukseen aivan kuin tämän palstan ainoa funktio olisi torjua tai selitellä raiskausepäilyjä. Ei kuulu mitenkään rasisminvastustamiseen tälläinen rikosuutisointi.
Manage

Like · 51m
52396209_160269094975612_3945018591992086528_n.jpg

Kati Härkönen

Poliisien tiedotuslinja Oulun suhteen on ollut vähän kyseenalainen ja muutenkin olisi parempi että poliisit saisivat tiedottaa asioista rauhassa sitten kun he katsovat että näin voi tehdä.
Oulussa vaikuttaa siltä että joku painostaa poliiseja kertomaan asioista jo jotakin ennen kuin he virallisesti siihen olisivat valmiit.
Katsoin taannoin Lokan salaa nauhottamaa lähetystä eräästä Oulussa järjestetystä keskustelutilaisuudesta jonne hän oli polleana mennyt asetellen läppärit ja mikrofonit pöydälle vaikka tallentaminen oli kielletty ja hänelle tultiin sanomaan useasti ennen tilaisuutta että hän ei saa tallentaa että tarkoitus on että ihmiset uskaltaa puhua niin ettei tule mitään paskaheittoa jälkeen päin jne. Poliisit olivat myös kutsutut Lokan ämpäröinnin takia paikalle ja he sanoivat jyrkästi Lokalle vastaan ja Lokka kitisi että mä teen teistä sitten valituksen jos ette anna mun olla tässä ja tehdä työtäni (töissä muka).
Poliisit sanoi että niinhän sinä teet kyllä me se tiedetään, että nyt ne vehkeet reppuun.
Poliisit ilmeisesti sai laitettua kännykän reppuun mutta se oli silti nauhottanut repunsisältä koko tilaisuuden äänenä. Ei onneksi mitenkään selkeästi mutta liikaa kuitenkin.

Tossa toi poliisien ennakoiva ja tietoinen asenne mietitytti.
Selvästi kuulostivat kyllästyneiltä ja jotenkin että niinhän sä teet varmasti valituksen kyllä me se tiedetään...

https://www.facebook.com/groups/RASMUSGROUP/permalink/2258265754184636/
 
Jään seuraamaan ja odottamaan, milloin osui väärän ukon tytär uhriksi. Täysin ajankysymys vain.

Mitä sitten? Meinaatko, että raiskaajan viiteryhmä lähtee jonkinlaiselle kostoretkelle raiskaajan vuoksi? Ei kuulosta oikein uskottavalta.

Ainoat seuraukset ovat, että yks raiskattiin, yks isukki pääsee vankilaan ja yks raiskaaja menee multiin.
 
Ei tarvitse enää rasmuksellakaan miettiä taustoja.
Poliisi tiedotti myöhemmin maanantaina, että kiinniotetulla, ulkomaalaistaustaisella henkilöllä on oleskelulupa Suomeen ja hän on ollut Suomessa jo useita vuosia.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8522a6aa-0d11-41ff-8def-2a248380424f
 
Viimeksi ihmeteltiin näin...
Toistaiseksi on poissuljettu:
Kulttuuri
Uskonto
Selittäväksi on löytynyt:
Kotouttamisen epäonnistuminen
Pitkät asylin käsittelyajat

KOTIMAA 11.1.2019
"Kaikkia askarruttaa se, mistä tämä johtuu"
982305.jpg

Laajala kertoo puhuneensa kaupungin muiden viranhaltijoiden kanssa sen jälkeen, kun poliisi tiedotti uusista seksuaalirikosepäilyistä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Oulun kaupunginjohtajan Päivi Laajalan mukaan seksuaalirikosepäilyt ovat järkyttäneet oululaisia ja muitakin suomalaisia ja asiasta on keskusteltu paljon. Arkielämä ei kuitenkaan ole hänen mukaansa merkittävästi muuttunut.
– Tällaista ei missään olosuhteissa voida hyväksyä.

Totta kai täällä ollaan järkyttyneitä. Kaikkia askarruttaa se, mistä tämä johtuu ja miksi näin tapahtuu. Ihmiset ovat huolestuneita, mutta silti normaali elämä jatkuu, sanoo Laajala.

https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2511461
 
Häikäilemättömän törkeä rikos: Mies oli sukupuoliyhteydessä 12-vuotiaan tytön kanssa junan vessassa

Pirkanmaan käräjäoikeus antoi asiassa tuomion viime kuun lopulla.(KUVA: Kalle Parkkinen)
Julkaistu: 11.2. 18:24

RIKOS
Lapsi oli tapahtuneesta hämmentynyt ja järkyttynyt. Oikeus kuvaili miehen tekoa häikäilemättömäksi ja törkeäksi.
Mies oli tapahtumien aikaan 21-vuotias ja tyttö 12-vuotias. He eivät tunteneet toisiaan ennen junamatkaa. Mies oli matkalla Tikkurilasta Tampereelle. Tyttö matkusti yksin.

Mies houkutteli tytön junan vessaan, jossa hän lupasi tarjota tälle päihdyttävää paukkusätkää. Kaksikko meni vessaan Hämeenlinnan ja Tampereen välillä Akaalla vuoden 2016 marraskuussa.

Sätkää ei kuitenkaan tullut.

Tytön kertoman mukaan mies veti hänen housunsa alas, kehotti kääntymään ympäri, repi hiuksista, minkä lisäksi mies laittoi sukupuolielimensä tytön sukupuolielimeen. Mies käytti kondomia ja hän oli tapahtumahetkellä päihtynyt.

TYTTÖ kehotti miestä monta kertaa lopettamaan. Oikeuden tulkinnan mukaan tyttö ei poistunut heti vessasta, koska hän oli yllättynyt tilanteesta. Tyttö uhkasi lopulta huutaa, ellei mies lopettaisi. Mies lopetti ja tyttö riisui housunsa sekä poistui vessasta.

Oikeus piti tytön kertomusta luotettavana. Hän oli tapahtuneesta hämmentynyt ja järkyttynyt. Tyttö kertoi asiasta heti äidilleen ja jo seuraavana päivänä poliisille.

– Hän on kertonut tapahtumista samaan tapaan myös hänet tutkineelle lääkärille, oli soittanut tapahtuneesta ensitilassa äidilleen, mikä on kertonut järkytyksestä, ja hänen käyttäytymisestään havaitut muutoksetkin ovat osaltaan tukeneet hänen kertomansa todenperäisyyttä, Pirkanmaan käräjäoikeus kirjoittaa.

MIES väitti oikeudessa, että tyttö olisi kertonut iäkseen 16 vuotta. Tyttö sanoi, ettei hän ollut kertonut ikäänsä ollenkaan. Oikeus luonnehti tyttöä myös ulkoiselta olemukseltaan enemmän lapseksi kuin varhaisteiniksi.

Oikeus kuvaili miehen tekoa häikäilemättömäksi sekä paheksuttavaksi. Mies ei kysynyt tytön mielipidettä.

– (Mies) on toiminut wc:ssä suoraviivaisesti asianomistajan tahtotilasta ja edes asian ymmärtämisestä välittämättä.

– Menettely on ollut häikäilemätön, Pirkanmaan käräjäoikeus kirjoittaa.

Mies yritti vedota oikeudessa siihen, että hän olisi muuttanut elämäntapansa, saanut lapsen, minkä lisäksi koulutus olisi alkamassa. Oikeuden mielestä nämä seikat eivät olleet kuitenkaan esteenä sille, etteikö miehen rangaistus voisi olla ehdoton.

MIES oli tuomittu aiemmin kolmeen ehdolliseen vankeusrangaistukseen ”muunlaisista” rikoksista ja kerran ”tämän rikoksen kanssa samansuuntaisesta rikoksesta” ehdottomaan vankeuteen, joka muutettiin yhdyskuntapalveluksi.

Oikeuden mielestä oikeudenmukainen tuomio olisi ollut vuosi ja kymmenen kuukautta ehdotonta vankeutta. Oikeus perusteli ehdotonta vankeutta rikoksen vakavuudella.

Oikeuden mukaan kyseinen rikos olisi voitu käsitellä jo miehen edeltävässä oikeudenkäynnissä viime vuonna, ja tuolloin tuomittu rangaistus on otettava huomioon nyt rangaistusta mitattaessa. Siten oikeus määräsi miehelle 1,5 vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

TYTTÖ oli rikoksen jälkeen joitakin kuukausia aggressiivinen, minkä lisäksi hän puhui itsetuhoisista asioista. Voimakasta ahdistusta esiintyi jopa unessa.

– Asianomistajalle aiheutunut haitta on ollut tilapäistä, ja vaikka hänellä oli ollut aiemmin vastaavantapaista käyttäytymistä, oireisto on lisääntynyt tapahtuman seurauksena voimakkaasti ja aiheuttanut sellaisena vahvaa haittaa, oikeus kirjoittaa.

Oikeus antoi asiassa tuomion viime kuun lopussa.

Mies joutuu maksamaan tytölle haitta- ja kärsimyskorvauksia 10 500 euroa. Tuomio ei ole lainvoimainen, sillä mies on ilmoittanut tyytymättömyyttä tuomioon. Mies on nykyään 23-vuotias.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005997895.html
 
Ahaa, kyse onkin poliisin #maalittamisesta

Videolla Soldiers of Odinin jäsenet kertovat luoneensa verkkoon useita valeprofiileja nuorten tyttöjen nimissä ja saaneen useita yhteydenottoja etenkin arabitaustaisilta miehiltä, vaikka profiileissa on selvästi lukenut, että profiili kuuluu alaikäiselle.

Videolla kerrotaan myös, että kansallismieliset naiset esiintyvät alaikäisinä tyttöinä ja järjestävät Soldiers of Odinin jäsenille tapaamisia seksiä ehdottelevien miesten kanssa.

– Video on tekstitetty arabiaksi, jos se vaikka estäisi heitä ryhtymästä saalistamaan tyttöjä netissä, Mika Ranta kertoo.

Poliisi huolestui tilanteesta
Poliisihallitus reagoi videoon julkaisemalla tiedotteen. Poliisi kertoi saaneensa ilmoituksia videosta, jolla käyttäydytään väkivaltaan viittaavalla tavalla.

Mika Rannan mukaan videolla haetaan pelotevaikutusta ja halutaan herättää virkavaltaa tilanteeseen.
Toivomme, että poliisi ottaisi tästä vinkin ja alkaisi toimia itse samalla tavalla. Jos he tekisivät homman loppuun, ei tarvitsisi kansalaisten itse alkaa.

Mika Rannan mukaan poliisin tulisi tehdä työtään ja keskittyä itse ongelmaan. Mika Rannan mukaan profiileihin tuli useita yhteydenottoja ja ehdotuksia seksistä.
– Ei hirveästi kiinnosta, mitä he (poliisi) tutkivat tekemisissämme.

Jos kansalla alkavat olla hermot niin piipussa, että he ottavat oikeutta omiin käsiin, niin kyllä siinä vaiheessa pitäisi hälytyskellojen soida.

Videolla varoitetaan myös ”kotimaisia sekopäitä.” Videolla puhuvan naamioituneen miehen mukaan saaliiksi kelpaavat kaikenväriset raiskaajat ja pedofiilit.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...tta-videota-mtv-uutisille/7278566#gs.zGticIUw
 
Mitä sitten? Meinaatko, että raiskaajan viiteryhmä lähtee jonkinlaiselle kostoretkelle raiskaajan vuoksi? Ei kuulosta oikein uskottavalta.

Ainoat seuraukset ovat, että yks raiskattiin, yks isukki pääsee vankilaan ja yks raiskaaja menee multiin.

Noinhan se menee. Yksi rautoihin ja toinen lautoihin. Näyttipä taas tulleen uusi tapaus lehtiin. Junaraiskaus tällä kertaa.
Epäilty ollut 21-vuotias tapahtumahetkellä. Liekö joku varuspoika lomamatkalla? Seksuaalinen hätätila yllätti. Muistan
omilta lomilta sen, että aina panetti. Pystyin kuitenkin pitämään mulkkuni kurissa kun matkustin julkisissa.
 
Poliittista peliä. Vanhustenhoidon alamäkeä uutisointia käytetään savuverhona. Sehän ei ollut uutisena mitään uutta. Se nyt sopivasti nostettiin vaalien alla esille vasemmiston toimesta. Vasemmistolle tuli paniikkireaktio, jospa Persut saavatkin äänivyöryn.

Itse olen seurannut tuota vanhustehoidon raiskaamista Pirkanmaalla jo viisi vuotta. Joten se ei ole mikään uusi juttu.

Se on kuule tasa-arvokysymys. Suurin osa vanhuksista on naisia.

_20190210_202447.jpg
 
Back
Top